Kesän 2025 Qstock oli jälleen loppuunmyyty, nyt jo 12:nnetta kertaa peräkkäin. Festivaali sai alkunsa 2003, jolloin estradeina toimi kaksi lavaa, yksi vanhan pyöreän paviljongin sisätiloissa ja yksi ulkona.

Tuolloin myös allekirjoittanut oli töissä kyseisissä kinkereissä ja kuva-aineisto tapahtumasta on paperisena versiona jossain laatikossa. Nyttemmin onneksi tekniikka on kehittynyt, vaikka oma jännityksensä siinäkin oli, kun filmirullia pudotteli Anttilan aulassa olevaan laatikkoon.

Kun tuolloin kävijöitä odotettiin tulevan noin 3000, saapui yleisöä paikalle 7000, mikä yllätti järjestäjät kuin lätkä kärpäsen.

Ikärajatonta turvallisuutta

Nykyiset kävijämäärät eivät festivaalikonkareita taida enää yllättää. Viikonlopun aikana kävijöitä arveltiin olleen paikalla noin 40 000 ihmisoletettua, eikä valokuvaaja Mikko Nurmisen kanssa kerätyt askeleet jääneet kävijäluvusta kuin muutaman satasen, mikä tuntuu jaloissa vieläkin. Katso Nurmisen vaikuttavat valokuvat tästä!

Ohjelman aikataulun mukaan lavalta toiselle kipittäessä tuli jo enemmän kuin hiki, sillä keli oli kuin naapurikylän baarista löydetty uusi tuttavuus, kuuma. Festivaalijohtaja Mikko Forsténin mukaan parempi näin ja tottahan se on – vesisateessa juhliminen ei hääviä ole.

Festivaalilla ei ole ikärajaa, mikä on mielestäni hyvä juttu. Näin nuoretkin pääsevät tutustumaan uusiin artisteihin ja löytää sekä kehittää musiikkimakujaan turvallisessa ympäristössä. Mitään järjestyshäiriöitä emme ympärillämme havainneet, mikä jatkoi hyvin aiempien vuosien perinnettä.

Perinteistä puhuttaessa pienenä triviaknoppina mainittakoon, että kaupungin ylpeydenaiheisiin kuuluva Radiopuhelimet on esiintynyt joka ikisessä Qstockissa.

Ilmaisohjelmaa kansalle

Pienestä kahden lavan rockpainotteisesta musiikkitapahtumasta on vuosien saatossa kehittynyt eri genrejen laaja-alainen ilotulitus. Ilman tätä uudistusta eivät nämä karkelot varmastikaan keräisi tällaista yleisömäärää.

Tämän vuoden uudistuksena oli festivaalialueen ulkopuolelle Linnasaareen pystytetty Oulu2026-lava, joka markkinoi Oulua Euroopan ensi vuoden kulttuuripääkaupunkina.

Tarjolla on läpi viikonlopun ilmaista musiikkiohjelmaa, josta vastaavat Lydian, Ravggon, Tempera, Naike, Havut, Neon Puutarha, Seurat, Oulun_Keskusta sekä Slovakiasta Ouluun matkannut SJU.

Monipuoliset oheispalvelut

Järjestelyt toimivat vesipisteiden ja vessojen osalta moitteettomasti. Välillä ruokakojuille kerääntyi ajankohdasta riippuen nälkäistä yleisöä hyeenoiden lailla. Viisaammat osasivat ajoittaa ruokailunsa toisia paremmin, jolloin on muutenkin väljempää tutustua alueella itseään tutuksi tuoviin yrityksiin.

Tämän vuoden Qstockissa ei näyttänyt olevan edellisiin vuosiin verrattuna yhtä paljon tuotemyyjiä, markkinoijia tai oheisohjelmien tarjoajia, mutta eräs kiinnostavimmista oli paikallinen PitBull Tattoo, jonka teltalla riittää jonoa.

Hyväntuulinen tatuointipäällikkö Mosse kertoo olleen edellisen kerran paikalla ainakin 15 vuotta sitten, mutta paluu festivaaleille oli nyt tehtävä nuoremman sukupolven toiveesta. Hikeä otsiltaan pyyhkivien tatuointiartistien mukaan kiirettä pitää, vaikka ämpäreitä ei jaossa ollutkaan.

