Oli raju päätös Espanjan-vaellukselleni. Sen päätepisteessä, Burgosissa, sain ruokamyrkytyksen – luultavasti niistä tapaksista, joita esittelin postauksessani. Poistin postauksen koska minua ällötti nähdä niitä safkoja.

Suunnitelmissani ei ollut maata kahta päivää sängyssä hienossa Airbnb-kämpässäni ja pitää päätä pöntössä vaan siemailla viiniä, lepäillä rauhassa ja kelata menneitä päiviä, tapahtumia ja kohtaamisia.

Onni onnettomuudessa, etten saanut pöpöä kesken kävelyn.

Toissapäivänä olin jo hieman tolpillani ja pääsin jatkamaan matkaa. Halusin pikavauhtia pois Espanjasta ja kauas tapaksista. (Älkää puhuko minulle niistä koskaan.)

Tarkoitukseni oli viettää vielä yksi yö Espanjan puolella Irunissa ja aamulla jatkaa junalla Pariisiin, mutta toisin kävi.

Paitsi ällöt tapakset, minua ajoivat Espanjasta pois torakat. En kohdannut niitä missään. Jokainen majapaikka oli puhdas. Mutta varaamassani hostelli-huoneessa Pension Bowlingissa, Irunissa, ne sitä vastoin olivat odottamassa minua kieli pitkällä ja tuntosarvet ojossa.

Satuin lukemaan hostellista tuoreita kommentteja, jotka olivat toinen toistaan karmaisevampia kuvauksia paikan saastaisuudesta, melusta ja torakoista. Päätin, etten ainakaan sinne jää.

Onneksi hoksasin, että Bayonnesta menee yöjuna Pariisiin. Paljon mieluummin valvoisin ahdistavassa ja tunkkaisessa kuuden hengen pötköttelyhytissä yön kuunnellen kanssamatkustajien kuorsausta kuin majailisin saastaisessa huoneessa torakoiden kanssa.

Yö junassa oli lopulta miellyttävämpi kuin oletin. Ei toistunut muutaman vuoden takainen painajainen kun olin korona-aikana ahtautunut viiden muun kaverin kanssa kuppaiseen ja hikiseen makuuvaunuun matkalla Tukholmasta Kööpenhaminaan.

Suomalaisella standardilla sekä Ruotsin että Ranskan makuuvaunut ovat alkeellisia ja tunkkaisia. Ovat ne toki myös halvempia. Pariisin yöjunasta löytyi ainoastaan yksi pistorasia koko vaunusta. Hyteissä niitä ei ollut ollenkaan. Käytävällä oli pitkä jono matkustajia odottamassa puhelinlatausvuoroaan.

Pariisissa saavuin Austerlitzin asemalle josta kävelin vajaan tunnin Gare du Nordille. Eurostar-junat Lontooseen lähtevät sieltä. Brexitin jälkeen saapuminen Britanniaan ei ole enää niin helppoa. Turva- ja passintarkastukset sekä suljettu tax-free -alue olivat samanlaiset kuin lentokentillä. Ne veivät oman aikansa. Eurostar-”terminaaliin” on siis syytä tulla ajoissa.

Junamatka itsessään oli sujuvaa. On hienoa päästä junalla rapiassa kahdessa tunnissa Pariisista Lontooseen. Kanaalin alituskaan ei ollut niin jännittävää kuin olin etukäteen ajatellut. Se meni nopeasti. Kesto vain 24 min.

Nyt olen jo päässyt tutustumaan Lontoosta etelään sata kilsaa sijaitsevaan Bruderhof-yhteisöön. Vaikuttava paikka – kuin pieni kylä idyllisine taloineen, saunoineen ja omatekoisine lampineen. Yhteisössä asuu 300 henkeä, joista noin sata on lapsia.

Bruderhof on kohtuullisen omavarainen. Heillä on puutarhat ja lihakarjaa, oma päiväkoti, koulu, lääkäripalvelut, ym. Kouluissa on oppilaita myös ulkopuolelta, joten yhteisö on avoin. Ei siis mikään kultti.

Pääelinkeino on lelu- ja kalusteteollisuus päiväkodeille ja kouluille. Yhteisö tekee laadukkaita puutuotteita valmiista komponenteista. Tuotteet ovat yhteisön muotoilijatiimin suunnittelemia. Jouduin heti töihin, pakkaamaan penkkejä pahvilaatikoihin. Se oli hauskaa, mutta loppui lyhyeen, koska lauantaina otetaan rennosti.

Bruderhof vetää matkani langanpäitä yhteen. Yhteisön juuret ovat reformaation anabaptisisessa liikkeessä ja sitä kautta Thomas Müntzerissä. Anabaptismin perillisiksi voidaan laskea kaikki kristilliset suuntaukset jotka eivät kasta lapsia vaan aikuisia tai lapsuusiän ohittaneita.

Bruderhof vaikuttaa reliikiltä, mutta on kaikkea muuta. Sillä on eläviä yhteisöjä eri puolilla maailmaa.

