Perhe lienee se ensimmäinen yhteisö, mihin ihminen syntyy – ellei sitten satu syntymään orvoksi, jolloin ensimmäiseksi yhteisöksi muodostunee orpokoti. Näistä ensimmäisistä yhteisöistä tulee varmasti myös mukaan erilaisia toimintamalleja, joilla pärjätä elämän ja maailman tuulessa ja tuiverruksessa.

Vuosien vieriessä tutuiksi tulevat ennen pitkää esikoulu, koulu, kirkko, työ, harrastukset ja mitä lie. Jos puolestaan syyllistyy lain silmissä vääriin tekoihin eli rikoksiin, muodostunee yhteisöksi vankila. Toisaalta lauloihan maineikas Pelle Miljoona vajaat puoli vuosisataa sitten, miten vapaus on suuri vankila, joten tämän luonnehdinnan puitteissa elämme kaikki vankilassa, erilaisten muurien sisä- ja ulkopuolella.

Ehkä kaikilla yhteisöillä on omanlaisensa alku ja loppu, vaikka nimi pysyisikin samana. Itselle merkittävimmät ja merkityksellisimmät yhteisöt olivat kirjoittajana aikoinaan Rumba (1983–2019) ja Suosikki (1961–2012), jotka molemmat kuihtuivat kasaan medioiden murroksessa.

Se “oikea” Rumba sai ensimmäisen kuoliniskunsa kun painettu Rumba lehti tuli tiensä päähän toukokuussa 2019, mutta lopullisen kuoppauksensa se koki, kun Rumban kirjoittajien sisäpiirin phpBB-pohjainen salafoorumi lopetettiin, vuotta ja päivää en edes muista. Legendaarinen Suosikki taas siinä kohtaa, kun takavuosien teinien populaarikulttuurin ykkösnyrkkiä alettiin markkinoida sloganilla “tyttöjen tyylikkäin lehti”. Eipä tästöä kauaa mennyt, kun tämäkin lehti oli kuopattu.

Helsingin Ruoholahdessa sijainnut Lepakko (1979–1999) tarjosi omanlaisilleen yhteisöille ja kulttuurikeskittämöille yhteisen kodin, missä erilaiset alakulttuurit törmäsivät toisiinsa tämän tästä, aina prätkäjätkistä punkkareihin ja liimalettisiin hevareihin – Aira Samulinin tanssikoulua ja Radio Citya unohtamatta. Siten olikin luonnollista, että Rumba-lehden alkuvuosien toimitus löytyikin juuri Lepakon kellarista.

Yhteisöjä tulee ja menee, syntyy ja kuolee. Rumba, Suosikki, Lepakko. Mitä ollaan saatu tilalle?

No, Suomeen esimerkiksi Hommaforumin, Punk In Finlandin, Futisfoorumin ja Murha.infon keskustelufoorumit, maailmanlaajuisesti taas Facebookin, Twitterin (nyk. X), Instagramin, Snapchatin, Threadsin ja Tiktokin kaltaiset sosiaaliset mediat.

En tiedä, johtuuko se siitä, ettei minulla ole ollut sisaruksia vaan olen joutunut varttumaan perheen ainoana lapsena, mutta jo esikoulusta, koulusta ja työelämästä lähtien minulle on tehty tiettäväksi, että olen erilainen. Vääränlainen. Vääränlainen sopiakseni mihinkään oikeaan yhteisöön. Siten Rumba, Suosikki ja Lepakko tarjosivat yhdenlaisen henkireiän kaltaiselleni sopeutumattomalle friikille.

Kunnes nekin loppuivat ja niiden tilalle tulleet yhteisöt tekivät selväksi, ettet kuulu joukkoon.

Ajatus RIEPU.FI:stä syntyi joskus tämän vuosikymmenen alun pandemian aikana yrittää saada kasaan jonkinlainen korvaava alusta täyttämään muun muassa Rumban, Suosikin ja Lepakon synnyttämää tyhjiötä. Nyt, saitin oltua tulilla vajaat pari vuotta jostain huhtikuusta 2024 lähtien tähän alkuvuoteen 2026 asti joudun tylysti, kylmästi ja pettymyksekseni toteamaan, että vituiksi ja perseelleenhän se meni.

