George Orwell saattoi sanoa näin, mutta hän ei keksinyt lausetta. Jo vuonna 1918 sanottiin: ”Whatever a patron desires to get published is advertising; whatever he wants to keep out of the paper is news.” William Randolph Hearst taas sanoi: “News is something somebody doesn’t want printed; all else is advertising.”

Nykyajan mediat, edes painettavat, eivät ole journalismia. Ne ovat huoraamista. Nykyisin kirjoitetaan ja näytetään vain sellaista mikä myy tai mitä halutaan myydä, eli mitä halutaan luettavan ja mistä halutaan maksettavan. Kustantaja tai julkaisija velvoittaa päätoimittajan ja toimituksen tuottamaan tiettyä ja tietynlaista materiaalia.

Jos näin ei tapahdu, joku ylempi taho alkaa kiristää jotakuta. Kukaan ei halua suututtaa niitä tahoja, mistä raha tulee. Näin syntyy agenda. Agendan tehtävänä on ajaa vallitsevan hallinnon etuja. Agendaa toteutetaan, jotta kaikki olisivat ja pysyisivät samassa yksimielisessä joukossa tyytyväisinä: niin hallitsijat kuin hallittavatkin.

Meillä ei tästä syystä julkaista enää uutisia, vaan sitä, mitä joku haluaa ja mikä sopii agendaan. Liittyy se sitten Yhdysvaltoihin, Natoon, EU:n, Venäjään, hävittäjäkauppoihin, Ukrainaan. Jos julkaiset jotain tietyn ajatusmallin tai syötetyn narratiivin vastaista, sinut ajetaan paitsioon.

Suomen lehdistö on jo niin yksiäänistä, ettei meillä edes ole enää vaihtoehtojulkaisuja. Jos jokin valtakunnallinen media julkaisisi jotain yleisen narratiivin vastaista, saisi se kaikki totuutta varjelevat tahot kimppuunsa. Oikeat journalistit saattavat joutua meillä nykyisin syytteeseen. Emme eroa haukkumastamme itänaapurista. Laulamme vain vastapoolin laulua.

Sitten kun ei ole pelkoa, että joku kirjoittaa jotain, mitä muut eivät halua, voidaankin tarttua siihen, mitä muut eivät halua sanottavan. Kielletään arvonarratiivin vastaiset lausunnot, kielenkäyttö.

Jos joku sattuu sanomaan jotain vastaan, niin puhutaan turvallisen tilan rikkomisesta, rasisteista, sovinisteista, putinisteista… Jos et laulua yhteistä laulua, sinut sijoitetaan laitaoikeistoon tai laitavasemmistoon.

Tämän porukan lausuntoja ei ole tarvis ottaa vakavasti. Heidät on sijoitettu arvomarginaalin ulkopuolelle.

Olemme siirtyneet totuuden jälkeiseen aikaan, jossa ei hyväksytä kuin tietynlainen annettu totuus. Jos journalismi on kuopattu tai valjastettu vain vastustajan tutkimiseen, niin seuraava etappi on julkisten mielipiteiden rajoittaminen.

Meillä rajoitetaan jo tiettyjen sanojen käyttöä ja tiettyjen mielipiteiden sanomista ääneen. Meillä saa mainostaa vain tiettyä idealistista agendaa. Kaikki soraäänet tukahdutetaan, joka valtakoneiston tai kollektiivisen paheksunnan kautta.

Tervetuloa maailmaan, missä uutisia ei enää ole. On vain ennalta suunniteltuja mainoksia, tiedotus- ja suhdetoimintaa.

Mitä tulee asiaan suhteessa Venäjään, niin se menee niin, ettei toisen isompi paha oikeuta omaan pienempään pahaa, jos se kohdistuu omiin. Kyse on siis siitä, onko omilla toimilla tarkoitus tuottaa positiivisia seurauksia vai negativiisia.

A. Onko itse teko hyvä vai ei? B. Syntyykö negatiivinen vaikutus positiiviseksi tarkoitetun aikeen sivujuonteena? C. Tuottaako aiheutettu paha hyvän vai huonon lopputuloksen? D. Mikä on hyvän ja pahan suhde, syntyykö teosta yhteismitallisesti enemmän hyvää kuin pahaa? E. Pyritäänkö pahaa tehdessä välttämään sen aiheuttamia haittoja?

Jos rajoitamme omia oikeuksiamme ja vapauksiamme Venäjän varjolla ja Venäjää vastustaessamme, seuraa siitä enemmän haittaa kuin hyötyä, koska arvomme menettävät merkityksensä. Emme silloin taistele enää niiden ylläpitämisestä, vaan sorrumme samaan mihin vastapuolikin.

Tässä päästään siihen, että esimerkiksi ukrainalaisilla on tietyissä määrin oikeus kontrolloida kansalaisiaan, maan mediaa ja kansalaisvapauksia, koska ollaan erityistilanteessa, sodassa. Maan etu menee kansalaisten edun edelle.

Me taas emme ole sodassa, joten ei ole mitään tarvetta alkaa sodan varjolla kontrolloimaan omaa mielipideavaruuttamme. Tätä keskustelua voidaan käydä myös vaikkapa koronaan liittyvien rajoitusten suhteen.

Minun esittämäni asetelma liittyy paljon suurempaan kuvioon kuin pelkkään Ukrainaan tai tähän sotaan. Vallanpitäjämme ja eliittimme sortuvat omia arvoja puolustaessaan omien kansalaistensa vapauksien ja ajatusmallien rajoittamiseen.

Esitetään, että vastakkaiset mielipiteet tai näkemykset olisivat jotenkin äärimmäisen haitallisia ja että omat näkemykset olisivat ainoita oikeita.

Tätä on tapahtunut läpi ihmishistorian, joten siinä ei ole mitään uutta. Jos kritiikki ja rajoitustoimet kohdistuvat ulkopuolisiin tai niillä pyritään suojautumaan ulkopuoliselta uhalta, voidaan niitä perustella pienemmällä pahalla, mutta ei silloin, jos seurauksena omat kärsivät suhteettomasti.

