Viimeisten kahden vuoden aikana on ollut nähtävissä rajua uhkainflaatiota, uhkien paisuttelua. Venäjän hyökkäys Ukrainaan aiheutti jättimäisen pelkomyrskyn läpi läntisen maailman. Sen seurauksena naftaliinista kaivettiin kaiken maailman aseet ja tukipaketit. Suurin osa suomalaisista konkreettisesti tärisi shokista, mikä johti nopeaan NATO-jäsenyyteen.

Syntyi otollinen asetelma uhkainflaation kasvulle ja paisumiselle. Se johti myös konkreettisen inflaation laukkaan, kun asetettiin erinäisiä sanktioita ja embargoja, mikä sotki energiavirtoja ja laittoi hinnat nousuun.

Paisuneessa uhkaympäristössä unohdettiin kaikki muut kansalliset turvallisuusongelmat, kuten ilmastonmuutos ja talousongelmat. Puolustukseen vaadittiin reilusti resursseja. Esimerkiksi Mika Aaltola vaati puolustusmenojen nostamista kolmeen prosenttiin BKT:stä.

Synnytettiin kuvaa Eurooppaan hyökkäävästä Venäjästä, mikä aiheutti äärireaktioita useimpien suomalaisten, eurooppalaisten ja USA:n poliittisten johtajien, asiantuntijoiden ja monien kansainvälisten suhteiden analyytikkojen keskuudessa.

Tällainen retoriikka – on se sitten tahallista tai tahatonta – saattaa aiheuttaa mittavia kansallisia taloudellisia tappioita, kun millään muulla kuin Venäjän vastustamisella ei ole merkitystä. Tavallisten kansalaisten keskuudessa on kuultu esimerkiksi lausuntoja, että ”meidän hyvinvoinnillamme ei ole mitään merkitystä, kunhan veli venäläinen saa kuonoonsa eikä tule rajan yli”.

Syntyy kuvitelma nollasummapelistä. Joko Venäjä tai me. Jokaiseen Venäjän korotukseen on vastattava korkeammalla korotuksella, maksoi mitä maksoi. Tämä oli tuttua kylmän sodan aikana, mutta jälleen realismia.

Kun yhteiskunta ja sen johtajat ajetaan tällaiseen tunteelliseen asetelmaan, tekee se käytännössä mahdottomaksi puhua tarpeesta dialogiin Venäjän kanssa tai edes mahdollisuudesta ylläpitää jonkinlaisia yhteyksiä tai käydä keskustelua Venäjän kanssa muista aktuaaleista asioista, vaikkapa arkisen alueen tai päästöjen rajoittamisen osalta.

Tästä esimerkkinä oli suomalaisprofessorin potkaiseminen ulos Lapin yliopistosta.

Uhkainflaatio on suuri ongelma arvioitaessa Venäjän todellisia sotilaallisia valmiuksia ja Venäjän johdon sotilaalliseen turvallisuuteen liittyviä aikeita. Meillä Suomessa – kuten muuallakin – käytetään lähes poikkeuksetta arvovaltaisissakin arvioinneissa riittämättömiä, vääristyneitä tai jopa virheellisiä todisteita.

Venäjän uhkaa suurennellaan, esitetään huolimattomia tai epäloogisia argumentteja tai luotetaan yleistettyihin väitteisiin, jotka johtuvat enemmän kapeista poliittisista, ideologisista tai tunteellisista ulostuloista kuin mistään objektiivisesta totuuden etsimisestä. Eritoten Ulkopoliittisen instituutin tutkijat ovat osallistuneet tällaiseen ja sitten media ja poliitikot samaan heidän vanavedessään.

Uhkien paisuttelussa on sellainen ongelma, ettei siinä ole rajoja. Se, että Venäjän sotilaallisesta uhkasta muodostetaan eksistentiaalinen haaste ja muotoillaan se äärimmäisen hälyttävällä tavalla, syntyy lumipallo, jossa Venäjä nähdään lopulta globaalina uhkana, vaikka realiteetti on, että sen sotilasmenot ja asevarastot ovat rajalliset, lännen menoja huomattavasti pienemmät.

Kun sitten lähdetään kasvattamaan sotilasmenoja ja apupakettien kokoa jättimäisiin mittasuhteisiin, aiheuttaa se myös vastareaktion Venäjässä, jossa maltilliset äänet eivät pääse enää esiin.

Kun maltilliset ja sopimiseen pyrkivät tahot tukahdutetaan, kasvaa vastakkainasettelu, mikä lisää merkittävästi Venäjän ja lännen kriisien ja sotilaallisten konfliktien vaaraa ja ohjaa valtavia määriä omia resurssejamme pois kipeästi kaivatusta ei-sotilaallisesta käytöstä kotimaassa ja ulkomailla. Tämä näkyy jo nyt hallituksemme leikkauslistassa ja kykenemättömyydessä luoda taloudellista hyvinvointia, etenkin maamme itäosissa.

Kaiken kohkaamisen ja uhkien paisuttelun sijaan meidän pitäisi:

1. Tuottaa tasapainoisempia, faktoihin perustuvia arvioita Venäjän kyvystä ja aikeista. Jättää erilaisten nykyisten tai entisten ”asiantuntijoiden”, suurlähettiläiden, upseerien tai poliitikkojen liioiteltu retoriikka toisarvoiseen asemaan. Ei kiitos enää yhtään Pekka Toverin tai Mika Aaltolan analyysiä.

2. Pyrkiä luomaan vakaampi ja monella tavalla tulevalle yhteistyölle perustuva tasapaino. ”Ei ammuta viestintuojia”, ei estetä akateemista yhteistyötä ja mielipiteenvaihtoa. Tässä tarvitaan tietysti erilaiset lähestymistavat lyhyellä ja pitkällä aikavälillä.

Kaikesta ristiriitaisuudesta huolimatta porkkanaa pitää vilauttaa. Jos ei kyetä näyttämään tietä konfliktista ulos, ei konfliktikaan koskaan lopu. Tämä ei ole nollasummapeliä. Jos haluaa saada, pitää antaa. Eskaloimispuheet pitää lopettaa. Venäjä ei tule taipumaan meidän halumme mukaisesti ja se pitäisi ymmärtää.

3. Pyrkiä pitkällä aikavälillä madaltamaan nykyistä globaalia jakoa ja luomaan sellainen alueellinen järjestelmä, joka keskittyy maksimoimaan keskinäisen positiivisen vuorovaikutuksen. Nykyinen jako heihin ja meihin ei toimi. EU:n ja Naton on pystyttävä muuhun kuin rajojen syventämiseen sen, entisten neuvostotasavaltojen ja Venäjän välillä.