RIEPU.FI syntyi tarpeesta synnyttää jonkinlainen yhteisö niille, jotka ovat joutuneet kokemaan ulkokuntaisuutta ja ulkopuolisuutta omissa yhteisöissään, mitä ne nyt ikinä sitten ovatkin. ”Tänne et ole tervetullut.” Koska tällaiselle alustalle ei näytä olevan tarvetta tässä ajassa ja maailmassa, joudun ikäväkseni toteamaan tosiasiat ja luovuttamaan sekä luopumaan tämän alustan aktiivisesta ylläpidosta.

Tuossa taannoin luin muistaakseni Helsingin Sanomista, miten nuoret pojat – ja vähän vanhemmatkin – lukevat koko ajan vähemmän. Tämänkin tiedon valossa tunnen itseni jonkinlaiseksi virheelliseksi reliikiksi ja muinaisjäänteeksi, joka epätoivoisesti jatkaa kirjoittamista, vaikka pitäisi olla tekemässä tanssivideoita Tiktokiin tai kirjoittamaan naisena muille naisille, jotka edelleen erilaisia tekstejä tykkäävät lukea.

Kyynistä, katkeraa, surullista, vastenmielistä ja lannistavaa kirjoitettavaa ja luettavaa – kyllä, ehdottomasti.

Toki tämä on seurausta yhteiskunnan systemaattisesta tyhmentämispolitiikasta, jonka juuret nekin lienevät Amerikan Yhdysvalloissa, mistä nämäkin opit ovat levinneet Euroopan yhdysvaltalaisimpaan maahan – kuten sanonta kuuluu – eli Suomeen.

Saman politiikan opit näkyvät Suomessakin.

Ja mikäli joku vielä yrittää väittää vastaan, pitävät amerikkalaisten sosiaalisten mediajättien algoritmit huolen kyllä siitä, että samat mielipuoliset vastakkainasettelut, kärjistykset, mustavalkoisuudet ja polarisaatiot puskevat läpi suomalaiseenkin yhteiskunnalliseen keskusteluun. Jotkut näistäkin yhteiskunnallisista järistyksistä hyötyvät.

Kun kaiken kirjoitetun sanan pitää olla mahdollisimman nopeaa, yksinkertaista ja helppoa, ei liene ihme, miten sosiaalisen median algoritmit tuottavat tätä nykyä etupäässä erilaisia kliseisiä ja yksinkertaistettuja aforismeja, joihin on helppo vain hymistellä mukana, mmmm, mmmm.

Tai sitten voi raivota jossain hullussa someketjussa, mikäli moiseen riittää vielä paukkuja samalla, kun zuckerbergit ja muut kaltaisensa biljonäärit nauravat matkalla pankkiin hyödyntäessä nykyihimisen kärsimättömyyttä, lyhytpinnaisuutta ja polarisaatiota omiin kaupallisiin tarkoituksiinsa.

Elämä on valintoja.

Ilmeisesti jossakin kulkee raja, miten monta pelkoa lietsovaa juttua yksi ihminen jaksaa lukea joidenkin vanhuudenhöperöiden despoottien suuruudenhulluista sekopäisyyksistä tai suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tuhoutumisesta ja tuhoajista.

Juuri nyt, tammikuussa 2026, olen elämässäni sellaisessa tilanteessa, ettei minua hirveästi nappaa taistella moisia tuulimyllyjä vastaan, koska paukut eivät moiseen yksin riitä. Siksi olen nyt päättänyt käyttää rajallisen aikani oman hyvinvointini ylläpitämiseen ja kehittämiseen sen sijaan, että hakkaisin päätäni yksin seinään RIEPU.FI:n kanssa, koska jälkimmäisessä ei ole mitään järkeä.

Järjettömässä maailmassa ei ole mitään järkeä hukkua samaan pimeään järjettömyyteen, vaikka algoritmit sinne yrittävät ohjatakin. Jos elämällä on jokin tarkoitus niin kenties se, että jokainen löytää oman polkunsa hyvinvointiin ja onneen. Omien kokemusteni pohjalta olen empiirisesti oppinut, ettei se löydy muita parjaten, demonisoiden, mollaten ja mitätöiden.