On absurdia, että liberalismista ja vapauksista puhuvat ja niiden eteen toimivat eivät kuitenkaan hyväksy omasta idealismista poikkeavia näkemyksiä, tai käyttävät muita rajoittaakseen omista ideoista poikkeavia toimintatapoja.

Kyse on pelottelusta. ”Jos menet metsään, susi syö sinut.” Tällaisia mantroja saatetaan toistaa, vaikka lähimetsässä ei olisi nähty susia sataan vuoteen. ”Jos et pidä maskia ja rokottaudu, saat koronan ja kuolet.” ”Jos emme varustaudu ja toimi nyt näin, Venäjä valloittaa meidät.”

Kyse on siis tahallisesti aiheutetun haitan suhteellisista seurauksista ja kontrollista. Oleellista tässä on juuri tuo pienemmän pahan periaate. Sodan alla tällainen on hyväksyttävää, mutta pelkkä jonkin asian uhka ei oikeuta toimimaan lain periaatteen ja yhteiskuntajärjestystä ylläpitävien ajatusmallien ja vapauksien vastaisesti.

Demokratiaa ja tasavaltaa ei voi puolustaa epädemokraattisesti. Silloin ollaan liukuvalla pohjalla ja matkalla kohti toista reunaa. Näin tapahtui esimerkiksi Neuvostoliitossa.

JAURI VARVIKKO, 13.6.2024

Viimeisten kahden vuoden aikana on ollut nähtävissä rajua uhkainflaatiota, uhkien paisuttelua. Venäjän hyökkäys Ukrainaan aiheutti jättimäisen pelkomyrskyn läpi läntisen maailman. Sen seurauksena naftaliinista kaivettiin kaiken maailman aseet ja tukipaketit. Suurin osa suomalaisista konkreettisesti tärisi shokista, mikä johti nopeaan NATO-jäsenyyteen.

Syntyi otollinen asetelma uhkainflaation kasvulle ja paisumiselle. Se johti myös konkreettisen inflaation laukkaan, kun asetettiin erinäisiä sanktioita ja embargoja, mikä sotki energiavirtoja ja laittoi hinnat nousuun.

Paisuneessa uhkaympäristössä unohdettiin kaikki muut kansalliset turvallisuusongelmat, kuten ilmastonmuutos ja talousongelmat. Puolustukseen vaadittiin reilusti resursseja. Esimerkiksi Mika Aaltola vaati puolustusmenojen nostamista kolmeen prosenttiin BKT:stä.

Synnytettiin kuvaa Eurooppaan hyökkäävästä Venäjästä, mikä aiheutti äärireaktioita useimpien suomalaisten, eurooppalaisten ja USA:n poliittisten johtajien, asiantuntijoiden ja monien kansainvälisten suhteiden analyytikkojen keskuudessa.

Tällainen retoriikka – on se sitten tahallista tai tahatonta – saattaa aiheuttaa mittavia kansallisia taloudellisia tappioita, kun millään muulla kuin Venäjän vastustamisella ei ole merkitystä. Tavallisten kansalaisten keskuudessa on kuultu esimerkiksi lausuntoja, että ”meidän hyvinvoinnillamme ei ole mitään merkitystä, kunhan veli venäläinen saa kuonoonsa eikä tule rajan yli”.

Syntyy kuvitelma nollasummapelistä. Joko Venäjä tai me. Jokaiseen Venäjän korotukseen on vastattava korkeammalla korotuksella, maksoi mitä maksoi. Tämä oli tuttua kylmän sodan aikana, mutta jälleen realismia.

Kun yhteiskunta ja sen johtajat ajetaan tällaiseen tunteelliseen asetelmaan, tekee se käytännössä mahdottomaksi puhua tarpeesta dialogiin Venäjän kanssa tai edes mahdollisuudesta ylläpitää jonkinlaisia yhteyksiä tai käydä keskustelua Venäjän kanssa muista aktuaaleista asioista, vaikkapa arkisen alueen tai päästöjen rajoittamisen osalta.

Tästä esimerkkinä oli suomalaisprofessorin potkaiseminen ulos Lapin yliopistosta.

Uhkainflaatio on suuri ongelma arvioitaessa Venäjän todellisia sotilaallisia valmiuksia ja Venäjän johdon sotilaalliseen turvallisuuteen liittyviä aikeita. Meillä Suomessa – kuten muuallakin – käytetään lähes poikkeuksetta arvovaltaisissakin arvioinneissa riittämättömiä, vääristyneitä tai jopa virheellisiä todisteita.

Venäjän uhkaa suurennellaan, esitetään huolimattomia tai epäloogisia argumentteja tai luotetaan yleistettyihin väitteisiin, jotka johtuvat enemmän kapeista poliittisista, ideologisista tai tunteellisista ulostuloista kuin mistään objektiivisesta totuuden etsimisestä. Eritoten Ulkopoliittisen instituutin tutkijat ovat osallistuneet tällaiseen ja sitten media ja poliitikot samaan heidän vanavedessään.

Uhkien paisuttelussa on sellainen ongelma, ettei siinä ole rajoja. Se, että Venäjän sotilaallisesta uhkasta muodostetaan eksistentiaalinen haaste ja muotoillaan se äärimmäisen hälyttävällä tavalla, syntyy lumipallo, jossa Venäjä nähdään lopulta globaalina uhkana, vaikka realiteetti on, että sen sotilasmenot ja asevarastot ovat rajalliset, lännen menoja huomattavasti pienemmät.

Kun sitten lähdetään kasvattamaan sotilasmenoja ja apupakettien kokoa jättimäisiin mittasuhteisiin, aiheuttaa se myös vastareaktion Venäjässä, jossa maltilliset äänet eivät pääse enää esiin.

Kun maltilliset ja sopimiseen pyrkivät tahot tukahdutetaan, kasvaa vastakkainasettelu, mikä lisää merkittävästi Venäjän ja lännen kriisien ja sotilaallisten konfliktien vaaraa ja ohjaa valtavia määriä omia resurssejamme pois kipeästi kaivatusta ei-sotilaallisesta käytöstä kotimaassa ja ulkomailla. Tämä näkyy jo nyt hallituksemme leikkauslistassa ja kykenemättömyydessä luoda taloudellista hyvinvointia, etenkin maamme itäosissa.

