Riepun perustaja ja julkaisija Nalle Österman hätkähti kovemman kerran tänään torstaina 21. elokuuta 2025 vieraillessaan sosiaalisessa mediassa. Kuuliko Österman todellakin oikein!?!

Kyllä, totta se on: maamme nykyisen oikeistohallituksen toisen pääpuolueen näkyvimpiin henkilöihin kuuluva eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho (ps) käyttää todellakin Riepua – tai ainakin Rievun kerrassaan täydellistä iskulausetta – ryöpyttäessään puolueensa entistä puheenjohtajaa Timo Soinia Helsingin Sanomien tuoreessa nettivideossa!

Katsotaanpa mitä Rievun suosikkipoliitikkoihin kuuluva ”Hallis” Halla-aho tarkalleen ottaen lausui toisesta Rievun lempimussukasta Timo Soinista tänään iltapäivällä kello neljän jälkeen Instagramissa julkaistulla videotallenteella:

– Hänen kannattaisi hankkia parempaa ajateltavaa. Olen viimeisen kahdeksan vuoden aikana kommentoinut Timon sanomisia ehkä yhden käden sormilla laskettavan määrän. Sen sijaan Timo tuntuu olevan Ilta-Sanomien ja Iltalehden kannessa vähintään kerran viikossa ja todennäköisesti useamminkin aina sen saman asian kanssa: ”Timo Soini sivaltaa perussuomalaisia.”

– Hän sanoi silloin välittömästi oman loikkansa jälkeen, että perussuomalaiset on hänelle kuollut puolue ja ”koira palaa oksennukselleen, mutta hän ei palaa enää perussuomalaisiin.” Ja hän ei ole tätä lupaustaan kyllä oikein onnistunut pitämään. Se on minun mielestäni surullista. Hänen kannattaisi hankkia parempaa ajateltavaa.

– Mitä tähän ehdokkuuteen tulee, niin olisihan se nyt aika humoristista, jos hän lähtisi keskustan ehdokkaaksi, kun ajatellaan perussuomalaisten historiaa ja perussuomalaisten ja Timo Soinin omaa historiallista suhdetta keskustaan, ja kepulaiseen politiikan tekoon.

– Mutta en usko että hän todellisuudessa aikoo lähteä ehdokkaaksi – juuri siitä syystä, että hän tietää, että hän ei todennäköisesti tulisi enää valituksi mihinkään, eikä hän kestäisi sitä henkisesti. On paljon mukavampaa viettää loppuelämä fantasioiden siitä, miten hyvin hän pärjäisi vaaleissa, jos vain viitsisi lähteä ehdokkaaksi.

Mutta eihän Rievun nerokas manifesti ulotu luonnollisesti pelkästään Halla-ahon käyttöön.

Tarkkanäköisempi lukija luonnollisesti noteeraa ja tunnistaa sen, miten Halla-ahon sivalluksen kärki on editoitu eli leikattu ja liimattu Halliksen myöhemmästä sitaatista – toisin sanoen myös Hesari on huomioinut Riepun väkevän kannustushuudon ja ohjelmajulistuksen kunnioitettavan näyttävästi ja alleviivaavasti!

Sillä kun me Rievussa vielä tänään googlasimme kyseisen iskulauseen tuoreeltaan välittömästi tämän videon nähtyämme, saimme olla kovin ylpeitä siitä, miten kyseinen traktaattimme nousi Googlen hakutuloksissa valittömästi paraatipaikalle Rievun nimissä – kuten tietysti kuuluukin.

Tai kuten Österman on useissa yhteyksissä pruukannut eli tavannut sanoa: sattumaako?

Me täällä Rievun pääkonttorilla olemme syvästi iloisia, otettuja ja vaikuttuneita siitä, miten upealla ja fantastisella tavalla tänä vuonna lanseeraamamme slogan eli deklaraatio oikein taipuu maan johtavimpien huippupoliitikkojen ja kärkimedioiden käsittelyssä.

Siten voimme olla vain ylpeitä, iloisia ja onnellisia siitä, miten näin vaikutusvaltaiset tahot ovat nostaneet Rievun samalle poliittiselle peli- ja mediakentälle itsensä kanssa tasavertaisina pelureina.

Vaan onko se sittenkään niin yllättävää: onhan koko Sanoma-konserni noteerannut hyvinkin väkevästi Rievun innoittajiin ja vaikuttajiin kuuluvan lehtikustantaja Jauri Varvikon ajatuksia johtavimpien medioidensa sivuilla.

Eihän se tietenkään väärin ole: onhan Riepu jo useaan otteeseen näkyvästi ja näyttävästi julistanut, miten se aikoo olla seuraavan kahden vuoden aikana Suomen yksi johtavimmista – ellei johtavin – poliittinen kulttuurimedia, mistä todellakin löytyy sitä parempaa ajateltavaa.

Jussi Halla-ahon ja Helsingin Sanomien tämän päiväisen huomion- sekä kunnianosoituksen myötä on selvästi havaittavissa, miten Rievun suunta on todellakin oikea. HYVÄ RIEPU!!

Siksi tähän yhteyteen varmasti sopiikin kevään 2019 eduskuntavaalien alla Suomen Turun Yliopistonkadulla otettu Östermanin ja Halla-ahon yhteinen fanikuva juuri tätä käyttötarkoitusta varten. Parempiresoluutioinen versio esimerkiksi media-, tulostus- ja fanijulistekäyttöön on saatavilla Rievun pääkonttorilta täydenkuun aikaan.

Havahduin Elämäni biisi -ohjelman juontajan ja entisenä pomonanikin Suosikki-lehdessä toimineen Katja Ståhlin Facebookiin lauantaina 5. heinäkuuta 2025 tekemään päivitykseen, missä hän esitti suuren huolensa huippusuositun nousevan suomalaisen poptähden Mirellan jaksamisen puolesta Iltalehden uutisen pohjalta.

– Montahan näitä oikeen tarvii ennen ku tajutaan, että rajat ne on nuorella artistillakin. Ja että hän itse ei välttämättä tiedä missä ne kulkee. Jonkun on pidettävä huolta.

MIELENTERVEYS KOETUKSELLA

Iltalehden artikkelissa kerrotaan, miten 20-vuotias Mirella oli aiemmin päivällä purskahtanut itkuun kesken Hämeenlinnan Wanaja-festivaalin iltapäiväkeikkansa ja jättänyt esiintymisensä kesken kahteen otteeseen, joista jälkimmäisen jälkeen esitys ei enää jatkunut.

– Nyt minun pitää ottaa mielenterveyteni esiin. En tiedä mikä minua vaivaa, mutta en vain pysty tällä hetkellä, Mirellan kerrotaan ilmoittaneen lavalla kyynelehtien.

Mirella oli buukattu Wanajan lauantain avausesiintyjäksi. Samalle päivälle Mirellalla oli tulossa vielä iltakeikka Helsingin Kipinä-festareille, mutta tämä peruttiin muutamaa tuntia myöhemmin.

Vielä samana iltana Iltalehti julkaisee artikkelin, missä kerrotaan peruutusten herättäneen huolta somekansassa.

