Oli raju päätös Espanjan-vaellukselleni. Sen päätepisteessä, Burgosissa, sain ruokamyrkytyksen – luultavasti niistä tapaksista, joita esittelin postauksessani. Poistin postauksen koska minua ällötti nähdä niitä safkoja.

Suunnitelmissani ei ollut maata kahta päivää sängyssä hienossa Airbnb-kämpässäni ja pitää päätä pöntössä vaan siemailla viiniä, lepäillä rauhassa ja kelata menneitä päiviä, tapahtumia ja kohtaamisia.

Onni onnettomuudessa, etten saanut pöpöä kesken kävelyn.

Toissapäivänä olin jo hieman tolpillani ja pääsin jatkamaan matkaa. Halusin pikavauhtia pois Espanjasta ja kauas tapaksista. (Älkää puhuko minulle niistä koskaan.)

Tarkoitukseni oli viettää vielä yksi yö Espanjan puolella Irunissa ja aamulla jatkaa junalla Pariisiin, mutta toisin kävi.

Paitsi ällöt tapakset, minua ajoivat Espanjasta pois torakat. En kohdannut niitä missään. Jokainen majapaikka oli puhdas. Mutta varaamassani hostelli-huoneessa Pension Bowlingissa, Irunissa, ne sitä vastoin olivat odottamassa minua kieli pitkällä ja tuntosarvet ojossa.

Satuin lukemaan hostellista tuoreita kommentteja, jotka olivat toinen toistaan karmaisevampia kuvauksia paikan saastaisuudesta, melusta ja torakoista. Päätin, etten ainakaan sinne jää.

Onneksi hoksasin, että Bayonnesta menee yöjuna Pariisiin. Paljon mieluummin valvoisin ahdistavassa ja tunkkaisessa kuuden hengen pötköttelyhytissä yön kuunnellen kanssamatkustajien kuorsausta kuin majailisin saastaisessa huoneessa torakoiden kanssa.

Yö junassa oli lopulta miellyttävämpi kuin oletin. Ei toistunut muutaman vuoden takainen painajainen kun olin korona-aikana ahtautunut viiden muun kaverin kanssa kuppaiseen ja hikiseen makuuvaunuun matkalla Tukholmasta Kööpenhaminaan.

Suomalaisella standardilla sekä Ruotsin että Ranskan makuuvaunut ovat alkeellisia ja tunkkaisia. Ovat ne toki myös halvempia. Pariisin yöjunasta löytyi ainoastaan yksi pistorasia koko vaunusta. Hyteissä niitä ei ollut ollenkaan. Käytävällä oli pitkä jono matkustajia odottamassa puhelinlatausvuoroaan.

Pariisissa saavuin Austerlitzin asemalle josta kävelin vajaan tunnin Gare du Nordille. Eurostar-junat Lontooseen lähtevät sieltä. Brexitin jälkeen saapuminen Britanniaan ei ole enää niin helppoa. Turva- ja passintarkastukset sekä suljettu tax-free -alue olivat samanlaiset kuin lentokentillä. Ne veivät oman aikansa. Eurostar-”terminaaliin” on siis syytä tulla ajoissa.

Junamatka itsessään oli sujuvaa. On hienoa päästä junalla rapiassa kahdessa tunnissa Pariisista Lontooseen. Kanaalin alituskaan ei ollut niin jännittävää kuin olin etukäteen ajatellut. Se meni nopeasti. Kesto vain 24 min.

Nyt olen jo päässyt tutustumaan Lontoosta etelään sata kilsaa sijaitsevaan Bruderhof-yhteisöön. Vaikuttava paikka – kuin pieni kylä idyllisine taloineen, saunoineen ja omatekoisine lampineen. Yhteisössä asuu 300 henkeä, joista noin sata on lapsia.

Bruderhof on kohtuullisen omavarainen. Heillä on puutarhat ja lihakarjaa, oma päiväkoti, koulu, lääkäripalvelut, ym. Kouluissa on oppilaita myös ulkopuolelta, joten yhteisö on avoin. Ei siis mikään kultti.