Kaiken kohkaamisen ja uhkien paisuttelun sijaan meidän pitäisi:

1. Tuottaa tasapainoisempia, faktoihin perustuvia arvioita Venäjän kyvystä ja aikeista. Jättää erilaisten nykyisten tai entisten ”asiantuntijoiden”, suurlähettiläiden, upseerien tai poliitikkojen liioiteltu retoriikka toisarvoiseen asemaan. Ei kiitos enää yhtään Pekka Toverin tai Mika Aaltolan analyysiä.

2. Pyrkiä luomaan vakaampi ja monella tavalla tulevalle yhteistyölle perustuva tasapaino. ”Ei ammuta viestintuojia”, ei estetä akateemista yhteistyötä ja mielipiteenvaihtoa. Tässä tarvitaan tietysti erilaiset lähestymistavat lyhyellä ja pitkällä aikavälillä.

Kaikesta ristiriitaisuudesta huolimatta porkkanaa pitää vilauttaa. Jos ei kyetä näyttämään tietä konfliktista ulos, ei konfliktikaan koskaan lopu. Tämä ei ole nollasummapeliä. Jos haluaa saada, pitää antaa. Eskaloimispuheet pitää lopettaa. Venäjä ei tule taipumaan meidän halumme mukaisesti ja se pitäisi ymmärtää.

3. Pyrkiä pitkällä aikavälillä madaltamaan nykyistä globaalia jakoa ja luomaan sellainen alueellinen järjestelmä, joka keskittyy maksimoimaan keskinäisen positiivisen vuorovaikutuksen. Nykyinen jako heihin ja meihin ei toimi. EU:n ja Naton on pystyttävä muuhun kuin rajojen syventämiseen sen, entisten neuvostotasavaltojen ja Venäjän välillä.

Se tarkoittaa yhteistyörakenteiden uudelleen pystyttämistä, eikä siinä voida mennä Kansainvälinen rikostuomioistuin tai ihmisoikeussopimukset edellä. Se tarkoittaa uusia sopimuksia, joilla puututaan alueellisiin konflikteihin rakentavasti, ei vaatimalla, unohtamatta sopimuksia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, pandemioiden estämiseksi ja taloudellisen epävakauden poistamiseksi.

4. Pyrkiä pysäyttämään alkanut asevarustelukilpa ja luomaan uusia kollektiivisia turvallisuusjärjestelyjä nykyisen vastakkainasettelun tilalle. Koska Venäjä ei tule kykenemään lännen mittaiseen tavanomaisten aseiden asevarusteluun sen päästessä käyntiin, nousee uhkainflaatio ydinaseiden tasolle.

Jos ja kun Yhdysvallat ja Eurooppa alkavat tuottamaan aseita liukuhihnalla, ei Venäjä kykene siihen enää vastaamaan, jolloin ydinaseuhka kasvaa potensseihin. Venäjä ei kykene täysimittaiseen perinteiseen sotaan länttä vastaan, eikä edes halua.

Venäjä vastaa lännen militarisoitumiseen ultimaattisella uhalla, jolloin joukkotuhoaseiden valmistus pääsee jälleen massiivisesti käyntiin ja ydinsodan uhka kasvaa.

Venäjä ei käytä ydinaseita, ellei sen hallinto katso, että konfliktin aikana uhkaava tappio heikentäisi sen legitiimiyttä ja loisi eksistentiaalisen uhan sisäisen mullistuksen kautta esimerkiksi alueellisen koskemattomuuden menettämisen tai muun sotilaallisen kriisin kautta.

Aivan kuten me koemme uhkien paisumista ja paisuttelua, kokisivat venäläiset kilpavarustelumme heidän uhkansa paisumisena. Asevarustelukilvan ja vastakkainasettelun kasvattamisen sijaan parempi tapa lisätä turvallisuutta on elvyttää neuvottelulähtökohtia, liittyivät ne sitten asevalvontaan ja/tai eri asejärjestelmien sijoittamiseen lähirajoillemme ja ratkaisujen etsintään Ukrainan osalta.

Nykyisen uhkainflaation hillitseminen vaatii uusia turvallisuusjärjestelyjä, jotka pitää olla monikantaisia. Muuten paikallisia konflikteja muissa entisissä neuvostotasavalloissa ei voida estää. Uudet järjestelyt taas vaativat kompromisseja, poliittisia neuvotteluita ja keskinäisiä takeita, niin meiltä kuin Venäjältä.

On kyettävä näkemään avoimesti eteenpäin, Venäjän näkemyksiä ohittamatta. Tämä voi vaatia Naton ja EU:n nykyisten tavoitteiden ja turvallisuusjärjestelmien uudelleenjärjestelyä ja erinäisiä uusia keskinäisiä vakuutuksia ja kannustimia Venäjän ja sen naapureiden kanssa, jotta tahattoman eskaloinnin ja provokaatioiden mahdolliset seuraukset voidaan minimoida.

Historia on osoittanut, että uhkainflaatio on johtanut tuhoisiin ja tarpeettoman kalliisiin ulkopoliittisiin päätöksiin. esimerkiksi kylmässä sodassa eri puolet paisuttelivat asemääriään, mikä johti täysin vääriin mielikuviin todellisista asearsenaaleista ja hyökkäyskyvyistä. Kansalaisia peloteltiin, jotta puolustusvoimat ja aseteollisuus saivat rajattomasti varoja käyttöönsä.

Tämä kaikki johti siihen, että aseisiin käytettiin järkyttäviä määriä rahaa ja se oli kaikki pois tavallisten ihmisten hyvinvoinnista.

JAURI VARVIKKO, 16.5.2024

(Kuvituskuva: Miguel Cuenca / Pexels)

Georgiasta ja vähän muustakin – eli mistä Georgiassa on kysymys?

1. Vuonna 2020 Georgian unelma -puolue voitti enemmistön maan parlamenttivaaleissa. Heillä on yli 50 prosentin osuus edustajista, joten he voivat säätää lakeja yksipuolisesti.