Se tarkoittaa yhteistyörakenteiden uudelleen pystyttämistä, eikä siinä voida mennä Kansainvälinen rikostuomioistuin tai ihmisoikeussopimukset edellä. Se tarkoittaa uusia sopimuksia, joilla puututaan alueellisiin konflikteihin rakentavasti, ei vaatimalla, unohtamatta sopimuksia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, pandemioiden estämiseksi ja taloudellisen epävakauden poistamiseksi.

4. Pyrkiä pysäyttämään alkanut asevarustelukilpa ja luomaan uusia kollektiivisia turvallisuusjärjestelyjä nykyisen vastakkainasettelun tilalle. Koska Venäjä ei tule kykenemään lännen mittaiseen tavanomaisten aseiden asevarusteluun sen päästessä käyntiin, nousee uhkainflaatio ydinaseiden tasolle.

Jos ja kun Yhdysvallat ja Eurooppa alkavat tuottamaan aseita liukuhihnalla, ei Venäjä kykene siihen enää vastaamaan, jolloin ydinaseuhka kasvaa potensseihin. Venäjä ei kykene täysimittaiseen perinteiseen sotaan länttä vastaan, eikä edes halua.

Venäjä vastaa lännen militarisoitumiseen ultimaattisella uhalla, jolloin joukkotuhoaseiden valmistus pääsee jälleen massiivisesti käyntiin ja ydinsodan uhka kasvaa.

Venäjä ei käytä ydinaseita, ellei sen hallinto katso, että konfliktin aikana uhkaava tappio heikentäisi sen legitiimiyttä ja loisi eksistentiaalisen uhan sisäisen mullistuksen kautta esimerkiksi alueellisen koskemattomuuden menettämisen tai muun sotilaallisen kriisin kautta.

Aivan kuten me koemme uhkien paisumista ja paisuttelua, kokisivat venäläiset kilpavarustelumme heidän uhkansa paisumisena. Asevarustelukilvan ja vastakkainasettelun kasvattamisen sijaan parempi tapa lisätä turvallisuutta on elvyttää neuvottelulähtökohtia, liittyivät ne sitten asevalvontaan ja/tai eri asejärjestelmien sijoittamiseen lähirajoillemme ja ratkaisujen etsintään Ukrainan osalta.

Nykyisen uhkainflaation hillitseminen vaatii uusia turvallisuusjärjestelyjä, jotka pitää olla monikantaisia. Muuten paikallisia konflikteja muissa entisissä neuvostotasavalloissa ei voida estää. Uudet järjestelyt taas vaativat kompromisseja, poliittisia neuvotteluita ja keskinäisiä takeita, niin meiltä kuin Venäjältä.

On kyettävä näkemään avoimesti eteenpäin, Venäjän näkemyksiä ohittamatta. Tämä voi vaatia Naton ja EU:n nykyisten tavoitteiden ja turvallisuusjärjestelmien uudelleenjärjestelyä ja erinäisiä uusia keskinäisiä vakuutuksia ja kannustimia Venäjän ja sen naapureiden kanssa, jotta tahattoman eskaloinnin ja provokaatioiden mahdolliset seuraukset voidaan minimoida.

Historia on osoittanut, että uhkainflaatio on johtanut tuhoisiin ja tarpeettoman kalliisiin ulkopoliittisiin päätöksiin. esimerkiksi kylmässä sodassa eri puolet paisuttelivat asemääriään, mikä johti täysin vääriin mielikuviin todellisista asearsenaaleista ja hyökkäyskyvyistä. Kansalaisia peloteltiin, jotta puolustusvoimat ja aseteollisuus saivat rajattomasti varoja käyttöönsä.

Tämä kaikki johti siihen, että aseisiin käytettiin järkyttäviä määriä rahaa ja se oli kaikki pois tavallisten ihmisten hyvinvoinnista.

JAURI VARVIKKO, 16.5.2024

(Kuvituskuva: Miguel Cuenca / Pexels)

Kirjoitin pari päivää sitten venäläisten panssariajoneuvovarastoista. Venäjällä on panssareita noin 10 000 jäljellä. Todennäköisesti niistä useampi tuhat on käyttökelvotonta romua, mutta pitää muistaa, että romunkin runko on koottavissa ja modernisoitavissa, koska varaosista ei ole puutetta.

Entä Yhdysvalloilla? Jenkit ovat valmistaneet lähes 7000 Bradleytä. Viimeinen kori valmistettiin vuonna 1991! Sen jälkeen tuotantolinja suljettiin. Lähes puolet näistä ajoneuvoista on tuhoutunut tai myyty vuosien mittaan. Pari sataa runkoa makaa romutettuina. Siitä oheinen kuva.

Puolet lopuista tarvitaan korvaamaan vanhat M113-miehistönkuljetusajoneuvot. Pari tuhatta tarvitaan USA:n oman sotakyvyn ja aseman ylläpitoon globaalisti. Mitä jää jäljelle?

200 on lähetetty Ukrainaan ja ne maksoivat 50 miljardia. Niistä kolmannes on jo tuhoutunut. Venäjä on itse asiassa löytänyt niiden heikon kohdan ja kykenee tuhoamaan panssarit halutessaan.

Tilanne on se, ettei USA:lla ole tuotantolinjaa uusille panssariajoneuvoille ja modernisoitavia romurunkoja on se vajaa pari sataa. Konkreettisesti tämä tarkoittaa sitä, ettei USA:lla ole antaa panssariajoneuvoja Ukrainalle kuin muutamia kymmeniä. Biden lupasi 500…

Euroopalla on vastaavasti omia taistelupanssareita hyvin rajoitetusti ja pois annettavaksi sitä vähemmän. Liikenevät on jo annettu. Kaikesta poliittisesta mölinästä huolimatta annettavaa tavaraa ei vain ole. Tuotantolinjojen uudelleen pystyttäminen vie vähintään pari vuotta ja vaatii isoja sijoituksia.

Uusia taistelupanssareita on jo suunniteltu, mutta niitä ei kyetä vielä tuottamaan sarjatuotantona. Ja kaikki maksaa – paljon – ja ensin pitää korvata omat vanhat.

Länsi on ihan housut kintuissa, mutta ei suostu sitä julkisesti tunnustamaan.

Tankit olivat merkittävä osa 50 miljardin pakettia. Mikä niiden lopullinen hintalappu on, voimme vain arvailla. Oletan, että tässä on vedetty reilusti välistä. Varaosissa, piipuissa, aseissa, ammuksissa, huoltoyksiköissä, koulutuksessa, kuljetuksissa, henkilökunnassa, varastoinnissa…

Ei ne pelkät Bradleyt maksa tietenkään kuin osan tuosta, mutta kokonaisuutena siitä syntyy iso summa paketista.

