Kesän 2025 Qstock oli jälleen loppuunmyyty, nyt jo 12:nnetta kertaa peräkkäin. Festivaali sai alkunsa 2003, jolloin estradeina toimi kaksi lavaa, yksi vanhan pyöreän paviljongin sisätiloissa ja yksi ulkona.

Tuolloin myös allekirjoittanut oli töissä kyseisissä kinkereissä ja kuva-aineisto tapahtumasta on paperisena versiona jossain laatikossa. Nyttemmin onneksi tekniikka on kehittynyt, vaikka oma jännityksensä siinäkin oli, kun filmirullia pudotteli Anttilan aulassa olevaan laatikkoon.

Kun tuolloin kävijöitä odotettiin tulevan noin 3000, saapui yleisöä paikalle 7000, mikä yllätti järjestäjät kuin lätkä kärpäsen.

Ikärajatonta turvallisuutta

Nykyiset kävijämäärät eivät festivaalikonkareita taida enää yllättää. Viikonlopun aikana kävijöitä arveltiin olleen paikalla noin 40 000 ihmisoletettua, eikä valokuvaaja Mikko Nurmisen kanssa kerätyt askeleet jääneet kävijäluvusta kuin muutaman satasen, mikä tuntuu jaloissa vieläkin. Katso Nurmisen vaikuttavat valokuvat tästä!

Ohjelman aikataulun mukaan lavalta toiselle kipittäessä tuli jo enemmän kuin hiki, sillä keli oli kuin naapurikylän baarista löydetty uusi tuttavuus, kuuma. Festivaalijohtaja Mikko Forsténin mukaan parempi näin ja tottahan se on – vesisateessa juhliminen ei hääviä ole.

Festivaalilla ei ole ikärajaa, mikä on mielestäni hyvä juttu. Näin nuoretkin pääsevät tutustumaan uusiin artisteihin ja löytää sekä kehittää musiikkimakujaan turvallisessa ympäristössä. Mitään järjestyshäiriöitä emme ympärillämme havainneet, mikä jatkoi hyvin aiempien vuosien perinnettä.

Perinteistä puhuttaessa pienenä triviaknoppina mainittakoon, että kaupungin ylpeydenaiheisiin kuuluva Radiopuhelimet on esiintynyt joka ikisessä Qstockissa.

Ilmaisohjelmaa kansalle

Pienestä kahden lavan rockpainotteisesta musiikkitapahtumasta on vuosien saatossa kehittynyt eri genrejen laaja-alainen ilotulitus. Ilman tätä uudistusta eivät nämä karkelot varmastikaan keräisi tällaista yleisömäärää.

Tämän vuoden uudistuksena oli festivaalialueen ulkopuolelle Linnasaareen pystytetty Oulu2026-lava, joka markkinoi Oulua Euroopan ensi vuoden kulttuuripääkaupunkina.

Tarjolla on läpi viikonlopun ilmaista musiikkiohjelmaa, josta vastaavat Lydian, Ravggon, Tempera, Naike, Havut, Neon Puutarha, Seurat, Oulun_Keskusta sekä Slovakiasta Ouluun matkannut SJU.

Monipuoliset oheispalvelut

Järjestelyt toimivat vesipisteiden ja vessojen osalta moitteettomasti. Välillä ruokakojuille kerääntyi ajankohdasta riippuen nälkäistä yleisöä hyeenoiden lailla. Viisaammat osasivat ajoittaa ruokailunsa toisia paremmin, jolloin on muutenkin väljempää tutustua alueella itseään tutuksi tuoviin yrityksiin.

Tämän vuoden Qstockissa ei näyttänyt olevan edellisiin vuosiin verrattuna yhtä paljon tuotemyyjiä, markkinoijia tai oheisohjelmien tarjoajia, mutta eräs kiinnostavimmista oli paikallinen PitBull Tattoo, jonka teltalla riittää jonoa.

Hyväntuulinen tatuointipäällikkö Mosse kertoo olleen edellisen kerran paikalla ainakin 15 vuotta sitten, mutta paluu festivaaleille oli nyt tehtävä nuoremman sukupolven toiveesta. Hikeä otsiltaan pyyhkivien tatuointiartistien mukaan kiirettä pitää, vaikka ämpäreitä ei jaossa ollutkaan.

– Minkäs sille mahtaa, mies naurahtaa partaansa.

Oulun keskustassa toimiva Cocktail Company palvelee Qstockissa VIP-alueella. Cocktailvelho Jani Virran mukaan kauppa kävi kuulemma juuri sopivasti. Hetkeä myöhemmin jonoa olikin kuin aikanaan toimineen assan vessan kassalle, jolloin hiki taisi tulla janoisten sankareillekin.

Ensi vuoden Qstock-lippuarvontaan pääsimme osallistumaan Menoxin markkinointikojulla. Menox haluaa luoda applikaation, jonka avulla yleisö löytää monipuolisesti erilaisia tapahtumia.

Northern Triben myyntitiskiltä valokuvaajammekin löysi uuden paidan, jonka rinnassa komeilee teksti Luna Kills, minkä valintaa ylisti myös paitamyyjä, löytyyhän yhtye myös meidän molempien soittolistoilta.

Valinnan vaikeutta

Qstockissa esiintyi tänä vuonna huikeat 68 esiintyjää seitsemällä eri lavalla, mukaan lukien alueen ulkopuolella sijaitseva pääsymaksuton esiintymisareena, jonne tiemme ei tällä kertaa vienyt.

Valinnoista tekee vaikean se, jos olet kiinnostunut useammasta kuin kahdesta genrestä. Bändit auttamatta esiintyvät samaan aikaan jonkun muun hyvän kanssa ja silloin tulee valintoja tehdä kuten jouluaamuna konvehtirasian äärellä.

Perjantain ohjelmisto kertoi aloittavien artistien olevan oman kylän tyttö Pehmoaino ja turkulainen vaihtoehtometallia tarjoileva Awake Again, jonka keikkaa päätimme mennä seuraamaan, onhan yhtye esiintynyt taannoin jopa Saksan maineikkaalla Wacken Open Air -festivaalilla.

Mielestäni Awake Again olisi ansainnut Qstockissa paremman esiintymisajan, jotta yleisöä olisi saatu enemmän paikalle. Hyväntuulisen yhtyeen musisointi oli parhaimmillaan täydessä tykityksessä. Iso suositus!

Kansainvälistä tähtipölyä

Sirkusteltan lavalle nousi Younghearted joka on mielestäni jazz-vivahteita tarjoilevana kevytpopparibändinä täydellisen oloinen puistokonsetttiin tai vaikkapa viinijuhlille. Yleisöä olikin paikalle saapunut kuin ikäihmisiä aamutorille. Ihana tunnelma!

Mary Ann Hawkins on Qstockin esittelyn mukaan Suomen parhaaksi live-bändiksi ylistetty surf rock -ryhmä. Meno oli letkeää, rytmikästä ja vaikutti sympaattisella tavalla minikokoiselta big bandilta, josta äitisikin voisi tykätä.

Iltapäivää tahditti kansainvälisesti kiinnostava ja uskottavasti tähteyteen suuntaava indiepoppari Goldielocks, jonka lavaelkeistä tuli mieleen muun muassa Kylie Minogue ja jopa Amy Winehouse. Goldielocks olikin houkutellut paljon kiinnostuneita paikalle ja fanejakin mukavan määrän.

Tina Turnerin karismaa

Craphic Nature loi telttaan angstisia tunnelmia räjähtävällä alulla. Musiikillisesti yhtye toi paikoitellen mieleen Kornin, mutta koska bändin asenne alkoi tuntua omaan makuuni jo liiankin mahtailevalta, oli pian pakko laittaa tossua toisen eteen. Sen vastapainoksi Behm pyörähteli päälavalla hyvinkin kevyen oloisesti.