2. Meillä mediassa esiintyvä Georgian presidentti on näennäinen johtaja. Georgian nykyisen lainsäädännön mukaan presidenttiä ei valita enää kansanäänestyksellä, koska maa on siirtynyt täyteen parlamentarismiin, eli valtaa maassa pitää parlamentti ja sen enemmistön valitsema hallitus ja pääministeri. Nykyinen presidentti ei voi tulla valituksi uudelleen kuin parlamentin enemmistöllä. Presidentin veto-oikeudella ei ole merkitystä, koska parlamentti voi sen kaataa.

3. Georgian unelma -puolueella on ollut selvä enemmistökannatus maassa. Muut puolueet, mukaan lukien oppositiopuolueet, jakavat keskenään vajaa puolet parlamenttipaikoista. Georgian unelma -puolueen kannatus on hiipunut vuodesta 2020, mutta ei radikaalisti.

4. Georgian unelma -puolue on ajanut eurooppamyönteistä politiikkaa, mutta ei halua riitaa Venäjän kanssa, eikä Ukrainan kaltaista tilannetta. Puolue ei ole halunnut ottaa selvää puolta Ukrainan sodan suhteen, vaikka onkin tuominnut Venäjän hyökkäyksen.

5. Georgiassa on tänä vuonna parlamenttivaalit. Gallupit ovat yhä osoittaneet Georgian unelman olevan suosituin puolue. Tämänhetkinen lakimuutos sai opposition kaduille ja näköjään myös väistyvän presidentin.

Tilanne muistuttaa Ukrainan tilannetta kymmenen vuotta sitten, jolloin demokraattisesti valittu presidentti ja parlamentti kaadettiin opposition toimesta. Länsi selvästi kannattaa oppositiota ja tilanteesta pyritään tekemään käänteentekevä: EU tai Venäjä.

Tilanne on tietysti oksettava, koska se on jälleen esimerkki lännen toimittamasta ”demokratisoimisprosessista”. Demokraattisestikaan valittu hallinto ei kelpaa, jos se ei laula lännen lauluja.

Seuraus tietysti on, että pyritään kaatamaan nykyinen hallinto, riippumatta kansan enemmistön tahdosta. Asioiden muuttamiseksi vyörytetään kaikki mahdollinen ja kansaa ajetaan kaduille vastustamaan nykyistä hallintoa.

Asiat eivät ole tietenkään yksiselitteisiä, koska idässä on tapana vetää välistä. Niin Ukrainassa, Armeniassa, Azerbaidzhanissa, Georgiassa ja niin edelleen on klikkejä ja tilannetta hyväksikäyttäviä tahoja. Tavallinen kansa ei tykkää välistävetäjistä, joten heitä on helppo villitä. Varsinkin USA osaa lyödä kiilaa tähän lupaamalla oppositiolle kaiken mahdollisen, jos olemassa oleva valta kaadetaan.

Demokratialla tällä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä. Kyse on vallankaappauksista, vallananastuksista, enemmän tai vähemmän väkivaltaisin keinoin, massoja hyväksikäyttäen.

Mitä tästä seuraa? Verta ja luita. Länsi saa Georgian todennäköisesti kaaokseen. Tulee ehkä samanlainen suht veretön vallanvaihto kuin Armeniassa tai sitten ei.

Pidemmän ajan seuraus joka tapauksessa on, ettei niin Georgia kuin Armeniakaan voi elää ilman Venäjää. Se on liian merkittävä kaikissa oleellisissa resursseissa ja raaka-aineissa. Jos maat ajavat itsensä ulos Venäjästä, niiden taloudet kärsivät ja syntyy uusi pettynyt oppositio, joko vanhojen tai uusien johtajien johdolla.

Kuten olen jo vuosia ennustanut, niin Venäjän hallinto tulee Ukrainan asian selvitettyään keskittymään Kaukasiaan, ei Eurooppaan. Azerbaidzhanin kanssa sillä on jonkinlainen status quo, mutta Georgian ja Armenian se tulee pakottamaan takaisin ruotuun.

Länsi on totaalisen edesvastuuton lupaillessaan maille EU-jäsenyyttä ja ajaessaan nämä maat kaaokseen ja turmioon. Pahimmillaan ne muuttuvat samanlaisiksi sotatantereiksi kuin Ukraina ja kärsijöiksi joutuu tavallinen kansa.

JAURI VARVIKKO, 15.5.2024

(Kuvituskuva: Nuno Magalhães / Pexels)

Tämän jutun logiikalla Suomi saa vajaa 40 000 uutta kansalaista täyttämään kuihtuvia kyliämme. Supo sanoi vuonna 2022, että meillä olevat 84 000 venäjänkielistä ovat turvallisuusriski. Kohta meillä on 120 000 venäjänkielistä, koska suurin osa ukrainalaisista on heitä.

Mitä tekevät Suomen viranomaiset? Pakkokääntävät heitä ukrainankielisiksi ja kaikki valehtelevat. Ukrainalaiset valehtelevat olevansa ukrainankielisiä ja suomalaiset valehtelevat antavansa tukea ja opetusta ukrainan kielellä, vaikka kyse on pelkästä pelleilystä, koska sellaista ei ole tarjolla.

Pitäisi tunnustaa näiden ihmisten äidinkieli ja antaa heille venäjänkielistä tukea avoimesti ja ilman kielellistä pakkokäännyttämistä. Suomi ei sen sijaan lisää näiden ihmisten äidinkielellä tapahtuvaa tukea, vaan vähentää venäjän opetusta kouluissa ja venäjänkielistä tukea virastoissa.

Suomen perustuslain mukaan jokaisella Suomessa asuvalla on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Se mitä meillä nyt tapahtuu, on perustuslain vastaista toimintaa. Ukrainan venäjänkielisiä ei saa lain mukaan pakottaa omaksumaan ukrainan kieltä.

Tällaiselle prosessille ja toiminnalle on nimi: pakkoassimilaatio. Jos emme anna ihmisten käyttää äidinkieltään, emme eroa idän autoritarismista mitenkään, puhumattakaan saamelaisten assimiloimisesta.