– Minkäs sille mahtaa, mies naurahtaa partaansa.

Oulun keskustassa toimiva Cocktail Company palvelee Qstockissa VIP-alueella. Cocktailvelho Jani Virran mukaan kauppa kävi kuulemma juuri sopivasti. Hetkeä myöhemmin jonoa olikin kuin aikanaan toimineen assan vessan kassalle, jolloin hiki taisi tulla janoisten sankareillekin.

Ensi vuoden Qstock-lippuarvontaan pääsimme osallistumaan Menoxin markkinointikojulla. Menox haluaa luoda applikaation, jonka avulla yleisö löytää monipuolisesti erilaisia tapahtumia.

Northern Triben myyntitiskiltä valokuvaajammekin löysi uuden paidan, jonka rinnassa komeilee teksti Luna Kills, minkä valintaa ylisti myös paitamyyjä, löytyyhän yhtye myös meidän molempien soittolistoilta.

Valinnan vaikeutta

Qstockissa esiintyi tänä vuonna huikeat 68 esiintyjää seitsemällä eri lavalla, mukaan lukien alueen ulkopuolella sijaitseva pääsymaksuton esiintymisareena, jonne tiemme ei tällä kertaa vienyt.

Valinnoista tekee vaikean se, jos olet kiinnostunut useammasta kuin kahdesta genrestä. Bändit auttamatta esiintyvät samaan aikaan jonkun muun hyvän kanssa ja silloin tulee valintoja tehdä kuten jouluaamuna konvehtirasian äärellä.

Perjantain ohjelmisto kertoi aloittavien artistien olevan oman kylän tyttö Pehmoaino ja turkulainen vaihtoehtometallia tarjoileva Awake Again, jonka keikkaa päätimme mennä seuraamaan, onhan yhtye esiintynyt taannoin jopa Saksan maineikkaalla Wacken Open Air -festivaalilla.

Mielestäni Awake Again olisi ansainnut Qstockissa paremman esiintymisajan, jotta yleisöä olisi saatu enemmän paikalle. Hyväntuulisen yhtyeen musisointi oli parhaimmillaan täydessä tykityksessä. Iso suositus!

Kansainvälistä tähtipölyä

Sirkusteltan lavalle nousi Younghearted joka on mielestäni jazz-vivahteita tarjoilevana kevytpopparibändinä täydellisen oloinen puistokonsetttiin tai vaikkapa viinijuhlille. Yleisöä olikin paikalle saapunut kuin ikäihmisiä aamutorille. Ihana tunnelma!

Mary Ann Hawkins on Qstockin esittelyn mukaan Suomen parhaaksi live-bändiksi ylistetty surf rock -ryhmä. Meno oli letkeää, rytmikästä ja vaikutti sympaattisella tavalla minikokoiselta big bandilta, josta äitisikin voisi tykätä.

Iltapäivää tahditti kansainvälisesti kiinnostava ja uskottavasti tähteyteen suuntaava indiepoppari Goldielocks, jonka lavaelkeistä tuli mieleen muun muassa Kylie Minogue ja jopa Amy Winehouse. Goldielocks olikin houkutellut paljon kiinnostuneita paikalle ja fanejakin mukavan määrän.

Tina Turnerin karismaa

Craphic Nature loi telttaan angstisia tunnelmia räjähtävällä alulla. Musiikillisesti yhtye toi paikoitellen mieleen Kornin, mutta koska bändin asenne alkoi tuntua omaan makuuni jo liiankin mahtailevalta, oli pian pakko laittaa tossua toisen eteen. Sen vastapainoksi Behm pyörähteli päälavalla hyvinkin kevyen oloisesti.

Ruotsia edustivat tänä vuonna Soen sekä Blues Pills, josta jälkimmäinen oli erittäin positiivinen yllätys. Soenin tarjoillessa melankolista ja tasatempoista rokkia, oli Blues Pills ihastuttavan energinen ja mukaansatempaava rockbändi, joka otti rohkeasti kontaktia runsaslukuiseen yleisöön.