Bradleyt tarvitsevat tulitukiyksiköitä, erilaisia materiaaleja, huoltoa, varaosia, tuhansittain ammuksia jne. Niiden ylläpito on osoittautunut hyvin kalliiksi niitä ostaneille maille ja niille on pitänyt ostaa aina reilusti lisävarusteita.

USA tekee itse asiassa rahan juuri näillä varaosilla ja modifioinneilla, sillä niiden tuotantoa ei ole lopetettu. Bradleyt ovat itsessään pieni osa 50 miljardia, mutta syövät siitä paljon enemmän kuin niiden arvon sanotaan olevan.

Yhteen muutaman millin Bradleyin kun lyödään kolmella sadalla tonnilla aseita, niin se ei ole vielä mitään, mutta kun ammuksia ruvetaan ampumaan, niin sitten maksaa.

Yksi BGM-71-TOW ohjus maksaa 60 000 taalaa kappale. Laukaisuyksiköitä on tietysti asennettu myös Hummereihin ja MaxxPro panssariautoihin.

Ukraina ampui pelkästään vastahyökkäyksessä näitä TOWeja jotain 7000 kappaletta. Panssaroituja ajoneuvoja lienee annettu kolmisen tuhatta – mukaan lukien Strykerit – ja ne toimivat Bradlien tulitukiyksiköiden apuna.

Alkuun käytettiin tietysti Javelineja, mutta ammusten hinta on jotain 200 000 ekiä kappaleelta, sitten NLAW:ta, mutta loppuivat kesken, joten nyt mennään TOW:lla, jotka ovat halvempia. Niitä lienee saatu pari tuhatta lisää.

On tietysti Stingereitä, Himars-systeemejä ATACMSeineen, NASAMSeja, Switchbladeja, MLRS:ää sekä kaikennäköistä maasta ilmaan rakettia ja tykkiä, mutta Bradlien tehtävänä on toimia Venäjän armeijan pysäyttäjänä. Tankeista ei siihen ole. Siksi niiden ympärille on rakennettu paljon erilaisia kalliita tukijärjestelmiä ja siksi ne vievät kokonaisuudessaan niin paljon kaikesta tuesta.

Homma vain ei näytä riittävän.

JAURI VARVIKKO, 7.5.2024

Kaikki länsimaat uskoivat Venäjän romahtavan. Ruplan kurssi on sen sijaan tasaantunut, inflaatio on suht hallinnassa, Venäjä pysyy monissa tuotteissa maailman merkittävimpänä viejänä, talouden odotetaan kasvavan. BKT:lla mitattuna Venäjä on nousemassa tänä vuonna maailman viidenneksi suurimmaksi taloudeksi.

Kirjoitin kaksi vuotta sitten näin:

”Olen ollut alusta asti sitä mieltä, ettei sanktiopolitiikalla ole mitään merkitystä maalle, joka on resurssien suhteen omavarainen. Se johtaa vain maan omien sisämarkkinoiden diversiteetin ja teknologisen kehityksen kasvuun. Lännen sijoitusten arvo Venäjälle oli puolet suurempi kuin Venäjän länteen, joten Venäjä nettoaa tässäkin, kun se nyt ostaa länsifirmojen tuotantolaitteet ja tehtaat pois pilkkahinnalla. Vastaavasti länsi joutuu ylläpitämään omissa maissaan venäläisiltä takavarikoituja omistuksia omilla varoillaan, koska venäläiset eivät voi niitä myydä, kuten ei länsikään, sillä ne ovat riidanalaista omaisuutta. Niistä tullaan vielä käymään vuosien mittaisia oikeudenkäyntejä ja pahimmassa tapauksessa maksamaan alkuperäisille omistajille vahingonkorvauksia.”

Ja mitä tapahtuu esimerkiksi Helsingin Arenan (ent. Hartwall-Areena) suhteen kahden vuoden jälkeen?

Kaupunki uhkailee pakkolunastuksella, mutta sillä ei ole sellaiseen juridisia oikeuksia. Kaupungin kanssa on tehty vuokrasopimus, joka päättyy vuonna 2045. Halliyhtiön pitäisi maksaa vuokraa 350 000 vuodessa, mutta tuskin maksaa, kun ei saa hallia käyttää. Yhtiön tulos oli sen sijaan viime vuonna miinuksella 2,4 miljoonaa.

On todennäköistä, että kaupunki saa vielä syytteen liiketoiminnan haittaamisesta ja vahingon tuottamisesta hallille.

Eli kaupunki menettää vuokratulot, se menettää valtion kanssa verot ja rahavirrat kun hallia ei käytetä, kaupunkiin ei tule merkittäviä esiintyjiä ja se joutuu silti ylläpitämään hallin infraa, ettei se mene tärviölle. Hallin aitioiden omistajat taas menettävät kymmeniä tuhansia vuodessa per aitio, kun menot on maksettava ja ei ole mitään takeita, että aitioista saisi sijoitukset pois.

Nyt jos käy niin, että kaupunki lunastaa – eli ostaa hallin – joutuu se maksamaan siitä joka tapauksessa sievoisen summan. Sekään ei välttämättä estä oikeudenkäyntejä, sillä voidaan katsoa, että kauppa on tehty pakottamalla ja on tästä syystä lainvastainen. Halliyhtiön lisäksi myös aitioiden omistajat voivat haastaa kaupungin oikeuteen.

Onkin todennäköistä, että hallista tullaan käymään oikeutta vielä vuosia eteenpäin ja kaikki raha nyhdetään veronmaksajilta ja kaupungin budjettia höyläämällä.

6.5.2022:

Ruplan kurssi on ihan järkyttävän kova. Venäläinen ja ulkomaisten yritysten sijoittama pääoma ei enää karkaa maasta, kauppakumppanit joutuvat maksamaan energiansa ruplissa, ulkomailla tehdyt voitot kotiutetaan ja investoidaan omaan tuotantoon, ulkopuoliset eivät pääse keinottelemaan valuutalla ja maan vientituotteiden globaalit markkinahinnat jatkavat nousuaan ja kysyntä ei vähene. Lännen ekonomistit ovat olleet täysin hakoteillä.

Koko tilanne aiheuttaa Venäjän taloudelle niin ison boostin, että talouden romahduksen sijaan maa saattaakin pompata yhdeksi maailman suurimmista talouksista, koska länsi valuu vastaavasti taloudelliseen kurimukseen. Hyvä länsi, lisätkää pakotteita, tosi fiksua.

JAURI VARVIKKO, 6.5.2024

(Artikkelikuva: Helsinki-Arena maaliskuussa 2022, kuva: Wikipedia)

Kuten viikko sitten sanoin, Venäjä leventää nyt hyökkäyskärkeään Ocheretinon kohdalla, varmistaakseen laidat ja päästääkseen syvyyteen Pokrovskin suunnalla.