RIEPU.FI tulee olemaan ylhäällä ja julkaisemaan satunnaisen epäsäännöllisesti niitä näitä mitä milloinkin, jos ja kun itselläni on tarve sanoa jotakin jostakin, mutta kerran haaveet ja tavoitteet yhteisöllisyydestä eivät RIEPU.FI:n kanssa kantaneet hedelmää, on minun vietävä aikani ja voimavarani sellaisiin kohteisiin, missä ne tällä hetkellä ja tätä nykyä yllätyksekseni ovat toteutuneet.

Ehkä tässä kohden kuuluu kiittää myös niitä, jotka potkivat minut yhteisöistään pihalle, koska ilman heitä en välttämättä olisi löytänyt nykyistä harmoniaa, tasapainoa, raittiutta ja kiitollisuutta elämääni.

Sen tiedon, mistä olen sen onnen löytänyt aion nyt kuitenkin kätkeä muilta, etteivät erilaiset kiusanhenget pääse sitä enää pilaamaan. Ehkä RIEPU.FI auttoi matkalla kohti sitä? Ja jos se auttoi minua, kenties se voi vielä auttaa joitakin muita? Ja jos ei, niin toivottavasti jokaiselle löytyy oma riepunsa johon turvautua kun elämän tyrskyt ja myrskyt lyövät vasten kasvoja.

Minä löysin omani – ensin se piti vain tehdä.

Maarianhaminassa 15.1.2026,

Nalle Österman
riepulehti@gmail.com

Kun keväällä 2024 avasin RIEPU.FI:n, jätin sivuilta keskusteluoption pois kylmästi siksi, etten ollut tarpeeksi valmis ja kiinnostunut tappelemaan mahdollisten kiusanhenkien kanssa.

RIEPU.FI -lehden puitteissa toimiva keskusteluportaali on kuitenkin ollut ajatuksissani aina, koska nykyiset sosiaalisen median alustat ovat monellakin tapaa niin mielivaltaisia.

Jotain on pahasti vialla, kun huijareiden ja identiteettivarkaiden annetaan mellastaa mielin määrin kun taas jokin vuosien takainen huumoripostaus voi taas aiheuttaa postauksen poiston ja kirjoituskiellon.

Siksi RIEPU.FI:llä on nykyään oma keskustelufoorumi, joka löytyy osoitteesta TURVA.RIEPU.FI.

Haparoiva matka kohti oikeaa alustaa

Foorumin luominen ei ollut suoraviivainen prosessi. Kokeiltuani useita eri vaihtoehtoja löysin lopulta ratkaisun, joka tuntui oikealta.

Aluksi yritin pystyttää perinteistä phpBB-tyyppistä foorumia – tuttu muun muassa Punk In Finlandista, Hommaforumilta ja Murha.Infosta – mutta koin sen tekniikan ja toteutuksen auttamattoman vanhanaikaiseksi tänä päivänä.

Seuraavaksi päädyin kokeilemaan Lemmy-nimistä keskustelualustaa – turha arvata miksi – mutta sen kanssa tuli olo, että tämä soveltuu vielä tässä vaiheessa ainoastaan nörteille.

Sori nörtit.

Lopulta törmäsin FLARUM-nimiseen alustaan. Edellisten kokeilujen ja pettymysten jälkeen en odottanut enää mitään, mutta tällä kertaa kokemus oli kuin Oasis-yhtyeen kuuleminen ensimmäistä kertaa – rakastuin heti.

Flarum tarjosi juuri sen freesimmän, raikkaamman ja mukavamman pohjavireen, jota olin etsinyt.

Turvariepu – valoa ja vertaistukea pimeyteen

Aluksi FORUM oli alustan luonnollinen etuliite, kunnes eräänä aamuna bussimatkalla se sitten iski: TURVA.RIEPU.FI.

Nimi kiteyttää täydellisesti sen, mitä alustalla ajattelin haluavan tarjota – aitoa, vilpitöntä ja älykästä keskustelua ajattelijoille, jotka hakevat syvyyttä ja substanssia pinnallisuuden ja säihkyn sijaan.