Ruotsia edustivat tänä vuonna Soen sekä Blues Pills, josta jälkimmäinen oli erittäin positiivinen yllätys. Soenin tarjoillessa melankolista ja tasatempoista rokkia, oli Blues Pills ihastuttavan energinen ja mukaansatempaava rockbändi, joka otti rohkeasti kontaktia runsaslukuiseen yleisöön.

Blues Pillsin biisit sisälsivät makeasti nostalgiaa tihkuvia soundeja, mitkä tuntuivan sopivan monen sukupolven jalan alle, olihan Proud Woman -kappaleessa jopa ripaus Tina Turnerin karismaa ja henkeä. Blues Pills menee soittolistalleni heti!

Nostalgian mahti

Omaa nostalgiaansa festareille toi Apulanta. Silloin kun kaikkea ei vielä ollut keksitty, Apulanta keksi sen ja niillä siivillä se liitelee edelleen. Tämä bändi ei pienille lavoille mahdu, yleisöä oli valtavasti.

Bändi on iskostanut suomalaisten sieluun kappaleet, jotka saavat paatuneimmatkin heviletit laulamaan mukana, koska Apiksen sanoituksista jokainen löytää tarttumapintaa. Tarjolla oli vanhoja hittejä ja uutta materiaalia. Kyllä ne vaan jaksaa!

Perjantain pääesiintyjää haastoi runsaslukuisen yleisön kerännyt Ensiferum viikinkiteemaisella metallihumpallaan. Illan päätti norjalainen DJ Alan Walker upeilla laservaloillaan. Kenttä olikin täynnä ihmisiä, jotka nauttivat tästä spektaakkelista täysin palkein.

Mörähtäviä kurkkuääniä

Lauantaina Luna Killsin räjähtävän energinen laulaja veti koko teltan tunnelman kattoon. Rumpuja piiskaava paidaton nuori mies on sekä taitava että ilo silmälle. Raskas, mutta leikkisä metalli upposi yleisöön täydellisesti ja mosh pit pyöri vinhaa vauhtia.Tämä mystinen yhtye teki suuren vaikutuksen ja saattoi hyvinkin olla koko Qstockin paras esiintyjä.

Suuren yleisön suosikkeihin näytti kuuluvan Turisti, Mirella sekä festivaalikansaa tanssittanut Käärijä. Mirella avasi keikkansa hyvällä energialla, ilmeisesti taannoiset ongelmat on jo saatu selätettyä. Rytmirannan lavan käynnisti puolestaan räppäri Senya, jonka isoisä oli 79-vuotiaana 2019 muistisairauteen menehtynyt iskelmälaulaja Reijo Taipale.

Tamperelainen Beyond Awareness teki Qstockissa ensimmäisen festarikeikkansa:

– Ekaa kertaa Oulussa, eikä tarvitse katua, laulaja totesi teltan täyttäneelle metallikansalle.

Hyväntuulinen solisti jutteli yleisön kanssa ja päästeli mörähtäviä kurkkuääniä, tuoden kappaleisiin välillä myös puhtaampaa laulua. Bändin soundissa kuului vaikutteita Bullet For My Valentinesta.

Keskipäivän jälkeen esiintyivät Robin Packalen, Sara Siipola, Bess ja Aaro630. Robinin kerätessä suurimman väkijoukon päätimme katsoa Sara Siipolan keikan. Kaunis poppari huusi mikkiinsä, ”en kuule itseäni, mutta ihan sama, nyt vedetään!”

Teknisten alkuvaikeuksien jälkeen keikka lähti rullaamaan kunnolla, tarjoten soul-vivahteita ja Amy Winehousen sävyjä. Siipolalla on laaja ikähaarukka kuulijoissa ja muutama hitti.

Elokuvallista jazz-tunnelmaa

Päälavalla vuorossa oli suomicountrya uudistava Rodeo, joka jakoi esiintymisajan Von Hertzen Brothersin kanssa. Rodeohan on kolmen naisen kokoonpano: Anna Puu, Erin ja lahjakas laulaja-lauluntekijä Ida Paul.

Lavan edusta oli valitettavan väljä verrattuna lavalle saapuneiden taiteilijoiden taitoon. Kolmikon oiva veto oli esittää kaikilta artisteilta omat hittibiisit uran varrelta.

Von Hertzen Brothers täytti puolestaan sirkusteltan niin täyteen, että osa faneista jäi suosiolla nauttimaan keikasta teltan ulkopuolelle, mikä ei tässä helteessä ollut huono asia. Amerikkalaisen Palaye Royalen sijaan suuntasimme tutustumaan 19-vuotiaaseen australialaiseen naislaulajaan Jacoténeen, joka aloitti keikkansa surf-henkisellä jazz-kappaleella.

Jacoténen ääni tuo mieleen elokuvien vanhat jazz-klubit, jotka tarjoilevat soljuvaa ja kuuloelimiä hivelevää musiikkia. Yleisöä olikin kerääntynyt paikalle ilahduttava määrä. Suosittelen aina tutustumaan ulkomaisiin uutuuksiin – saatat yllättyä positiivisesti.

Käärijän valloittaessa päälavan keräsi Cemetery Skyline rockväen sirkusteltalle kuuntelemaan melankolista goottimetallia kokemuksella ja ammattitaidolla esitettynä, kuuluuhan bändin jäsenten uralle yhtyeitä kuten Dark Tranquillity, Amorphis ja Sentenced.

Päälavan Käärijän ansiosta sai valokuvaajanamme toiminut Mikko Nurminen nauttia minunkin tanssimuuveista Cha Cha Chan ja It’s Crazy It’s Party -kaltaisten hittien ansiosta, oli varmasti mukavaa.

Käärijän lisäksi yleisöä tanssittivat DJ Orkidea, JVG, englantilainen The Pineapple Thief, Ellimei sekä mahtipontinen ja muhkea Battle Beast näyttävillä pyrotekniikoillaan.

Nostalgian huipentuma

Lauantain pääesiintyjäksi oli valittu nostalginen Ultra Bra, joka veti tänä kesänä muutamat valikoidut keikat, jotka huipentuvat Helsingin Olympiastadionille elokuun lopussa. Yleisöä riitti ja laulu raikasi. Ja miksikäs ei, koska bändillä on ikonisia biisejä ja vankka kannattajakunta.

Tuuli oli puolestaan houkutellut nuorison paikalle sirkusteltalle. Ymmärtäähän sen, jos ja kun päälavalla oli ”fossiilisen aikakauden taiteellinen humppabändi”. Tuuli tarjosi puolestaan r’n’b-poppia, joka toivottavasti nousee ennen pitkää Suomen listoille.

Omalle soittolistalleni tämän vuoden Qstockista pääsevät puolestaan Luna Kills, Blues Pills, Awake Again, Beyond Awareness, Rodeo, Jacoténe ja Younghearted.

Katso Mikko Nurmisen vaikuttavat valokuvat vuoden 2025 Qstockista tästä klikkaamalla!

Teksti: Maria Virrantalo
Kuvat: Mikko Nurminen

Faktat tiskiin: näin Iron Maidenin ensi kerran ikielävänä Helsingin Jäähallin lavalla 12. marraskuuta 1986 Somewhere On Tour -kiertueella, vain 13-vuotiaana. Tämän jälkeen niitä on tullut nähtyä kymmenkunta lisää erilaisissa olosuhteissa, aina vajaasta Kulttuuritalollisesta Blaze Bayleyn kanssa Bruce Dickinsonin loiston päiviin ja loppuunmyytyyn Helsingin Olympiastadioniin.