Ukrainasta tihkuu koko ajan huonompia uutisia. Hallinnon rahat alkavat olla loppu, aseapu ei tule riittävän nopeasti, puolustustahto hiipuu ja pelko läpimurrosta kasvaa.

Myös sotavankien vaihto on vaikeutunut. Venäjällä kerrotaan olevan 20 000 ukrainalaista sotilasta vankina. Ukrainalla sen sijaan vain 800 venäläistä. Ukrainalaisten vankien halu tulla vaihdetuksi on myös kyseenalainen.

Ukraina joutunee antamaan vaihdossa poliittisia vankeja ja kollaborantteja, joita on noin 5000.

Jos joku on sanonut, että minä trollaan, niin Pekka Toveri se vasta trollaakin. Herra jakoi juuri oheisen kartan Venäjän suunnitelmista. Pientä paniikkia ilmassa?

JAURI VARVIKKO, 5.5.2024

Jäljellä olevista panssareista: jotkut tahot laskevat lähes työkseen eri varuskunnissa olevia tankkeja ja panssaroituja ajoneuvoja. Tämä on ihan mielenkiintoista jengiä.

Idea siis on, että kaupalliset satelliitit kuvaavat esimerkiksi venäläisiä varuskuntia, asetehtaita ja asevarastoja, minkä jälkeen jengi laskee tapahtuneet muutokset. Näin saadaan laskettua ajoneuvojen määrä ennen sotaa ja miten määrä on muuttunut sodan aikana.

Taivaalta ei tietysti näe, missä kunnossa mitkäkin ajoneuvot ovat, mutta kuvia verrataan paikan päältä otettuihin drooni-, yms kuviin. Tällä jengillä on aika hyvä tuntuma, mitkä varastot tai varuskunnat säilyttävät uutta toimivaa kalustoa ja mitkä vanhempaa ruostuneempaa.

Kun eri varastoissa tapahtuu muutoksia, nähdään mitä kalustoa Venäjä käyttää ja turvautuuko se pelkästään uuteen vai kuluttaako jo vanhempaa. Samalla nähdään mitä kannibalisoidaan, mitä korjataan ja mitä uudistetaan.

Ukrainalaiset väittävät tuhonneensa sodan aikana yli 14 000 venäläistä panssaroitua taistelu- ja miehistönkuljetusajoneuvoa (BBM, BMP ja BTR), tankit pois lukien.

Oheisesta kuvasta näkee todellisen tilanteen ennen sotaa ja nyt.

Tämä kertoo, että ukrainalaisten kertomat määrät ovat ihan tuulesta temmattuja. Ennen sotaa Venäjällä oli ulkoilmasäilytyksessä noin 15 000 panssaroitua taisteluajoneuvoa. Nyt näillä samoilla kentillä on noin 10 000 jäljellä. Varastoista on siirretty Ukrainan rintamalle noin 1/3 osa kalustosta. Näiden ulkopuolelle jäävät vielä katetuissa varastoissa olevat/olleet ajoneuvot.

Venäjä valmistaa virallisesti noin 2 200 panssaroitua ajoneuvoa vuodessa. Lisäksi se tuottaa tankkeja 1 500. Asebongarit tietysti näkevät tuhottujen ajoneuvojen kuvista, mitä panssaroituja ajoneuvoja rintamalla kulkee.

Venäjä ei ole ottanut vanhinta kalustoa vielä käyttöön.

Nyt mennään vanhimmillaan 70-luvun mallistolla, jota on uudistettu, eli panssarointia on parannettu, aseistusta on uusittu jne. Venäjä on myös onnistunut luomaan vanhan tekniikan modernisointi- ja korjauslinjoja.

Näistä varaosista ei ole pulaa, joten huonommista romuista rakennetaan kannibalisoituja uusia versioita. Venäjä kykenee tuottamaan armeijan käyttöön saman verran vanhoja modernisoituja versioita vuodessa kuin uusia.

Summa summarum… Venäjällä on tuhansittain lisää tavaraa lähetettäväksi rintamalle. Aseet eivät ole loppumassa, mutta pidemmän päälle Venäjä joutuu turvautumaan myös vanhempaan tekniikkaan. Panssarintorjunta-aseiden vähentyessä tästäkään ei ole haittaa.

Panssari kuin panssari ajaa asiansa, jos siihen ei kohdistu uhkaa. Ukrainalaisten antamat luvut tuhotuista ajoneuvoista ovat mielikuvituksellisia. Vähintään kolminkertaiset todellisiin määriin verrattuna. Venäläisillä on todennäköisesti toimivaa kalustoa tällä hetkellä enemmän kuin sodan alussa.

Vertailun vuoksi: Ukrainalla oli noin 1 200 panssariajoneuvoa sodan alussa ja se on saanut länneltä 360 tankkia ja 630 panssaroitua ajoneuvoa. Puolet alkuperäisestä määrästä on menetetty ja 1/3 saaduista on tuhottu. Ukrainalla on siis jotain 1 000 panssaroitua ajoneuvoa käytössään. Käytännössä yksi ajoneuvo jokaiselle rintamakilometrille.

Länsi ei yksinkertaisesti kykene tuottamaan panssaroituja ajoneuvoja sillä vauhdilla Ukrainaan kuin Venäjä niitä tuhoaa. Kaluston eri määrät kertovat karua kieltä. Ukrainan kalusto vähenee, kun taas Venäjä kykenee pitämään nykyistä määrää yllä ainakin kaksi vuotta.

JAURI VARVIKKO, 5.5.2024

Venäjän, ja sotien synnystä ylipäätään. Katselin taas amerikkalaisia taisteluelokuvia…. Hakataan ja lyödään. Lähtökohtaisesti – siis oikeasti – ihminen putoaa kahteen eri ruuminosaan kohdistuvaan iskuun, toinen päähän, toinen maksaan.

Osaava tietää maksan.

Ruumiin jänteiden tai liikkuvien nivelten murjominen on toinen juttunsa, ja voivat pysäyttää, mutta periaate on yksinkertainen, eikä vie ilman tietoa välttämättä uhria kyvyttömyyteen. Kukaan ei menetä tajuntaansa päähän sijoittuvalla pienellä kopautuksella, vaikka niin aina esitetään. Lyönnin pitää olla kova, että tapahtuu ns. tyrmäysefekti, jolloin aivot joutuvat nollaustilaan.