– Toivon, että Mirellan managerit ja koko taustajengi on hereillä, ettei upea Mirella uuvu ihan kokonaan. Minun mielestäni hän vaikuttaa todella kiltiltä ja tulee väistämättä mieleen, että uskaltaako hän kunnolla pitää rajojaan ja pyytää lepoa jos sitä kaipaa.

– Miten Mirellan keikkakalenteri edes voi olla noin täynnä? Sillähän on välillä useampia keikkoja samana päivänä.

Ilta-Sanomat kertoo uutisessaan, että Mirellalle on kuluvalle kesälle buukattu jo ainakin 44 festarikeikkaa. Helsingin Sanomissa oltiin puolestaan pantu merkille, että Mirella oli vaikuttanut väsyneeltä jo edellisiltana Turun Ruisrockissa. Turussa Mirella oli kertonut olevansa flunssainen tukkoisuuttaan pahoitellen.

”HEROIINI PARANTAA FLUNSSANKIN”

Mirellan flunssat saa minut muistelemaan meemiä, johon on yhdistetty kaksi kuvaa. Ensimmäinen on kuvakaappaus iltapäivälehden artikkelista, missä poptähti Anna Abreu kertoo tuhoisista elämäntavoistaan.

”Laulaja Anna Abreu, 24, söi ennen pussillisen karkkia päivässä, tupakoi ja joi energiajuomia ja olutta. Keikat hän veti läpi raivolla. – Elin elämää, jota en olisi voinut jatkaa kovin pitkään.”

Sitaatin alapuolelle on valittu kuva Hanoi Rocksin Andy McCoysta ja Michael Monroesta, missä McCoy osoittaa sormella kameraan kuin osoittaakseen kuvan alle meemifontilla kirjatun viestin: ”Bitch please!”, mikä suomeksi voisi kääntyä vaikkapa muotoon ”narttu, älä nyt viitsi”.

Hanoi Rocks -miesten päihdehuuruiset elämäntavat on kirjattu vuosikymmenten kuluessa tuhansiin tarinoihin, joista tässä flunssaisessa asiayhteydessä muistuu mieleen eräs kohta Jouni Kemppaisen ansiokkaasta artikkelista ”Legenda nimeltä Andy McCoy”, joka julkaistiin Hesarissa 17. syyskuuta 1995 – eli karvan vajaat 30 vuotta sitten.

”Andy ei kadu mitään.

– En edes heroiinivuosii, vaikka ne oli vaikeita vuosii. Ei kaman takia vaan siks, että se on niin vitun laitonta. Mutta huumeet avaa luovan kanavan. Sit sä käytät ja käytät ja huomaat yks aamu, että oot riippuvainen.”

Niinpä Andykin aikanaan heräsi eräänä aamuna valtavan flunssaisena. Hänen ystävänsä naureskeli: nyt sä oot koukussa.

– Mä sanoin, että painu vittuun. Musta ei tuu narkkaria ikinä. Sit mä otin pienen viivan ja olo parani heti. Mä kelasin wau. Heroiini parantaa flunssankin. Niin naiivi mä olin.”

EI IHMISEN ELÄMÄÄ

Ilta-Sanomille McCoy kertoi puolestaan elokuussa 2019, ettei aio enää koskaan tehdä pitkiä kiertueita.

”– En lähde enää ikinä isolle rundille vetää satoja keikkoja vuodessa, unohtakaa. Mä en rääkkää itteeni sillä, koska se johtaa vaa kahteen juttuun: kuolemaan tai kovan kaman vetoon. Se on totuus, koska se elämä rundilla ei oo ihmisen elämää.

– Elämäs on paljo tärkeempiäkin juttuja kun rundaaminen. Mä haluun keskittyä niihin.”

Muistutetaan: kesälle 2025 Mirellalla on tosiaan buukattuna jo ainakin 44 festivaalikeikkaa ympäri Suomen. Jäädään odottamaan, miten monta niistä nyt lopulta perutaan.

Voiko olla, että Mirellan keikkamyyjänä toimivalle Team-ohjelmatoimistolle on iskenyt vauhtisokeus? Eihän se tavatonta olisi: niittihän sen toimitusjohtaja Hans Koivu jo takavuosina kyseenalaista mainetta Tampereen suunnalla vaatimalla aiemmassa yrityksessään työharjoittelijoitaan repimään kilpailijoiden julisteita alas samalla kuin nämä olivat kiinnittämässä Koivun edustaman yrityksen mainoksia.

Viikonlopun peruutukset Mirella on jo ehtinyt heittää huumoriksi julkaisemalla somessa videon, missä janojuomilla virkistäytynyt jääkiekkolegenda Timo Jutila kommentoi vuoden 2011 MM-kultaa Suomen maajoukkueen johtajana.

– Ei semmosia pidä miettiä. Tehdään töitä ja mennään eteenpäin. Mä oon ylpee jätkistä, Jutila toteaa videossa.

THE SHOW MUST GO ON

Tällä viikolla Mirellalla on kokonaista kuusi keikkaa, joista ensimmäisen piti tapahtua jo tänään maanantaina 7. heinäkuuta Aitoon Kirkastusjuhlilla. Eilen sunnuntai-iltana tuli tieto, että ainakin tämä keikka on peruttu. Seuraavan esiintymisen pitäisi olla keskiviikkona 9. heinäkuuta Jyväskylässä, mistä Mirellan keikkabussin määrä jatkaa Ouluun, Hailuotoon, Suonenjoelle ja takaisin Jykylään.

Vielä pitäisi jaksaa tahkota reilut 20 vetoa.

Pakko takoa nyt kun rauta on kuumaa, the show must go on.

Tämän tien yhdenlainen lakipiste todistettiin lauantaina 5. heinäkuuta 2025 Englannin Birminghamissa, missä jätettiin haikeat ja tunteikkaat jäähyväiset 76-vuotiaalle Ozzy Osbournelle 40 000 paikallaolijan ja arviolta 4,6 miljoonan televisiokatsojan silmien edessä.

Ikonisen laulajatähden viime vuoden taistelut vakavien terveysongelmien kuten Parkinsonin taudin kanssa ovat olleet harvinaisen surullista seurattavaa.

Keikkatietopankki Setlist.fm tietää kertoa, että Ozzyn viimeinen konsertti Suomen kamaralla oli 6. kesäkuuta 2018 Hyvinkään Rockfestissä ja koko uran viimeinen täyspitkä esiintyminen miehen nykyisillä kotikulmilla Yhdysvaltojen Los Angelesissa uuden vuoden aattona 31. joulukuuta 2018.

Vain muutamaa viikkoa aiemmin mies oli ehtinyt viettää 70-vuotisjuhliaan.

Tämän jälkeen terveysongelmat, uudet keikka- ja kiertuebuukkaukset sekä keikka- ja kiertueperuutukset ovat seuranneet toinen toistaan.

Ennen lauantain jäähyväiskonserttia Ozzy on ehditty nähdä lyhyesti lavalla vain kahdesti: elokuussa 2022 Englannissa parin Black Sabbath -klassikon verran ja kuukautta myöhemmin Yhdysvalloissa parin soolobiisin ajan.

