Onko Riepu Venäjä-myönteinen media? Tämä on kysymys, jollaista saatoin odottaa jossakin vaiheessa ryhtyessäni julkaisemaan asiantuntevia kirjoituksia kokeneelta lehtimieheltä ja kustantajalta, jolla on takanaan laajoja opintoja niin Moskovassa kuin Kiovassakin.

Onko Riepu siis Venäjä-myönteinen media? On varmasti, mikäli Venäjä-myönteisyydeksi tekee se, että julkaisee tekstejä konkarilta, jolla on pitkä ja vahva näkemys ja tuntemus itänaapuristamme – mikä näkyy ja kuuluu myös teksteissä.

Siksi Riepu niitä julkaiseekin – puhtaasti journalistisin perustein.

Samoin argumentein Riepu on tällöin myös Suomi-, Ruotsi-, Puola-, Yhdysvallat-, Iso-Britannia- ja pyhiinvaellusmyönteinen media muiden myönteisyyksien muassa, koska pyrimme kaivamaan ihmisten tarinoita, totuuksia, näkemyksiä ja kokemuksia hieman laajemmalta perspektiiviltä ilman kansallisia tai kansainvälisiä rajoja rajoitteenamme.

Siksi ”kohtaa ihminen” on yksi Riepu-lehden iskulauseista, koska se pakottaa katsomaan ihmistä ja näkemään ihmisen omana itsenään eikä jonakin demonisoituna olkiukkona tai -akkana, jolta on riistetty ihmisarvo tultuaan lokeroiduksi ja leimatuksi sopivaan viitekehykseen viholliskuvaksi.

Valitettavasti kaikille asia ei ole yhtä selkeä ja yksinkertainen, kuten seuraavasta lukijapalautteesta voi päätellä:

“Olen yllättynyt lukiessani mediastasi tekstiä, joka sopisi paremmin MV-sivustolle. Mikään kokoomus/persu -akselin teksti tai toiminta ei yllä asenteellisessa hirveydessään likimainkaan samalle tasolle.” (Kari Koskinen)

Sinänsä ihan pätevä argumentti, koska luonnollisesti kaikki Ukrainaa ja Ukrainan sotamenestystä kritisoiva uutisointi edustaa heti MV-tyyppistä journalismia – mistä seuraa tietenkin se, että kun YLE julkaisee amerikkalaista Forbesia siteeraavan vastaavan tyyppisen uutisen skribenttimme jälkeen vain seitsemän tuntia myöhemmin, edustanee Ylekin samaa MV-tyyppistä Venäjä-myönteistä linjaa.

Halleluja!

Tämä on tietysti jo hyvinkin tuttua juttua ja huttua nykyajan keskusteluilmapiiristä Suomessa, missä asioista on mahdotonta keskustella sivistyneesti, analyyttisesti, asiallisesti, älykkäästi, kunnioittavasti ja rakentavasti, kun oma mielipide on lukittu ja kiveen hakattu samanmielisten toimesta.

(Yy-kaa-koo-nee-vii-kuu-see-kasi-ysi-kymppi – NYFAT. Avaimet sulatettu, teettäjät tapettu!)

Tässä lienee se suurin syy, miksi en halua Rievulle omaa keskustelufoorumia, koska pahimmassa tapauksessa aikaa ei sivuston sijaan riittäisi enää muuhun kuin trollien häätämiseen ja loputtomien ylilyöntien moderoimiseen.

Sen sijaan haluan kurotella kohti päämäärää, missä Riepu olisi jonakin päivänä Suomen tärkein, kiinnostavin ja puhuttelevin kulttuurimedia, mistä lukijat voivat viedä aiheita, ajatuksia ja analyyseja omiin ryhmiinsä, missä ne kenties voivat jonakin päivänä toimia sillanrakennusmateriaalina poteroihin jumittuneiden katsantokantojen välillä.

Olenhan tilanteesta riippuen saanut itsekin kuulla joiltakin vasemmistolaisilta olevani fastisti ja natsisika, kun taas oikeistolaiset ovat leimanneet minut vihervasemmistolaiseksi suvakiksi.