Suomessa on kaikki edellytykset antaa Ukrainan venäjänkielisille tukea ja opetusta venäjäksi, mutta siihen ei fanatismin huumassa ole näköjään tahtoa eikä halua.

JAURI VARVIKKO, 14.5.2024

(Kuvituskuva: Freepik)

Eri lähteiden mukaan Venäjä valmistelee hyökkäystä Sumin suunnalla. Ukrainalaiskuvernööri on kertonut evakuoinneista alueen kylissä. Venäläisten kerrotaan ampuvan tykistöllä alueelle.

Venäläiset ovat myös työntyneet Volchanskin kaupunkiin Harkovan koillispuolella (kuva). Kaduilla käydään taisteluita. Venäläiset ovat ottaneet ukrainalaissotilaita vangiksi.

Ukrainalaislähteet kertovat, että Harkovan alueelta olisi puuttuneet kaikki taisteluesteet ja että venäläiset ovat vain marssineet sisään kyliin. Venäläiset ovat edenneet useita kilometrejä lähes ilman vastarintaa. Syyksi sanotaan, että esteiden rakentamiseen tarkoitetut varat olisi kavallettu.

Tilanne Koillis-Ukrainassa on siis se, että venäläiset etenevät nopeasti ja ilman sen suurempaa vastarintaa. Ukrainan puolustusvoimien komentaja Syrskyi ei sen sijaan ole siirtänyt alueelle riittävästi vastavoimaa. Syitä on kaksi:

1. Ukrainalla ei ole riittävästi joukkoja koko rintaman puolustamiseen. Rintamalinja on yksinkertaisesti liian pitkä. Nyt kun Venäjä siirtää joukkoja nopeasti paikasta toiseen, ei Ukraina kerkeä siirtämään omiaan puolustukseen ja Venäjä pääsee etenemään helposti.
2. Syrskyi ei usko, että Venäjä tekee päähyökkäyksen koillisesta. Hän pitää nykyistä hyökkäystä harhautuksena. Jos hän siirtää joukkoja Harkovan ja Sumin suunnalle puolustukseen, ovat ne pois itärintamalta, jossa Venäjä jatkaa koko ajan painostustaan ja etenemistään.

Todellinen tilanne on siis hieman sumuinen. Ukrainan viranomaiset eivät halua herättää alueen ihmisissä paniikkia ja selittelevät venäläisten joukkojen rajanylityksiä kokeiluina. Toisaalta kerrotaan, että Ukraina olisi siirtänyt muualta eri prikaateista puolustukseen 10 000 miestä.

Ukrainalla ei näytä olevan irrotettavia ylimääräisiä reservejä ja Harkovan suunnalla oleva puolustus näyttää olevan ennestään heikkoa niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, eli puolustajilla ei ole kovin suurta puolustahtoa, mikä kertoo siitä, että kokeneemmat ja osaavammat joukot ovat itärintamalla.

Venäjän tarkoitus on luoda sekasortoa. Eli jos Ukraina siirtää joukkoja pohjoiseen muilta lohkoilta, kasvattaa Venäjä painetta niillä lohkoilla, joista on siirretty miehiä pois. Jos taas miehiä ei siirretä pohjoiseen, kasvattaa Venäjä painetta pohjoisessa lisää.

Tilanne on seurausta siitä, että Venäjä on kyennyt kasvattamaan itselleen uuden kenttäarmeijatason kokoisen yksikön, kun taas Ukraina ei ole kyennyt mobilisoimaan riittävästi miehiä. Armeijoiden kokoero alkaa näkyä ja Venäjä voi avata uusia rintamalinjoja, mutta pitää silti osan miehistä reservissä ja kierrättää niitä.

JAURI VARVIKKO, 14.5.2024

Linkkaamani juttu kuvaa tilannetta, minne lännessä ollaan menossa. Olet joko kanssamme tai meitä vastaan. Kaikesta liberaaliudestaan huolimatta Länsi on muuttumassa ideoidensa vastakohdaksi ja dystopiaksi.

Käytännössä tämä tarkoittaa tiedonvuotajille linnaa, yleistä mielipidettä vastustaville toimittajille kenkää ja väärinajattelijoiden kollektiivista hiljentämistä.

Voi kysyä, miksi esimerkiksi Julian Assangea ei vapauteta? Koska suurin osa lehdistöstä ei välitä pätkääkään siitä, että hän on vankilassa. Sama koskee poliittisia liikkeitä.

Suurin osa länsi-ihmisistä ja esimerkiksi suomalaisista kuvittelee taistelevansa hyvän puolella pahaa vastaan. Todellisuudessa emme eroa vastapuolen massasta, sillä niin hekin kuvittelevat. Olemme kuin kaksi marjaa vuodessa 1984: Oseania ja Euraasia.

Aivan kuten idässäkin, lehdistömme ja poliittiset piirimme laulavat yhteisiä lauluja. Olemme vain sijoittuneet poliittisessa kentässä toiselle laidalle kuin vastapuoli. Omasta kentästä poikkeavaa ajattelua pidetään, jos ei nyt ihan kiellettävänä, niin vähintään vastenmielisenä.

Kaikkea määrittää talous ja sen tavoitteet. Meille sen nimi on vapaa markkinatalous. Ihmisten vapauksilla ei ole oikeasti merkitystä. Olemme talousjärjestelmämme orjia, vapaita kuluttamaan ja liikkumaan sen asettamalla leikkikentällä, sen asettamien sääntöjen puitteissa.

Poliittinen eliitti on varmistamassa, että kaikki palvelevat tätä hyvää.

Jos tärisytät tätä järjestelmää, olet petturi ja vastapuolen puolella. Et ymmärrä puolustaa hyvää. Sitten kun sinulla on leima otsassa, sinut voidaan uhrata, koska olet väärämielinen.

Liberaalilahko ei tunne epäilyksen häivääkään sulkiessaan sinut ulos kaikesta.

Voin pukeutua hameeseen, punata huuleni ja pissata istualteni, mutta en saa sanoa pahaa Natosta ja Suomen itsenäisyyden myymisestä. Ja jos paljastat jotain, häkki heilahtaa.