Nykymuotoinen Bruderhof syntyi 1920-luvun Saksassa. Toisin kuin protestanttinen kirkko, Bruderhof ei niellyt Hitlerin propagandaa ja natsi-ideologiaa. Yhteisön perustaja Eberhard Arnold kirjoitti Hitlerille kirjeen, jossa sanoi suoraan, ettei tämän toimet tule johtamaan mihinkään hyvään. Tämä siis tapahtui 1930-luvun alussa, juuri kun Hitler oli noussut valtaan.

Ei ihme, että yhteisö ajettiin maanpakoon. Hieman myöhemmin he eivät olisi enää päässeet vaan heidät olisi tapettu. Maastapaon syynä oli myös aseistakieltäytyminen. Bruderhofilaiset eivät suostuneet palvelemaan armeijaa.

Darvellin yhteisö Robertsbridgessä juontaa juurensa nimenomaan tästä eksiilistä. Bruderhofin ihanteena on Apostolien teoissa kuvattu varhaiskristillinen yhteisö, jossa ei ollut yksityisomistusta vaan kaikki oli yhteistä.

Bruderhofin käsitykset seksuaalisuudesta, avioliitosta ja miehen ja naisen rooleista ovat toki minun makuuni liian konservatiivisia, mutta silti yhteisössä on jotain radikaalia ja syvästi puhuttelevaa.

Keskustelin juuri paikan grand old-manin, lähes 90-vuotiaan, terävä-älyisen Donin kanssa. Hän kertoi oman historiansa eli sen, miten hän lopulta päätyi 1950-1960 -lukujen vaihteessa Bruderhofiin.

Rikkaan perheen poika herkistyi hyvin nuorena yhteiskunnalliselle epäoikeudenmukaisuudelle. Hän hylkäsi porvarillisen uran ja alkoi etsiä tapaa elää todeksi sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ihannettaan.

Sen hän löysi lopulta Bruderhofista.

Don teki minuun vaikutuksen. Kyse ei ole siitä, että bruderhofilaiset haluaisivat ihmisten muualta liittyvän heidän yhteisöönsä, vaan vievän omissa maissaan ja ympäristöissään eteenpäin sydänten sanomaa.

Tämä ei todellakaan tarkoita sitä, että pitäisi tulla kunnon kansalaiseksi ja kristityksi vaan elää sitä mikä oli Jeesuksen sanoma: olla merkkinä Jumalan valtakunnasta ja elää todeksi radikaalia kristillisyyttä.

KAI SADINMAA, 4.5.2024

Kai Sadinmaa (s. 1964 Tornio) on suomalainen kirjailija ja (entinen) pappi. Kirkkoa kritisoivien näkemystensä vuoksi häntä on julkisuudessa kutsuttu ”kapinapapiksi”. Sadinmaa vihki ensimmäisenä pappina Suomessa samaa sukupuolta olevia pareja vuonna 2017, kun sukupuolineutraali avioliittolaki tuli voimaan.

Naumburgin tuomiokirkossa eilen (perjantaina 12. huhtikuuta 2024). Pannaan julistettu Luther saarnasi siellä matkallaan Wormsin valtiopäiville puolustamaan oppiaan keisarin edessä.

Luther saapui Wormsiin huhtikuun 16. päivänä 1521. Kohtalon ironiaa oli se, että toinen reformaattori Thomas Müntzer sai potkut papin virastaan Zwickaussa juuri samana päivänä.

Symbolinen päivämäärä jolloin noiden kahden reformaattorin teiden voidaan katsoa lähteneen hyvin eri suuntiin.

Luther oli Wormsin jälkeen lähes lainsuojaton, joka olisi saattanut olla pian päätä lyhyempi, jos vaaliruhtinas Fredrik Viisas ei olisi suojellut häntä ja piilottanut Lutheria Wartburgin linnaan, jossa tämä viipyi vuoden päivät.

Lutherin myötä reformaatio liittyi vallan rinnalle sitä myötäilemään ja tukemaan, kun taasen Müntzer vei sitä köyhän kansan ja talonpoikien pariin.

Luther sai pitää päänsä, kun taasen Müntzer tuli sen lopulta menettämään.

Kun yhteiskunnallinen tilanne kärjistyi talonpoikien vaatiessa oikeudenmukaisuutta ja parempia elämisen mahdollisuuksia, Luther asettui riistävien ruhtinaiden rinnalle ja Müntzer köyhien talonpoikien.

Kapina eskaloitui ja seuranneissa lahtauksissa jopa 100 000 talonpoikaa tapettiin, Müntzer heidän mukanaan.

KAI SADINMAA

Kai Sadinmaa (s. 1964 Tornio) on suomalainen kirjailija ja (entinen) pappi. Kirkkoa kritisoivien näkemystensä vuoksi häntä on julkisuudessa kutsuttu ”kapinapapiksi”. Sadinmaa vihki ensimmäisenä pappina Suomessa samaa sukupuolta olevia pareja vuonna 2017, kun sukupuolineutraali avioliittolaki tuli voimaan.