Kokemus on osoittanut, että se setti mikä kulloinkin soi milläkin kiertueella on hyvin pitkälle käsikirjoitettu ja kiveen hakattu alusta loppuun: mitään sen suurempia musiikillisia yllätyksiä ei ole luvassa sen jälkeen kun kiertueen ensimmäinen keikka on paketissa.

Nettiaikana tämä vielä korostuu, kun kiertueen avausillan veto on isoimpien artistien kohdalla useimmiten tiedossa kun areenan viimeiset asiakkaat astelevat uloskäynneistä ulos.

Kiertueen suurin kiinnostuksen kohde taitaa olla yhtyeen uuden kiertuerumpalin Simon Dawsonin tulikaste Maidenin rumpalina joulukuussa 2024 eläköityneen Nicko McBrainin 42 vuoden mittaisen palveluksen jälkeen. Ja hyvinhän herra leiviskänsä hoitaa, mutta se tuskin tulee kenellekään yllätyksenä. Eipä Maidenin pääpomo Steve Harris mitään kovin kehnoja kavereita yhtyeensä rumpukioskin taakse varmasti päästäisikään.

Dawsonhan on takonut tahtia Harrisin British Lion -projektissa jo toistakymmentä vuotta, joten siltä osin kaveri ja hänen mielenlaatunsa on varmasti tullut vuosien saatossa hyvinkin tutuksi.

Onko sitten niin, että myös suurena West Hamin kannattajana ja jalkapallofanaatikkona tunnettu Harris on kasannut British Lionin puhtaaksi kasvattiseuraksi näitä aikoja silmällä pitäen, jos ja kun Maidenin miehistössä alkaa tapahtua muutoksia puhtaasti käytännön syistä.

Ehkä.

Kiertueen avauskeikan suurimmat mielenkiinnon kohteet olivat siis se, miltä Dawson kuulostaa Maidenin riveissä ja mitä biisejä bändi vetää. Dickinsonhan oli jo ennakkoon ehtinyt verrata Dawsonin soittoa Maidenin kolmella ensimmäisellä levyllä soittaneeseen Clive Burriin (1956–2013), joten jonkinlaisen hyväksynnän tämäkin pitkän linjan työn sankari on jo saanut.

Avauskeikan perusteella herra hoitaa leiviskänsä jo varsin mallikkaasti ja varmasti jatkossa vielä sujuvammin, kunhan lämpöä ja kilsoja tulee Maidenin riveissä vielä lisää.

Settilistan kanssa onkin toinen juttu.

Toki alku lupaa paljon hyvää, kun ohjelmistoon kaivetaan harvinaisuuksia, joita ei ole kuultu vuosikymmeniin, kuten Murders in the Rue Morgue (edellisen kerran 2005), Killers (1999), Phantom of the Opera (2014) ja Rime Of The Ancient Mariner (2009).

Tämän jälkeen palataankin perusasioihin – taas kerran.

Ne harvinaisuudet, jotka alussa lupasivat jotain todella erityistä, jäävät taka-alalle ja ohjelmisto solahtaa takaisin samaan turvalliseen ja kuluneeseen kaavaan, jossa Maiden on pysytellyt jo vuosia. Kun kyseessä on 50-vuotisjuhlakiertue, olisi odottanut muunkin setin puitteissa yhtälaista rohkeutta kuin keikan neljän ensimmäisen biisin aikana.

Esimerkiksi Rime Of The Ancient Mariner ja Seventh Son Of A Seventh Son samassa paketissa: molemmat toki hienoja eepoksia, mutta näistä kahdesta Rime vetää väkisinkin pidemmän korren.

Vaihtamalla Seventh Sonin kahteen lyhyempään perusrykäisyyn, kuten vaikkapa Tailgunneriin – tuohon No Prayer For The Dying -albumin menevään avausraitaan, joka kuultiin edellisen kerran Japanissa 1992 – tai Seventh Sonin upeaan päätösraitaan Only The Good Die Young, jota ei ole toistaiseksi kuultu livenä vielä kertaakaan, olisivat äänenpainot huomattavasti ekstaattisemmat.

Eihän No Prayer ole millään muotoa Maidenin parhaita albumeita, mutta olisihan sekin ansainnut edes hieman huomiota ja rakkautta varsinkin, kun levy äänitettiin oikein vimpan päälle Harrisin toiveesta ladossa tämän maillaan. Sen sijaan levy pyyhitään tyystin aikakirjoista.

Tylyä.

Alun riehakkuuden jälkeen saadaan taas kerran niitä kaikista tutuimpia ja turvallisimpia Maiden-hymnejä, jotka eivät haasta kuulijaa eikä yhtyettä itseäänkään. Mutta mitäpä sitä turhia settiä liikaa muokkaamaan, jos jo yli miljoona lippua on myyty, tuntuu Harris ajattelevan yhtyeen pitkäaikaisen managerin Rod Smallwoodin kanssa.

Kukapa tietää, ehkä he ovat oikeassa?

Ei pidä keikuttaa venettä turhaan ja purra ruokkivaa kättä, ehkä ainoastaan lupaus suurista yllätyksistä riittää? Toki yllätyksiä kuultiin, mutta kuultiinko riittävästi? Kun bändillä on näin omistautunut yleisö kuten Maidenilla ja olet luvannut jotain erityistä puolen vuosisadan kunniaksi, niin juuri tällöin pitäisi uskaltaa ottaa riskejä.

Tästä on kysymys.

Vaikka Maiden tunnetaan raskaan työn raatajana ja metallin kivijalkana, pysyy se ilmaisussaan fish and chips eli suomalaisittain nakit ja muusi -linjalla. Bändi tietää mikä toimii – ja pysyy siinä. Ihan kiva niille, jotka pitävät tutusta ja turvallisesta, mutta silloin olisi pitänyt ennemmin mainostaa tuttua ja turvallista Maidenia, ei niinkään yllätyksiä – eli kappaleita, joita Maiden ei ole urallaan soittanut livenä vielä kertaakaan.

Prodigal Son. Invaders. Gangland. Quest For Fire. Sun And Steel. Flash Of The Blade. The Duellists. Deja-Vu. The Prophecy. Only The Good Die Young.

Tästäkin on kysymys.

Sinänsä kiertue toimittaa sen, mitä lupaa. Klassikkokauden juhlaa suurella näyttämöllä, tarkalla suorituksella ja erittäin näyttävällä show’lla, antaen siten fanien rahoille kunnolla vastinetta. Simon Dawsonkin paikkaa ammattimiehen ottein McBrainin jättämää aukkoa, jonka soitto ei valitettavasti enää kulkenut entiseen malliin miehen tammikuussa 2023 saamansa aivohalvauksen jälkeen.

Mutta kiertue, joka lupasi suuria, pelaa lopulta varman päälle. Turvallisesti ja ennalta-arvattavasti. Olisihan se silti kiva, jos Maidenkin tarjoilisi jotain todellisia yllätyksiä edes joskus.

Kuten Metallica.

Iron Maiden esiintyy Eddie-maskotteineen ”Run For Your Lives” -kiertueellaan Helsingin Olympiastadionilla maanantaina 16.6.2025. Oheinen arvostelu on tehty alta löytyvän videon pohjalta.

Teksti: Nalle Österman, 29.5.2025
Kuvituskuva: Nalle Österman (prompti) & ChatGPT/Dall-E 3 (toteutus)

Just Another Bar in Hämeentie 23, right in the heart of the famous “Curve”. 