Pääelinkeino on lelu- ja kalusteteollisuus päiväkodeille ja kouluille. Yhteisö tekee laadukkaita puutuotteita valmiista komponenteista. Tuotteet ovat yhteisön muotoilijatiimin suunnittelemia. Jouduin heti töihin, pakkaamaan penkkejä pahvilaatikoihin. Se oli hauskaa, mutta loppui lyhyeen, koska lauantaina otetaan rennosti.

Bruderhof vetää matkani langanpäitä yhteen. Yhteisön juuret ovat reformaation anabaptisisessa liikkeessä ja sitä kautta Thomas Müntzerissä. Anabaptismin perillisiksi voidaan laskea kaikki kristilliset suuntaukset jotka eivät kasta lapsia vaan aikuisia tai lapsuusiän ohittaneita.

Bruderhof vaikuttaa reliikiltä, mutta on kaikkea muuta. Sillä on eläviä yhteisöjä eri puolilla maailmaa.

Nykymuotoinen Bruderhof syntyi 1920-luvun Saksassa. Toisin kuin protestanttinen kirkko, Bruderhof ei niellyt Hitlerin propagandaa ja natsi-ideologiaa. Yhteisön perustaja Eberhard Arnold kirjoitti Hitlerille kirjeen, jossa sanoi suoraan, ettei tämän toimet tule johtamaan mihinkään hyvään. Tämä siis tapahtui 1930-luvun alussa, juuri kun Hitler oli noussut valtaan.

Ei ihme, että yhteisö ajettiin maanpakoon. Hieman myöhemmin he eivät olisi enää päässeet vaan heidät olisi tapettu. Maastapaon syynä oli myös aseistakieltäytyminen. Bruderhofilaiset eivät suostuneet palvelemaan armeijaa.

Darvellin yhteisö Robertsbridgessä juontaa juurensa nimenomaan tästä eksiilistä. Bruderhofin ihanteena on Apostolien teoissa kuvattu varhaiskristillinen yhteisö, jossa ei ollut yksityisomistusta vaan kaikki oli yhteistä.

Bruderhofin käsitykset seksuaalisuudesta, avioliitosta ja miehen ja naisen rooleista ovat toki minun makuuni liian konservatiivisia, mutta silti yhteisössä on jotain radikaalia ja syvästi puhuttelevaa.

Keskustelin juuri paikan grand old-manin, lähes 90-vuotiaan, terävä-älyisen Donin kanssa. Hän kertoi oman historiansa eli sen, miten hän lopulta päätyi 1950-1960 -lukujen vaihteessa Bruderhofiin.

Rikkaan perheen poika herkistyi hyvin nuorena yhteiskunnalliselle epäoikeudenmukaisuudelle. Hän hylkäsi porvarillisen uran ja alkoi etsiä tapaa elää todeksi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ihannettaan.

Sen hän löysi lopulta Bruderhofista.

Don teki minuun vaikutuksen. Kyse ei ole siitä, että bruderhofilaiset haluaisivat ihmisten muualta liittyvän heidän yhteisöönsä, vaan vievän omissa maissaan ja ympäristöissään eteenpäin sydänten sanomaa.

Tämä ei todellakaan tarkoita sitä, että pitäisi tulla kunnon kansalaiseksi ja kristityksi vaan elää sitä mikä oli Jeesuksen sanoma: olla merkkinä Jumalan valtakunnasta ja elää todeksi radikaalia kristillisyyttä.

KAI SADINMAA, 4.5.2024

Kai Sadinmaa (s. 1964 Tornio) on suomalainen kirjailija ja (entinen) pappi. Kirkkoa kritisoivien näkemystensä vuoksi häntä on julkisuudessa kutsuttu ”kapinapapiksi”. Sadinmaa vihki ensimmäisenä pappina Suomessa samaa sukupuolta olevia pareja vuonna 2017, kun sukupuolineutraali avioliittolaki tuli voimaan.

