Kun maailma seuraa eri konflikteja, herää väistämättä kysymys: miksi reagoimme niin eri tavoin eri sotiin ja väkivaltaisuuksiin? Miksi yhden aggression tuomitseminen kuuluu poliittiseen korrektiuteen, kun taas toisen voi sivuuttaa olankohautuksella?

Huhtikuun 13. päivänä 2025 Suomen tasavallan presidentti Alexander Stubb julkaisi viestipalvelu X:ssä lyhyen mutta jyrkän lausunnon:

”Russia continues its barbaric war of aggression. Today, again, slaughtering innocent civilians in Sumy. Russia shows that it has no respect for international law or humanitarian law. We must end this war. An unconditional ceasefire must begin at once. To make it commit seriously to negotiations, sanctions against Russia need to be further strengthened.”

Kieli on selkeää ja moraalinen tuomio ehdoton. Hyökkääjä on Venäjä. Uhrina on Ukraina. Ratkaisuksi tarjotaan kansainvälistä painetta, pakotteita ja ”periaatteellista linjakkuutta”.

Samaan aikaan YK:n humanitaarisen avun johtaja Tom Fletcher kuvaa Gazan tilannetta suorin sanoin: ”Israel is deliberately and unashamedly imposing inhumane conditions on civilians” ja ”For more than 10 weeks, nothing has entered Gaza – no food, medicine, water or tents.”

Hänen viestinsä YK:n turvallisuusneuvostolle oli selkeä: kyseessä ovat ”inhimilliset hirmuteot” ja historia tulee tuomitsemaan meidät, jotka vain teeskentelemme tekevämme ”kaikkemme”. YK:n konservatiivisen arvion mukaan yli 15 000 lasta on menettänyt Gazassa henkensä viimeisen puolentoista vuoden aikana.

Missä ovat Suomen ulkopoliittisen johdon tuomiot? Missä pakotteet? Missä on sama moraalinen selkäranka?

Historian painolasti ja nykyiset valinnat

Gazan konfliktin monimutkaista taustaa ei voi kiistää. Britit tekivät vuosina 1915-1917 kolme keskenään ristiriitaista lupausta alueesta jota eivät edes hallinneet:

1. Hussein-McMahon -kirjeenvaihto, joka lupasi arabien itsenäisyyden
2. Sykes-Picot -sopimus, jolla alue jaettiin Ranskan ja Britannian vaikutuspiireihin
3. Balfourin julistus, joka tuki ”juutalaisen kansalliskodin” perustamista Palestiinaan

Nämä ristiriitaiset lupaukset loivat pohjan vuosikymmenten konflikteille. Mutta historiallinen monimutkaisisuus ei oikeuta tämän päivän kaksoisstandardeja.

Gazan sodassa kuolema ei ole sattumanvaraista. Se on järjestelmällistä humanitaarisen avun estämistä, infrastruktuurin tuhoamista ja asuttavuuden eliminointia. YK:n humanitaaristen asioiden johtaja on todennut suoraan: ”Israel denies us access, placing the objective of depopulating Gaza before the lives of civilians.”

Valta, raha ja vaikenemisen hinta

Eikö ole mielenkiintoista, että samalla kun Suomen ulkopoliittinen johto vaikenee Gazan tilanteesta, keskeisillä poliitikoilla on kytköksiä Israel-myönteisiin tahoihin?

Suomalais-brittiläinen miljardööri Poju Zabludowicz (s. 1953) on vuosien ajan rahoittanut perustamaansa Britain Israel Communications and Research Centreä (BICOM), joka on pyrkinyt aktiivisesti vaikuttamaan mediaan ja politiikkaan Israelin hyväksi. Zabludowiczin perhe vaurastui aikoinaan Israelin asevientiyhtiö Soltamin – eli verirahojen – kautta. Sattumaako?

Zabludowicz on ollut BICOM-järjestön merkittävin lahjoittaja sen perustamisesta vuodesta 2001 lähtien. Asiantuntijoiden mukaan BICOM on keskeisin mediavaikuttaja ja Israel-lobbaaja Yhdistyneessä kuningaskunnassa. Järjestö pyrkii aktiivisesti vaikuttamaan muun muassa siihen, että mielipiteet Gazan saartoa kohtaan muuttuisivat myönteisimmiksi.

Zabludowiczin taloudelliset tuet ovat ulottuneet myös Suomeen:

• Suomen tasavallan presidentti Alexander Stubb sai EU-vaalikampanjaansa 8 000 euroa
• Ulkoministeri Elina Valtonen sai 6 000 euroa vaalitukea Zabludowiczilta vuonna 2023

Zabludowicz on myös henkilökohtaisesti yhteydessä Israelin pääministeriin Benjamin Netanyahuun. He ovat olleet ystäviä 1980-luvulta saakka, ja Zabludowicz on jopa antanut Netanyahun perheen käyttää Caesarean kaupungissa sijaitsevaa huvilaansa Netanyahun ensimmäisellä pääministerikaudella.