On Sunday 28.4. we were blessed by acoustic performances of Iba Sirviö from the Afternoon Astronauts & Cal Twomey – Ireland’s newest hit maker from the indie-groups Faraway Shapes and Trio Grande & The Tex-Mex Restaurant.

The bar’s environment..

People filling crosswords, creating sketches, having a drink or two, or just enjoying the comfy atmosphere, surrounded by the works of some local artists. Decent prices on menu, that also includes mocktails. Auto-correct tried to change that.

People sharing compliments with each other. If you don’t feel like smiling, people will smile for you, too. It spreads easily here, also outside the bar. Arriving here a bit noddy, many people asked how I was doing.

“I’ve felt better”.

Iba Sirviö had already started his set with Guns ‘n’ F*cking Roses’ “Patience”, which made me nod even more. That’s the tune that Izzy Stradlin wrote for Angela Nicoletti, who later became Andy McCoy’s ex-wife, nowadays an i n d e p e n d e n t artist.

Iba’s journey as a singer has gained new & higher levels with Hannes Kett’s (the frontman of Shiraz Lane) vocal coaching.

Iba, usually defying gravity with his party rocking band Afternoon Astronauts, knows how to have fun on stage on his own, too. Tonight he had found a perfect place to share his love for country music. It’s OUR damn country!

Cody Jinks’ “Loud and Heavy” along with Jamey Johnson’s “In Color”.. Dang it!

Almost managed to shed a tear in my beer there.

Some homage was also paid for Lost Society, Palaye Royale, Linkin Park etc. Those were Iba’s takes on the harder side. 

Chasing the monsters away for y’all, y’know. Most of the set contained quite gloomy takes with taste for more minor chording. No wonder “the Ol’ Papa Bear” loves to give big hugs to everyone outside the stage.

We also heard new solo-material, live for the first time. Iba’s been singing that song only a couple of times during the years since he wrote it.

I’ve told the band to get to the studio as soon as possible, they’re an up and coming hard rock band that shouldn’t play the same old set all over again. 

They’ve taken it to notice, thankfully. After his gig Iba told me that they went to record a new banger last Thursday. 

Feeling better.

Up next was Cal Twomey. Started the set bravely with Bowie, with some improvised lyrics about a broken mike. The ice had been broken. Cal sure knows the art of witty humor with great timing.

“Why is everyone so hazy, or am I just going crazy? Shit.” -Cal

“Marmalade Eyes” by the Tex-Mex Lads was a jangly follow-up. Great songwriting means that the tune can carry itself with only 6- or 12 strings, with a little help from friends, of course.

The speakers rattled through these gigs, but our performers had helpers around with these sudden electrified bursts. Cassu from Afternoon Astronauts got many thank yous during the course of events. Both Cal and Iba were being careful with their low-ends. 

Cal played some Beatles, along with Paul McCartney’s Solo stuff.

“Why do the Beatles got haters? Who really hates the Beatles?”

That’s a good question. 

It seems that the Macca is Cal’s favourite from The Fab Four, yet he played us “Norwegian Wood ”, a classic by that bratty scoundrel Lennon.

Record labels, check this out. World class. 

One great song was about grandparents and memories, like being a kid again. For such a young age Cal captures the struggles of many middle-agers dealing with their parents suddenly changing. That’s what I think I heard. Keep in mind I’m not always a reliable narrator.

Going through the motions.

Mellow 12-string playing through dreams and highways. Made me think about a lot of.. stuff. 

Lots of laughing together, people sharing joy and silence together. Another round of cheerful applause.

One freshly blurted song called ”öööögh”. Future live favourite there.

Feeling even better.

Saw local artist Vilma Visakoivu drawing a sketch of this lovely fellow from Cork. You’re lucky If she’s at your gig. Gig photos can be boring. Vilma sketches the gigs. That’s an unique approach, and a great honor from an artist with her own, unique style.

Then some Elliott Smith. Heard someone ask “You wanna make me cry?” from the front row.

Playing “Dancer in the Night” by Star Marcs. One of the greatest compliments a songwriter and a musician can receive is your song getting covered by someone else. I think it was just something that Jaakko Mäkiniemi aka ”Jaska” (the writer of that song, also present here) needed. 

Simple message – It’s getting better. We get through this. Alone and together, or..

Anyway, inspiring and relaxing environment on Sunday, with me and my Bobby M’Gee. Whoo!

Feeling good is easy here.

As a performer Cal gives people what they want. Not always what you expected, but just what you needed.

I don’t mind repeating myself here.

We wanted Tim Buckley’s “Once I was”. We got it. I can sleep my nights well knowing that the younger generation has found this strung out American folk-hero. His son Jeff grew to become more famous with his ”Grace”. Then he went swimming.

After the gig one of the younger hearts here said that Cal has this unique charisma, the kind that is very pleasant to witness. I told him that smoking is bad.

I hope that Just Another Bar could host events like this more often. Already got ideas for lots of acts and line-ups that could play here. I bet the neighbors wouldn’t mind, either. Cal had retreated backstage before I could ask for contact information. Everyone deserves privacy, hahhah.

Cal and Iba got our money, and this time it was like putting it in a bank. Suck it, Nordax, Norwegian and Aktia!

I’m feeling great now.

Rämisevää loppuviikkoa kaikille! Stadin menevimmän (sekä ainoan) Go-Go-Hyeenan keikkaviikossa taas kiitettävästi katurokkia ja hyvää meininkiä.

KE 24.4.

Airi’s Trio // Bar Loosister // Free Entry!

Kaikille akkarikeikkoja vetäville vahva suositus Bar Loosisterille.

Vegenuggetit ja Seitanic-pizza erityisen koukuttavia. Niiden kylkeen voi nauttia myös tänään seiskasta eteenpäin annoksen Airis-trioa.

KESKIVIIKKOKLUBI: Kadonnut Ystävä, Lika // Ravintola Käpygrilli

Kerran meidän Sörkan treenikselle pamahtaessa jäin kuuntelemaan rosoa vastakkaisesta kämpästä. Likahan se siellä kohkas, kun tuuletustauolla ennätin kysymään. Tää punk-bändi tykkää rundaa Suomea ja Baltiaa.

Käpygrillin pippuripihvi tarjoillaan muuten muusin kanssa. Kysykää Jaskalta pizzoista.

COSMIC FRENZY (LEVYJULKKARI) + I.O.V.A + THE BRANDERMEN // Lepakkomies // Liput ovelta 7€

Lepiksen kellarissa voi pyristellä aavikkorokista avaruuteen Cosmic Frenzyn psykedeelisen autotallirokin tahdissa.

Kahden jäbän punk-bluespartio The Brandermen diggaa raa’asta menosta livenä ja studiossa. Päällekkäisäänityksiä karttava kaksikko juhlii 12-tuumasen EP-levynsä julkkareita.

Vantaalta saapuva IOVA_Band vetää sairasta ja brutaalia melodista hooceeta perinteikkäin ottein.

TO 25.5.

The Halophones / Pleasant Flow / The Black Bubbles // Lepakkomies // Liput 8 € ovelta

Stadin UG:n Indie-Garagen Lontoon-lähettiläs The Halophones pistokeikalla ennen toukokuun Molotovs-isännöintiä. (HUOM: The Halophones PERVTTV, korvaaja ilmoitetaan piakkoin!)

Rööperiä tuodaan suoraan bilispöydistä kellariin Pleasant Flown mukana nollarihengessä. Tehkää siitä Robasta taas bilekatu, saakeli!

