Ukraina on ollut sähköenergiansa suhteen omavarainen. Sen voimalaverkosto on tuottanut energiaa yli oman tarpeen. Tasan kaksi vuotta sitten sen ja Moldovan sähköverkot liitettiin EU:n verkkoon. Tarkoituksena oli taata tasainen energiansaanti maille siinäkin tapauksessa, että Venäjä pommittaisi voimalaitosten sähköasemat taivaan tuuliin.

Synkronointi mahdollisti viime vuonna ukrainalaisen sähkön viennin EU:n alueelle, mikä tuotti Ukrainalle noin miljoona euroa päivässä voittoa. Nyt tilanne on se, että Venäjä on kohdistanut iskunsa itse voimalaitoksiin, mistä johtuen maan sähköntuotannosta on noin 40% alhaalla. Korjausten uskotaan kestävän vuosia.

Ensi syksystä Ukraina on lähes täysin riippuvainen EU:n sähköntuonnista, mutta Ukrainalla ei ole varaa maksaa sähköstä, sillä kansalaisilla ei ole varaa eurooppalaiseen pörssisähköön.

Vaihtoehtoja on kaksi: 1. Sähkönhintaa nostetaan niin, että ihmiset köyhtyvät, eikä heillä ole varaa enää sähköön, jolloin maa pimenee. 2. EU subventoi sähkön hintaa, jolloin me maksamme ukrainalaisten sähkön omissa laskuissamme.

Jälkimmäinenkään ei takaa sähköä koko maahan, sillä venäläiset todennäköisesti jatkavat sähköverkon tuhoamista, jolloin ainakin Itä-Ukraina pysyy pimeänä.

Venäläisten ideana tietysti on, että jos isoissa kaupungeissa ei ole sähköä ja lämpöä, ihmiset lähtevät liikkeelle ja siirtyvät länteen, jolloin me jälleen maksamme.

Venäjälle tämä mahdollistaa isojen kaupunkien pommittamisen ilman pelkoa suurista siviiliuhrimääristä. Pommitukset myös lisäävät loppujenkin ihmisten halua päästä pois. Ensisijaisina kohteina ovat Harkova, Zaporozhye, Dnipro, Odessa ja Krivoi Rog. Venäjä pyrkii tekemään näistä kaupungeista tavalliselle elämälle epäotollisia.

Meille tästä tulee kallis lasku. Vastikkeetonta sähkönvientiä Ukrainaan joudutaan jatkamaan todennäköisesti useita vuosia.

Toinen merkittävä asia on Ukrainan kaasuvarastojen infra, johon Venäjä tähtää myös.

EU on käyttänyt Ukrainan kaasuvarastoja varavarantoina, kun kaasunkulutus on ollut huipussaan. Jos ja kun kaasuverkosto tuhotaan, ei varastoihin vietyä ylimääräistä kaasua kyetä siirtämään Ukrainasta muualle Eurooppaan.

Eurooppaan on rakennettu kovaa vauhtia uusia kaasusatamia nesteytettyä kaasua varten. Kapasiteetti riittää ottamaan vastaan tarvittavan määrän kaasua, mutta ongelma on sen säilyttäminen. Euroopasta puuttuu runsaasti varastotilaa ja siksi kaasua on siirretty Ukrainan varastoihin.

Nyt tämä tie on kuljettu loppuun.

Bisnes löytää aina tiensä, joten jatkossa venäläinen nesteytetty kaasu kulkee Länsi-Euroopan satamiin, muun muassa Espanjaan. Venäläisen maakaasun tuonti romahti vuonna 2022, mutta on jälleen tuplaantunut tuosta lukemasta.

Eli jutun nimi on, että Ukraina jää ilman kaasua ja EU ostaa kaasun Venäjältä nesteytettynä, koska muuten kaasua ei riitä. USA:n ja Qatarin kaasua ei yksinkertaisesti ole riittävästi. Ja tämä tietysti tarkoittaa sitä, että LNG:n hinta tulee nousemaan, sillä olemassa olevat EU-varastot on pakko täyttää ennen syksyä piripintaan.

Ensi syksystä lähtien Euroopan satamien edustalla tulee luultavasti olemaan redillä lukemattomia nestekaasulaivoja odottamassa tyhjennystä sitä mukaa kun kaasua kuluu. Suomikin seisottaa Itämerellä ainakin kahta laivaa Viron kanssa.

Tämä on hyvin kallista, puhumattakaan niistä ympäristökustannuksista, joita LNG:n nesteyttäminen, laivakuljetukset ja uudelleenkaasuttaminen aiheuttavat.

Mitä pidempään tämä show jatkuu, sitä varmempaa on, ettei EU saavuta asettamaansa tavoitetta kasvihuonekaasupäästöjensä pudottamisen suhteen. Ukrainasta taas tulee EU:n siirtomaa, josta ei tuoda mitään, mutta jonne kaadetaan loputtomasti rahaa kuin mustaan aukkoon.

On turha kuvitella, että EU:n talous voisi näillä lähtökohdilla lähteä kasvuun, koska energian hinta ei tule putoamaan.