Kansallisosialismi – teema on tullut pyhiinvaelluksellani vahvasti esiin useassa paikassa. Olen siis kulkenut entisen DDR: n alueella. En tiedä, onko sillä merkitystä ja onko teema nyt esillä muualla Saksassa.

Ei ehkä yllättävää, että natsiaihetta käsitellään juuri näinä aikoina, kun äärioikeisto on Saksassa kovassa nosteessa.

Sekä katoliset että protestantit ovat ottaneet kielteisen kannan Saksan oikeistopopulistisiin ja äärioikeistolaisiin Afd:hen ja Die Heimat-puolueeseen, koska niiden arvot ovat ristiriidassa kristillisten arvojen ja kirkon perustuslain kanssa.

Meillä Suomessa ei vastaavaa tapahdu.

Hallitukselle tai joillekin kirkollisille tahoille ei tuota ongelmia tehdä yhteistyötä Afd:n suomalaisen version, persujen, kanssa. En väitä, että ne olisivat yksi yhteen, mutta kuuluvat samaan oikeistopopulistiseen virtaukseen ja joita yhdistävänä tekijänä on rasismi.

Natsiteema oli esillä myös Eisenachissa. Lutherhausissa (jossa Luther asui opiskeluaikoinaan) oli näyttely Saksan protestanttisen kirkon dejudaisaatio-instituutiosta 1939-1945. Tässä vähän tiivistystä näyttelyn teksteistä sekä kuvia näyttelystä:

Instituutio aloitti toimintansa Eisenachissa toukokuussa 1939, jolloin 11 alueellista kirkkoa perusti instituution juutalaisten vaikutusten opiskelusta ja hävittämisestä Saksan kirkollisesta elämästä. Instituution tarkoitus oli tuhota kaikki viittaukset kristillisyyden juutalaisiin juuriin ja sopeuttaa protestanttisen kirkon opetukset ja hartauselämä yhdenmukaiseksi natsi-ideologian kanssa.

Dejudaisaatio-termi ei ollut natsien keksimä vaan sen juuret juontavat vuosisatoja taaksepäin.

Sen alkuperä oli kristittyjen vihamielisyydessä juutalaisia kohtaan. Kirkko ja yhteiskunta tuli puhdistaa juutalaisista ja juutalaisuudesta. Se johti läpi keskiajan toistuviin juutalaisten vainoihin, heidän oikeuksiensa riistämiseen ja tappamiseen.

Luther oli tämän saman vihan vallassa. Hänen kammottavat juutalaisvastaiset tekstit ovat yleisesti tunnettuja.

1800-luvun antisemitismin mukaan juutalaiset eivät voineet olla samanarvoisia toisten kanssa koska he olivat vieraita, muukalaisia, toisia, alempaa rotua. Jotkut protestantit kielsivät kristillisyyden juutalaiset juuret ja väittivät jopa, ettei Jeesus ollut juutalainen.

Natsit omaksuivat näitä ajatuksia vaikka näkemykset natsipuolueen sisällä vaihtelivat.

Jotkut halusivat hahmottaa kristinuskon uudelleen natsi-ideologian hengessä kun taasen toiset halusivat luoda uuden uuspakanallisen korvikeuskonnon.

Lutheria natsikristityt pitivät Hitlerin edelläkävijänä ja antisemitistisen uskon julistajana.

Natsihallitus nimitti Hitlerin valtakunnankansleriksi propagandistisesti samana päivänä vuonna 1933 kun Lutherin syntymästä oli kulunut 450 vuotta. Luther nähtiin uskon entisöijänä ja Hitler kansan.

KAI SADINMAA, 19.4.2024

Kai Sadinmaa (s. 1964 Tornio) on suomalainen kirjailija ja (entinen) pappi. Kirkkoa kritisoivien näkemystensä vuoksi häntä on julkisuudessa kutsuttu ”kapinapapiksi”. Sadinmaa vihki ensimmäisenä pappina Suomessa samaa sukupuolta olevia pareja vuonna 2017, kun sukupuolineutraali avioliittolaki tuli voimaan.