Aikoinaan yksi RIEPU.FI-verkkolehden kantavista ajatuksista oli, että se voisi toimia turvapaikkana, vertaistukialustana ja varaventtiilinä silloin, kun elämä tuntuu pelkästään potkivan päähän eikä missään näy valoa.

Jonkinlainen vaihtoehto silloinkin, kun hätä on suuri, auttaviin puhelimiin ei vastata ja päivystykset tarjoavat vain Burana-reseptejä ja kättä ulko-oven suuntaan.

Ymmärrystä ja turvaa niille, jotka joutuvat tämän kokemaan ensimmäisen kerran niiltä, jotka ovat moisesta koettelemuksesta ja kurimuksesta tältä erää selvinneet.

Yhä tutumpi kuvio yhä useammalle tässä entisessä hyvinvointivaltiossa.

Turvarievun rakenne ja sisältö

Pohdin, että Turvariepu voisi toimia RIEPU-verkkomedian keskusteluyhteisönä kriittisesti ajatteleville yksilöille.

Henkilöille, jotka näkevät yhteiskunnan todellisen tilan ja haluavat olla mukana visioimassa ja luomassa terveempiä ratkaisuja parempaan huomiseen.

Koska alusta on tuore, otan kaikenlaisia ehdotuksia, ideoita ja neuvoja ilolla vastaan alustan kehittämiseksi.

Tässä vaiheessa foorumissa on yhdeksän pääkategoriaa ja kolme alaosiota, mutta muitakin on jo työn alla, kuten esimerkiksi jonkinlainen avoin työpaikkaosio luovan työn tarvitsijoille sekä tekijöitä etsiville työnantajille.

Jotain muuta kuin sitä öyhötystä, jota sosiaalisen median algoritmit meille nykyisessä huomiotaloudessa tarjoilevat.

Tekninen toteutus helppokäyttöisyys edellä

Flarum-alustan ansiosta Turvariepu tarjoaa modernin ja käyttäjäystävällisen kokemuksen. Kirjautuminen onnistuu sähköpostin lisäksi myös Googlen ja LinkedInin kautta parilla klikkauksella, minkä pitäisi madaltaa kynnystä liittyä keskusteluun.

Turvariepu on suunniteltu responsiiviseksi ja siten toimii sujuvasti niin tietokoneella kuin mobiililaitteilla. Käyttöliittymä on selkeä ja intuitiivinen, mikä tekee keskusteluun osallistumisesta vaivatonta.

Onko Turvarievulle tarvetta?

Toki voidaan kysyä, onko Turvarievulle ylipäätään tarvetta ja tilausta? Verkko on jo tupaten täynnä keskustelualustoja, jotka ovat jo vuosien ja vuosikymmenten saatossa haalineet omat vakikäyttäjänsä – Facebookista nyt puhumattakaan.

Mikä erottaa Turvarievun muista? Miksi kenenkään pitäisi kirjautua Turvarievun käyttäjäksi? Kenelle tämä on edes suunnattu?

Totta puhuen en tiedä. Ehkei mitään.

Ehkä tämäkin on vain yksi epätoivoinen yritys monista yrittää huutaa omaa tuskaansa tähän nykyiseen yhteiskunnalliseen pimeyteen ja yrittää tarjota jonkinlainen inhimillisempi vaihtoehto.

Nykyisessä huomiotaloudessa moinen alusta näyttäytyy varmasti kärpäsen ininänä ja hiirulaisen vinkunana, kun vastassa on voimaa, vaurautta ja suuruutta uhkuvat globaalit some- ja mediajätit kasvottomine algoritmeineen.

Ei Turvarievulla ole resursseja ja mahdollisuuksia kilpailla näiden kanssa. Eikä liiemmin halua ja tahtoakaan.

Ehkä Turvarievun tarkoitus on tarjota jotakin päinvastaista eli ihmisen kokoinen alusta, jonka tarkoitus on tarjota lempeää inhimillisyyttä, ihmisyyttä, haavoittuvuutta, kodikkuutta ja rauhaa, jos ja kun verkon nykymeno joskus kyllästyttää.