JAURI VARVIKKO, 18.4.2024

(Kuva Tom Pixabaystä)

Jos venäläinen media kirjoittaisi tämän Politicon artikkelin mukaisen tarinan, kaikki huutaisivat kurkku suorana, että propagandaa. USA:ssa nämä ovat kuitenkin jo tätä päivää. Jenkeissä aletaan valmistautua Ukrainan häviöön, kuten itse Ukrainassakin. Mielialat ovat maassa.

Miksi tämä ei mene esimerkiksi suomalaisen median ja päättäjiemme päähän?

Siksi, että koemme sen myös omaksi häviöksemme. Suurin osa suomalaisista ei halua myöntää tappiota.

On helpompi heiluttaa Ukrainan lippua, vihata Venäjää ja vaatia rautaa rajalle, vaikka sitä ei sinne riittävästi tule tai sillä ei ole mitään merkitystä, koska Ukrainan asevoimat ovat liian uuvuksissa.

En osaa mennä Suomen päättäjien päänuppeihin, mutta kyse on tunnelukosta. Jotain asiaa ei vain suostuta ymmärtämään, tunnustamaan tai käsittelemään.

Se on vähän sama kuin taloudellisessa tai sosiaalisessa kriisissä. En hyväksy työpaikkani menetystä tai että minut on jätetty.

Prosessi on samankaltainen sodassa ja sen jälkikäsittelyssä:

1. Havaitaan uhka.

2. Se hyökkäsi! Tulee shokkivaihe. Syntyy henkinen kriisi: järkytys, epäusko, viha ja asian kieltäminen.

3. Siirrytään reaktiovaiheeseen. Aletaan miettiä miten toimitaan. Maailma ei muuten palaa enää radalleen.

4. Aletaan toimia. Keksitään erilaisia kiristyskeinoja. Taistellaan vastaan kaikin mahdollisin voimin ja keinoin. Ei väliä mitä maksaa. Ei anneta periksi. Vastapuoli demonisoidaan.

5. Totuus tappiosta alkaa pikkuhiljaa hiipimään tajuntaan, siirrytään krapulavaiheeseen. Seuraa pettymys. Aletaan työstämään uusia, vaihtoehtoisia mahdollisuuksia. Surraan tapahtunutta ja mietitään syitä, miten tähän ajauduttiin. Vastapuoli aletaan nähdä eri tavoin.

6. Hyväksytään tosiasiat, siirrytään uuteen vaiheeseen. Mietitään, miten tullaan jatkossa suhtautumaan naapuriin. Mitkä ovat realiteetit ja mitä on pakko hyväksyä ja mitä ei.

USA ja Ukraina ovat siirtymässä kohtaan viisi.

Suomi ja suurin osa EU:sta ovat yhä kohdassa neljä. Etenkin Suomi ja Baltian maat projisoivat Ukrainan sellaisenaan itseensä. Ne kokevat aivan kuin asia tapahtuisi heillekin konkreettisesti, vaikka kyse on illuusiosta. Tällöin puhutaan mielenterveyden osalta faktiivisesta häiriöstä, joka liittyy laumakäyttäytymiseen.

Esimerkiksi toista pahoinpidellään, mutta syntyy tunne, että sinua on pahoinpidelty ja saadaan sen mukaisia henkisiä vaurioita ja traumoja, jopa fyysisiä. Tätä kutsutaan toiselta nimeltään Münchhausenin syndroomaksi. Sen seurauksena koetaan samanlaista uhkaa kuin toinen ja vaaditaan vastaavanlaista apua ja huomiota kuin mitä toinen saa, vaikka suoraa korrelaatiota ei olisikaan.

Jos huomiota ei tule, pyritään osoittamaan jopa fyysisesti, kuinka ollaan jouduttu naapurin kaltoinkohtelemaksi. Ammutaan itseä vaikka taloudellisesti jalkaan, mutta ei tunnusteta aiheuttaneemme sitä itse.

Tätä käsitellään meillä tällä hetkellä hallituksessa päivittäin ja kaikki me uskomme, että syy on naapurissa, ei meissä itsessämme.

Kyse on myös kognitiivisesta dissonanssista ja vinoumasta, konformismista. Oletamme kaikkien hyväksyvän kantamme maailman tappiin asti, että se on universaali ja ettei muutoksia ole tiedossa. Olemme nyt siirtymässä epämukavuusalueelle, josta pitää päästä pois, kun uusi tieto kertoo meille, etteivät asiat menekään odottamallamme tavalla.

Kun sota etenee meille epämiellyttäväksi, syntyy jossain vaiheessa tarve selitellä asiat toisin. Saa nähdä kuinka kauan joudumme odottamaan signaaleja, jotka vievät meidät ulos nykyisestä tilanteesta.

Rauha ja sen tekeminen on yleensä hyvin vapauttava mentaalinen prosessi, mutta emme ole vielä sen työstövaiheessa. Olemme kohdassa 4.

JAURI VARVIKKO, 17.4.2024

(Kuvituskuva WikiImages Pixabaystä)