Tahtoa ja sinnikkyyttä ei solistilta ole tällä vuosikymmenellä kuitenkaan puuttunut: jos edellisellä vuosikymmenellä ilmestyi vain yksi studioalbumi Scream (2010), on kuluvalla vuosikymmenellä saatu niitä jo kaksin kappalein, Ordinary Man (2020) ja Patient Number 9 (2022).

Tätä nykyä kävelykykynsäkin jo menettänyt tähti saatiin viikonlopun superkonsertissa lopulta lavalle valtaistumessa lavan alta jonkinlaisella hissivirityksellä.

Oli sydäntäsärkevää katsoa jo 1970-luvulta asti hullun lailla lavalla sekoilleen megatähden olevan tätä nykyä kykenemätön nousemaan jaloilleen edes kertaalleen, vaikka tahtoa selvästikin oli.

Mutta kuten sanottu, the show must go on, koska bisnes sitä vaatii.

POLTTAA KESÄKATU KUUMA

Tästä vinkkelistä katsottuna Ozzyn jäähyväiskonsertissaan esittämien soolokappaleiden tekstit kappaleissa I Don’t Know, Suicide Solution ja Mama I’m Coming Home saivat täysin uuden merkityksen.

– Haluaisin sanoa ”never say never”, mutta viimeisen kuuden vuoden jälkeen… nyt on aika. Olen elänyt tien päällä yli 50 vuotta, ja olen tavallaan tottunut siihen, etten enää pakkaa laukkujani ja hyppää bussiin. En enää polta pilveä enkä elä mitään rocktähden elämää.

– Olen nykyään aika kotihiiri. En käy missään. En pyöri baareissa – en juo. Joten mitä helvettiä siellä ulkona edes on minua varten? Vihaan käydä ostoksilla vaimoni kanssa. Haluaisin puukottaa itseäni kaulaan jo puolen tunnin jälkeen. Nyt minun on aika viettää aikaa lastenlasteni kanssa. En halua kuolla hotellihuoneessa jossakin. Nyt keskityn vain seesteiseen perhe-elämään, totesi Osbourne brittiläisessä The Guardian -lehdessä viime kuussa.

Vain paria kuukautta aiemmin 1960-luvulla uransa aloittanut suomalainen laulaja, supertähti ja musiikkineuvos Danny (s. 1942) on lauleskellut hieman valikoidummalle yleisölle Espanjan Fuengirolan Kukko-ravintolassa baarijakkaralla istuen, miten polttaa kesäkatu kuuma.

Nyt on saanut tuntea kesäkadun poltot nahoissaan myös Mirella.

No, ainakin Mirellalla on edeltävien esimerkkien valossa vielä 50–60 vuotta aikaa pitää yleisöä lämpimänä ja koneistoa tyytyväisenä.

ORJUUTTAVA VOIMA

Moni haaveilee elämästä ammattimuusikkona: keikkailusta, faneista, omien kappaleiden tekemisestä ja vapaudesta toteuttaa itseään. Todellisuus musiikkialalla on kuitenkin monille kaikkea muuta kuin glamouria ja yhä useampi artisti kertoo rehellisesti, mitä elämä kulissien takana todella on.

1990-luvun alussa amerikkalaisesta Nirvana-yhtyeestä ja sen laulaja-kitaristi-lauluntekijä Kurt Cobainista tuli supertähti yhdessä yössä syyskuussa 1991 ilmestyneen Nirvanan toisen studioalbumin Nevermindin Smells Like Teen Spirit -kappaleen myötä.

Vajaat kolme vuotta myöhemmin tähteyttä vihannut ja heroiiniongelmasta kärsinyt Cobain oli jo ampunut itseltään aivonsa pihalle kotonaan Seattlessa, vain 27-vuotiaana.

Pyytämättä ja täytenä yllätyksenä ajauduin näiden mietteiden alla yhteisöpalvelu Redditiin kirjoitetun päivityksen äärelle, missä ketjun aloittaja paljastaa, miten musiikkiala tekee hänet onnettomaksi. Kommentteja ketjussa on tällä hetkellä 701 kappaletta.

Siinä monet kertovat ajautuneensa burnoutin partaalle.

Kun musiikki on paitsi intohimo myös elinkeino, siitä tulee helposti orjuuttava voima: jatkuva kiire, rahahuoli, paine julkaista uutta sisältöä, ylläpitää somea, suunnitella kiertueita ja huolehtia markkinoinnista syövät ajan ja mielenrauhan. Yksi keskustelijoista kiteytti tunteensa näin:

”Olen jatkuvasti stressaantunut, rahaton ja syyllistyn heti jos en ole tuottamassa jotakin. En tunne eläväni.”

KUN ALA VIE ELÄMÄNILON

Useat muut jakoivat saman kokemuksen: intohimo muuttuu pakkomielteeksi, jossa lepo, ilo ja luovuus jäävät taka-alalle. Vaikka moni onnistuu pääsemään musiikkialalla ”eteenpäin”, ei tämä välttämättä tuo taloudellista turvaa tai mielenrauhaa.

Eräs käyttäjä kertoo ex-kumppanistaan, joka saavutti näkyvyyttä indie-yhtyeessä ja sai kappaleensa tunnettuun tv-sarjaan, mutta elättää itsensä nykyään ajamalla Uberia.

”Vaikka pääset pinnalle, se ei tarkoita vakaata elantoa. Monet elävät edelleen vanhempiensa luona, tekevät osa-aikatöitä tai sinnittelevät keikkapalkkioilla.”

Toinen muistutti, että musiikki on työ, josta joudut ensin maksamaan päästäksesi tekemään sitä, josta sitten maksat lisää säilyttääksesi sen.

Siksi monet kommentoijat kertovatkin jättäneensä bänditouhut taakseen ja siirtyneensä muihin töihin, kuten soitinkorjaajiksi tai opettajiksi ilman, että musiikki itsessään olisi jäänyt kokonaan pois. Eräs kirjoittaja totesikin osuvasti:

”Kukaan ei halua päivätyötä ennen kuin huomaa, että ammattimuusikon työ on juuri sitä. Paitsi että työaika on yöllä, kun muut juhlivat.”

Musiikin tekeminen voi olla hyvin ainutlaatuista ja tyydyttävää silloin, kun sitä tehdään oikeista syistä – eikä rahan, näkyvyyden tai algoritmien vuoksi. Yhteisö, luovuus ja vapaus säilyvät, kun ne irrotetaan pakosta.

Unelmasta ei tarvitse luopua, mutta sen voi muovata muotoon, joka tukee elämää eikä tuhoa sitä.

”Ero harmonisen ja pakonomaisen intohimon välillä on ratkaiseva. Jos intohimo musaan vie sinulta elämänilon, sen ei tarvitse enää olla elantosi.”

VAIHTOEHTOJA ON AINA

Monet muusikot työskentelevät opettajina, sairaaloissa, kouluissa tai tekevät mielekkäitä hanttihommia. Tällöin musisointi voi tuoda enemmän iloa, kun elanto ei ole enää pelkästään musiikista ja musiikissa kiinni.