Ainakin sellainen on nyt tehty, julkaistu ja olemassa osoitteessa https://turva.riepu.fi.

Tervetuloa mukaan keskustelemaan, jos siltä tuntuu.

Maarianhaminassa 14.9.2025,

Nalle Österman

Elämme aikaa, jolloin mielipiteet muodostuvat yhä nopeammin ja vahvemmin. Sosiaalinen media ja algoritmit luovat kaikukammioita, joissa samat ajatukset kiertävät yhä uudestaan samanmielisten kesken.

Samaan aikaan perinteiset mediat kamppailevat taloudellisten paineiden kanssa, mikä helposti vaikuttaa siihen, millaisia näkökulmia ne tarjoavat.

Riepu syntyi tarpeesta luoda yksi mahdollinen tila, jossa erilaiset näkökulmat voivat kohdata toisiaan. Paikka, jossa ei tarvitse pelätä sanoa asioita, jotka eivät aina ole välttämättä tämän ajan konsensuksen mukaisia.

Moniäänisyyden haasteet

Moniäänisyys kuulostaa jalolta periaatteelta, mutta käytännössä se on usein epämukavaa. Se pakottaa meidät kohtaamaan ajatuksia, jotka haastavat omat uskomuksemme. Se vaatii sietämään epävarmuutta ja myöntämään, että maailma on monimutkaisempi kuin haluaisimme uskoa.

Varsinkin kriisiaikoina, kuten sodan keskellä, on luonnollista hakea selkeyttä ja yksimielisyyttä. Mutta eikö juuri silloin olisi tärkeintä kysyä vaikeita kysymyksiä ja tarkastella asioita useista eri näkökulmista?

Maailman väkimäärä ylitti neljän miljardin hengen rajan 1975. Viidessäkymmenessä vuodessa tämä lukema on tuplaantunut. Samassa ajassa maailmasta on monellakin tapaa tullut yhä monimutkaisempi ja vaikeammin hallittava, jolloin yksimielisyys on yhä hankalammin tavoitettavissa.

Vai kuvitteleeko vielä joku, että 5,6 miljoonan suomalaisen näkökulma ja mielipide on ainoa oikea totuus reilun kahdeksan miljardin henkilön planeetalla?

Eriävien mielipiteiden problematiikka

Yksi Rievun avustajista on pitkän linjan Venäjä-asiantuntija ja lehtikustantaja Jauri Varvikko. Hänen kanssaan sovimme, että Riepu julkaisisi hänen ajatuksiaan ja mielipiteitään silloin, kun ne tuntuvat julkaisemisen arvoisilta.

Pian kävi ilmi, miksi moniäänisyyttä on niin vaikeaa hallita – ainakin tämän hetken suomalaisessa keskusteluilmastossa.

Koska Jauri kohdisti kriittisiä kysymyksiä myös länsimaiden toimintaan eikä tuominnut kaikkea Venäjään liittyvää kategorisesti, alettiin häntä kohtaan kohdistaa erilaisia hyökkäyksiä ja jopa uhkauksia.

Samaan hengenvetoon yksiulotteisimmat kriitikot yrittivät leimata Rievunkin ”Venäjä-myönteiseksi”, ikään kuin yhdenkin yleisestä suomalaisesta linjasta poikkeavan näkökulman julkaiseminen tekisi koko mediasta epäilyttävän, vihattavan ja mitätöitävän.

Tällöin oli pakko ottaa aikalisä Jaurin ajatusten julkaisun suhteen – niin Jaurin ja Rievun kuin myös eräiden lukijoidenkin mielenrauhan vuoksi.

Viime aikoina keskustelu näistä aiheista on onneksi laajentunut ja Jaurin esille tuomat näkökulmat ovat alkaneet saada enemmän huomiota myös valtamediassa.

Onhan hyvin tiedossa, että edelläkävijän ja tienraivaajan polku on monellakin tapaa raskaampi, karikkoisempi ja vaivalloisempi kuin perässähiihtäjän.

Tai kuten eräs kuuluisa sanonta kuuluu: ”Ensin he eivät noteeraa sinua, sitten he nauravat sinulle, sitten he taistelevat sinua vastaan, kunnes lopulta sinä voitat.”

