Nämä yhtyeet ovat Hanoi Rocks ja Smack – yhtään väheksymättä The Fishfacesin, Thee Ultra Bimboosin, The Flaming Sideburnsin, The 69 Eyesin, Babylon Whoresin ja The Heartburnsin vuosien takaisia urotöitä.

Suomalaista räimerockia seuraavat henget tietävät, miten helsinkiläistä Lovers Left Alivea on verrattu Hanoihin ja Smackiin jo kyllästymiseen saakka.

Niin tehdään myös tässä arviossa, koska miksi ei.

Koska elämme nyt 2020-luvulla, missä minkäänlaista kritiikkiä ei enää suvaita – ainakaan musiikkialalla – niin olkoon tämäkin arvostelu pelkkiä ylistäviä superlatiiveja – tai suorastaan hyperlatiiveja – huokuva teksti.

Tai sitten ei.

Fakta on se, että Lovers Left Aliven juuri julkaistu esikoisalbumi on monellakin tapaa erinomainen levy. Täydellinen se ei kuitenkaan ole. Vaan mikä on?

Ensin ne hyvät: How.. on mahdollisesti ja jopa todennäköisesti paras suomalainen katurock-debyyttialbumi kautta aikojen. Tai jos joku tietää paremman, ilmoittakoon meillekin.

Tietonne otetaan ilolla vastaan esimerkiksi tässä linkissä.

Pää Kii– ja Damn Seagulls -yhtyeistäkin tuttu kitaristi, lauluntekijä ja tuottaja Lauri Eloranta on hieronut ja tuottanut tälle levylle ne soundit, jollaiset jäivät aina puuttumaan Smackin ja Hanoin 1980-luvun hengentuotteista.

Tämä tuotanto elää ja hengittää, mutta myös potkii. Tältä osin How.. tuo paremmin mieleen länsinaapurimme The Hellacoptersin ja The Sinnersin äänitteitä, joissa tuotantopuoli on aina ollut viimeistellympää kuin itänaapurilla.

2020 perustetun Loversien – eli laulaja-kitaristi Tomin, kitaristi-laulaja Jaskan, basisti Vänskän ja rumpali WIlliamin – kappaleissa ja soitossa on myös sellaista imua, joka tuottaa vastustamatonta tarvetta nousta tuolilta peilin eteen soittamaan ilmakitaraa ja lähteä muutaman onnistuneen selfie-poseerauksen jälkeen tekemään lähempää tuttavuutta vastakkaisen sukupuolen kanssa – ellei sitten halua tutustua johonkin muuhun sukupuoleen paremmin.

Toisin sanoen How.. on harvinaisen onnistunut debyytti, jota tekee mieli kuunnella kerta toisensa jälkeen putkeen.

Valitettavasti tällä tavoin paljastuu myös How..:n heikkoudet. Olisi tosin jopa epäreilua olettaa, että levyn kappalemateriaali olisi timantinkovaa kautta linjan, mutta jokaisen Haven’t Seen The Sunin ja Sum Of These Young Heartsin kaltaisen tapporallin vastapainoksi levy tarjoilee myös All About Luvin ja Let The Good Times..:in kaltaisia köykäisempiä renkutuksia, jotka tulee myöhemmillä kuuntelukerroilla skipattua alati useammin.

How..:n suurin, mahtavin ja kirkkain vahvuus on kuitenkin levyn eskapistinen tunnelma, jossa tavoitellaan tilanteesta riippuen jotain kauniimpaa tai dekadentimpaa huomista.

Tämä manifestoituu esimerkiksi Berliiniin kurkottelevassa Want You Theressä, Kallion varjoisia kujia pimeän taksin ajovaloilla valaiseva Crackdown sekä levyn suurimmaksi tähtihetkeksi nouseva unenomainen eepos Only Lovers Left Alive, jonka yli kuuden minuutin mitassa ei ole mitään löysää eikä pakotettua – ainoastaan tragediaan päättyvän romantiikan kaihoisaa kaipuuta.

Taitolaji, missä Andy McCoy on vuosikausia ollut yksi maan parhaita onnistujia tätä ennen.

Parhaimmillaan How.. on kuitenkin vakuuttavinta englanninkielistä rockia, mitä Suomesta on tullut aikoihin.

96 / 100

LOVERS LEFT ALIVE
How..
TMH Productions