JAURI VARVIKKO, 14.5.2024

(Kuvituskuva: Rosemary Ketchum / Pexels)

Kun nyt päästiin näihin älyllisiin mietteisiin, niin tässä on yksi iso kivi. Olen pyrkinyt vuodesta 2014 luomaan monologista dialogia, mutta turhaan. Pahemmaksi vain on mennyt.

Näin jo kymmenen vuotta sitten, että tilanne on ajautumassa kriisiin. Järjestin Helsingissä jopa seminaarisarjan suomalais-venäläisten suhteiden parantamiseksi. Venäjän suurlähetystö lähti mukaan ehdotukseen, mutta suomalaiset virkamiehet vetäytyivät.

Homma haisi pahasti. Tajusin, etteivät suomalaiset eikä Länsi, halunnut dialogia Venäjän kanssa. Länsi halusi vain edistää omia yksipuolisia vaatimuksiaan.

Tällä tiellä ollaan yhä ja pahenevissa määrin.

Nyt kun ollaan umpikujassa, kuunnellaan entistä vähemmän mitä vastapuolella on sanottavaa. Sen sijaan pakotetaan omatkin riviin. ”Kenen joukoissa seisot” -kysymysasettelu ei koske enää kommunisteja, vaan se osoitetaan nyt koko kansalle.

Jos et laula meidän laulujamme, niin saat tuta. Sinut kompromettoidaan eli saatetaan epäilyttävään valoon ja sinut leimataan vastapuolen hyväksikäyttämäksi idiootiksi. Ei väliä, mitä sanot.

Liberaalidemokratiat ovat Venäjää vastustaessaan päästäneet pelon ja järjestyksen haamun takaovestaan sisään ja sen varjo ulottuu kohta jo perusoikeuksiin.

JAURI VARVIKKO, 9.5.2024

Suomessa alkaa näkyä puhtaita fasismin merkkejä. On ollut jo pitkään selvää, ettei meidän tutkijoilla ja asiantuntijoilla ole ilmaisunvapautta. Laulat joko eliitin lauluja tai et laula ollenkaan. Jos esität yleisen näkemyksen vastaisia mielipiteitä, on akateeminen ura siinä. Sinut viedään sivuraiteille, eikä etenemistä enää tapahdu, etkä saa enää apurahoja.

En tiedä miten tällaiseen pohjakosketukseen on päästy, että akateeminen vapaus kielletään. Tässä hajotetaan satoja vuosia kestänyt järjestelmä, jota on rikottu vain Natsi-Saksan, sen vasallien ja Neuvostoliiton järjestelmissä.

Uskaltaako kukaan sanoa mitään esimerkiksi Lassi Heinisen hyväksi?

Puhuin edellisessä postauksessani perhosvaikutuksesta. Yhtä hyvin voisin puhua rekyylistä. Kaikki mitä teemme, aiheuttaa kerrannaisvaikutuksia. Seuraukset pitäisi aina osata kalkuloida ja varautua niihin. Idiootit näkevät asiat oikeutuksena omiin samanlaisiin toimiin.

Jos ja kun asioissa ei ole kitkaa, syntyy ketjureaktio, joka leviää vapaasti. Pyrin itse toimimaan kitkana, mutta merkitykseni on vähäinen.

Olen yllättynyt kitkan vähyydestä yhteiskunnassamme.

Oikeustieteessä puhutaan siitä, että yhden paha ei oikeuta toisen pahaa, eikä vapauta seurauksista. Tämä on selvästi unohdettu, vaikka lainsäädäntömme perustat on ihan älyllisesti ja loogisesti rakennettu.

Olen koko ajan äimistyneempi ja äimistyneempi siitä, että koulutetut ihmiset toimivat kuin apinalauma. Ei minkäänlaista ymmärrystä syy-seuraussuhteista ja fysiikan perusvoimien säännöistä. Tai noh, ehkä juuri siitä syystä asiat menevät kuin menevät, mutta se kertoo vain ihmisen kyvyttömyydestä nousta itseään suuremmaksi ja oppia aiemmista virheistään.

Säälittävää kaikin puolin.

Jos naapurit ovat isoja fasisteja, niin se ei moraalisesti vapauta sinua olemaan pikkusen fasisti. Jos naapuri ei salli akateemista vapautta, niin se ei tarkoita, että meidänkään ei pidä sallia. Jos sallimme, eli annamme pirulle pikkusormen, syntyy argumentum a minori ad maius, eli pieni paha vapauttaa tekemään isoa pahaa.

Koska yhteiskunnassamme ei tarvitse enää perustella näköjään mitään, vaan kaikkeen riittää perusteluksi sana ”Venäjä”, niin silloin ollaan älyllisessä kuopassa.

Se on sama asia, kun päiväkodissa Ville näki Ivanin varastavan pöydästä pipareita ja päätti varastaa sitten itsekin. Jäätyään kiinni varkaudesta, Villeltä kysytään, että miksi varastit, niin Ville osoittaa sormella Ivania.

Meistä on tullut ”no kun toikin” -valtio, perässähiihtäjiä ja kuorolaulajia, kaikessa.

JAURI VARVIKKO, 8.5.2024

(Artikkelikuva: kuvakaappaus Ylen artikkelista koskien Lassi Heinisen irtisanomista.=

Mistä sinä olet? Tiedän mistä tulen. Tiedän mistä nimeni tulee. Tiedän niin kerrotun, faktisen kuin geneettisenkin historiani.

Suurin osa venäläisistä ja ukrainalaisista eivät tiedä, mistä he tulevat. He tietävät, mistä heidän isovanhempansa ovat, mutta siihen se loppuukin. Kyse on teennäisestä historiankerronnasta, mille on useita syitä.

Tämä ei tarkoita, että arvosi ihmisenä olisi jotenkin heikompi, mutta sillä on vaikutuksia siihen, miten itseäsi arvotat.

Suurin syy on tietysti väestönsiirrot. Väkeä siirrettiin jo Venäjän imperiumin aikaan, mutta etenkin Stalinin aikaan pakkosiirrot olivat radikaaleja ja monesti peruuttamattomia. Ihmisiä siirrettiin tuhansiakin kilometrejä pois asuinpaikoiltaan, missä he olivat saattaneet asua vuosisatoja.