Pyhiinvaellus on ihmeellisyyksiä täynnä. Tänään (keskiviikkona 10. huhtikuuta 2024) sanottiin hyvästit Constanzen kanssa. Hän sanoi, että olisi ihme, jos vielä tapaisimme.

Kuljimmme siis jonkin matkaa yhdessä.

Sen jälkeen tulin yksin Merseburgiin. Tekisi mieli sanoa kaupungista rumia sanoja, esimerkiksi vaihtaa eka kirjain peeksi. Tyly ja torjuva kaupunki vieraalle. Kylmiä kohtaamisia.

Apua ei juuri herunut.

Ikävä myös kritisoida Ekumeenista pyhiinvaellusreittiä, mutta jokin on pielessä kun majapaikan saaminen on kiven alla. Soitin läpi kaikki pyhiinvaellusoppaan majapaikat.

Yksikään ei vastannut, vaikka soitin monta kertaa.

Orpo olo, kun ilta lähestyy ja kännykästä virta loppumassa, eikä mistään löydy baaria tai kahvilaa, jossa kännyn voisi ladata. Mietin, olenko Saksassa, kun yhtä ainoaa pubia ei kaupungista löydy. Yhden löysin lopulta, mutta se oli kiinni. Kahvilankin löysin, mutta tyly myyjä ei halunnut auttaa puhelimen lataamisessa, vaikka olisin ollut maksava asiakas.

Onneksi löytyi vihdoin intialainen ravintola, jossa homma onnistui. Ruokakin oli oikein hyvää. Soitin siinä syödessäni koko ajan majapaikkoihin ilman tulosta. Ilta alkoi painaa päälle.

Aloin jo huokailla.

Hotelliöitä ei ole laskettu pyhiinvaeltajan budjettiin. Yksi yö hotellissa vastaa kymmentä yötä vaeltajan majoituksissa.

Aloin rukoilla.

Samassa mieleen nousi toive tai ajatus siitä, että Constanze kulkisi ravintolan ohi. Hetken kuluttua katsoin ikkunasta ja näin tutun näköisen reppuselän etääntyvän kadulla. Juoksin ulos, huikkasin tarjoilijalle mennessäni että ystäväni kulkee kadulla.

Se oli Constanze!

Hänellä oli aivan samat kokemukset ja tunnelmat kaupungista, vaikka hän on saksalainen. Hänkin oli vielä vailla majapaikkaa. No, lopulta saimme kuin saimmekin katon pään päälle, pyhiinvaeltajille tarkoitetun kirkon.

Aikamoista nukkua keskiaikaisen kirkon parvella. Täällä on hyvä akustiikka. Kohta me kajautetaan illan päätteeksi joku biisi täältä parvelta.

Tällaista on pyhiinvaeltajan kulku, yllätyksiä täynnä.

KAI SADINMAA

Kai Sadinmaa (s. 1964 Tornio) on suomalainen kirjailija ja (entinen) pappi. Kirkkoa kritisoivien näkemystensä vuoksi häntä on julkisuudessa kutsuttu ”kapinapapiksi”. Sadinmaa vihki ensimmäisenä pappina Suomessa samaa sukupuolta olevia pareja vuonna 2017, kun sukupuolineutraali avioliittolaki tuli voimaan.

Toinen päivä pyhiinvaellusta. (Tästä linkistä voit katsoa, kun Kemijoen piispa Kai Sadinmaa käy maanantaina 8. huhtikuuta 2024 tapaamassa Zwickaun profeettaa Thomas Müntzeria – toim. huom.)

Eilisestä käynnistä Zwickaussa. Ärsytti aika lailla kun näin kirkkotornissa ison Luther-plakaatin jossa luki kuinka siitä on 500 vuotta kun Luther vieraili Zwickaussa, siis yrittämässä sammuttaa sitä hengen paloa jota Müntzer oli sytyttämässä ja vesittämässä sitä reformaatiota, jota hän itse ja Muntzer olivat olleet edistämässä!

Lutherin naamataulu siinä “Müntzerin kirkossa” tuntui pyhäinhäväistykseltä.

Muntzerin patsas oli siellä kirkon “takapihalla” kuin unohdettuna ja sitä vastapäätä oli rakennettu joku ällöttävän ruma Netto-Market.

Mietin sitä katsellessani kuinka luterilainen kirkko on voittajien kirkko, ei häviäjien kuten se alun perin oli.

Ja nämä voittajat katsoivat oikeudekseen myydä reformaation ruhtinaille ja demonisoida Müntzerin.

KAI SADINMAA

Kai Sadinmaa (s. 1964 Tornio) on suomalainen kirjailija ja (entinen) pappi. Kirkkoa kritisoivien näkemystensä vuoksi häntä on julkisuudessa kutsuttu ”kapinapapiksi”. Sadinmaa vihki ensimmäisenä pappina Suomessa samaa sukupuolta olevia pareja vuonna 2017, kun sukupuolineutraali avioliittolaki tuli voimaan.