Kyse ei ole unelmista luopumisesta vaan niiden uudelleenmäärittelystä. Musiikkialalta voi löytää mielekästä tekemistä esimerkiksi tapahtumatuotannoista, kirjoittamisesta tai tuottamisesta. Vaihtoehtoja on.

”Unelmasi voi muuttua. Ehkä sinulle sopii enemmän musiikkileirien ohjaaminen kuin kiertäminen. Ehkä pidät enemmän studiotyöstä kuin live-esiintymisistä.”

Tänä päivänä musiikkiala on suoratoistopalveluiden aikana vaikeampi kuin koskaan erityisesti ruohonjuuritason tekijöille. Tie menestykseen on usein pitkä, uuvuttava ja epävarma eikä edes ”läpimurto” takaa toimeentuloa. Monet ovatkin löytäneet rauhan ja luovuuden vasta, kun ovat luopuneet urahaaveista ja antaneet musiikin olla harrastus, ei orjuuttava ammatti.

Toki voi myös jatkaa omaa matkaa vuosikymmenten ajan parrasvalojen loisteessa ja erilaisten managerien, levy-yhtiön edustajien, keikkamyyjien ja muiden sidosryhmäläisten hymyjen saattelemana – tai huokausten, kun ei artistina enää suostukaan toimimaan niin kuin nämä hymynaamat toivovat tai ehdottavat, eli pyytävät ja vaativat.

Silloin voi löytää eräänä päivänä itsensäkin narun jatkeena, riippuvaisena erilaisesta nautintoaineista tai sitten jo terveytensä menettäneenä nousemassa vielä kerran estradille, jotta vampyyrimainen koneisto saa puristettua artistista vielä muutaman roposen pohjattoman kitaansa – ennen kuin iskee terävät hampaansa taas seuraavaan tulokkaaseen.

Siksi kannattaa pitää mielessä, että aina voi vaihtaa suuntaa jos tuntuu pahalta – vaikka koneisto tekee kaikkensa uskotellakseen lypsylehmälleen muuta.

Aivan kuten Joel Hokka teki hypätessään ulos Blind Channelista vasta pari kuukautta sitten.

Rasisti – rasistit – rasismi -sanojen esiintymistiheys USA:n sanomalehdissä. Olisi kiva nähdä vastaava tutkimus Suomen mediasta ja eri sanojen esiintymistiheydestä. Mediahan ei ohjaile kansan mielipiteitä?

Samaan aikaan tutkimukset eivät osoita rasismin kasvua. European values study osoittaa rasismin olevan globaalisti laskussa ja USA:n olevan suvaitsevaisimpia maita maailmassa.

Kenen intressissä on osoittaa, että olemme rasistisia?

Helsingin Sanomien maaliskuussa julkaisema tutkimus osoitti, että yliopistoväen keskuudessa kolme viidestä suomalaisesta naisesta ajattelee ”wokesti”.

Suurimmat lukemat tulivat psykologian ja sosiaalitieteiden opiskelijoiden keskuudesta. Perusteluna tälle ajattelulle annettiin, että naiset ovat miehiä tiedostavampia. HS teki oman testin, mikä tuotti vastaavan tuloksen.

Mitä tarkoittaa tiedostaminen? Tulla tietoiseksi, olla tietoinen, tajuta, käsittää, tajuta tietoisesti.

Tieto ja tiede tarkoittavat hyvin perusteltua tosi käsitystä ja tutkittua tietojen jäsentynyttä kokonaisuutta. Mutta miten voi olla tietoinen, jos näkemys ei perustu tieteeseen, koska tiede osoittaa rasismin vähentyneen?

Miesten ja naisten välillä on todettu olevan arvokuilu. Naisten sanotaan olevan yhä liberaalempia ja miesten entistä konservatiivisempia. Korkeat woke-pisteet saaneilla on myös todettu olevan enemmän ahdistusta ja masennusta.

Kaikki tämä on johtanut siihen, että aroista aiheista ei saa ja voi puhua. Ihmiset vain ”tiedostavat” ongelmat.

Tietoisuudesta ja tiedostamisesta on tullut tunnetermejä, eivätkä ne enää liity itse ”tietoon” jostain asiasta. Nyt ”tiedostetaan”, että valkoinen heteronormatiivinen ja patriarkaalinen maailma on pahasta. Jos et ole ”woke”, olet ”unwoke” – myös sukupuolesi osalta.

Mitä enemmän asiaa ajattelen, sitä enemmän minuakin ahdistaa. Nykyisellä tiedostamisella ei ole mitään tekemistä järjen ja tiedon kanssa. Mihin tällä kaikella pyritään ja mihin se johtaa?

JAURI VARVIKKO, 24.4.2024

Tappavatko musiikkiteollisuuden monopolit marginaalimusiikin kokonaan?

(Alkuperäinen teksti julkaistu alun perin Nalle Östermanin sittemmin lakkautetussa ”Rocktoimittajan päiväkirja” -blogissa 6.8.2014. otsikolla ”Kannattaako musiikista kirjoittaminen enää?”)

Suomen parhaimpiin musiikkitoimittajiin kuulunut Soundi-lehden erikoistoimittaja Juho Juntunen antoi joskus 1980-1990 -lukujen taitteessa Rumba-lehden avustajalle Ari ”Paska” Peltoselle haastattelun, jossa totesi, ettei populaarimusiikista pitäisi kirjoittaa enää yli 40-vuotiaana.

Tätä ohjenuoraa olen itsekin rikkonut, koska täytin tänä kesänä jo 41 vuotta – ja kirjoitan musiikista edelleen.

9. heinäkuuta 1953 syntynyt Juntunen puolestaan pystyi elättämään itsensä musiikkitoimittajana kirjoittamalla 60-vuotiaaksi asti Soundiin, kunnes A-Lehdiltä Popmedian omistukseen syksyllä 2013 siirtynyt lehti teki päätöksen Juntusen puolesta uusiin haasteisiin siirtymisestä antamalla kuluneen vuoden maaliskuussa miehelle lähtöpassit.

Miltei välittömästi Soundi-lehden hankittuaan sen uudet omistajat tekivät toisen radikaalin ratkaisun pudottamalla avustajapalkkiot puoleen – eli 50 prosenttia. Uskomatontako? Ei, vaan täysin totta. Olisi hauska nähdä millainen poru syntyisi, jos koko Suomen työväestö pakotettaisiin puolittamaan ansionsa ”yhteisen hyvän” tai ”työelämän murroksen” vuoksi.

Musiikkiala on kriisissä, sanotaan. Tämä näkyy ainakin musiikkilehdissä. Otavamedian kustantama kansallinen instituutio Suosikki lakkautettiin joulukuussa 2012 kannattamattomana ja Popmedian omistama Rytmi-lehti sulautettiin Soundiin yrityskaupan myötä. Ellei marginaalisia pienjulkaisuja (kuten punkzine Toista Vaihtoehtoa) ja Sue-ilmaisjakelulehteä oteta lukuun, on Popmedialla tätä nykyä käytännössä monopoli suomalaiseen musiikkilehdistöön, sen kustantaessa Soundia (mainstream), Rumbaa (indie), Infernoa (metalli) ja Hifimaailma (musiikkitekniikka). Myös Suomen ainoa Lehtipisteen valtakunnallisessa irtonumerojakelussa oleva elokuvalehti Episodi löytyy tästä lehtitalosta.