The Black Bubbles niittää paraikaa mainetta energisenä ja ennakkoluulottomana livebändinä. 60- ja 70-lukujen diggareille ehdoton suositus. Taustalta löytyy tekijöitä mm. Barbe-Q-Barbiesista, Hellcity Punksista, Ritesta ja Parasite Cityst.

Ronnie Starr + Crimsonic + Sons Of Cobra @ Bar Loose // 7 €

Bar Loosen jytäkellarissa hikoilee hiljattain rivinsä jälleen koonnut Ronnie Starr, MC5- ja Rose Tattoo-henkistä rockarollaa siisteimmillä skeboilla sylkevä Sons of Cobra ja jotain klassisen ja modernin rokin välillä keittelevä Crimsonic.

Kevään ainoa mahdollisuus nähdä Cobrat tositoimissa kevään aikana. Seuraavaksi tää Detroit/Australia-akseli rullaa meinaa nollakasiin!

PE 26.4.

Spring Rumble // Playhouse Bar // Liput 8€

Aitopäiden ei tarvii mennä Lutakkoon asti tsiigaa Makkosta, jos veri vetää kohti kunnon kevätrytinää!

Tuoreen katurock-partio Dharma Gunsin debyyttikeikalla kuullaan likasta protopunk-groovea suoraan laitakaupungin viemäreistä auttaa muistamaan rokin syvintä olemusta.

Viime viikonloppuna akkareiden ja marakassien kanssa riehunut Bad Valentines täydentää kattausta freesillä ja ammattitaitoisella punk ’n’ rollilla, josta löytyy tuttuja naamoja mm. Daggerplaysta ja Plastic Tearsistä. Kupe ja Pekko muodostavat tällä hetkellä aika helkkarin päräyttävän kitaraduon. No bullshit.

Katurokin ilosanomaa levittää myös Cheap Disasters, joka pistelee paraikaa valmiiksi esikoisäänitettään. Kovaa rullas jo kulauksen matineoissa!

Clifters // Skenesali Myyräncolo // 26,50/28€

Vantaan läntisellä puoliskolla Clifters on taas in! Miten niin taas, tosin?

Coyotes Old Storyssa perjantaina 26.4.24

Kuulitte kyllä. Klassikkorokkijyrät rokkijyrien käsittelyssä!

LA 27.4.

Eve of Destruction // Henry’s Distillery & Music Bar // Free Entry!

~And juu tell MII, overandover and overagain, myfriend..

That one’s for you, Johnny!

Anyway, Stadin UG-kameleontti Anzi Destruction viettämässä akkariiltaa viidestä seiskaan. Orkkiksia ja punk/rock-covereita sekasin.

MELROSE+BLACK MAGIC SIX // Kuudes Linja // 25/30€

Melrose on lauantaina vieläkin IN. Syökää siitä, Clifters!

Nyt ei larpata biitlesei tai mitään muutakaan kliseitä, WE’RE READY FOR A GANG WAR!

Ohessa vielä Black Magic Sixin aikataulu omiin kalentereihin:

Klo 20:00 lauteille

Klo 20:40 GONG! Keikka loppu.

Klo 20:50 Kamat roudattu

Klo 21:00 Yhtye saattaa ottaa pari keittoa.

Aus Tears, Fenetzar and Caws of Death @Bar Base // Free Entry

Bar Base, tuo Jallun ystävien ja Turbojugendin luvattu maa synkistyy lauantaiksi. AUS TEARSIN raakaa ja minimalistista synthwavea, Fenetzarin post-punkia ja Stadin villi Goth ’n’ Roll-tulokas Caws of Death, suoraan marraskuusta!

Plastic Tones (EP-julkkarit), Tiikeri & Puhelinseksi // Lepakkomies // 10e

”Bombastista brittiläistyyppistä uudempaa rokkia”, eli voimapop-yhtye Plastic Tonesin EP-julkkarit. Yhdeksänvuotista taivalta juhlistetaan myös Japanin keikkarundilla.

Härskimpää molliosastoa edustaa leuhka ja kestävä Puhelinseksi. Eppuja enemmän sanottavaa löytyy taas Tiikeri-yhtyeeltä, joka on mulle uusi tuttavuus, joka snaijaa tän hetken soundeja.

Hyvä, koska minä en. Lohtua toisi yksi tiskijukka, joka soittaa ilmeisesti jotain seksyä 70-luvun musaa bändien välissä. Hyvä!

Wasted, The Regulator & Miettiin // Bar Loose // 16/18 €

Wasted + Miettiin + The Regulator = Hyvä känni.

SU 28.4.

Cal Twomey – Live @ JAB Kallio // 6€

Cal Twomey, the vocal powerhouse and a nice lad from Faraway Shapes, Trio Grande & the Tex-Mex Restaurant & Pearl Jam playing in Just another bar. Joined by Iba Sirviö from hard rockin’ party animal-band Afternoon Astronauts. What a Sunday!

Tänään Tavastialle muistelemaan tammikuussa yläkerran orkestereihin siirtynyttä Ari Taskista:

ARI TASKINEN IN MEMORIAM 1959-2024 // TAVASTIA-klubi

Kovat kundit, Koska sydän sanoi niin.. Moni biisi löytynyt allekirjoittaneen kuulokkeista ja cover-vedoista nuorena kukkopoikana. Taskisen trick bagista ammennan vieläkin omaan biisinkirjoitukseen. Anyway, monta hyvää syytä saapua paikalle osoittamaan kunnioitusta, esim. tuotot ohjataan lyhentämättömänä Taskisen hautajaiskuluihin.

Esiintymässä mm. Woude Revisited, Pelle Miljoona 1980 & Problems, yhdessä ja erikseen. Nisse ja Stefu laittaa lavalla kielet solmuun, muun muassa. Nisse ja Stefu ovat loihtineet yhtiä murahtavampia skebasoundeja Pellen ja Problemsin levyillä!

Tiistaina taas hyvä mahdollisuus löytää ja kokea uutta elävää musiikkia.

Playhouse Barin TiistaiTiistai-klubin lavalla ”nälkäiset ja eläväiset muusikot ja bändit pääsevät paljastamaan taiteensa ja kyntensä maailmalle”

TiistaiTiistai-klubi #12 : : : OLIMPIA SPLENDID, NOLLS, PAURA : : :

Bar Loose jatkaa tiistaisin Pop-Jazz-konservatorion opiskelijoiden esille tuomista. Tällä kertaa tarjolla on melankoliaa, funkia ja bilemusaa. Vapaa pääsy!

Bar Loose goes Pop&Jazz Konservatorio!

Kuudes Linja satsaa torstaina nugetteihin HELSINKI TRIBE IV – 60’s Psychedelic & Garage-tapahtumalla.

”Harvoin esiintyvä Revolving Doors tuo tuulahduksen The Doorsin kulta-ajalta. Tunnelmasta huolehtivat Marjo Leinonen, Risto Kumpulainen (urut), Sami (Sande) Vettenranta (rummut) sekä Tuomo Dahlbom (kitara).

The Mike Bell Cartel kuvailee musiikkityyliään garage punkiksi: “haunting melodies and harmonies, jangly guitars and searing fuzztone, eerie farfisa org”.

Mikäli ei tietäisi, että bändin biisit ovat uusia, voisi kuvitella levytyksen olevan oikeasti 60-luvulta. Tämä ei toki ole yllätys, sillä yhtyeessä soittavat Pekka Laine, Ville Särmä, Miikka Siira, Samuel Abaijon, ja Mikko Siven.

Helsinki Tribe IV 60-luvun psykedelia- ja garageiltaa varten The Mike Bell Cartel on tehnyt erityisen setin kuuluisalta Nuggets-kokoelmalta, joka sisältää psykedeelistä ja garage rockia vuosilta 1965-1968.