Blues Pillsin biisit sisälsivät makeasti nostalgiaa tihkuvia soundeja, mitkä tuntuivan sopivan monen sukupolven jalan alle, olihan Proud Woman -kappaleessa jopa ripaus Tina Turnerin karismaa ja henkeä. Blues Pills menee soittolistalleni heti!

Nostalgian mahti

Omaa nostalgiaansa festareille toi Apulanta. Silloin kun kaikkea ei vielä ollut keksitty, Apulanta keksi sen ja niillä siivillä se liitelee edelleen. Tämä bändi ei pienille lavoille mahdu, yleisöä oli valtavasti.

Bändi on iskostanut suomalaisten sieluun kappaleet, jotka saavat paatuneimmatkin heviletit laulamaan mukana, koska Apiksen sanoituksista jokainen löytää tarttumapintaa. Tarjolla oli vanhoja hittejä ja uutta materiaalia. Kyllä ne vaan jaksaa!

Perjantain pääesiintyjää haastoi runsaslukuisen yleisön kerännyt Ensiferum viikinkiteemaisella metallihumpallaan. Illan päätti norjalainen DJ Alan Walker upeilla laservaloillaan. Kenttä olikin täynnä ihmisiä, jotka nauttivat tästä spektaakkelista täysin palkein.

Mörähtäviä kurkkuääniä

Lauantaina Luna Killsin räjähtävän energinen laulaja veti koko teltan tunnelman kattoon. Rumpuja piiskaava paidaton nuori mies on sekä taitava että ilo silmälle. Raskas, mutta leikkisä metalli upposi yleisöön täydellisesti ja mosh pit pyöri vinhaa vauhtia.Tämä mystinen yhtye teki suuren vaikutuksen ja saattoi hyvinkin olla koko Qstockin paras esiintyjä.

Suuren yleisön suosikkeihin näytti kuuluvan Turisti, Mirella sekä festivaalikansaa tanssittanut Käärijä. Mirella avasi keikkansa hyvällä energialla, ilmeisesti taannoiset ongelmat on jo saatu selätettyä. Rytmirannan lavan käynnisti puolestaan räppäri Senya, jonka isoisä oli 79-vuotiaana 2019 muistisairauteen menehtynyt iskelmälaulaja Reijo Taipale.

Tamperelainen Beyond Awareness teki Qstockissa ensimmäisen festarikeikkansa:

– Ekaa kertaa Oulussa, eikä tarvitse katua, laulaja totesi teltan täyttäneelle metallikansalle.

Hyväntuulinen solisti jutteli yleisön kanssa ja päästeli mörähtäviä kurkkuääniä, tuoden kappaleisiin välillä myös puhtaampaa laulua. Bändin soundissa kuului vaikutteita Bullet For My Valentinesta.

Keskipäivän jälkeen esiintyivät Robin Packalen, Sara Siipola, Bess ja Aaro630. Robinin kerätessä suurimman väkijoukon päätimme katsoa Sara Siipolan keikan. Kaunis poppari huusi mikkiinsä, ”en kuule itseäni, mutta ihan sama, nyt vedetään!”

Teknisten alkuvaikeuksien jälkeen keikka lähti rullaamaan kunnolla, tarjoten soul-vivahteita ja Amy Winehousen sävyjä. Siipolalla on laaja ikähaarukka kuulijoissa ja muutama hitti.

Elokuvallista jazz-tunnelmaa

Päälavalla vuorossa oli suomicountrya uudistava Rodeo, joka jakoi esiintymisajan Von Hertzen Brothersin kanssa. Rodeohan on kolmen naisen kokoonpano: Anna Puu, Erin ja lahjakas laulaja-lauluntekijä Ida Paul.

Lavan edusta oli valitettavan väljä verrattuna lavalle saapuneiden taiteilijoiden taitoon. Kolmikon oiva veto oli esittää kaikilta artisteilta omat hittibiisit uran varrelta.

Von Hertzen Brothers täytti puolestaan sirkusteltan niin täyteen, että osa faneista jäi suosiolla nauttimaan keikasta teltan ulkopuolelle, mikä ei tässä helteessä ollut huono asia. Amerikkalaisen Palaye Royalen sijaan suuntasimme tutustumaan 19-vuotiaaseen australialaiseen naislaulajaan Jacoténeen, joka aloitti keikkansa surf-henkisellä jazz-kappaleella.