Kun ihminen siirtyy täysin uuteen elinpiiriin, syntyy erilaisia ongelmia, joita paikataan pseudotieteellisellä kerronnalla. Tällaisten ihmisten identiteetti on usein kadoksissa, joten tarvitaan erilaisia tarinoita juurettomuuden paikkaamiseksi.

Juurien puutteessa tarraudutaan tunnepohjaisiin pelastusrenkaisiin: lippuun, kansallisuuteen, uskontoon, mukana kulkeviin tapoihin, uusiin arvoihin ynnä muihin erilaisiin meemeihin. Luodaan keinotekoinen kuva itsestä ja siitä, mihin kuulutaan ja mitä puolustetaan.

Ukraina on keinotekoinen meemi, mutta niin on myös Venäjäkin monissa määrin. Ei ehkä valtiona, mutta venäjäläisyydessään.

Yhtä hyvin myös USA ja EU.

Juurettomuus aiheuttaa myös levottomuutta, koska kulttuuriset traditiot ja normit eivät enää päde tai niitä muovataan tiedon puutteessa kuvitelmilla sekä väärällä, keksityllä informaatiolla.

Tämä koskee myös maahanmuuttajia ja siirtotyöläisiä.

En käsitä, miksi on tarve ihailla tällaista juurettomuutta, identiteetin puutetta ja luoda kuvaa, kuinka hienoa on olla rikki revitty kasa erilaisia lähtökohtia, mutta tätä meillä nyky-Suomessakin ihaillaan.

Kansainvälisyys, monikulttuurisuus, kulttuurien sekamelska ja lukuisat kielet sekoitetaan tarkoituksella keskenään ja hallinnot tukevat ja edesauttavat tällaista prosessia. Luodaan jotain idealistista, kuten Neuvostoliitossa, mutta joka ei ole kestävällä pohjalla, koska ihmiset tarvitsevat loppupelissä pysyviä kiinnekohtia.

Jos kiinnekohdat ovat idealistisia, ryöppyävät ne helposti yli. Et saa olla ylpeä omista historiallisista juurista, koska saatat loukata sellaista, jolla ei tuota tietoa ole. Tilalle annetaan joku uusi tarina vaikkapa uussuomalaisuudesta, johon jokainen voi osallistua.

Kyse on pitkälti vallanpitäjien halusta luoda taloudellisista syistä mauton ja väritön uusi idealistinen yhtenäiskulttuuri, kun vanha ei enää toimi. Nämä projektit vain tuppaavat johtamaan levottomuuksiin, törmäyksiin ja taisteluihin.

Toisaalta tulijat korostavat mukanaan tuomiaan traditioita, koska muuten he menettävät ne; toisaalta ne menetetään ja syntyy moraalittomuutta sekä väkivaltaa. Vanhat arvot menetetään ja tilalle tulee uusia arvoja, joita ei välttämättä ymmärretä, haluta vastaanottaa tai niistä tulee uskonnon kaltaisia.

Seuraa identiteettikriisejä ja sukupolvien kuiluja.

Meillä lännessä nämä asiat sotkettiin jo kolonialismin saatossa, mikä aloitti järjettömän migraation emämaista kolonioihin, mutta myös toistepäin, kolonioista emämaihin. Tämä prosessi on yhä kesken ja saattaa loppupeleissä johtaa koko läntisen järjestelmän hajoamiseen. Tämä on yksi pääsyistä, miksi olen muuttunut konservatiivisemmaksi.

En usko tällaiseen käsittämättömään arvovaahtoon, joka yritetään juurruttaa kaiken menetetyn tilalle. Juurien vaalimisen sijaan yritetään luoda joku arvoyhteisö, jonka mantrojen sanotaan olevan universaaleja ja rikkomattomia.

Jutun juoni vain on se, että jos ja kun taloudellinen pohja pettää alta, niin ilman vahvaa sosiaalista ja kulttuurista pohjaa ei ole mitään.

Tämä nähtiin Suomen kansalaissodassa, kun kaupunkeihin eri puolilta Suomea muuttaneet työläiset menettivät työnsä. Tämä nähtiin Neuvostoliitossa, kun työ ei enää elättänyt. Tämä tullaan näkemään Suomessa ja Euroopassa uudemman kerran, kun ihmiset muuttuvat merkityksettömiksi eikä elolla ole enää suuntaa.

Entä Venäjällä? Maata voidaan kuvata konservatiiviseksi. Tosin eri tavoin kuin konservatiiveja USA:ssa, jotka perustavat kaiken yksilönvapauksille.

Venäjä on hajoamisen pelossa ruvennut pönkittämään nationalismia ja keksittyjä vanhavenäläisiä tarinoita, joille rakennetaan. Venäläiset kokevat puolustavansa perinteitä. Tilanne on vähän sama kuin jos me väitämme Ukrainan puolustavan eurooppalaisia arvoja. Meissä elää siis sama pelko järjestelmämme hajoamisesta kuin venäläisissäkin.

Ja se on luonnollista.

Aivan kuten Neuvostoliitto tuhosi alkuperäisen venäläisen kulttuurin, me tuhoamme omat kansalliset kulttuurimme ja täytämme reiät tuotetulla hömpällä.

Nyt kun nämä arvojoukot törmäävät, syntyy bifurkaatio eli järjestelmän jakaantuminen ja fanaattinen tarve puolustaa omia arvoja, koska muuten ”Venäjä valloittaa koko Euroopan” tai ”länsimainen dekadenssi syö perinteisen venäläisyyden”.

Todellisuudessa venäläiset ovat aivan yhtä pihalla kuin eurooppalaisetkin tai yhtä hyvin ukrainalaiset.

Olemme jo siirtyneet kaaokseen. Kyseessä on perhosvaikutus, kun lukemattomat eri prosessit, miljardit perhoset, ajavat järjestelmää myrskyyn. Bifurkaatiohuipentumassa kaikki osaset ovat liikkeessä.

Tiede osaa sanoa, että kaaoksesta syntyy järjestys, mutta minkälainen ja mitä se maksaa?