Illan teemaan sopivasta levymusiikista vastaa DJ Daddy Suburbanite.”

The Empire Strikes, tuo Suomen ruotsalaisimman kuuloinen toimintarockbändi avaa lauteet Michael Monroelle Tampereen Tavara-asemalla, liput liikkuu muuten nopeasti!

Michael Monroe, The Empire Strikes | Tavara-asema, Tampere

Annankatu kakskakkosessa ollaan jo kolmatta kertaa Lucretia Clubin synkemmissä tunnelmissa. Ghost On The Highway on ollut jo jonkin aikaa tsiigattavien bändien listalla: Lucretia Club III: Distant Stares / Ghost On The Highway / Primary Delusion //@Lepakkomies

Perjantaina juhlitaan The MES kauan odotetun ”Evil Echo and a Deaf Mind”-debyytin julkkareita. Uutta kipinää vaihtoehtorokkikentälle tuova Poni julkaisee samana päivänä ensimmäisen EP:sä:

The MES & Poni TUPLALEVYJULKKARIT @ KUUDES LINJA 19.4.2024

Club Bête Noire: RUHR (ITA) // Kasvot // Uhrisavu // Ruusuriimu

𝐑𝐔𝐔𝐒𝐔𝐑𝐈𝐈𝐌𝐔 esittää maailmanlopun folkkia Pohjolasta Current 93:n ja Dead Can Dance:n hengessä. Bändillä on kuulemma tarve mille tahansa säröpedaalille tällä viikolla.

Lauantain INDIE PUNK @ ORANSSI on sähköinen ja energinen kattaus täynnä tuoreita indie- ja punk-helmiä. Joka keikalla vaan hurjemmaksi muuttuva The Dedes kannattaa tsekkaa aina, kun mahdollista. ”Suloiset” on täysillä mukana, ja Frederika Runebergin Puutarha osaa muuttaa liian vähän heiluvat sisiliskoiksi.

Brooklyn Sound: The Vantages, E. Sydänpuu & Mustat Maijat / SEMIFINAL

Brooklyn-Lager on saanut lähettiläikseen The Vantagesin tulevat rokkitähdet, sekä Helsingin visuaalisinta rock-performanssia E. Sydänpuu & Mustat Maijat-muodossa. Teinirokkijumalista ironisesti laulava bändi kiistää jyrkästi olevansa muusikoita, olemalla samalla kaikkea muuta kuin vaatimattomia.

Nyrkkitappelu, Aino & HajonneetKorjaamolla tarjoilee katurokkia ilman turhia hengähdystaukoja. NYRKKITAPPELUN Hepe on jo vuosia lukeutunut mun lempifrontmaneihin Tampereen puolella.

Illan avaaja Aino & Hajonneet iski rokkarin tajuntaan Paasitornin pääsiäispunkissa, näin ne silloin ekaa kertaa. Ilahduttavan energisen ja kaikuisan keikan jälkeen syttynyt voimaantumisen tunne muuttui kuitenkin pakokauhuksi alakerran Kalevi Helvetin keikalla, jolla yllättäen tutustuin psyykeeni pimeään puoleen.

OLEN PAHOILLANI

OLEN PAHOLAINEN

OLEN PAHOILLANI

OLEN PAHOLAINEN

OLEN..

BAD SAUNA + moshimoshi + Nicce & The Whiskars @ Lepakkomies 20.4.

BAD SAUNAN kinkereitä on usein kehuttu Suomen tämän hetken kovimmiksi live-illoiksi. Lepiksen lavalla löylyä heittää Moshimoshi, Nicce & the Whiskarsin vastatessa niistä savuisemmista meiningeistä.

Espanja ja Katalonia eivät ole ne ilmeisimmät ilmansuunnat josta lähdetään etsimään rockin, punkin tai metallin helmiä. Minäpä tiedän toisin! Ette te musiikinystävät räjäytä päätänne – laajennatte ja sillekin veikkaukselle vahva ehkä.

SMOKING SOULS. Orkesteri väitti hajonneensa vuoden 2023 marraskuussa, mutta sosiaalinen media väittää vastaan. Oli miten oli, on yhtyeen tuorein pitkäsoitto La Cura (20222) kaikilla tavoin mestariteos. Jos pidät Suedesta, Flaming Lipsista tahi Blurista, tässä oiva bändi Tarragonan murheen aaltoihin.

ZOO. Nämäkin hipit ovat Valenciasta. Ihme mesta. Mutta Zoo on räppibändi tautisella tykityksellä. Orkesterina bändissä on sen kymmenen heppua ja liveflow on aivan käsittämätön. Suomiräbäytys saisi ottaa onkeensa. Ei ne sitä tee.

Helsinkiläisen katurockpumpun Lovers Left Aliven laulaja-kitaristi Tomi Hyena on järjestänyt leppoisia rokkikeikkoja nouseville suomalaisille ja ulkomaalaisille kaimoilleen Bar Loosessa helmikuusta 2023 lähtien Hyena Go-Go -iltamien puitteissa.

Vaikkei Hyena Go-Go ole mitään valtavirtaviihdettä ainakaan vielä – ja tuskin tulee koskaan olemaan Suomen nykyiseen kulttuuri-ilmastoon viitaten – niin Hyeena-Tomin reipasta uurastusta särisevän ja rämisevän kitararockin eteen on pakko arvostaa.

Minä ainakin arvostan.

Sillä tavoin Hyenan säädöistä tulee jollain tapaa mieleen Tavastia-klubin alakerran Semifinalia kokonaiset 30 vuotta – 1993–2022 – luotsannut toinen Tomi eli Tomi ”Roudi” Hämäläinen – vielä toistaiseksi pienemmässä mittakaavassa tosin.

Keskiviikkona 6. huhtikuuta 2024 Bar Loosen alakertaan oli ilmaantunut arviolta 60–70 samanhenkistä arvostajaa katsastamaan, mitä Hyeena-Tomi oli tällä kertaa keksinyt päidemme menoksi.

Tai kuten hahmo itse illan kemuista tällä kertaa sanaili tapahtuman lehdistötiedotteessa esitellessään tämänkertaiset jytäorkesterit Clara Ferrans & The Dead Pet Companions, Pepita Vanni sekä Trio Grande & The Tex-Mex Restaurant, joiden jäsenet ovat yhdessä ja erikseen tuttuja myyn muassa sellaisista akteista kuin Hoodoo You Do With The Voodoo People, Faraway Shapes, Grandes Cojones, Refugees, Tuula Kailas, E. Sydänpuu & Mustat Maijat, Kuoliokuja 12600, Ruminaatio, Last Station Before Zone B sekä The Star Marcs Sound Explosion Band.

“Myyrmäen betonikellareissa, siellä Tex-Mex-raflan alapuolella, elää oma hämyisä sekakulttuurinsa. Kaikki huhtikuun bändit treenaa ja äänittää siellä väestönsuojissa; Hoodoo-papittarenakin omiensa keskuudessa tunnettu Clara Ferrans vetää kuolleine lemmikkiystävineen tyylillä, eleganssilla ja hypnotisoivasti ensimmäisen soolokeikkansa.

Katutason laudoitetun raflan mukaan nimetyt Tex Mex -ladsit, nuo psykoottiset tanssipunkkarit, nauttivat myös psykedeelisestä folk-popista, jossa on mukana hitunen persiljaa ja ripaus kuminaa. Uuden betonibrutalistisen post-punk/new wave -bändi Pepita Vannin meno taas näyttää omien sanojensa mukaan L’Amourderin ”Shit-Hotilta” ja kuulostaa, noh, lämpimältä paskolta. Цой жив!”