Tyrmäyksen aiheuttaa aivojen nopea törmäys reunasta reunaan ja silloin saattaa tapahtua myös vaurioita. Aivot liikahtavat liian nopeasti. Seurauksena voi olla tajuttomuus. Kaikki tapelleet tietävät, että kyse on ennemminkin ”törmäyksestä”, jossa urokset ottavat yhteen. Ne johtavat harvoin todellisiin vaurioihin, vaikka verta vuodatettaisiinkin. Joskus tietysti tapahtuu vahinkoja.

Idea joka tapauksessa on, että koetellaan, otetaan mittaa. Kuka on ottanut myllyä?

Tähän perustuu myös sodat. Eli kun tietty raja on saavutettu, ollaan valmiita suurempiin menetyksiin, riippumatta siitä, vaikka yhdelle käy huonosti. Aletaan myllyttämään jengillä. Tässä on pääsääntöisesti taustalla jotkin muut tahot, kuin sotivat. Sotaa käyvät on ajettu yhteen, ja joku lyö vetoa. Joku panostaa, ja toivoo omansa voittavan.

Jutuissa aina käy niin, että joku voittaa, ja jonkun on vastattava.

Jos lähdetään sotimaan, pitää vastuu kantaa. Länsi on kuin se yllyttäjä. ”Ota myllyä! Me ollaan sun puolella. Me tuetaan sua. Ota tästä ase. Lyö! LYÖ niin että sattuu ja se kaatuu!” Jutun nimi vain on, että nyt lähdettiin ihan väärään liigaan. Meidän hevosta ei lyödä vain päähän. Sitä lyödään maksaan, sen nivelet murjotaan, sitä lyödään maassa, se alistetaan.

Ja mitä me teemme? Mussutamme, vaikka olisi pitänyt jo heti alussa tajuta, että tässä käy huonosti.

Länsi on se mimmijengi, joka luuli sijoituksensa kantavan tulosta. Mutta se onkin sama ikuinen Venäjän sontaan itsensä sotkeva hölmö, jonka olisi pitänyt pitää kätensä poissa. Huonosti käy, etenkin Ukrainalle. Se tyrmätään, se rikotaan, totaalisesti.

Ja mitä tää nössöjengi sitten sanoo? Ihan oikeasti nössöjengi. Ei mitään. Ei se lopulta uskalla sanoa mitään. Se on kusessa, kun sen hevonen on menetetty ja pitäisi itse astua tontille. Siinä vaiheessa asioista jo sovitaan, tai muuten tulee sormille.

Varsinainen pelleremmi. Hävettää. Mikään ei ole muuttunut historian saatossa.

Jos jotakuta ihmetyttää mun karkea kommentointi, niin voin sanoa, että tämä remmi on ollut Venäjän johdossa 1990-luvulta lähtien. Se ja sen toiminta on juuri näin karkeaa ja vielä pahempaakin.

Kukaan ei edes tiedä minkälainen määrä ihmisiä on tapettu ja poistettu viimeisten yli 30 vuoden aikana. Jos puhun jengivertauksin, niin juuri siitä on kyse, myös Ukrainan sodassa. Ukrainan remppa on vain aivan eri tasossa ja lähti uhmaamaan aivan väärää jengiä.

Kuka johtaa Venäjää, oligarkitko, saattaa joku kysyä. Kyllä se on Putin, hänen lähipiirinsä ja turvallisuuselimet. Mutta Putin on järjestelmän tuote. Jos hän kuolee, järjestelmästä nousee uusi mies valtaan.

JAURI VARVIKKO, 4.5.2024

(Kuva conolan Pixabaystä)

Ukrainan sotilastiedustelu sanoo, ettei Ukraina voi voittaa sotaa taistelukentällä. Sota ei yksinkertaisesti lopu, vaikka venäläiset pysäytettäisiin. Sota voi loppua vain neuvottelemalla, sanoo sotilastiedustelun varajohtaja Skibitsky.

Sotilastiedustelu myös tunnusti, että Chasov Jarin menettäminen on vain ajan kysymys.

Tilanne on siis se, mistä olen pitkään jo puhunut: Venäjän voima kasvaa ja Ukrainan heikkenee. Jos länsi tuottaa miljoona tykinammusta, niin Venäjä tuottaa kolme miljoonaa.

Jos Ukraina mobilisoi 10 000 miestä kuukaudessa, niin Venäjä mobilisoi 30 000. Tilanne kääntyy auttamattomasti Venäjän eduksi, askel askeleelta.

Läntiset sotilasasiantuntijat puhuvat tästä koko ajan, nyt myös useat suuret mediatkin.

Venäjän voima kasvaa ja se yrittää kohta suurta läpimurtoa, mutta voimat eivät aivan vielä riitä, joten sen aikaa keskitetään painetta Avdeevkan ja Chasov Jarin suunnilla, odotetaan ukrainalaisten heikkenemistä.

Kuten useampikin länsikenraali on todennut, uudet aseet ja varat auttavat, mutta eivät ratkaise sotaa. 60 miljardia ei riitä, 120 miljardia ei riitä, 250 miljardia ei riitä.

Raha ei ratkaise tätä sotaa.

Poliitikot ja tietty jengi EU:ssa eivät vain suostu asiaa ymmärtämään. Siksi Macron puhuu Nato-sotilaiden lähettämisestä ja Suomikin mainitaan tässä yhteydessä hyvin usein Baltian maiden kanssa.

Sodan alusta lähtien panoksia on koko ajan kasvatettu. Sodan suunta ei muutu hävittäjillä ja Nato-sotilailla.

Jos tavalliset ukrainalaiset näkevät, mitä rintamalla tapahtuu, niin he häipyvät aivan toiseen suuntaan, länteen ja pois. Stubbin ja Baltian porukkako venäläiset aikoo pysäyttää…?

Mitä enemmän Ukrainassa julkaistaan linkittämäni kaltaisia juttuja, sitä enemmän ja nopeammin mielipiteet kääntyvät. Ihmiset eivät halua enää sotia. He ovat kyllästyneitä. He haluavat rauhaa.

Ongelmana on vain Ukrainan hallinto. Se ei suostu Venäjän edessä nöyristelemään. Sen pitää yhä kypsyä ja siihen tarvitaan 60 miljardia ja muutama kymmenen tuhatta kaatunutta lisää. Ehkäpä muutama tuhat kaatunutta Nato-sotilastakin…

JAURI VARVIKKO, 3.5.2024

(Kuvituskuva: © Tasavallan presidentin kanslia, kuvaaja: Jussi Ratilainen)

Kirjoitin viime viikolla ”kaapatuista” lapsista Saksassa. Ukraina on tehnyt nyt päätöksen, ettei se enää myönnä ukrainalaisille passeja kotimaan ulkopuolella. Eli jos passi on vanhentumassa, pitää palata hakemaan uusi passi Ukrainasta.