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä

En väitä, että kaikki mielipiteet ovat yhtä arvokkaita. En usko, että totuus löytyy automaattisesti ”kaikkien äänien” kuulemisesta. Varsinkin tänä päivänä, jolloin kirkkaimmatkin ajatukset voivat hukkua ylenpalttiseen kohinaan.

Sen sijaan uskon, että järkevät ja ajattelevat ihmiset voivat olla eri mieltä vaikeista asioista – ja että me kaikki hyödymme siitä, jos kuulemme näitä eriäviä näkökulmia, kuten ”ennen vanhaan”.

Rievun tärkein ajatus, ohjenuora ja päätös oli jo perustamisestaan alkaen julkaista ajatuksia, jotka ovat:

• Harkittuja ja perusteltuja
• Rehellisiä kirjoittajan omista lähtökohdista
• Valmiita kohtaamaan eriäviä näkemyksiä

Poliittinen kotipaikka tai henkinen ajatusmaailma ei ole ratkaiseva, niin kauan kuin kyseessä ei ole pelkästään trollaaminen, erilaisten kärjistysten tahallinen luominen tai turhien iskulauseiden huutelu vaan aito yritys ymmärtää tätä aikaa ja maailmaa missä elämme.

Pienen ihmisen puolella

Riepu ei ole puolueeton tai epäpoliittinen — sellaista ei ole olemassakaan. Mutta se ei ole myöskään minkään tietyn ideologian äänitorvi. Rievun johtoajatus on aina kuitenkin olla pienen ihmisen puolella suuria, julmia ja kasvottomia koneistoja vastaan.

Rievun tavoite on olla tila, jossa eri tavoin ajattelevat ihmiset voivat esittää näkemyksiään, joista lukijat voivat tämän jälkeen tehdä omat johtopäätöksensä.

Luonnollisesti tällainen tasapainottelu on vaikeaa – kuten Jauri Varvikon kirjoituksetkin ovat jo osoittaneet. Joskus se tarkoittaa kirjoituksia, jotka eivät miellytä kaikkia. Toisinaan se voi tarkoittaa myös virheiden myöntämistä.

Tässä ajassa Riepu tuntuu lähinnä kutsumustyöltä. Medialta, joka oli yksinkertaisesti pakko perustaa algoritmien ja mainostulojen ohjaamaan nykyiseen ilmapiiriin. Medialta, jossa voisi vielä aidosti pohtia myös vaikeampia kysymyksiä.

Aivan kuten tämä maailma, ei Riepu ole täydellinen – sitä se tulee tuskin edes koskaan olemaan. Se ei lupaa olla aina oikeassa. Mutta se lupaa yrittää olla rehellinen, sekä lukijoilleen että itselleen.

Koska me kaikki ansaitsemme jälleen jotain parempaa – ympäröivästä luonnosta pieneen ihmiseen.

Teksti: Nalle Österman, 14.8.2025
Kuvituskuva: Nalle Österman (prompti), ChatGPT (toteutus)

Viime vuosina olemme todistaneet ilmiötä, jossa yksittäiset henkilöt, rakennukset tai kulttuuriset symbolit katoavat julkisesta muistista – ei siksi, että ne olisivat lakanneet olemasta merkityksellisiä, vaan siksi, että ne eivät enää sovi ajan henkeen tai sen hetkiseen moraaliseen maisemaan.

Kyse ei ole niinkään siitä, mitä on tapahtunut, vaan siitä, mitä halutaan muistaa ja arvostaa – ja mitä ei.

Tässä kirjoituksessa tarkastelen kahta esimerkkiä: lauluntekijä Teemu Bergmania ja laiva Birger Jarlia. Yhtä miestä ja yhtä laivaa, joiden kohtalot heijastavat samaa syvempää kulttuurista ilmiötä – unohtamisen valtaa ja modernin, digitaalisessa ympäristössä toimivan ”katutuomioistuimen” vaikutusta.