Ensimmäisenä lauteille noussut Trio Grande & The Tex-Mex Restaurant toi omassa sympaattisessa hölmöydessään mieleen kotikutoisemman, härmäläisemmän ja villapaitaisemman version Jane’s Addictionista ja Red Hot Chili Peppersista – olkoonkin, että bändin englantia välispiikeissään jutustellut solisti olikin sonnustautunut harmaaseen kävelypukuun.

Ehkä bändin kannattaa vielä toistaiseksi viettää vielä hieman enemmän aikaa treenikämpällä kuin peilin edessä tai isoisän vaatekaapilla, niin heistäkin voidaan kuulla muutenkin kuin ulkomusiikillisissa asioissa?

Ulkomusiikillista näyttävyyttä oli edellistäkin aktia enemmän tarjolla seuraavana esiintyneen Pepita Vannin habituksessa: niin paljon, että laulaja-kitaristi Eino Sydänpuu katsoi aiheelliseksi ottaa aiheen esille jo ennen yhtyeensä esiintymistä, koska oli katsonut itseään ennen keikkaa peiliin ja tullut ajatelleeksi, miten hänen Pulp Fiction -henkinen paitansa saattaa aiheuttaa negatiivisia mielleyhtymiä edellispäivänä Vantaan Viertolassa tapahtuneeseen koulusurmaan, mikä ei todellakaan ollut hänen tarkoituksensa.

Erittäin sympaattinen, arvostettava ja lämmin kannanotto edellispäivän tragediaan. En tiedä, olisiko kukaan katsoja tällaisia mielleyhtymiä välttämättä tehnyt, mutta sehän jo tietty riitti, että taiteilija Sydänpuu teki.

Ja koska taiteilija Sydänpuu on suuri taiteilija, josta tulemme vielä kuulemaan eri yhteyksissä vaikka miten mittavilla tavoilla – kenties lopulta jopa kyllästymiseen asti – kannattaa meidän jo nyt kuunnella, mitä hänellä on sanottavanaan.

Olkoonkin, että mies katsoi halusi tähdentää vielä sitä, ettei hän halua varsinaisesti puhua yhtyeensä kappaleiden välissä mitään vaan haluaa antaa musiikin puhua puolestaan.

Sitähän Pepita Vannin musiikki totta vie tekikin – mutta yhtä lailla vaikutuksen teki kvartetin kokonaisvaltainen performanssi, mikä toi monin tavoin mieleen Helsingin Lepakon post-punk -skeneistä jo kultaisella 1980-luvulla ponnistaneen legendaarisen The Nights Of Iguanan musiikilliset ja visuaaliset edesottamukset.

Pepita Vannilla on poikkeuksellisen terävä ja huoliteltu musikaalinen ja esteettinen tyylitaju, mikä näkyi ja kuului esimerkiksi siinä, miten yhtyeen kitarisit kehittelivät aistikkaita kudelmiaan eleettömästi, mutta yhtä tyylitajuisesti musisoineen rytmisektion ylle.

Katsohan, tällöinhän meillä on yhtä lailla musiikillinen konstruktio The Cultin goottiaikoja yhdistettynä AC/DC:n tappavan tehokkaaseen rytmiseen rypistykseen.

See what I did there, aloin puhua jostain tappamisesta karmivan tragedian alla, hyi hävytöntä!

Vaan eiväthän asiat muutu sillä, että niistä ei puhuta, päinvastoin. Ja kun puhumme tai kirjoitamme musiikista, käytämme monesti myös eläviä, moniulotteisia ja leikitteleviä kielikuvia, joiden tarkoitus on houkutella uusia kuulijoita suuren vaikutuksen tehneen taiteen pariin.

Se, että aiheesta joutuu vuonna 2024 vääntämään rautalangasta disclaimerinomaisesti aivottomille lahopäille on mielestäni yksinomaan surullista, mutta minkäs teet. Tällainen on nyt se maailma, missä tavalla tai toisella yritetään saada vaiennettua sellaisia ääniä, jotka eivät edusta tiettyjen aatesuuntauksien hyväksytysti standardisoituja mielipiteitä – niin vasemmalla kuin oikealla.

Pepita Vanni ratkaisi asian omistamalla kappaleitaan muun muassa Gazan, Palestiinan ja Ukrainan uhreille. Mutta se musiikillinen voima, mikä yhtyeestä jo nyt huokuu, teki valtavan vaikutuksen.

Ovat muuten piakkoin menossa studioon taltioimaan ep:tä, mistä on jo näillä näytöillä luvassa yksi suomalaisen rockvuoden 2024 Merkittävimpiä Tapauksia, mikäli saavat siirrettyä tehokkaan livetoimintansa studiossa äänitteelle asti.

Näyttävä Clara Ferrans on tietty tullut jo tutuksi psykedeelisen Hoodoo You Do With The Voodoo Peoplen solistina.

Uuden soolobändinsä kanssa Ferrans esitteli itsestään uusia puolia, mistä kaikista suurimman vaikutuksen tekivät kappaleet, missä espanjalaislähtöisen naisen laulutulkinnoilla on mahdollisimman paljon tilaa ympärillään – kuten vaikkapa yhtyeen versiossa Joan Baezin Diamonds And Rustista.

Tämä olisi se suunta, mitä odottaisin ja toivoisin kuulevani Ferransilta enemmänkin olkoonkin, että laulajatar näyttää nauttivan eniten olostaan lavalla silloin, kun pääsee rokkaamaan sydämensä kyllyydestä.

CLARA FERRANS & THE DEAD PET COMPANIONS, PEPITA VANNI, TRIO GRANDE & THE TEX-MEX RESTAURANT
5.4.2024 Bar Loose, Kamppi, Helsinki

Vaikka televisiot, radiot, somet ja valtamediat tuuttaavat suomenkielistä poppia ja rokkia ainakin vielä toistaiseksi aivan liian isolla suuttimella kyllästymiseen saakka – kuten näillä isoilla toimijoilla valitettavasti tapana on – niin onneksi Suomesta ja Stadista löytyy nuoremman sukupolven tekijöitä, jotka tarjoavat hetkelliset pakokeinot tästä henkisestä Neuvostoliitosta.

Tapahtuman lehdistötiedote tietää kertoa illan ensimmäisestä aktista seuraavaa: ”Last Station Before Zone B eli lyhyemmin LSBZB on tribuutti vapautuneelle nuorisokulttuurille. Piittaamatta liialti genrerajoista, helsinkiläisyhtye esittää yksinkertaista, välitöntä ja intensiivistä tanssimusiikkia.”

Vaikka saavun paikalle hieman myöhässä käy illan aikana ilmi, että LSBZB on tämän tapahtuman heikoin lenkki, ainakin vielä toistaiseksi. Vaikka kengänkärkiään tuijotteleva yhtye on pitkälti koulubänditasoa, löytyy yhtyeen kappaleista yllätyksekseni toisaalta myös maagisiakin hetkiä. Harmi vain, ettei yhtye tunnu tietävän, mikä on jööttiä ja mikä jautaa.

LSBZB.

LSBZB:n versio Juice Leskisen Pilvee, Pilvee -ikivihreästä saa eräät yleisön edustajat innostumaan, mutta liekö kappale sitten ollut ennemminkin suunnattu jäsenten vanhemmille tai isovanhemmille, jotka näyttivät saapuneen sankoin joukoin katsastamaan perillistensä kykyjä tositoimissa.

Koska itselläni ei ole moraalisia velvoitteita selkääntaputteluun totean, että LSBZB tarvitsee kipeästi näkemyksellisen ja ennenkaikkea rohkean sovittajan, joka osaa erotella jyvät akanoista, jotta yhtyeellä olisi edellytyksiä kunnon kahinoihin vanhempien ikeestä.