Siksi ymmärrän Riepuun kohdistuvat Venäjä-syytöksetkin paremmin kuin hyvin, yrittäähän Riepu tuoda maan keskusteluilmapiiriin totuutta tavoitellessaan muutakin kuin yksiäänistä lammasmaisuutta.

Mielestäni maamme keskustelukulttuurissa on jotain aivan perustavanlaatuisesti vialla – ja on ollut jo pidemmän aikaa – jos ja kun voi tulla leimatuksi aivan liian heppoisin perustein ”musta tuntuu” -pohjalta milloin miksikin vain siksi, ettei suostu papukaijan lailla veisaamaan sopulikuorossa samaa virttä kulloisenkin oikean mielipiteen mukaisesti.

Aiheitahan meillä riittää, mistä mustavalkoisesti riidellä, närkästyä ja pöyristyä.

Suvakit. Natsit. Vihervasemmisto. Persut. Porvarit. Opiskelijat. Maalaiset. Kaupunkilaiset. HIFK. Jokerit. Tappara. Ilves. Stadi. Lande. COVID-19. Rokotevastaisuus. Valtamedia. Foliohattuilijat. Sukupuolivähemmistöt. Valkoiset heteromiehet. Feministit. Feminatsit. Sovinistit. Puunhalaajat. Rasistit. Muukalaiset. Paperittomat. Työttömät. Kommunistit. Ryssät. Desantit. Saatananpalvojat. Kiihkouskovaiset. Lestadiolaiset. Mustalaiset. Koulukiusaajat. Kouluampujat. Radikalistit. Juopot. Narkkarit. Sijoittajat. Keinottelijat. Varkaat. Tappajat. Parkkipirkot. Matkalippujen tarkastajat. Opettajat. Virkamiehet. Kelan virkailijat. Sukupuolineutraalit pronomiinit. Punaiset. Valkoiset.

Tätäkö todella halutaan? Verta ja suolenpätkiä? Loputonta suunsoittoa, riitelyä ja ihmisten mustavalkoista lokerointia hyviksiin ja pahiksiin sen mukaan, kun jonkun ajattelu ei puhtaasti myötäilekään valtavirtaa tai omaa mielipidettä.

Niihin, jotka ovat aitoja tosiuskovaisia ja niihin, joka ovat vääräuskoisia pakanoita?

Halleluja!

Haluammeko todellakin viedä tämän kaiken loogiseen päätepisteeseensä? Tällaista visiotahan brittiläinen elokuvaohjaaja Alex Garland vyöryttää parhaillaan valkokankaalle tuoreessa lähitulevaisuusdystopiassaan Civil War.

Totta puhuen häpeän sitä, mitä ihmiskunnasta on tullut. Häpeän sitä, mitä suomalaisuudesta on tullut. Häpeän sitä, miten karmivaan tilaan tämä maa on oikein ajettu.

Kammoan sitä, miten kamalassa jamassa koko maailma näyttää parhaillaan olevan.

Onko niin, että älykkääseen ja rakentavaan dialogiin pyrkivä keskustelu on todellakin mennyttä aikaa ja tarjolla on vain yksiäänistä hymistelyä samanmielisten tovereiden kanssa tai urheilukatsomoista tuttua mustavalkoista huutelua, missä eriävä mielipide tekee automaattisesti vihollisen?

Tätä varten me ilmeisesti tarvitsemme tekoälyä, koska meistä on tullut tällaisia lahopäitä.

Onko meillä tällöin Suomessa enää mielipiteenvapautta laisinkaan, jos meidät pyritään saattamaan ruotuun sosiaalisen median näkymättömien algoritmien, eriäviä mielipiteitä kyttäävien stasi-henkisten ilmiantajien ja/tai muiden mielipidevaikuttajien alle, ettemme vahingossakaan joutuisi maalitetuiksi tai ostrakisoiduiksi eli ulossuljetuksi yhteiskunnasta tai yhteisöstä – aivan kuten ääriuskonnollisissa liikkeissä?

Halleluja!

Kuka sen oikeasti päättää, kenen ura saa jatkua ja kenen tuhotaan, kun jonkun rokkarin tai punkkarin kännitoilailut ja vittumaisuudet päätetään nostaa ensin tikunnokkaan ja seuraavaksi romuttaa parempaa ja ylevämpää moraalia – ainakin omasta mielestä – noudattavan ryhmäpäätöksen kautta?