Idea on tietysti se, että armeijaikäiset miehet kerätään heti rintamalle, kun saapuvat maahan.

Ukraina ei ole vielä hyväksynyt kaksoiskansalaisuutta, joten ihmiset – etenkin miehet – joutuvat dilemmaan: luopuako Ukrainan kansalaisuudesta ja hakea toisen maan kansalaisuutta?

EU:ssa on perinteisesti huolehdittu siitä, että ihmisiä ei palauteta sotaa käyviin maihin. Venäjä-vihassa asiassa aletaan kuitenkin lipsua. Jo useat EU-maat ovat käyneet Ukrainan kanssa keskusteluja ukrainalaisten miesten palauttamisesta Ukrainaan, muun muassa Puola ja Baltian maat.

Suomessa ukrainalaiset voivat hakea sodan takia tilapäistä suojelua. Oleskelulupa on voimassa 4.3.2025 asti. Onkin todennäköistä, että ukrainalaiset miehet hakeutuvat niihin EU-maihin, joissa on varmaa, ettei heitä palauteta Ukrainaan.

EU-kansalaisuutta heille ei kuitenkaan tipu.

Tulevia vaihtoehtoja ovat siirtyminen USA:an tai Kanadaan tai maan alle paperittomiksi. Tämä koskee kuitenkin vain maksimissaan satoja tuhansia ihmisiä.

Tilanne on siis johtamassa siihen, että meillä on kohta suuria määriä passittomia ukrainalaisia. Ja kuten olen kertonut, EU-alueella asuu lukuisia ukrainalaisia, joilla on niin Ukrainan kuin Venäjän passi. Kun Ukrainan passi menee umpeen, jää heille vain Venäjän passi.

Miten tällaisiin ihmisiin pitäisi suhtautua?

Koska suurin osa ukrainalaispakolaisista on venäjänkielisiltä alueilta ja moni etnisiä venäläisiä, syntyy myös mielenkiinto Venäjän passia kohtaan. Eli mieluummin Venäjän kansalaisuus kuin ei kansalaisuutta ollenkaan, etenkin jos elämä EU-alueella muuttuu vaikeaksi.

Onkin todennäköistä, että nykyinen passikäytäntö johtaa siihen, että Ukrainasta Venäjän puolelle ja sieltä EU:n alueelle paenneet menettävät Ukrainan kansalaisuutensa. Venäjä taas jatkaa mielihyvin näiden ukrainalaisten Venäjä-passia tai ottaa heidät uusiksi kansalaisiksi. Tällöin Venäjän väkiluku kasvanee noin miljoonalla uudella kansalaisella ja ex-ukrainalaisella.

EU-kansalaisista asia voi tuntua oudolta, mutta monille ulkopuolisille Venäjäkin on miellyttävempi vaihtoehto kuin Ukraina, etenkin jos on riski joutua rintamalle ja kuolla.

Ukraina sen sijaan menettää nämä ihmiset ikuisiksi ajoiksi.

Jos näitä katsotaan pakolaismäärissä, niin sodan alusta Ukrainasta Venäjälle on siirtynyt noin 2,5 miljoonaa pakolaista. Heistä sadat tuhannet ottivat vastaan venäläisen passin. Tällä hetkellä Venäjällä on 1,2 miljoonaa ukrainalaista pakolaista. Enemmän kuin missään muussa maassa.

Ennen sotaa Venäjän passin ottaneet donbassilaiset ja krimiläiset ovat asia erikseen.

Voi olettaa, että satoja tuhansia on palannut miehitetyille alueille takaisin sitä mukaa, kun uudelleenrakennus on edistynyt esimerkiksi Mariupolissa ja muualla, mutta sadat tuhannet ovat taas siirtyneet EU-alueelle ja oleskelevat täällä pakolaisstatuksella.

Hyvin todennäköinen asetelma (Pauli Hyvölän sanoin on), että ukrainalainen, joka ei saa jatkettua ulkomailla Ukrainan passia, menee Venäjän lähetystöön, saa Venäjän passin ja jos hänet palautetaan lännestä mihinkään, niin ei ainakaan Ukrainaan vaan venäläisenä Venäjälle.

Sitten kun tulee rauha, hän palaa Venäjälle jääneen Donetskin kautta Ukrainaan. Posti tuo aikanaan ulkomaisen ystäväperheen lähettämänä Ukrainan (vanhentuneen) passin tai ID:n, joilla ex-pakolainen jatkaa elämäänsä Länsi- tai Itä-Ukrainassa joko venäläisenä Venäjän passilla tai ukrainalaisena.

JAURI VARVIKKO, 26.4.2024

(Kuvituskuva Joshua Woroniecki Pixabaystä)

Patricia Marins heitti X-palvelussa mielenkiintoisen pointin… Hän ennustaa, että apupaketista johtuen Ukrainan sota jatkuu vielä vuoden verran, sillä raha mahdollistaa sotilaiden mobilisoimisen. Lopulta Venäjä kuitenkin voittaa rintamalla, mutta Nato miehittää suuret kaupungit.

En ole tullut tällaista ajatelleeksikaan. Eli lopulta Nato siis siirtäisi Ukrainaan joukkoja ja ne siirrettäisiin isoihin kaupunkeihin vähän kuin rauhanturvaajiksi tai Ukrainan suvereniteetin takeeksi.

Mielenkiintoinen teoria. Pitääpä pureskella tätä vähän aikaa. Ohessa Marinsin koko teksti:

”A long war without a short road to peace

The new US aid for Ukraine might not change the war, but it will surely prolong it for several months or even more.

Ukraine has a disadvantage in every aspect of the war, but they maintain a strong defensive army.

Every day, hundreds of battles occur, with both Russians and Ukrainians dying.

It”s hard to imagine Ukraine winning an attrition war against Russia with the current European political efforts, and in a Russian border.

But never forget that Russia and Ukraine are two former Soviet titans. Despite the disadvantages, Ukraine is fighting for every centimeter of ground, experiencing high casualties, but successfully delaying the Russian army in an attritional manner.

In January, I wrote that without new deliveries, the Ukrainians would be losing the war by July/August. But now, with the US Aid they can fight for at least one or two more years.

Yesterday, @JulianRoepcke, one of the top journalists covering this war, wrote that Zelensky has two choices: either try to win the war or get reelected. Julian was referring to how unpopular a new wave of mobilization would be, but without it, Ukraine will be defeated without any chance.

Yes, Ukraine has a shortage of everything, including personnel, but let me remind you of something.

According to The Guardian, 90% of Ukrainian migrants were women, children, and the elderly. The same newspaper stated that Ukraine”s mobilization resources in mid-2022 were 6.8 million people. (I”d like to work with half of this.)