Jacoténen ääni tuo mieleen elokuvien vanhat jazz-klubit, jotka tarjoilevat soljuvaa ja kuuloelimiä hivelevää musiikkia. Yleisöä olikin kerääntynyt paikalle ilahduttava määrä. Suosittelen aina tutustumaan ulkomaisiin uutuuksiin – saatat yllättyä positiivisesti.

Käärijän valloittaessa päälavan keräsi Cemetery Skyline rockväen sirkusteltalle kuuntelemaan melankolista goottimetallia kokemuksella ja ammattitaidolla esitettynä, kuuluuhan bändin jäsenten uralle yhtyeitä kuten Dark Tranquillity, Amorphis ja Sentenced.

Päälavan Käärijän ansiosta sai valokuvaajanamme toiminut Mikko Nurminen nauttia minunkin tanssimuuveista Cha Cha Chan ja It’s Crazy It’s Party -kaltaisten hittien ansiosta, oli varmasti mukavaa.

Käärijän lisäksi yleisöä tanssittivat DJ Orkidea, JVG, englantilainen The Pineapple Thief, Ellimei sekä mahtipontinen ja muhkea Battle Beast näyttävillä pyrotekniikoillaan.

Nostalgian huipentuma

Lauantain pääesiintyjäksi oli valittu nostalginen Ultra Bra, joka veti tänä kesänä muutamat valikoidut keikat, jotka huipentuvat Helsingin Olympiastadionille elokuun lopussa. Yleisöä riitti ja laulu raikasi. Ja miksikäs ei, koska bändillä on ikonisia biisejä ja vankka kannattajakunta.

Tuuli oli puolestaan houkutellut nuorison paikalle sirkusteltalle. Ymmärtäähän sen, jos ja kun päälavalla oli ”fossiilisen aikakauden taiteellinen humppabändi”. Tuuli tarjosi puolestaan r’n’b-poppia, joka toivottavasti nousee ennen pitkää Suomen listoille.

Omalle soittolistalleni tämän vuoden Qstockista pääsevät puolestaan Luna Kills, Blues Pills, Awake Again, Beyond Awareness, Rodeo, Jacoténe ja Younghearted.

Katso Mikko Nurmisen vaikuttavat valokuvat vuoden 2025 Qstockista tästä klikkaamalla!

Teksti: Maria Virrantalo
Kuvat: Mikko Nurminen

Havahduin Elämäni biisi -ohjelman juontajan ja entisenä pomonanikin Suosikki-lehdessä toimineen Katja Ståhlin Facebookiin lauantaina 5. heinäkuuta 2025 tekemään päivitykseen, missä hän esitti suuren huolensa huippusuositun nousevan suomalaisen poptähden Mirellan jaksamisen puolesta Iltalehden uutisen pohjalta.

– Montahan näitä oikeen tarvii ennen ku tajutaan, että rajat ne on nuorella artistillakin. Ja että hän itse ei välttämättä tiedä missä ne kulkee. Jonkun on pidettävä huolta.

MIELENTERVEYS KOETUKSELLA

Iltalehden artikkelissa kerrotaan, miten 20-vuotias Mirella oli aiemmin päivällä purskahtanut itkuun kesken Hämeenlinnan Wanaja-festivaalin iltapäiväkeikkansa ja jättänyt esiintymisensä kesken kahteen otteeseen, joista jälkimmäisen jälkeen esitys ei enää jatkunut.

– Nyt minun pitää ottaa mielenterveyteni esiin. En tiedä mikä minua vaivaa, mutta en vain pysty tällä hetkellä, Mirellan kerrotaan ilmoittaneen lavalla kyynelehtien.

Mirella oli buukattu Wanajan lauantain avausesiintyjäksi. Samalle päivälle Mirellalla oli tulossa vielä iltakeikka Helsingin Kipinä-festareille, mutta tämä peruttiin muutamaa tuntia myöhemmin.