Tällainen toiminta vaikuttaa ja kuulostaa jotenkin kiihkouskovaiselta fundamentalismilta, missä kylänvanhimmat langettavat lopullisen tuomionsa riippumatta siitä, mitä näissä tilanteissa on oikeasti tapahtunut.

Nyt nämä uskonnollisten fundamentalistien dogmia noudattavat moralistit eivät omasta pyhyydestään sokaistuneina kykene näkemään tai suostu hyväksymään sitä raadollista totuutta, että viime kädessä kaiken takana on raha.

Aina.

Siksi sinäkin voit edelleen fanittaa kaikessa rauhassa ilman lynkatuksi tulemista esimerkiksi Led Zeppeliniä, Aerosmithiä ja Mötley Crüeta, katsella Miramaxin tuottamia tai Woody Allenin ja Roman Polanskin ohjaamia elokuvia sekä sekä ajella kauppaan Fordilla, Volkswagenilla tai Mercedes-Benzillä ostelemaan vaikkapa Dr. Oetkerin pizzoja.

Siksi jokaisen esimerkiksi punkstoossa riepotellun, ryvetetyn ja hiljennetyn artistin vastapainoksi uraansa voi jatkaa vastaavissa kohuissa ryvettynyt ja televisiostakin tuttu valtavirta-artisti, koska armon sekä anteeksiannon hekin ansaitsevat – sillä raha puhuu.

Vaan mikäli menisit nyt kirjoittelemaan moisia vaikkapa Suomen johtavimmalle punkfoorumille, saattaisit itsekin saada elinikäisen kirjoituskiellon ilman valitusoikeutta samalla kuin sinusta voitaisiin kehitellä ja levitellä mitä mielipuolisempia satuja ja valheita vain siksi, koska heillä nyt vain sattuu olemaan valta määrätä kuka saa menestyä ja kuka ei kyseisessä kuplassa sekä kenen mielipiteet ovat arvokkaampia,uskottavampia ja parempia kuin jonkun toisen.

Tästä syystä meille ja teille eivät tänään esiinny Kytänsoittajat, Kynnet ja Lapinpolthajat, mutta onneksi meillä on tarjota teille tilalle jotain todella paljon upeampaa – eli Roope Salminen & Koirat, Lauri Tähkä & Revohka sekä Sunrise Avenuestakin tuttu, meidän kaikkien rakastama Samu Haber!

Halleluja!

EDIT 2.5.2024 klo 21.20: Lisätty Facebook-lainaukseen pyynnöstä kirjoittajan nimi.

(Kuvituskuva Mote Oo Education Pixabaystä)

Joskus 1990-luvulla Ruotsista tulivat maailman kovimmat bändit: Entombed, God Macabre, Dismember, Disfear, Grave, Carnage, At The Gates, Grotesque, Dissection, Shining ja mitä muita näitä nyt on.

Vaikka osa edellä mainituista operoi edelleen, on maan metallitarjonta kärsinyt melkoisen inflaation 2000-luvulle tultaessa, kun jokaisen edellä listaamani uransa lopettaneen tai himmanneen aktin tilalle on tullut Sabaton, Ghost, Amaranthe tai joku vastaava kunnon metallin häpäisijä.

Kun näin Ghostin uransa alkuvaiheessa Tanskan Roskilde-festareilla kesällä 2011, kuittasin bändin tissiposkisena Mercyful Fate -pastissina, jossa jollotti köyhän miehen King Diamond.

Mutta aivan kuten tämä maa ja maailma on menossa täysin perseelleen, niin kaiken maailman losoperseet ja tissiposket ottivat tämän mystisen ruotsalaisryhmän omakseen täysin palkein, koska se nyt oli niin jännittävää, omaperäistä ja pelottavaa.

Todellisuudessahan Ghost ei ole mitään muuta kuin jotain Abba-otteella vedettyä pseudoheviä niille, jotka vihaavat ja pelkäävät kunnon metallia. Niille, jotka järkyttyvät Niklas Kvarforthin Shiningista ja haluavat lähettää miehen mielisairaalaan.