Tämä ei ehkä ole juridisesti laitonta, mutta moraali onkin jo toinen juttu.

Reagoinnin laaja kirjo: Kiasman boikotista julkiseen keskusteluun

Joulukuussa 2022 yli 40 taiteilijaa kieltäytyi yhteistyöstä Helsingin nykytaiteen museon Kiasman kanssa Zabludowiczin kytkentöjen takia. Nimekkäiden taiteilijoiden joukko vaati kestävämpiä eettisiä periaatteita julkisin varoin rahoitetulle nykytaiteen museolle. Kampanjaan yhtyivät muun muassa Ars Fennican voittaja Eija-Liisa Ahtila, Pilvi Takala, Pauliina Feodoroff ja Teemu Mäki.

Tämä osoittaa, että osa yhteiskunnasta ja taiteilijoista näkee jo yhteyden rahoituksen, vaikuttamisen ja moraalisen vastuun välillä – ja on myös valmis toimimaan.

Kuka kelpaa uhriksi?

Kyse ei ole vain poliittisesta valinnasta, vaan siitä, kenelle myötätunto ja ihmisarvo kuuluvat.

Gaza on ahdas kuin Helsingin keskusta ruuhka-aikaan, mutta koko Gazan alue on kooltaan suunnilleen sama kuin Espoo ja Vantaa yhteensä. Kuvittele, että kaikki suomalaiset ja vielä sadan tuhannen pakolaisen joukko asuisi näissä kahdessa kaupungissa.

Asukkaita Gazassa on tiheämmässä kuin missään Suomen kaupunginosassa. Vertaa vaikka Kallioon, mutta moninkertaista väkimäärä. Gazassa on keskimäärin 6 100 asukasta neliökilometrillä – yli kaksi kertaa enemmän kuin Helsingissä.

Pakolaisleireissä, kuten Jabaliassa, asutaan tiiviimmin kuin täysimmässä metrossa ruuhkahuipun aikaan – yli 80 000 ihmistä neliökilometrillä. Siinä missä Ukrainan sota levittäytyy laajalle alueelle kuin metsäpalo Lapissa, Gazan tilanne vastaa tulipaloa Helsingin Kampissa ilman pakotietä.

Gazassa, jossa suurin osa asukkaista oli jo ennestään pakolaisia, sodan tuhovaikutus on suhteellisesti valtava – kuin jos joka sadas suomalainen menehtyisi muutamassa kuukaudessa.

Valikoivan empatian historia

Rwanda 1994, missä yli puoli miljoonaa tutsia tapettiin sadassa päivässä.

Srebrenica. Aleppo. Myanmar.

Me tunnemme historian. Ja silti toistamme sen.

YK:n humanitaarisen avun johtaja Fletcher sanoi turvallisuusneuvostolle toukokuussa 2025: ”Tulevia sukupolvia varten on kysyttävä, mitä meistä jokainen voi sanoa tehneensä pysäyttääkseen 2000-luvun kauheuden, jonka todistamme päivittäin Gazassa?”

Suurin irvokkuus ei ole se, että kansanmurhia tapahtuu vaan se, että ne tapahtuvat liittolaisten toimesta – ilman seuraamuksia.

Mitä voin tehdä?

Jos moraali on alisteinen rahavirroille ja liittolaissuhteille, olemme kansakuntana eksyneet. Mutta emme ole voimattomia – ainakaan vielä.

• Kysy kansanedustajilta, miksi Suomi ei puhu Israelin toimista samalla suorapuheisuudella kuin Venäjän.
• Vaadi medialta johdonmukaisuutta uhrien kohtelussa.
• Tarkasta tukijasi ja kysy, ketä he tukevat ja kuka heitä rahoittaa.
• Älä vaikene, kun hiljaisuus ruokkii julmuutta.

Jos vaikenemme siksi, että se on poliittisesti tai taloudellisesti mukavampaa, mitä ihmisarvo meille oikeastaan merkitsee? Historialla kun on ikävä taipumus palata juuri sinne, missä sen kuviteltiin olevan ohitettu.

Tätä kaikkea voit pohtia itseksesi kun seuraavan kerran näet Alexander Stubbin hymyilemässä televisiossa leveää dollarihymyään.

Teksti: Nalle Österman 15.5.2025
Kuvituskuva: ChatGPT / Dall-E 3

Georgiasta ja vähän muustakin – eli mistä Georgiassa on kysymys?