Vielä samana iltana Iltalehti julkaisee artikkelin, missä kerrotaan peruutusten herättäneen huolta somekansassa.

– Toivon, että Mirellan managerit ja koko taustajengi on hereillä, ettei upea Mirella uuvu ihan kokonaan. Minun mielestäni hän vaikuttaa todella kiltiltä ja tulee väistämättä mieleen, että uskaltaako hän kunnolla pitää rajojaan ja pyytää lepoa jos sitä kaipaa.

– Miten Mirellan keikkakalenteri edes voi olla noin täynnä? Sillähän on välillä useampia keikkoja samana päivänä.

Ilta-Sanomat kertoo uutisessaan, että Mirellalle on kuluvalle kesälle buukattu jo ainakin 44 festarikeikkaa. Helsingin Sanomissa oltiin puolestaan pantu merkille, että Mirella oli vaikuttanut väsyneeltä jo edellisiltana Turun Ruisrockissa. Turussa Mirella oli kertonut olevansa flunssainen tukkoisuuttaan pahoitellen.

”HEROIINI PARANTAA FLUNSSANKIN”

Mirellan flunssat saa minut muistelemaan meemiä, johon on yhdistetty kaksi kuvaa. Ensimmäinen on kuvakaappaus iltapäivälehden artikkelista, missä poptähti Anna Abreu kertoo tuhoisista elämäntavoistaan.

”Laulaja Anna Abreu, 24, söi ennen pussillisen karkkia päivässä, tupakoi ja joi energiajuomia ja olutta. Keikat hän veti läpi raivolla. – Elin elämää, jota en olisi voinut jatkaa kovin pitkään.”

Sitaatin alapuolelle on valittu kuva Hanoi Rocksin Andy McCoysta ja Michael Monroesta, missä McCoy osoittaa sormella kameraan kuin osoittaakseen kuvan alle meemifontilla kirjatun viestin: ”Bitch please!”, mikä suomeksi voisi kääntyä vaikkapa muotoon ”narttu, älä nyt viitsi”.

Hanoi Rocks -miesten päihdehuuruiset elämäntavat on kirjattu vuosikymmenten kuluessa tuhansiin tarinoihin, joista tässä flunssaisessa asiayhteydessä muistuu mieleen eräs kohta Jouni Kemppaisen ansiokkaasta artikkelista ”Legenda nimeltä Andy McCoy”, joka julkaistiin Hesarissa 17. syyskuuta 1995 – eli karvan vajaat 30 vuotta sitten.

”Andy ei kadu mitään.

– En edes heroiinivuosii, vaikka ne oli vaikeita vuosii. Ei kaman takia vaan siks, että se on niin vitun laitonta. Mutta huumeet avaa luovan kanavan. Sit sä käytät ja käytät ja huomaat yks aamu, että oot riippuvainen.”

Niinpä Andykin aikanaan heräsi eräänä aamuna valtavan flunssaisena. Hänen ystävänsä naureskeli: nyt sä oot koukussa.

– Mä sanoin, että painu vittuun. Musta ei tuu narkkaria ikinä. Sit mä otin pienen viivan ja olo parani heti. Mä kelasin wau. Heroiini parantaa flunssankin. Niin naiivi mä olin.”

EI IHMISEN ELÄMÄÄ

Ilta-Sanomille McCoy kertoi puolestaan elokuussa 2019, ettei aio enää koskaan tehdä pitkiä kiertueita.

”– En lähde enää ikinä isolle rundille vetää satoja keikkoja vuodessa, unohtakaa. Mä en rääkkää itteeni sillä, koska se johtaa vaa kahteen juttuun: kuolemaan tai kovan kaman vetoon. Se on totuus, koska se elämä rundilla ei oo ihmisen elämää.

– Elämäs on paljo tärkeempiäkin juttuja kun rundaaminen. Mä haluun keskittyä niihin.”

Muistutetaan: kesälle 2025 Mirellalla on tosiaan buukattuna jo ainakin 44 festivaalikeikkaa ympäri Suomen. Jäädään odottamaan, miten monta niistä nyt lopulta perutaan.