Kun yksi yritys hallitsee käytännössä koko Suomen musiikkilehdistöä, voi se sanella säännöt, mistä tehdään juttu, mistä maksetaan, mitä maksetaan ja mitä lukijoille tarjotaan.

Muutamana viime vuotena näiden lehtien sivumäärä ja julkaisutahti on kaventunut kaventumistaan. Popmedian strategisten ratkaisujen myötä suomalainen paperille painettu musiikkilehdistö on näivettymässä, kenties jopa kuolemassa.

– Rakennemuutos on nyt valmis, lausui Popmedian toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Helsingin Sanomille jo maaliskuussa 2014.

Hesarin lyhyessä haastattelussa Häkkinen kertoo Popmedian siirtyneen yli 50-prosenttisesti tekemään digitaalisia sisältöjä.

– Lehtiä tehdään siinä sivussa jonkin verran. Rytmi-lehti yhdistettiin Soundiin vuodenvaihteessa. Yhtään lehteä ei olla lakkauttamassa, koska tilaajamäärät ovat riittäviä.

Tilaajamäärät olivat riittäviä vielä maaliskuussa 2014, mutta kuinka kauan, jos laatu kärsii puolitettujen kirjoituspalkkioiden ja kaventuneiden sivumäärien seurauksena?

Mutta onko Popmedian monopolissa sittenkään mitään niin ainutlaatuista tai kummallista suomalaisessa musiikkibisneksessä?

Kun katsoo Suomessa toimivien äänitetuottajien kattojärjestön Musiikkituottajien verkkosivujen vuoden 2013 tilastoja, totuus iskee nopeasti vasten kasvoja – monikansalliset Sony (23,64 %), Universal (33,08 %) ja Warner (33,61 %) keräävät kotimaan haarakonttoreissaan yhdessä yli 90 prosentin markkinaosuuden koko Suomessa jaettavasta äänitealan kakusta, joka viime vuonna oli Musiikkituottajien tilastojen mukaan 41 775 260 euroa (41,775 miljoonaa euroa).

Näiden kolmen äänitealan jätin monopolin seurauksena pienemmille levy-yhtiöille levyttävien marginaalisempien nimien on yhä hankalampi saada ääntään kuuluviin radiossa tai televisiossa. Vai kuinka monta pienlevy-yhtiölle levyttävää artistia olette nähneet esimerkiksi Elämä lapselle -konserteissa tai Vain elämää -ohjelmassa – joista jälkimmäinen on rikkonut kaikki myyntiennätykset tällä vuosikymmenellä.

Nopea vilkaisu Vain elämää -ohjelman artistirosteriin kertoo, että ohjelma on ollut lottovoitto edellä mainittujen monikansallisten yhtiöiden haarakonttoreille – erityisesti Warnerille, joka on julkaissut myös Vain elämää -sarjan kokoelmat – kun katsotaan, kenelle nämä solistit oikein levyttävät:

1. tuotantokausi (2012): Erin (Warner), Kaija Koo (Warner), Katri Helena (Warner), Jonne Aaron (Warner), Cheek (Warner), Neumann (Warner ja KHY Suomen musiikki) ja Jari Sillanpää (AXR, nyk. Warner). MYYNTI: Vain elämää + Vain elämää jatkuu -kokoelma-cd:t: 177 972 + 110 792 = 288 764 myytyä cd:tä.

2. tuotantokausi (2013): Anna Abreu (Warner), Laura Närhi (Warner), Maarit Hurmerinta (Sony), Ilkka Alanko (Sony), Jukka Poika (KHY Suomen musiikki), Pauli Hanhiniemi (Universal) ja Juha Tapio (Kaiku, Warner ja Universal). MYYNTI: Vain elämää – Kausi 2 + Vain elämää – Kausi 2 jatkuu -kokoelma-cd:t: 97 220 + 82 847 = 180 067 myytyä cd:tä.

3. tuotantokausi (2014):  Jenni Vartiainen (Warner), Samuli Edelmann (Warner), Vesa-Matti Loiri (Warner), Paula Vesala (Sony), Toni Wirtanen (Päijät-Hämeen Sorto & Riisto), Paula Koivuniemi (Warner) ja Elastinen (Sony ja Rähinä). MYYNTI: Tiedossa myöhemmin.

KHY Suomen Musiikin pyörittäjä Kari Hynninen tunnetaan komeasta urastaan muun muassa Universal-yhtiön kotimaisena tuotantopäällikkönä, jonka ansiosta hän on saanut artistinsa ohjelmaan varmasti helpommin kuin muut kotimaiset pienlevy-yhtiöt.

Kolmen tuotantokauden artisteista ainoastaan Apulannan Toni Wirtasta voidaan pitää artistina, joka tulee suomirockin epäpyhän kolminaisuuden ulkopuolelta (epäpyhän siksi, että heillä on määräävä markkina-asema ja kilpailuetu kansainvälisten tähtiartistien ja rahoitusjärjestelyiden myötä kotimaisiin yksityisyrittäjiin verrattuna).

Kun mietitään, mitkä artistit soivat radiossa, näkyvät televisiossa ja saavat palstatilaa lehtien sivuilla säännöllisesti, aika harvassa ovat ne nimet, jotka saavat itsensä näkyviin ja kuuluviin alati kapeammasta marginaalista.

Keskustelin pari viikkoa sitten Facebookissa Notkean Rotan ja Atomirotan kitaristin Rane Raitsikan kanssa Atomirotan uudesta singlestä Aurinkoon, jota oli tarjottu radioon soitettavaksi.

–  Radiot ei kuulemma haluu oikeen soittaa sitä. ”Hyvä biisi, ite tykkään ja kuuntelen, mut ei voi laittaa soittolistalle, koska siinä lauletaan pankkiryöstöistä.” Funtsaa, Härmässä ei saa edes kertoo tarinoita, Rane päivitteli.

Totesin Ranelle, että tilanne olisi varmasti toinen, mikäli yhtye levyttäisi esimerkiksi Warnerille eikä Keijo ”Kepe” Kiiskisen Monsp-yhtiölle. Sanojeni varmemmaksi vakuudeksi tutkailin Musiikkituottajien sivuilla Suomen tuoreinta radiosoittolistaa (30/2014).

Totuus on armoton: 100 soitetuimman artistin joukosta ainakin 32 tulee Warnerilta, 20 Sonylta ja 18 Universalilta tai joltain niiden alamerkeiltä.

Yhtäkään Monspin artistia ei tällä listalla keiku.