Teemu Bergmanin tarina – varjo oikeusvaltion takana

Teemu Bergman oli aikanaan suomalaisen punkin kärkihahmoja, jonka bändi Pää Kii sai aikaan suorastaan kansallisen liikehdinnän genren ympärille. Vuonna 2021 hänen nimensä alkoi kuitenkin esiintyä viitteellisesti anonyymeissä somejulkaisuissa, joissa käsiteltiin vakavia väitteitä seksuaalisesta ja muunlaisestakin väkivallasta. Vaikka syytöksiä ei nimetty suoraan, yleinen tulkinta johdatti huomion Bergmaniin.

Median ja yleisön reaktiot olivat nopeita ja ehdottomia.

Vuonna 2025 Turun hovioikeus totesi, että väitteet olivat perättömiä ja että niitä levittäneet henkilöt toimivat vahingoittamistarkoituksessa. Heidät tuomittiin törkeästä kunnianloukkauksesta ja maksamaan Bergmanille kymmenien tuhansien eurojen korvaukset. Mutta oikeuden päätös tuli myöhään – neljän vuoden jälkeen, jolloin vahinko oli jo peruuttamaton. Keikkoja ei enää tullut, ystäväpiiri oli harventunut ja jopa arki Helsingissä muuttunut vihamieliseksi.

Julkinen leima oli jo lyöty.

Oikeusvaltiossa syyttömyysolettama on keskeinen periaate. Silti tässä tapauksessa – kuten monissa muissakin viime vuosien mediakohuissa – julkinen tuomio langetettiin ennen oikeudellista selvitystä. Vaikka oikeus myöhemmin totesi väitteet paikkansapitämättömiksi, oli Bergmanin maine, työtilaisuudet ja sosiaaliset suhteet jo pilalla.

Birger Jarl – kun symboli ei enää sovi maisemaan

Samanaikaisesti toisaalla, Tukholman sydämessä, katosi näkymästä eräs toinen historiallinen elementti. Birger Jarl, vanha matkustaja-alus, oli pitkään kiinnitettynä Skeppsbronin rantaan muistuttaen Ruotsin merellisestä historiasta. Alus oli muutettu hotelliksi – ei ehkä loistohotelliksi, mutta kohtuuhintaiseksi vaihtoehdoksi keskellä yhä kalliimmaksi muuttuvaa pääkaupunkia.

Kun laivan omistus vaihtui ja keskustelu sen tulevaisuudesta kiihtyi, muuttui myös sävy. Kritiikki kohdistui yhä vähemmän laivaan ja yhä enemmän sen omistajaan. Vähitellen Birger Jarl alkoi näyttäytyä ei enää historiallisena muistomerkkinä vaan ”ongelmana”.

Lopulta laiva siirrettiin pois – ei teknisistä syistä, vaan symbolisista.

Kyse ei ollut pelkästään yhdestä laivasta. Kyse oli siitä, kuinka helposti voimme kadottaa yhteisen menneisyytemme, jos sen edustajat eivät enää vastaa tämän päivän esteettisiä tai ideologisia vaatimuksia.

Kuka saa päättää, mitä muistetaan?

Sekä Teemu Bergmanin että Birger Jarlin kohtalot herättävät saman kysymyksen: kuka lopulta päättää, mitä saamme muistaa ja miten? Mihin perustuvat ne valinnat, joiden pohjalta määritellään, mikä on arvokasta ja mikä ei enää kelpaa?

Nämä esimerkit osoittavat, että kulttuurimme muisti ei ole staattinen. Se on jatkuvassa liikkeessä ja sen liike määräytyy usein pikemminkin tunteiden, maineen ja imagojen kuin faktapohjaisen analyysin mukaan. Kun tarina ei enää sovi haluttuun narratiiviin, se voidaan hiljentää, unohtaa tai muuttaa.

Eikä siihen tarvita hallintoa, lainsäädäntöä tai edes faktatarkistusta vaan siihen riittää, että yleinen ilmapiiri kääntyy.

Digitaalinen oikeus – tehokas mutta arvaamaton

Internet ja sosiaalinen media ovat demokratisoineet äänen. Jokaisella on mahdollisuus kertoa kokemuksistaan, jakaa tarinoitaan ja tuoda epäkohtia päivänvaloon. Tämä on kiistatta tärkeä kehitys. Samalla on syntynyt ilmiö, jossa nimettömät syytökset ilman puolustautumismahdollisuutta voivat muuttaa yksilön elämän suunnan hetkessä.