Varmaa vain on, ettei järjestys ole sellainen, mihin olemme idealismissamme pyrkineet. Se ei ole myöskään paluu menneisyyteen, vaikka monet konservatiivit niin haluaisivat sen menevän. Se on uusi järjestys, jossa on jotain vanhaa, jotain uutta, jotain toistuvaa ja pysyvää.

Hinta sille voi kuitenkin olla ihmiskohtaloissa mittaamaton.

Kuvassa venäläinen käsitys nykytilanteesta ja menneistä sukupolvista. Siinä lukee: ”Annoimme heille kokonaisen suvun, mutta he eivät tiedä edes nimiämme”.

Tarkoituksena on tietysti herättää venäläisissä kiinnostusta oman itsensä tutkimiseen ja menneiden slaavisukulaisten selvittämiseen. Kuvasta välittyy kuitenkin paradoksi: Siinä soittaa kannelta suomalais-ugrilaisen kansan edustaja.

Kuva voisi olla yhtä hyvin Kolilta.

JAURI VARVIKKO, 8.5.2024

Kirjoitin pari päivää sitten venäläisten panssariajoneuvovarastoista. Venäjällä on panssareita noin 10 000 jäljellä. Todennäköisesti niistä useampi tuhat on käyttökelvotonta romua, mutta pitää muistaa, että romunkin runko on koottavissa ja modernisoitavissa, koska varaosista ei ole puutetta.

Entä Yhdysvalloilla? Jenkit ovat valmistaneet lähes 7000 Bradleytä. Viimeinen kori valmistettiin vuonna 1991! Sen jälkeen tuotantolinja suljettiin. Lähes puolet näistä ajoneuvoista on tuhoutunut tai myyty vuosien mittaan. Pari sataa runkoa makaa romutettuina. Siitä oheinen kuva.

Puolet lopuista tarvitaan korvaamaan vanhat M113-miehistönkuljetusajoneuvot. Pari tuhatta tarvitaan USA:n oman sotakyvyn ja aseman ylläpitoon globaalisti. Mitä jää jäljelle?

200 on lähetetty Ukrainaan ja ne maksoivat 50 miljardia. Niistä kolmannes on jo tuhoutunut. Venäjä on itse asiassa löytänyt niiden heikon kohdan ja kykenee tuhoamaan panssarit halutessaan.

Tilanne on se, ettei USA:lla ole tuotantolinjaa uusille panssariajoneuvoille ja modernisoitavia romurunkoja on se vajaa pari sataa. Konkreettisesti tämä tarkoittaa sitä, ettei USA:lla ole antaa panssariajoneuvoja Ukrainalle kuin muutamia kymmeniä. Biden lupasi 500…

Euroopalla on vastaavasti omia taistelupanssareita hyvin rajoitetusti ja pois annettavaksi sitä vähemmän. Liikenevät on jo annettu. Kaikesta poliittisesta mölinästä huolimatta annettavaa tavaraa ei vain ole. Tuotantolinjojen uudelleen pystyttäminen vie vähintään pari vuotta ja vaatii isoja sijoituksia.

Uusia taistelupanssareita on jo suunniteltu, mutta niitä ei kyetä vielä tuottamaan sarjatuotantona. Ja kaikki maksaa – paljon – ja ensin pitää korvata omat vanhat.

Länsi on ihan housut kintuissa, mutta ei suostu sitä julkisesti tunnustamaan.

Tankit olivat merkittävä osa 50 miljardin pakettia. Mikä niiden lopullinen hintalappu on, voimme vain arvailla. Oletan, että tässä on vedetty reilusti välistä. Varaosissa, piipuissa, aseissa, ammuksissa, huoltoyksiköissä, koulutuksessa, kuljetuksissa, henkilökunnassa, varastoinnissa…

Ei ne pelkät Bradleyt maksa tietenkään kuin osan tuosta, mutta kokonaisuutena siitä syntyy iso summa paketista.

Bradleyt tarvitsevat tulitukiyksiköitä, erilaisia materiaaleja, huoltoa, varaosia, tuhansittain ammuksia jne. Niiden ylläpito on osoittautunut hyvin kalliiksi niitä ostaneille maille ja niille on pitänyt ostaa aina reilusti lisävarusteita.

USA tekee itse asiassa rahan juuri näillä varaosilla ja modifioinneilla, sillä niiden tuotantoa ei ole lopetettu. Bradleyt ovat itsessään pieni osa 50 miljardia, mutta syövät siitä paljon enemmän kuin niiden arvon sanotaan olevan.

Yhteen muutaman millin Bradleyin kun lyödään kolmella sadalla tonnilla aseita, niin se ei ole vielä mitään, mutta kun ammuksia ruvetaan ampumaan, niin sitten maksaa.

Yksi BGM-71-TOW ohjus maksaa 60 000 taalaa kappale. Laukaisuyksiköitä on tietysti asennettu myös Hummereihin ja MaxxPro panssariautoihin.

Ukraina ampui pelkästään vastahyökkäyksessä näitä TOWeja jotain 7000 kappaletta. Panssaroituja ajoneuvoja lienee annettu kolmisen tuhatta – mukaan lukien Strykerit – ja ne toimivat Bradlien tulitukiyksiköiden apuna.

Alkuun käytettiin tietysti Javelineja, mutta ammusten hinta on jotain 200 000 ekiä kappaleelta, sitten NLAW:ta, mutta loppuivat kesken, joten nyt mennään TOW:lla, jotka ovat halvempia. Niitä lienee saatu pari tuhatta lisää.

On tietysti Stingereitä, Himars-systeemejä ATACMSeineen, NASAMSeja, Switchbladeja, MLRS:ää sekä kaikennäköistä maasta ilmaan rakettia ja tykkiä, mutta Bradlien tehtävänä on toimia Venäjän armeijan pysäyttäjänä. Tankeista ei siihen ole. Siksi niiden ympärille on rakennettu paljon erilaisia kalliita tukijärjestelmiä ja siksi ne vievät kokonaisuudessaan niin paljon kaikesta tuesta.

Homma vain ei näytä riittävän.

JAURI VARVIKKO, 7.5.2024