Radiopäälliköiden mukaan pankkiryöstöistä ei saa laulaa, mutta muunlaiset paheet ovat näemmä sallittuja aiheita tuoreimman listan perusteella, kuten sekavuustila (Tiësto: Wasted), saatananpalvonta (Mustasch: Thank You For The Demon), sperma (Samuli Edelmann: Tähtipölyä), ilkeys (Diandra: Paha poika), pysyvä päihtyneisyys (Tove Lo: Stay High), kuolema (Jenni Vartiainen: Suru on kunniavieras), ahneus ja itsekkyys (Haloo Helsinki: Maailma on tehty meitä varten) ja geenimanipulaatio (Sanni: Me ei olla enää me).

Nyttemmin tuo Aurinkoon on valittu Radio Helsingin kesähitiksi, joten ehkä laulu tulee soimaan hieman useammin ainakin yhdellä radiokanavalla.

Kaiken tämän jälkeen olo on turhautunut: kannattaako lupaavista marginaaliartisteista yrittää edes kirjoittaa ihmisille, jos kansan huomio ja kiinnostus kiinnittyy ainoastaan niihin nimiin, joita monikansallisen musiikkiteollisuuden kotimainen piirijaosto saa markkinoitua ja sijoitettua radioon, televisioon ja lehdistöön pelkällä volyymillaan, resursseillaan ja monopoliasemallaan.

Taannoin jyväskyläläinen lauluntekijä Toivo Susi kummeksui haastattelussani Turkulainen-lehdessä (25.6.2014), miten vaikeaa on saada ääntään kuuluviin edes verovaroilla pyörivään Yleisradioon, jos ja kun ei levytä monikansalliselle levy-yhtiölle.

– Mediahiljaisuus Ylen puolella herättää kysymyksen, onko sen yleishyödyllinen funktio muuttunut ihan täysin, Susi pohti.

Jos tätä nykyä verovaroin kustannettu Yleisradio ei enää edes vaivaudu soittamaan musiikkia marginaalista ja kriittinen musiikkilehdistö on kuollut kannattamattomana, huomaamme yhtäkkiä elävämme Neuvostoliitossa (nyk. Venäjä), missä mitään musiikkia ei voida kuulla ilman yhtiön hyväksyntää ja virallisen valvojan lupaa (Neuvostoliitossa Melodija, Suomessa Warner/Sony/Universal & Yleisradio-kartelli).

Itse olen siinä mielessä onnellisessa asemassa vielä toistaiseksi, että olen voinut huhtikuusta 2013 lähtien kirjoittaa viikoittain nykyisen kotikaupunkini Turkulainen-paikallislehteen artisteista laidasta laitaan – marginaalista listatähtiin – saaden työstäni vieläpä ihan kohtuullisen korvauksen.

Vaan jos marginaaliartistit on litistetty kuoliaaksi seinää vasten, kriittinen musiikkilehdistö tapettu yhdentekevien viihdeuutisten tieltä, eivätkä keikkapaikat uskalla ottaa pienempiä artisteja keikalle, ”koska ne eivät vedä jengiä”, voidaan aiheellisesti kysyä, mitä järkeä tässä enää on. Jäljelle jää kasa sinänsä informatiivisia blogeja ja osaavia tekijöitä, jotka turhautuvat ja lopettavat hommansa, koska suurta yleisöä kiinnostaa enemmän Anna Abreun perse (Iltalehti 7.2.2014, Iltalehti 28.4.2014, Ilta-Sanomat 7.7.2014).

Ylistetty ja arvostettu Nuorgam-verkkomediakin lopetti toimintansa jo kahden toimintavuoden jälkeen marraskuussa 2013.

Olen jo huomannut itsessäni tämän muutoksen: en ole viimeisen vuoden aikana kirjoittanut tähän 23. syyskuuta 2011 perustamaani blogiin läheskään niin paljon kuin olisin halunnut tai voinut.

Miksi vaivautua? Miksi kirjoittaa taidemuodosta, jota ollaan kurjistamassa ja kaupallistamassa helposti sulatettavaksi tuotteeksi, jolla on yhtä suuri sisältö- ja ravintoarvo kuin McDonaldsin euron juustohampurilaisella? Kiva ja helppo vetää huokealla huiviin nälän iskiessä, ei sen enempää.

Tällä hetkellä tuntuu turhauttavalta kirjoittaa musiikista blogiini. Enhän minä kirjoita euron juustoistakaan tekstejä toisensa jälkeen. Tuntuu jotenkin valheelliselta yrittää väkisin keksiä kirjoitettavaa alasta, joka on näivettämässä itse itsensä.

Siksi on kirjoitettava siitä, mikä itsestä tuntuu ajankohtaiselta, tärkeältä ja motivoivalta. Siksi olen päättänyt, että vaikka tämän blogin nimi on ”Rocktoimittajan päiväkirja”, en aio sitoa käsiäni pakottamalla itseni kirjoittamaan yksinomaan populaarimusiikista.

Aikoinaan rock tarkoitti kapinaa vallitsevia arvoja vastaan. Nyt rockista on tullut yhtä turvallista ja harmitonta kuin iltapäiväkahvit mummolassa. Maailmassa on tällä hetkellä paljon isompia ja tärkeämpiä mullistuksia menossa kuin ikääntyvien rockmuusikoiden tai listoilla keikkuvien tähdenlentojen seuraaminen. Miksi en kirjoittaisi blogiini aiheista, jotka oikeasti tuntuvat kiinnostavilta?

Mielestäni se on todellisen rocktoimittajan oikeus ja velvollisuus.

(PÄIVITYS 12.8.2014: Pari ihmistä on aiheellisesti huomauttanut, mihin unohtui Suomen vanhin, vuonna 1968 perustettu elokuvalehti Filmihullu. Koska lehteä ei näe Lehtipisteen valtakunnallisessa irtonumeromyynnissä, voidaan lehteä pitää marginaalijulkaisuna, jonka olemassaolo näkyy – ikävä kyllä – vain alan intohimoisimmille harrastajille.)

MTV Push on merkittävä suurtapahtuma Helsingille.

(Alkuperäinen teksti julkaistu alun perin Nalle Östermanin sittemmin lakkautetussa ”Rocktoimittajan päiväkirja” -blogissa 12.9.2014 otsikolla ”MTV Push, huikea investointi vai vuosikymmenen puhallus?”)

Kun vielä suuri osa suomalaisista poti juhannuskrapulaa, uutisoi Helsingin Sanomat sunnuntaina 22. kesäkuuta 2014, kuinka Helsinki aikoo rahoittaa MTV-musiikkitapahtumaa yli puolella miljoonalla eurolla.

Verna Vuoripuron kirjoittamassa artikkelissa paljastettiin, että Helsingin kaupunki aikoo todellakin käyttää 637 500 euroa kansainvälisen MTV-musiikkikanavan Push Helsinki 2014 -tapahtuman järjestelyihin. Tapahtuman kokonaiskustannukset ovat 850 000 euroa.

– MTV on nuoressa kohderyhmässään erittäin suosittu kanava. Etenkin gaala on alalla todella arvostettu. Helsinki pyrkii olemaan vahva tapahtumakaupunki, ja MTV-yhteistyö vahvistaa tavoitetta, Helsingin kaupunginjohtaja, ylipormestari Jussi Pajunen (kok) totesi haastattelussa.