Voiko olla, että Mirellan keikkamyyjänä toimivalle Team-ohjelmatoimistolle on iskenyt vauhtisokeus? Eihän se tavatonta olisi: niittihän sen toimitusjohtaja Hans Koivu jo takavuosina kyseenalaista mainetta Tampereen suunnalla vaatimalla aiemmassa yrityksessään työharjoittelijoitaan repimään kilpailijoiden julisteita alas samalla kuin nämä olivat kiinnittämässä Koivun edustaman yrityksen mainoksia.

Viikonlopun peruutukset Mirella on jo ehtinyt heittää huumoriksi julkaisemalla somessa videon, missä janojuomilla virkistäytynyt jääkiekkolegenda Timo Jutila kommentoi vuoden 2011 MM-kultaa Suomen maajoukkueen johtajana.

– Ei semmosia pidä miettiä. Tehdään töitä ja mennään eteenpäin. Mä oon ylpee jätkistä, Jutila toteaa videossa.

THE SHOW MUST GO ON

Tällä viikolla Mirellalla on kokonaista kuusi keikkaa, joista ensimmäisen piti tapahtua jo tänään maanantaina 7. heinäkuuta Aitoon Kirkastusjuhlilla. Eilen sunnuntai-iltana tuli tieto, että ainakin tämä keikka on peruttu. Seuraavan esiintymisen pitäisi olla keskiviikkona 9. heinäkuuta Jyväskylässä, mistä Mirellan keikkabussin määrä jatkaa Ouluun, Hailuotoon, Suonenjoelle ja takaisin Jykylään.

Vielä pitäisi jaksaa tahkota reilut 20 vetoa.

Pakko takoa nyt kun rauta on kuumaa, the show must go on.

Tämän tien yhdenlainen lakipiste todistettiin lauantaina 5. heinäkuuta 2025 Englannin Birminghamissa, missä jätettiin haikeat ja tunteikkaat jäähyväiset 76-vuotiaalle Ozzy Osbournelle 40 000 paikallaolijan ja arviolta 4,6 miljoonan televisiokatsojan silmien edessä.

Ikonisen laulajatähden viime vuoden taistelut vakavien terveysongelmien kuten Parkinsonin taudin kanssa ovat olleet harvinaisen surullista seurattavaa.

Keikkatietopankki Setlist.fm tietää kertoa, että Ozzyn viimeinen konsertti Suomen kamaralla oli 6. kesäkuuta 2018 Hyvinkään Rockfestissä ja koko uran viimeinen täyspitkä esiintyminen miehen nykyisillä kotikulmilla Yhdysvaltojen Los Angelesissa uuden vuoden aattona 31. joulukuuta 2018.

Vain muutamaa viikkoa aiemmin mies oli ehtinyt viettää 70-vuotisjuhliaan.

Tämän jälkeen terveysongelmat, uudet keikka- ja kiertuebuukkaukset sekä keikka- ja kiertueperuutukset ovat seuranneet toinen toistaan.

Ennen lauantain jäähyväiskonserttia Ozzy on ehditty nähdä lyhyesti lavalla vain kahdesti: elokuussa 2022 Englannissa parin Black Sabbath -klassikon verran ja kuukautta myöhemmin Yhdysvalloissa parin soolobiisin ajan.

Tahtoa ja sinnikkyyttä ei solistilta ole tällä vuosikymmenellä kuitenkaan puuttunut: jos edellisellä vuosikymmenellä ilmestyi vain yksi studioalbumi Scream (2010), on kuluvalla vuosikymmenellä saatu niitä jo kaksin kappalein, Ordinary Man (2020) ja Patient Number 9 (2022).

Tätä nykyä kävelykykynsäkin jo menettänyt tähti saatiin viikonlopun superkonsertissa lopulta lavalle valtaistumessa lavan alta jonkinlaisella hissivirityksellä.

Oli sydäntäsärkevää katsoa jo 1970-luvulta asti hullun lailla lavalla sekoilleen megatähden olevan tätä nykyä kykenemätön nousemaan jaloilleen edes kertaalleen, vaikka tahtoa selvästikin oli.

Mutta kuten sanottu, the show must go on, koska bisnes sitä vaatii.