However, these people do not want to fight. Is it fair to send these young people to their deaths? Many Ukrainians would oppose this mobilization.

According to World War II standards, several countries managed to mobilize 10 percent or more of their population: Germany – 25.7%, USSR – 17.5%, Australia – 14.4%, Finland – 14.3%, Hungary – 13.1%, Japan – 12.7%, UK and USA – 12.3% each, New Zealand – 11.9%.

Today, we could say that 10% of Ukraine”s population would be about 3.3 to 3.7 million.

I have previously posted that I estimate Ukraine has mobilized about 1.5 million military personnel so far, where more than 400.000 had military experience.

As you can see, the issue of mobilization in Ukraine is much more political, as Julian clearly states.

Before the current American package, I would say that there was no equipment for a new mobilization, but today”s budget can cover these expenses slowly.

The war will be long, although in my view, the Russian advantage will be maintained despite the American package, but the attrition will intensify, bringing new nuances.

How I see? The Russians will win military, but the western will occupy the main Ukrainian cities bringing a moral victory for the western alliance.

It”s a dangerous win win, but is what I predict to happen.”

Hetken tätä pohdittuani, tulin tulokseen, että tässä on kyse siitä, ettei länsi kykene päästämään irti Ukrainasta. Ukrainan menettäminen on sille ja sen arvoidealismille liian iso pala, joten se pyrkii pitämään vaateistaan kiinni vaikka väkisin, jopa lähettämällä joukkoja maahan. Tämä tarkoittaisi Ukrainan täysimittaista miehittämistä, joka tulisi pitkällä aikavälillä todella kalliiksi.

Venäjän näkökulmasta kyse on samasta kuin Suomen kanssa tehdyssä rauhassa. Venäjä tulee vaatimaan rauhanneuvotteluissa, että kaikki vieraiden valtioiden joukot poistuvat maasta, muuten se ei tule tunnustamaan Ukrainan hallitusta ja sen rajoja. Ja koska Venäjä tulee todennäköisesti ottamaan haltuunsa ison palan Ukrainaa, tulee se myös käyttämään näitä alueita kauppatavarana.

Jos Ukraina suostuu sen ehtoihin, tulee Ukraina saamaan isomman palan takaisin itselleen. Jos taas ei, niin maa jakautuu kahtia.

Näkisin, ettei länsi loppupelissä välitä Ukrainasta, sen rajojen ja olemassaolon säilymisestä. Länttä kiinnostaa Venäjä ja oma selusta, kuten alusta lähtienkin. Ukraina on sen näkökulmasta pilkottavissa, kunhan länsi saa päättää, mitä ”suvereenissa” Länsi-Ukrainassa tapahtuu.

Toisin kuin Suomessa toisen maailmansodan aikana, Ukrainan hallitus on ostettu isolla rahalla. Zelenskyn hallitus ei myöskään loppupelissä välitä Ukrainasta ja ukrainalaisista. Se välittää vain itsestään ja tulevaisuudestaan.

Jos hallituksen jäseniä todella kiinnostaisi Ukraina, he olisivat valmiita uhraamaan itsensä maan puolesta ja pyrkisivät sellaiseen rauhansopimukseen, jossa Ukraina pysyisi mahdollisimman eheänä ja suurena. He sen sijaan ottavat rahaa ja pitävät vaikka mini-Ukrainan.

Kuten olen alusta lähtien sanonut, tässä pelissä on kyse geopolitiikasta, suurvaltapelistä ja saavutetuista eduista. Ukrainalaisista ja heidän tulevaisuudestaan ei kukaan välitä pätkääkään. Heidät voidaan tapattaa rintamalla ja laittaa kärsimään loputtomiin, kunhan Venäjä ei saa haluamaansa.

Ukrainalaiset oppositiopoliitikot tajuavat tämän, mutta heidät on hiljennetty, eivätkä he saa ääntään kuuluviin edes EU:ssa.

JAURI VARVIKKO, 26.4.2024

(Kuvituskuva: wal_172619 @ Pixabay)

Ukrainan sodan tilannekatsaus 25.4.2024: Suomalaiset asiantuntijat kertovat tänään kuorossa, kuinka lännellä ei ole päämäärää Ukrainan sodan suhteen. No ei tietenkään ole, koska ainut päämäärä on ollut se, että Ukraina voittaa sodan ja Venäjä ajetaan ulos. Muuta vaihtoehtoa ei ole haluttu nähdä.

Se ei vain ole ollut koskaan realistinen päämäärä, joten nyt istutaan tyhjän päällä.

Tämä kuitenkin kertoo siitä sinisilmäisyydestä, mitä EU-poliitikoilla on ollut sodan suhteen. Meillä ei ole antaa vaihtoehtoa sodan lopputulokselle, joten ei ole minkäänlaista strategiaakaan sen suhteen, jos Venäjä pääsee murtautumaan rintaman läpi.

Tilanne on se, että Venäjä painostaa rintaman kaikilla lohkoilla. Sijoitin karttaan nuolia sen mukaan, missä Venäjä hyökkää kaikista eniten ja on saavuttanut voittoja. Alhaalta ylöspäin Venäjä etenee seuraavilla akseleilla:

1. Vodjanen suunnalla. Tarkoituksena valloittaa Vodjane ja pakottaa ukrainalaiset pois Ugledarista.

2. Konstantinovkan suunnalla. Venäläiset valloittivat pari päivää sitten Novomihailovkan ja etenevät nyt Konstantinovkaan.

3. Kurahoven suunnalla. Venäläiset etenevät nyt Marjinkasta Georgievkaan ja Krasnogorovkaan. Tarkoituksena edetä Kurahoveen.

4. Avdeevkan kaatumisen jälkeen venäläiset ovat edenneet vahvasti länteen useita kilometrejä. Eteläpuolella he ovat valloittaneet Vodjanen, Pervomaisken, Severnen ja etenemässä Netailoveen ja Jasnobrodibvkaan. Länsipuolella venäläiset valloittivat nopeasti Lastochkynen ja Orlivkan, suuntana Netailove ja Karlivka.

5. Avdeevkan pohjoispuolella ukrainalaiset ovat hätää kärsimässä. Ensin kaatui Krasnogorivka, Stepove ja Berdychi ja nyt Venäläiset valloittivat Ocheretynen ja etenevät Keramikiin. Ukrainalaisjoukkojen kerrotaan vetäytyneen paikalta ilman johdon lupaa. Venäläiset pyrkivät Pokrovskiin, joka on verrattavissa kooltaan Bahmutiin.