Artikkelissa kerrotaan, kuinka vastaavaa, tiettyyn kaupunkiin liittyvää MTV Push -nimistä kokonaisuutta ei ole aiemmin järjestetty. Idea MTV Push -konseptiin lähti Helsingin kaupungin tapahtumapäällikkö Saila Macheren mukaan vuodesta 1994 lähtien järjestetyn MTV:n Europe Music Awards (EMA) -gaalan tavoittelusta. Tänä vuonna EMA järjestetään 9. marraskuuta 2014 Skotlannin Glasgowssa.

Viime vuonna Amsterdamissa järjestetyllä tapahtumalla kerrotaan olleen yli 290 miljoonaa televisiokatsojaa. Helsinki haki gaalaa järjestettäväkseen ensimmäisen kerran vuonna 2011.

– Olemme tuntemattomampi kaupunki, joten päätimme tehdä ensin erilaista yhteistyötä MTV:n kanssa. EMA olisi ollut liian iso tapahtuma pienelle ja uudelle yhteistyömaalle. Nyt kaupunki ja MTV voivat oppia tuntemaan toisensa paremmin Pushin kautta, Machere kertoi Hesarille kesäkuussa 2014.

– Itse suhtaudun EMA:n toteutumiseen todella positiivisesti, Machere vakuutti Hesarille vielä kesäkuussa.

MTV Push Helsingin kerrotaan tavoittavan yli 500 miljoonaa kotitaloutta. Ohhoh!

Toissapäivänä, keskiviikkona 10. syyskuuta 2014 koitti vihdoin se päivä, jolloin tämä nuoressa kohderyhmässään erittäin suosittu kansainvälinen kanava rantautui Suomeen MTV Push -tapahtuman muodossa.

”MTV PUSH Helsinki on kolmipäiväinen musiikkia, muotia ja lahjakkuuksia esittelevä tapahtuma, jonka järjestää kansainvälinen MTV nuorisokulttuuribrändi yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. MTV on Helsingissä kuvaamassa tapahtumaa: konsertista ja kaupunkitapahtumista koostettava MTV PUSH Helsinki Special ohjelma esitetään lokakuussa MTV:n kansainvälisillä kanavilla ympäri maailmaa ja se tavoittaa yli 500 miljoonaa kotitaloutta.”

MTV Push Helsingin markkinointibudjetti vuodelle 2014 on 80 000 euroa.

Pekko Käpin esiintyessä Café Engelin sisäpihalla, oli tunnelma näinkin kiihkeä. Ehkä kuvaruudun ulkopuolella oli armottomat bileet, mutta rohkenen epäillä.

”Kaupungin strategiaohjelman 2013–2016 mukaan ”Helsinkiin haetaan suurtapahtumia ja kilpailukyvyn kannalta merkittäviä kongresseja yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa.” MTV Push Helsinki olisi toteutuessaan strategiaohjelmassa mainittu suurtapahtuma. Lisäksi se olisi merkittävä kaupunkimarkkinoinnin väline.”

MTV Push Helsingin tiedottajan Anna Karin mukaan torikortteleissa vieraili noin 2000 henkeä.

Tällaisen valokuvan tapahtuman tiedotusta hoitaneen Pink Eminencen tiedottaja ja projektipäällikkö Anna Kari postasi Twitteriin Neøv-bändin keikalta ilon ollessa ylimmillään panimoravintolan Bryggerin sisäpihalla tässä merkittävässä suurtapahtumassa. Cheek vaviskoon!

”MTV Push Helsingillä tavoitellaan laajaa kansainvälistä medianäkyvyyttä, ja sen avulla halutaan markkinoida Helsinkiä hauskalla ja kaupungin vahvuuksiin perustuvalla tavalla. Vastaavaa, tiettyyn kaupunkiin liittyvää MTV Push -nimistä kokonaisuutta ei ole aikaisemmin järjestetty”, julistaa kaupunginhallituksen pöytäkirja vielä.

MTV Push Helsingille budjetoitiin vain 80 000 euroa markkinointiin. Kenties siksi tapahtuman Facebook-sivuille pitää etsiä vapaaehtoinen moderaattori tällaisella viestillä.

Mikä olisikaan kirkkaampi kruunu Pajusen harmaantuville kutreille kuin saada patsastella punaisella matolla kansainvälisten tähtien kaverina Helsingin kaupungintalon edessä salamavalojen räiskeessä ennen juhlaillallista?

”Kampanjan ja tapahtumakokonaisuuden tärkeimpänä kohderyhmänä ovat nuoret ja nuoret aikuiset. Helsinki haluaa näyttäytyä heille houkuttelevana matkailu-, työskentely- ja opiskelukohteena. Samalla paikallinen osaaminen saa kansainvälistä näkyvyyttä ja tunnettuutta. Markkinointikonsepti tavoittaa laskennallisesti 470 miljoonaa kotitaloutta.”

– Nämä välikadut voisi valaista useamminkin eri väreillä, sillä saataisiin pimeään kaupunkiimme lisää väriä, torikortteleissa vieraillut Sepponen kirjoitti.

”Eilinen tapahtuma oli ilmaistapahtumaksi erittäin laadukas niin esiintyjineen kuin miljöineen, mutta missään vaiheessa ei ollut pelkäämääni tungosta. Pekko Käppiä oli Cafe Engelin sisäpihalla seuraamassa kymmenkunta ihmistä, Kasmiria sen jälkeen minä, seuralaiseni ja MTV Pushin sponsoripaidat päällä kulkeneet promoottorit. Viimeisenä esiintynyttä Graciasta sentään seurasi jo moninkertainen määrä porukkaa, mutta tiiviiltä näyttänyt Bryggerin sisäpiha ei missään vaiheessa tuntunut tiiviiltä.”

Hyvä meininki! Upeeta! Mahtavaa! Wau!

Pink Eminencen tiedottaja ja projektipäällikkö Anna Kari ilmoitti Twitterissä puolestaan, että torikortteleiden tapahtumissa vieraili yhteensä noin kaksituhatta (2000) kävijää.

Millaistakohan laskukaavaa käyttäen tuollaiseen lukuun on päästy?

– Päätapahtuma on Circus-yökerhossa pidettävä konsertti, jossa esiintyy joku kansainvälinen, nousussa oleva artisti ja joukko suomalaisia. Konsertista esitetään televisiossa puolen tunnin kooste, ja toivomme, että siihen mahtuisi pätkiä myös oheistapahtumista.

Helsingin kaupungin tapahtumapäällikkö Saila Machere ja MTV Pushin projektipäällikkö Mikko Leisti suunnittelutoimisto Pluto Finlandista kävivät promoamassa tapahtumaansa myös Radio Helsingissä.

Mennäänpä sitten pitemmittä puheitta siihen eiliseen päätapahtumaan! Kaiken kaikkiaan tuohon 1500 henkeä vetävään yökerhoon on lähetetty 849 Facebook-kutsua. Niihin 379 henkeä on vastannut myöntävästi ja 55 hylänneet kutsun.

Fremantle Median Piia Puntola promosi tapahtumaa leffa-alan ryhmässä Facebookissa – pyytämättä ja täytenä yllätyksenä järjestäjille.