POLTTAA KESÄKATU KUUMA

Tästä vinkkelistä katsottuna Ozzyn jäähyväiskonsertissaan esittämien soolokappaleiden tekstit kappaleissa I Don’t Know, Suicide Solution ja Mama I’m Coming Home saivat täysin uuden merkityksen.

– Haluaisin sanoa ”never say never”, mutta viimeisen kuuden vuoden jälkeen… nyt on aika. Olen elänyt tien päällä yli 50 vuotta, ja olen tavallaan tottunut siihen, etten enää pakkaa laukkujani ja hyppää bussiin. En enää polta pilveä enkä elä mitään rocktähden elämää.

– Olen nykyään aika kotihiiri. En käy missään. En pyöri baareissa – en juo. Joten mitä helvettiä siellä ulkona edes on minua varten? Vihaan käydä ostoksilla vaimoni kanssa. Haluaisin puukottaa itseäni kaulaan jo puolen tunnin jälkeen. Nyt minun on aika viettää aikaa lastenlasteni kanssa. En halua kuolla hotellihuoneessa jossakin. Nyt keskityn vain seesteiseen perhe-elämään, totesi Osbourne brittiläisessä The Guardian -lehdessä viime kuussa.

Vain paria kuukautta aiemmin 1960-luvulla uransa aloittanut suomalainen laulaja, supertähti ja musiikkineuvos Danny (s. 1942) on lauleskellut hieman valikoidummalle yleisölle Espanjan Fuengirolan Kukko-ravintolassa baarijakkaralla istuen, miten polttaa kesäkatu kuuma.

Nyt on saanut tuntea kesäkadun poltot nahoissaan myös Mirella.

No, ainakin Mirellalla on edeltävien esimerkkien valossa vielä 50–60 vuotta aikaa pitää yleisöä lämpimänä ja koneistoa tyytyväisenä.

ORJUUTTAVA VOIMA

Moni haaveilee elämästä ammattimuusikkona: keikkailusta, faneista, omien kappaleiden tekemisestä ja vapaudesta toteuttaa itseään. Todellisuus musiikkialalla on kuitenkin monille kaikkea muuta kuin glamouria ja yhä useampi artisti kertoo rehellisesti, mitä elämä kulissien takana todella on.

1990-luvun alussa amerikkalaisesta Nirvana-yhtyeestä ja sen laulaja-kitaristi-lauluntekijä Kurt Cobainista tuli supertähti yhdessä yössä syyskuussa 1991 ilmestyneen Nirvanan toisen studioalbumin Nevermindin Smells Like Teen Spirit -kappaleen myötä.

Vajaat kolme vuotta myöhemmin tähteyttä vihannut ja heroiiniongelmasta kärsinyt Cobain oli jo ampunut itseltään aivonsa pihalle kotonaan Seattlessa, vain 27-vuotiaana.

Pyytämättä ja täytenä yllätyksenä ajauduin näiden mietteiden alla yhteisöpalvelu Redditiin kirjoitetun päivityksen äärelle, missä ketjun aloittaja paljastaa, miten musiikkiala tekee hänet onnettomaksi. Kommentteja ketjussa on tällä hetkellä 701 kappaletta.

Siinä monet kertovat ajautuneensa burnoutin partaalle.

Kun musiikki on paitsi intohimo myös elinkeino, siitä tulee helposti orjuuttava voima: jatkuva kiire, rahahuoli, paine julkaista uutta sisältöä, ylläpitää somea, suunnitella kiertueita ja huolehtia markkinoinnista syövät ajan ja mielenrauhan. Yksi keskustelijoista kiteytti tunteensa näin:

”Olen jatkuvasti stressaantunut, rahaton ja syyllistyn heti jos en ole tuottamassa jotakin. En tunne eläväni.”

KUN ALA VIE ELÄMÄNILON

Useat muut jakoivat saman kokemuksen: intohimo muuttuu pakkomielteeksi, jossa lepo, ilo ja luovuus jäävät taka-alalle. Vaikka moni onnistuu pääsemään musiikkialalla ”eteenpäin”, ei tämä välttämättä tuo taloudellista turvaa tai mielenrauhaa.