”The Dedes on pop/rock-yhtye, joka tunnetaan kantaaottavista kappaleistaan ja räväköistä live-esiintymisistään. Tämä viidellä asennetta tihkuvalla nuorella naisella varustettu bändi ottaa paikkansa lavalla suorastaan ihon läpi tunkeutuvilla laulumelodioillaan. Biisien suodattamattomat lyriikat vaativat tulla kuulluksi ja toimivat varoituksen sanana; meitä ei kannata aliarvioida. Oma astmapiippu mukaan, jos on taipumusta hengästyä.”

Istun 6. linjan baarin puolella, kun lavalta alkaa kuulua räävitöntä huutoa ja kiljuntaa. Äänestä päätellen naisia. No, niinhän tuossa illan keikkaa mainostavassa esittelytekstissä todetaankin. Hetkisen THE DEDES -yhtyeen musisointia kuunneltuani totean, että tätä kannattaa katsella ja kuunnella lähempääkin.

Lavalla on tosiaan viisi nuorta naista, jotka vaikuttavat vihaisilta. Ihmekös tuo, kun musiikki on grungen, stonerin ja Kornin kaltaisen asennerytkytyksen sekoitus. Kitarasta löytyy murinaa ja bassosta alapäätä. VITTUVOIMAA!

Teen viisikon lavaolemuksesta huomion, että kahdesta solistista tummempi ja salskeampi omaa sellaista maagista ja mystistä karismaa, mitä ei hankita kaupan hyllyltä vaan se tulee jostain syvemmältä perimästä. Alkuvoimaa. Yhtyeen basistilla on myös erinomaisen tiukka ote ja hyvä groove. Myös biisimateriaali vakuuttaa: nämä gimmat osaavat jumalauta tehdä biisejä, parissa parhaimmassa kappaleessa on jopa hittipotentiaalia. Loistavaa!

”Stadilaisen katurockin vauhdilla 20-luvulle tuoneen Lovers Left Aliven nimi on kantautunut varmasti jokaisen helsinkiläisen rokkidiggarin korviin parin viime vuoden aikana. Pääosin puskaradion välityksellä nimeään kasvattanut yhtye on keikkaillut paikallisella tasolla ahkerasti, piipahtanut välillä riehumassa ulkomailla, ja tehnyt omaehtoisen itsepäisesti rockista taas musiikkityyliä, joka elää ja voi hyvin vastakulttuurina Helsingin klubeilla.”

Illan pääesiintyjästä LOVERS LEFT ALIVEsta on kohistu Soundia myöten, onhan nelikko saanut kummisedäkseen ja julkiseksi puhemiehekseen jopa The 69 Eyesin laulusolistin Jyrki 69:n. Vanhan liiton englanninkielisellä katurockilla ansaittu huomio on tänä iltana houkutellut paikalle arviolta 150–200 katsojaa.

Jos joku vanhempi fossiili erehtyy vielä jossain manailemaan, miten rock on kuollut Lemmyjen ja tämän hengenheimolaisten poismenon myötä, voi tällaisen mammutin suosiolla lähettää vanhainkotiin tahi Lovers Left Aliven keikalle.

Itse toki suosin jälkimmäistä vaihtoehtoa, sillä mikäs sen mukavampaa kuin seurata, miten arviolta 20-25 -vuotias ja hyvinkin naisvoittoinen yleisö on saapunut paikalle nauttimaan aidon ja kunnon stadilaisen katurockin ilosanomasta. Vaikka Kuudes Linja ei tarjoile illallista tai edes iltakahveja, on silmänruokaa tänä iltana tarjolla yllin kyllin.

Toki lavan eteen on hakeutunut muutama vanhempikin juoppolalli muutaman korttelin takaa löytyvistä Kallion räkälöistä, jotka huutelevat jos jonkinlaisia sutkautuksia bändille kuin Rumba-lehden Miettinen ja Rami Kuusinen -vainaa The 69 Eyesille Tavastia-klubilla konsanaan, mutta tämä tuntuu vain lisäävän kierroksia.

Keräämme timantteja autiolla saarella ja toivomme pelastuvamme, vaikka olemmekin vain sairaita marionetteja kuvottavalla näyttämöllä. Tänä iltana me kuitenkin vain pidämme hauskaa ja tanssimme huolettomina, siitä Lovers Left Alive pitää meille huolen.

Me emme ole mitään, meistä ei pitänyt tulla tällaisia, niinhän opettajat, koululaitokset ja yhteiskunnan muut tukipilarit meille väittivät. Silti me olemme täällä, tässä ja nyt, yhteiskunnan vastustuksesta huolimatta. He kenties yrittivät saada meidät ruotuun, kunnes lopulta alistuivat. Me olemme kadotettu sukupolvi. Me olemme pelastus. Me olemme rock’n’roll. Katsokaa meitä. Pelätkää meitä. Rakastakaa meitä. Vihatkaa meitä.

Lavalla kaahaus jatkuu. Lovers Left Alive jatkaa sitä perintöä, mitä Dead Boysin, Smackin ja Johnny Thundersin kaltaiset aktit aloittivat ennen heitä, ainoastaan soitannollisesti tiukemmin. Oppia ikä kaikki. Erityisesti rumpali Rebel Hipi ansaitsee erityismaininnan: mies lyö kuin Smackin ja Jimsonweedin Kinde, mutta operoi teknisesti kuin Popedan ja Hanoi Rocksin Lacu Lahtinen.

Lovers Left Alive on sekava seurakunta glamia, poseerausta, heviä, hikeä, levinneitä meikkejä ja kyyneleitä. Kyyneleet tulevat vain siitä ilosta, minkä yleisössä idoleitaan ihastelevat nuoret neidot puristavat kyynelkanavistaan onnesta. Me vanhemmat rokut vain nyökkäilemme takavasemmalla hyväksyvästi. Suomalainen katurock on jälleen saanut itselleen taas uuden upean uhrilahjan useamman laihemman vuoden jälkeen.

Yleisö huokuu tyytyväisyyttä tunnin mittaisen keikan jälkeen. Tämä ilta omistettiin rock’n’rollille kovalla intohimolla. Muutama vanhempi rockveteraani tulee keikan jälkeen heittämään läppää kysyen, näinkö illan lämppäriä. Näinhän minä. Saan kuulla, että yksi jäsenistä on Hanoi Rocksin klassisimman kokoonpanon kakkoskitaristin Nasty Suiciden tytär. Ohhoh, sattumaako?

Kuten kuvaan kuuluu, jatkuu keskustelu luontevasti Hanoi Rocksilla. Oliko Sami Yaffa joskus todellakin ehdolla The Rolling Stonesin basistiksi? Entä onko niin, että Andy McCoy ei todellakaan pääse enää Yhdysvaltoihin? Entä onko McCoy todellakin lähdössä syksyllä Englannin-kiertueelle? Ketä hänen bändissään oikein soittaa nykyään?

Omat ajatukseni ovat kuitenkin jo toisaalla. Päästyäni kotiin ja päätteen äärelle alan ensi töikseni googlata, oliko joku illan esiintyjistä todellakin Hanoi Rocksin rintaperillisiä. Vastaus löytyy The Dedesin riveistä: sen alkuvoimaista karismaa omaava mystinen laulajatar on nimeltään Jasmin Stenfors ja tämän isä on Jan Stenfors (os. Nasty Suicide). Sattumaako?

LOVERS LEFT ALIVE, THE DEDES, LSBZB
16.3.2024 Kuudes Linja, Helsinki