1. Vuonna 2020 Georgian unelma -puolue voitti enemmistön maan parlamenttivaaleissa. Heillä on yli 50 prosentin osuus edustajista, joten he voivat säätää lakeja yksipuolisesti.

2. Meillä mediassa esiintyvä Georgian presidentti on näennäinen johtaja. Georgian nykyisen lainsäädännön mukaan presidenttiä ei valita enää kansanäänestyksellä, koska maa on siirtynyt täyteen parlamentarismiin, eli valtaa maassa pitää parlamentti ja sen enemmistön valitsema hallitus ja pääministeri. Nykyinen presidentti ei voi tulla valituksi uudelleen kuin parlamentin enemmistöllä. Presidentin veto-oikeudella ei ole merkitystä, koska parlamentti voi sen kaataa.

3. Georgian unelma -puolueella on ollut selvä enemmistökannatus maassa. Muut puolueet, mukaan lukien oppositiopuolueet, jakavat keskenään vajaa puolet parlamenttipaikoista. Georgian unelma -puolueen kannatus on hiipunut vuodesta 2020, mutta ei radikaalisti.

4. Georgian unelma -puolue on ajanut eurooppamyönteistä politiikkaa, mutta ei halua riitaa Venäjän kanssa, eikä Ukrainan kaltaista tilannetta. Puolue ei ole halunnut ottaa selvää puolta Ukrainan sodan suhteen, vaikka onkin tuominnut Venäjän hyökkäyksen.

5. Georgiassa on tänä vuonna parlamenttivaalit. Gallupit ovat yhä osoittaneet Georgian unelman olevan suosituin puolue. Tämänhetkinen lakimuutos sai opposition kaduille ja näköjään myös väistyvän presidentin.

Tilanne muistuttaa Ukrainan tilannetta kymmenen vuotta sitten, jolloin demokraattisesti valittu presidentti ja parlamentti kaadettiin opposition toimesta. Länsi selvästi kannattaa oppositiota ja tilanteesta pyritään tekemään käänteentekevä: EU tai Venäjä.

Tilanne on tietysti oksettava, koska se on jälleen esimerkki lännen toimittamasta ”demokratisoimisprosessista”. Demokraattisestikaan valittu hallinto ei kelpaa, jos se ei laula lännen lauluja.

Seuraus tietysti on, että pyritään kaatamaan nykyinen hallinto, riippumatta kansan enemmistön tahdosta. Asioiden muuttamiseksi vyörytetään kaikki mahdollinen ja kansaa ajetaan kaduille vastustamaan nykyistä hallintoa.

Asiat eivät ole tietenkään yksiselitteisiä, koska idässä on tapana vetää välistä. Niin Ukrainassa, Armeniassa, Azerbaidzhanissa, Georgiassa ja niin edelleen on klikkejä ja tilannetta hyväksikäyttäviä tahoja. Tavallinen kansa ei tykkää välistävetäjistä, joten heitä on helppo villitä. Varsinkin USA osaa lyödä kiilaa tähän lupaamalla oppositiolle kaiken mahdollisen, jos olemassa oleva valta kaadetaan.

Demokratialla tällä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä. Kyse on vallankaappauksista, vallananastuksista, enemmän tai vähemmän väkivaltaisin keinoin, massoja hyväksikäyttäen.

Mitä tästä seuraa? Verta ja luita. Länsi saa Georgian todennäköisesti kaaokseen. Tulee ehkä samanlainen suht veretön vallanvaihto kuin Armeniassa tai sitten ei.

Pidemmän ajan seuraus joka tapauksessa on, ettei niin Georgia kuin Armeniakaan voi elää ilman Venäjää. Se on liian merkittävä kaikissa oleellisissa resursseissa ja raaka-aineissa. Jos maat ajavat itsensä ulos Venäjästä, niiden taloudet kärsivät ja syntyy uusi pettynyt oppositio, joko vanhojen tai uusien johtajien johdolla.

Kuten olen jo vuosia ennustanut, niin Venäjän hallinto tulee Ukrainan asian selvitettyään keskittymään Kaukasiaan, ei Eurooppaan. Azerbaidzhanin kanssa sillä on jonkinlainen status quo, mutta Georgian ja Armenian se tulee pakottamaan takaisin ruotuun.

Länsi on totaalisen edesvastuuton lupaillessaan maille EU-jäsenyyttä ja ajaessaan nämä maat kaaokseen ja turmioon. Pahimmillaan ne muuttuvat samanlaisiksi sotatantereiksi kuin Ukraina ja kärsijöiksi joutuu tavallinen kansa.

JAURI VARVIKKO, 15.5.2024

(Kuvituskuva: Nuno Magalhães / Pexels)