Eräs käyttäjä kertoo ex-kumppanistaan, joka saavutti näkyvyyttä indie-yhtyeessä ja sai kappaleensa tunnettuun tv-sarjaan, mutta elättää itsensä nykyään ajamalla Uberia.

”Vaikka pääset pinnalle, se ei tarkoita vakaata elantoa. Monet elävät edelleen vanhempiensa luona, tekevät osa-aikatöitä tai sinnittelevät keikkapalkkioilla.”

Toinen muistutti, että musiikki on työ, josta joudut ensin maksamaan päästäksesi tekemään sitä, josta sitten maksat lisää säilyttääksesi sen.

Siksi monet kommentoijat kertovatkin jättäneensä bänditouhut taakseen ja siirtyneensä muihin töihin, kuten soitinkorjaajiksi tai opettajiksi ilman, että musiikki itsessään olisi jäänyt kokonaan pois. Eräs kirjoittaja totesikin osuvasti:

”Kukaan ei halua päivätyötä ennen kuin huomaa, että ammattimuusikon työ on juuri sitä. Paitsi että työaika on yöllä, kun muut juhlivat.”

Musiikin tekeminen voi olla hyvin ainutlaatuista ja tyydyttävää silloin, kun sitä tehdään oikeista syistä – eikä rahan, näkyvyyden tai algoritmien vuoksi. Yhteisö, luovuus ja vapaus säilyvät, kun ne irrotetaan pakosta.

Unelmasta ei tarvitse luopua, mutta sen voi muovata muotoon, joka tukee elämää eikä tuhoa sitä.

”Ero harmonisen ja pakonomaisen intohimon välillä on ratkaiseva. Jos intohimo musaan vie sinulta elämänilon, sen ei tarvitse enää olla elantosi.”

VAIHTOEHTOJA ON AINA

Monet muusikot työskentelevät opettajina, sairaaloissa, kouluissa tai tekevät mielekkäitä hanttihommia. Tällöin musisointi voi tuoda enemmän iloa, kun elanto ei ole enää pelkästään musiikista ja musiikissa kiinni.

Kyse ei ole unelmista luopumisesta vaan niiden uudelleenmäärittelystä. Musiikkialalta voi löytää mielekästä tekemistä esimerkiksi tapahtumatuotannoista, kirjoittamisesta tai tuottamisesta. Vaihtoehtoja on.

”Unelmasi voi muuttua. Ehkä sinulle sopii enemmän musiikkileirien ohjaaminen kuin kiertäminen. Ehkä pidät enemmän studiotyöstä kuin live-esiintymisistä.”

Tänä päivänä musiikkiala on suoratoistopalveluiden aikana vaikeampi kuin koskaan erityisesti ruohonjuuritason tekijöille. Tie menestykseen on usein pitkä, uuvuttava ja epävarma eikä edes ”läpimurto” takaa toimeentuloa. Monet ovatkin löytäneet rauhan ja luovuuden vasta, kun ovat luopuneet urahaaveista ja antaneet musiikin olla harrastus, ei orjuuttava ammatti.

Toki voi myös jatkaa omaa matkaa vuosikymmenten ajan parrasvalojen loisteessa ja erilaisten managerien, levy-yhtiön edustajien, keikkamyyjien ja muiden sidosryhmäläisten hymyjen saattelemana – tai huokausten, kun ei artistina enää suostukaan toimimaan niin kuin nämä hymynaamat toivovat tai ehdottavat, eli pyytävät ja vaativat.

Silloin voi löytää eräänä päivänä itsensäkin narun jatkeena, riippuvaisena erilaisesta nautintoaineista tai sitten jo terveytensä menettäneenä nousemassa vielä kerran estradille, jotta vampyyrimainen koneisto saa puristettua artistista vielä muutaman roposen pohjattoman kitaansa – ennen kuin iskee terävät hampaansa taas seuraavaan tulokkaaseen.

Siksi kannattaa pitää mielessä, että aina voi vaihtaa suuntaa jos tuntuu pahalta – vaikka koneisto tekee kaikkensa uskotellakseen lypsylehmälleen muuta.

Aivan kuten Joel Hokka teki hypätessään ulos Blind Channelista vasta pari kuukautta sitten.