Ei siis ihme, että järjestäjillä alkoi lirahdella pöksyihin. Elokuva- ja TV -alan tuotantoyhtiö Fremantle Median tuotantopäällikkö Piia Puntola olikin jo aiemmin näpytellyt Facebookissa toimivaan Elokuva- ja TV-sarja-avustajat -ryhmään viestin, jolla pyrki houkuttelemaan lisää yleisöä paikan päälle.

MTV Push Helsingin lehdistötiedote kertoo, että tänään perjantaina 12. syyskuuta 2014 konseptiin kuuluu vielä workshop ja muotinäytös Teurastamolla, Muun muassa Lady Gagalle, Kylie Minoguelle ja Paloma Faithille esiintymisasuja suunnitellut tyyliguru Alex Noble pitää klo 14 alkaen workshopin vaatesuunnittelun opiskelijoille ja alan ammattilaisille.

Twitter oli eilen liekeissä MTV Pushin aikaan – vai oliko? (Kuvakaappaus: Jaakko Hirvioja)

Työpajassa tuunataan suomalaisen Pure Waste Textilesin denim-työtakkeja. Parhaimmisto pääsee mukaan illan muotinäytökseen, jossa yhtenä malleista nähdään MTV:n VJ Becca Dudley.

Radio Helsingin aamushown’n vetäjän Maria Veitolan mukaan Helsinki Design Week olisi kuitenkin järjestetty ilman MTV:n läsnäoloakin.

Kummallisia yksityiskohtia tapahtuman ympärillä on enemmänkin: esimerkiksi MTV Finlandin Facebook-sivuilla kerrotaan olevan 1 730 936 tykkääjää. Miksi sitten sivujen sitoutuneimmat käyttäjät asuvat Perun Limassa?

MTV:n Pohjois-Euroopan PR-päällikkö Peter von Satzger ehti jo vuosi sitten vakuuttelemaan Kauppalehdelle, että sivujen käyttäjämäärä on syntynyt orgaanisesti. Yhtä orgaanisesti kuin eilen Twitterissä?

Flickr-kuvapalvelusta löytyy joukko erilaisia henkilöitä markkinoimassa MTV Push Helsinki -tapahtumaa visuaalisesti. Mitä vikaa kuvassa?

Nykyisten tietojen valossa koko MTV Push -konsepti näyttää vuosikymmenen puhallukselta. Onko Helsingin kaupunki todellakin pannut haisemaan satoja tuhansia euroja Limassa klikattujen Facebook-tykkäysten pohjalta!?!

Toivon koko sydämestäni helsinkiläisten veronmaksajien puolesta olevani väärässä.

MTV Finlandin motto vuonna 2014 – FAKING IT.

EDIT (pe 12.9.2014 klo 17.08): Myös Staran verkkosivu on uutisoinut tapahtumaan liittyvistä kummallisuuksista tänään klo 16.30. Sivuston ylläpitäjä Jocka Träskbäck on kaivanut esiin tapahtuman budjetin (s. 15), jossa on yksityiskohtaisesti lueteltu tapahtuman kuluerät. Ote Träskbäckin kirjoituksesta:

MTV Push Helsinki -budjetti 2014

”Nyt, tapahtuman osoittauduttua täydelliseksi flopiksi, erityishuomio on kiinnittynyt tapahtumaan käytettyyn valtavaan rahasummaan ja sen perusteisiin. Stara selvitti tänään kokeneilta tapahtuma- ja festivaalijärjestäjiltä samankaltaisten tilaisuuksien järjestämisen kokonaiskustannuksia. Ammttilaisten mukaan nyt järjestetyn tapahtuman käypä budjetti on esiintyjäpalkkioiden suuruudesta riippuen korkeintaan noin 100.000 – 150.000 euroa, jos tapahtuma on suunniteltu noin 15.000 ihmisen mukaan.

MTV Push -tapahtuman avustushakemuksessa on liitteenä myös alustava budjetti. Siinä esimerkiksi tapahtuman vessoihin on budjetoitu 15.000 euroa. Staran saamien tietojen mukaan päivän hinta yhdelle siirrettävälle Bajamaja-vessalle on tänä kesänä ollut hieman alle sata euroa sisältäen kuljetuksen, tyhjennyksen, vessapaperit ja huollon. MTV Push -tapahtuman vessabudjetilla Narinkkatorille olisi siten saanut peräti 150 vessaa.

Toinen erityistä huomiota osakseen saanut budjetin kohta oli turvallisuus, johon oli budjetoitu 130.000 euroa. Staran tapahtumajärjestäjiltä saamien tietojen mukaan järjestysmiehiä välittävien yritysten käypä hinta on tänä kesänä ollut noin 25 euroa tunnilta sisältäen arvonlisäveron. Budjetoidun mukaan Narinkkatorilla olisi siten pitänyt olla järjestysmiehiä 5.200 miestyötunnin edestä, eli 325 järjestysmiestä kahdeksan tuntia kahtena päivänä. Paikalla olleiden mukaan alueella ei kuitenkaan näkynyt tavallista enempää järjestysmiehiä. Keskimäräinen kesäfestivaali käyttää järjestysmiehiin kolmessa päivässä noin 40.000 – 50.000 euroa arvonlisäveroineen.

MTV Push -tapahtuman budjetissa on laskettu esiitymislavan, äänentoiston, valojen ja videoscreenien kokonaishinnaksi 125.000 euroa. Staran saamien tietojen mukaan samalla summalla saisi esimerkiksi Ruisrockin päälavan äänentoistoineen ja tekniikoineen kolmen päivän ajaksi. Sen kokoista esiintymislavaa ei kuitenkaan Helsingissä nähty.”

Kansainväliseen markkinointiin on vuodelle 2015 budjetoitu 440 000 euroa.

PÄIVITYS 30.3.2024: Liki miljoonan euron satsauksen piti todellakin tuoda MTV:n European Music Awards Suomeen. Sinänsä rohkea pelinavaus ei ole kuitenkaan toistaiseksi kantanut hedelmää: vuoden 2014 jälkeen MTV:n European Music Awards on nähty Italian Milanossa (2014), Hollannin Rotterdamissa (2015), Iso-Britannian Lontoossa (2017 ja 2020), Espanjan Bilbaossa (2018) ja Sevillassa (2019), Saksan Düsseldorfissa (2020) ja jopa Euroopan EU-vastaisimmaksi maaksi kuvailluin Unkarin pääkaupungissa Budapestissa 2021 – vaan ei edelleenkään Suomessa.

Viime vuonna Pariisiin 5. marraskuuta 2023 järjestettäväksi kaavailtu gaala peruttiin 19. lokakuuta 2023, syyksi ilmoitettiin Israelin ja Hamasin välillä paria viikkoa aiemmin alkanut sota. Vuonna 1994 perustettu MTV European Music Awards nähtäneen tänä vuonna 10. marraskuuta 2024 Iso-Britannian Manchesterissa, mikäli maailmanpoliittiset myrskyt sen sallivat.

Mahdollisista Suomen gaaloista ei ole enää tällä vuosikymmenellä keskusteltu julkisesti.