#MeToo-liike oli historiallinen käänne, joka paljasti rakenteellisia ongelmia ja avasi mahdollisuuksia oikeudenmukaisemmalle yhteiskunnalle. Mutta kuten kaikissa liikkeissä, sen sivutuotteena syntyi myös väärinkäytöksiä, ylilyöntejä ja vääriä tuomioita. Emme voi vaieta näistä ilmiöistä peläten, että koko liikkeen tarkoitus vesittyisi.

Rakentava kritiikki ei ole vastustamista – se on osa kehitystä.

Kohti tasapainoisempaa skeneä ja yhteiskuntaa

Tarvitsemme tapoja korjata vääryyksiä, mutta tarvitsemme myös tapoja palauttaa kunnia niille, jotka on julkisesti hylätty ilman kestäviä perusteita. Tarvitsemme kulttuuria, jossa voidaan keskustella avoimesti, rehellisesti ja hienotunteisesti vaikeistakin asioista ilman, että totuus jää tunteiden ja agendojen jalkoihin.

Birger Jarl voitaisiin kunnostaa ja palauttaa näkyville muistuttamaan menneestä. Mutta mitä tehdään ihmiselle, jonka sielua ei voi vain maalata uudelleen? Miten yhteiskunta rakentaa sillan takaisin niille, jotka ovat joutuneet väärän tuomion kohteeksi?

Entä mitä se kertoo meistä, jos keräämme varoja rikoksesta tuomituille mutta emme tunnusta tai tue syyttömäksi todettua?

Jos haluamme olla oikeudenmukainen yhteiskunta, meidän on uskallettava kuunnella ja kohdata myös ne, jotka on julkisesti hylätty ilman kestäviä perusteita. Meidän on muistettava, ettei moraalinen rohkeus ole vain epäkohtien esiin nostamista vaan myös halua korjata särkyneitä ihmissuhteita tai maamerkkejä, kun ollaan menty liian pitkälle.

Muutoin olemme ottaneet pitkän ja synkän askeleen demokraattisesta yhteiskunnasta kohti mielivaltaisia ja diktatuurisia toimintamalleja, jos emme enää ihmisinä ja ihmiskuntana osaa pyytää ja antaa anteeksi.

Teksti: Nalle Österman 14.5.2025
Kuva: ChatGPT / Dall-E 3

Kyseiseen päätökseen ja ratkaisuun vaikuttaa pitkälti se, mihin suuntaan palvelun ylläpitäjä Meta on palveluaan ja sen algoritmejä viime vuosina kehittänyt. Paikka ei ole enää vuosiin tuntunut kodilta vaan ennemminkin joltakin dystooppiselta ja masentavalta helvetiltä.

Elämäntapamuutokseni myötä olen pyrkinyt vähentämään ja poistamaan kaikkea sellaista, mistä en koe olevan terveydelleni ja hyvinvoinnilleni mitään hyötyä vaan mikä aiheuttaa minulle pikemminkin ylimääräistä pahoinvointia ja ahdistusta.

Tämä koskee myös muita digitaalisia palveluja kuten Instagram, Linkedin, Tiktok ja X (nyk. Twitter) jne. Samaten tämä koskee luonnollisesti myös mahdollisia Rievun sivuja kyseisissä palveluissa. Niitä ette enää kyseisistä palveluista löydä.

Kirjoitan tämän viestin lähinnä sellaisille henkilöille, jotka mahdollisesti miettivät mihin oikein olen kadonnut Facebookista.

En ole poistunut elämästä, olen poistunut vain sosiaalisesta mediasta. Ehkä vielä näemme joskus jossakin. Mikäli emme, niin kiitos kaikista yhteisistä hyvistä hetkistä.

Edelleenkin olen tavoitettavissa puhelimitse numerosta O4O–9-kuusi-9-kuusi-32-kuusi tai sähköpostitse, os. nalle.osterman(at)gmail.com. Jos on asiaa, laittakaa meiliä tai tekstari, kiitos. Mukavaa päivänjatkoa!

Riepu jatkaa omalla painollaan osoitteessa www.riepu.fi.