6. Bahmutin suunnalla venäläiset ovat vallanneet Ivanivsken ja Bogdanovkan. Eteläpuolella venäläisten pitää valloittaa Klesheevka ja Andriivka, jotta päästään kanaalin yli, edetään Stupochkiin ja saadaan Chasov Yar eteläpuolelta saartoon. Tämän alueen venäläiset menettivät Ukrainan vastahyökkäyksessä. Chasov Yar on strategisesti merkittävä, sillä se avaa tien Konstantinovkaan ja ylängön yli aina Kramatorskiin ja Slovjanskiin.

7. Venäläiset hyökkäävät myös Siverskin suunnalla ja pyrkivät Bilohorivkaan ja Torskeen. Tällä lohkolla ei olla edetty niin paljon kuin etelämmässä. Suuntana on Liman (Kuva 1).

Ukrainan toiseksi suurin kaupunki Harkova on kysymysmerkki. Kaupungin infraa pommitetaan jatkuvasti. Juuri tuhottiin tv-masto. Joidenkin mukaan kaupungista yritetään tehdä elinkelvoton. Harkovalaisia on peloteltu venäläisten puolelta ja kehotettu jättämään kaupunki. Venäläisten kerrotaan avanneen miinoituksia myös Sumin suunnalla.

Aikooko Venäjä tehdä keväthyökkäyksen koillisesta? Joukkojen määrät eivät vielä viittaa tähän, mutta uhka pakottaa ukrainalaiset siirtämään joukkoja myös tälle lohkolle, varmuuden vuoksi. Kyseessä saattaa olla harhautus.

Tällä hetkellä näyttää, että Venäjä pyrkii läpimurtoon Donetskin rintamalla ja on kyennyt etenemään koko ajan. Puolustusrintaman jatkuva tulittaminen kuluttaa Ukrainan joukkoja ja ukrainalaisjoukkojen taistelutahto on selvästi heikko. Syy ei ole se, etteivätkö he haluaisi puolustautua, vaan se, ettei joukkoja ole pystytty kierrättämään, jolloin ne ovat väsyneitä loputtomasta taistelemisesta ja pommittamisesta.

Etelärintamalla taistellaan niin Staromajorsken, Urozhainen kuin Rabotinen suunnalla, mutta taistelut eivät ole niin intensiivisiä kuin Donetskissa. Venäjä selvästi vain sitoo ukrainalaisia joukkoja etelässä.

Arvioisin, että kyse on jo keväthyökkäyksestä, jonka painopiste on Marjinkan, Avdeevkan ja Bahmutin välillä. Venäjä odottaa, että rintama murtuu joltain kohdalta, jonka jälkeen se aloittaa suuremman hyökkäyksen strategisena tavoitteena koko Donetskin alueen valloittaminen.

Ensisijaisena tarkoituksena on työntyminen Pokrovskiin ja Kurahovin tietä länteen, jolloin ukrainalaisten etelärintama hajoaa. Pohjoisessa pyritään saamaan Slovjansk ja Kramatorsk tulietäisyydelle.

Kriittisin tilanne on tällä hetkellä Ocheretinen kohdalla (nro 5, kuvat 2 ja 3), sillä Ukraina on joutunut siirtämään tänne joukkoja muualta, mutta ei ole kyennyt estämään venäläisten etenemistä. On odotettavissa, että tänne Venäjä työntää lisää voimaa ja pyrkii läpi, sillä ylänkö mahdollistaa etenemisen syvemmälle.

Venäjälle tuli myös kiire, kun USA:n apupaketti meni läpi. Näkisin kaksi-kolme mahdollista vaihtoehtoa sodan kehittymiselle kesän aikana:

1. Ukrainan rintama pettää Donetskin suunnalla ja venäläiset saavat ison osan Donetskin aluetta haltuunsa. Ukrainalaiset saavat kuitenkin estettyä venäläisten vapaan etenemisen, mikä mahdollistaisi rauhanneuvottelujen aloittamisen siltä pohjalta, että Donetskin alue annetaan venäläisille.

2. Ukrainan rintama romahtaa, ja venäläiset pääsevät etenemään vapaasti niin pitkälle kuin haluavat, Dneprille asti, jolloin Ukrainan on antauduttava tai jäädytettävä rintamalinja Dneprille.

3. Venäjä avaa uuden rintaman Harkovan ja Sumin suunnalla, mikä muuttaa tilannetta huomattavasti. Ukrainalla ei riitä tällä hetkellä joukkoja puolustukseen koko rajan leveydeltä.

Sumin ja Harkovan suunnalla ongelmana on miljoonat miinat, joita on levitetty satojen kilometrien matkalta. Venäjän on kuitenkin pakko reagoida USA:n antamiin ATACMS-ohjuksiin, sille ne tulevat yltämään aina Brjanskiin, Oreliin, Lipetskiin ja Voronezhiin asti. Myös Kurskia ja Belgorodia on suojattava.

USA:n ja Euroopan tuki lisääntyy nyt huomattavasti, mutta se ei ratkaise sotaa. Ilmatorjuntakalustoa ei kyetä antamaan riittävästi. EU-maat joutuvat valmistautumaan myös kauhuskenaarioon, että venäläiset etenevät aina Länsi-Ukrainaan asti, jolloin Nato tarvitsee ilmatorjuntakalustoa omien jäsenmaidensa suojaksi.

Tästä syystä sitä ei anneta Ukrainalle.

Oleellisin asia ei ole aseet ja niiden riittävyys. Oleellisin asia on Ukrainan puolustusvoimien ja sotilaiden riittävyys, kestävyys ja taistelukyky. Tästä on muodostumassa heikoin lenkki, koska mobilisaatio ei tuota tuloksia, miehet välttelevät rintamalle joutumista ja samaan aikaan menetykset ovat suuria.

On suuri riski, että rintama pettää totaalisesti, jonka jälkeen venäläisten etenemistä ei voida pysäyttää.

Venäläiset leventävät nyt hyökkäyskärkeään, jotta sivustat saadaan suojattua, mutta periaatteessa tie Pokrovskiin on lähes avoinna. Ukrainalaiset pyrkinevät pysäyttämään venäläiset Hrodivkan ja Novohrodivkan kohdalla, mutta on vain ajan kysymys, kun Pokrovskia aletaan moukaroimaan kaikella mahdollisella. Ukrainalaisten kannattaisi alkaa jo evakuoimaan kaupunkia. Ocheretinesta on reilu 30 kilometriä Pokrovskiin (Kuva 4).

Venäläiset ovat valloittaneet nyt Krasnogorovkan/Krasnohorivkan Marjinkan pohjoispuolella. Tapahtumat etenevät todella nopeasti. Vielä helmikuussa ukrainalaiset löivät venäläiset ulos kylästä (Kuva 5).

JAURI VARVIKKO, 25.4.2024