Blod Eld Död-kirja on lähes 400-sivuinen tietopaketti ruotsalaista – ja hiukan myös norjalaista – metallihistoriaa. Teos on saanut nimensä Bathory-yhtyeen vuonna 1988 ilmestyneeltä neljänneltä albumilta Blood Fire Death.
Blood Fire Deathilla alkoi Bathoryn metamorfoosi alkukantaista black metallia soittaneesta yhden miehen orkesterista mahtipontisempaa viikinkimetallia soittavaan kokoonpanoon. Näin tekee myös Blod Eld Död, summaten ruotsalaisen metallin kehityksen aina 1970-luvun puolivälistä, Heavy Loadin kaltaisista alkukantaisista hevibändeistä tähän päivään, Watainin sekä Shiningin kaltaisiin äärimmäisiin ilmiöihin.
Tätä kirjaa lukiessa suomenruotsalaisuudesta ja pakkoruotsin menestyksekkäästä opiskelusta on ehdottomasti hyötyä.
Ääneen kirjassa pääsevät niin muusikot kuin lehtimiehet, hahmot ja säätäjät, ikonit ja hämmentäjät, skenettäjät ja levy-yhtiöiden pomot. Myös hevimimmeille on varattu ihka oma lukunsa. Opuksen painopiste on syystäkin black- ja death metallissa, kuten ruotsalaisen äärimetalliklassikon mukaan nimetyssä kirjassa toki kuuluukin olla.
 |
|
| Legendaarinen valokuva Bathoryn nokkamiehestä Quorthonista. |
Yksikään kivi ei jää kääntämättä, kun kirjan kirjoittaneet Ika Johannesson ja Jon Jefferson Klingberg laittavat halki, poikki ja pinoon niin itsemurhat ja tapot kuin kirkonpoltot ja mielisairaalat.
He hankkivat muun muassa itsemurhan tehneeltä Dissectionin nokkamieheltä Jon Nödtveidtiltä miehen viimeisen haastattelun, seikkailevat Shiningin nokkamiehen Niklas Kvarforthin kotiseudulla, selvittävät seikkaperäisesti Mayhemin itsemurhan tehneen solistin Pelle ”Dead” Ohlinin tarinan ja pureutuvat Dark Funeralin ja yhtyeen levy-yhtiön välisen taistelun ytimeen.
Unohtamatta haastattelua Börje Forsbergin – eli Bathoryn nokkamiehen Quorthonin isän ja Black Mark-levy-yhtiön pomon – kanssa, joka koskettavasti kertoo poikansa poismenosta ja raottaa salaperäisyyden verhoa Bathoryn myyttisten levytysten takana.
Johannesson ja Klingberg eivät missään vaiheessa alennu moralisointiin, vaan lukijalle jää vastuu muodostaa taiteilijoista oma mielipiteensä heidän sanomisten ja tekojen perusteella. Kaunista.
Vaikka kirjan kerronta on yksityiskohtaista ja monipuolista, pitää se lukijan visusti otteessaan sujuvan tarinankerronnan ja mehukkaiden anekdoottiensa ansiosta. Verrattuna esimerkiksi toiseen ruotsalaisesta äärimetallista kertovaan teokseen, Daniel Ekerothin vuonna 2008 ilmestyneeseen tylsään Swedish Death Metal-teokseen – jota en vieläkään ole saanut loppuun – ahmin Blod Eld Dödin yhdessä illassa.
Niin väkevää ja mielenkiintoista sen kerronta on.
Ruotsalaisella äärimetallilla on erityinen paikka sydämessäni, kasvoinhan sen parissa myöhäiset teinivuodet, keskikaljaa juoden, ruotsinlaivoilla seikkaillen ja Entombedia, Carnagea, Dismemberiä ja Gravea kuunnellen. Nyt tuo aikakausi on saanut minun kirjoissani vihdoinkin arvoisensa raamit ympärilleen. Tähän asti Albert Mudrianin Choosing Death on saanut kantaa parhaan äärimetallikirjan viittaa yllään, mutta nyt tuo klassikko näyttää vihdoinkin saaneen arvoisensa manttelinperijän.
Sen lisäksi, että Blod Eld Död tekee kunniaa kesäkuussa 2004 menehtyneen yhden miehen orkesterin nokkamiehelle, on kirja pakkohankinta niin jokaiselle ruotsalaisen metallimusiikin ja äärimetallin kuuntelijalle kuin parasta mahdollista musiikkikirjallisuutta arvostavalle lukijalle. Tee siis itsellesi palvelus ja lue Blod Eld Död, opitpahan ruotsiakin siinä samalla.
Tai kuole.
Tilaa Blod Eld Död esimerkiksi Adlibriksestä.
PÄIVITYS 29.3.2024: Enhän minä yksin ole hehkutusteni kanssa, todetaanhan mainiossa Goodreads-palvelussa esimerkiksi seuraavaa: ”One of the best – if not the best – books capturing the Swedish (and to a certain extent Scandinavian) extreme metal scene from the 1990’s up to this day, including the suicides of Pelle Dead (MAYHEM) and Jon Nödtveidt (DISSECTION). A must read for those into Scandinavian extreme metal in all its forms.” Amerikkalainen kustannusyhtiö Feral House julkaisi teoksen englanniksi marraskuussa 2018 nimellä Blood Fire Death, tietenkin. Valitettavasti Suomesta ei ole vieläkään löytynyt teokselle kääntäjää ja kustantajaa, ihme kyllä, vaikka markkinoitakin täällä varmasti olisi.