Onneksi kaiken tissiposkipaskan vastapainoksi hurrit ovat myöhemmin tällä kirottuna vuosituhantena iskemään takaisin muutamaan otteeseen Tribulationin ja The Baboon Show’n kaltaisilla akteilla.

Unohtamatta tietenkin In Solituden vuonna 2013 ilmestynyttä mestariteosta Sister, joka pesi lattiaa Ghostin kaltaisilla höpönlöpöillä. Niin kova oli tuon turhan aliarvostetun ruotsalaisviisikon kolmosalbumi, että bändi päätti panna sen jälkeen pillit pussiin, koska ei ilmeisesti omasta mielestään kyennyt enää parempaan. Siinä teille integriteettiä.

In Solituden jätettyä pelikentät 2015, löysi yhtyeen kitaristi ja säveltäjä Henrik Palm – kavereiden kesken Henke – pian itsensä Ghostista, ensin basson varresta ja sittemmin rytmikitaristina yhtenä lukemattomista Nameless Ghoulseista.

Tissiposket voittivat.

Palmin syrjähyppy ei onneksi kestänyt kauaa, vaan hahmo oli ottanut hatkat kummitus-Abban riveistä vuotta myöhemmin 2016. Kun todistin Henken ja kumppaneiden esikoisalbumin Many Daysin julkaisukeikkaa Tukholmassa Voivodin lämppärinä lokakuussa 2017, oli Henken musiikilliset lahjat kuultavissa luonnollisesti sielläkin – mutta myös se, että homma oli vielä nupullaan ja vaiheessa.

Nyt tuo kaikki potentiaali on puhjennut vihdoin täyteen kukkaansa juuri ilmestyneellä kolmosalbumilla Nerd Icon.

Jostain syystä Henken 2020 ilmestynyt kakkosalbumi Poverty Metal jäi itseltäni väliin, mutta tänään ei eilistä murehdita, kuten Lauri Tähkä ei ehkä kuitenkaan tokaissut, kun heräsi yhtenä krapula-aamuna litimärkänä hotellihuoneensa sängystä ihmetellen, mitä hittoa eilen oikein tapahtuikaan.

No, ehkä jotain sellaista, mitä myöhemmin ruodittiin myös iltapäivälehdissä. Niinhän Henkenkin asioita puitiin 2018, kun kunnon metallijätkät haastoivat tissiposket oikeuteen heiltä vedätetyistä keikkapalkkioista.

Tissiposket voittivat taas.

Ei siis ihme, ettei Henken uuden albumin lehdistötiedotteessa haluta hirveästi menneitä muistella.

”Nerd Icon” is Henrik Palm’s third album. He has played in many bands. Some you might have heard of and some you probably never heard of. He doesn’t give a fuck really. The present is much more important than dwelling in past victories and/or missteps. 

Halusi levy-yhtiö tai artisti sitä eli ei, niin menneisyydestä löytyvät usein ne syyt, miksi nykyisyyteen on päädytty. Esimerkiksi se, miksi Nerd Icon kuulostaa toisinaan Voivodilta ja In Solitudelta sekä siltä, että mikäli Black Sabbath olisi tehnyt näitä sävelmiä Sabotagen jälkeen eikä jotain Technical Ecstasyn kaltaista hölynpölyä, olisi Sabbathilla nyt seitsemän klassikkoalbumia Ozzyn kanssa kuuden sijaan.

Niin tai näin, on Nerd Icon sitä kaikkein parasta Ghostia kaikille meille kunnon metallin diggareille, jotka vihaamme Ghostia. Eikä siitä ole pelkoa, että Ghostia fanittavat tissiposket tykästyisivät tähän levyyn, koska tämä ei ole tarpeeksi mitätöntä, siloiteltua ja löysää yhdentekevyyttä heille.

Toisin sanoen me, jotka vielä tajuamme vielä jostain jotain tässä henkisten eunukkien helvetissä tiedämme sen jo ensikuuntelun perusteella, että vanhaa heviä, hippiprogea ja post punkia yhdistelevä Nerd Icon on jo nyt moderni raskaamman rockin klassikko.

Olen saanut kostoni.

98 / 100

HENRIK PALM
Nerd Icon
(Svart)