Plus ça change, plus c’est la même chose. The more things change the more they stay the same.
Mitä enemmän asiat muuttuvat, sitä enemmän ne ovat ennallaan.
Tuon lausahduksen kun googlaa englanniksi saa wikipediteettisesti kuulla sananlaskun merkityksistä, joiden mukaan turbulenttiset muutokset eivät muuta todellisuutta syvemmällä tasolla muutoin kuin vain sementoidakseen nykytilannetta sekä sen, että muutoksen täytyy saattaa kokemusta ennen kuin perustavanlaatuisia muutoksia tapahtuu.
Median murros. Musiikkibisneksen murros. Tapahtumateollisuuden murros. Työelämän murros. Teollisuuden murros. Automaatiotekniikan murros. Autoilun murros. Liikkumisen murros. Ulkomaanmatkailun murros. Tietotekniikan murros. Tekoälyn murros. Perhe-elämän murros. Syntyvyyden murros.
Kun uutisia on lukenut viime vuosilta ja vuosikymmeneltä tietystä näkökulmasta voi tehdä johtopäätöksen, ettei elämämme ole juuri ollut muuta kuin yhtä suurta ja alituista murrosta aina ja iankaikkisesti, aamen.
The more things change the more they stay the same.
Ainoan perustavanlaatuisen muutoksen ja murroksen koen tapahtuneen koronapandemian aikana ja seurauksena, muut murrokset ja muutokset ovat olleet enemmän ja vähemmän luontaista kehitystä. Niitä kun alkaa tässä kontekstissa ruotimaan, joudun äkkiä niin syvälle ulapalle, että on parempi vain pysytellä turvallisesti rannan läheisyydessä.
Jostakin Linkedinistä luin hiljattain vanhan kollegani päivityksen, jossa hän hieman ironisoi sitä, miten julkisessa sanassakin on liki loputtomiin puhuttu television kuolemasta, kun striimauspalveluiden myötä saatamme kenties katsoa televisiota enemmän kuin koskaan. Samaten manaillaan myös musiikkialan kuolemaa samalla, kun musiikkia kulutetaan kenties enemmän kuin koskaan.
Koska en ole elänyt ja asunut kivikaudella, en tiedä miten kovia kivibileitä silloin on ollut, mutta varmasti on rokattu ja rollattu silloinkin, sillä kuten tämänkin niin monet tietävät, niin vierivä kivihän ei todellakaan sammaloidu.
Ja kivikaudelta Suomi putosi puuhun ja puusta urbaanin kaupunkilaiselämän sykkeeseen.
Jos ja kun me näitä valtamedioita katselemme, niin heidän tehtävänsä on hyvin pitkälti puhutella sitä sukupolvea, joka on tottunut lukemaan uutisensa paperisesta lehdestä ja maksamaan siitä, että se kolahtaa postiluukusta joka aamu.
Siinä onkin ollut pähkäilemistä, miten samat tuotteet saadaan kovalla rahalla myytyä nuoremmille sukupolville ja miten, kun heidän kulutustottumukset ovat jo jotakin ihan muuta. Kotimaisista kaupallisista medioista Helsingin Sanomat on onnistunut yhdistämään nämä kaksi erilaista ja rinnakkaista maailmaa kaikista onnistuneimmin 2020-luvulle tultuamme.
Riepu on nimenä paradoksi, sillä senhän pitäisi nimensä puolesta olla fyysinen tuote, jota näprätä ja jolla pyyhkiä maailman murheet pois.
Sen sijaan Riepu tarjoaa itseään tällä hetkellä ainoastaan puhtaana verkkomediana, koska sillä ei ole aikaa, kiinnostusta eikä taloudellisia resursseja edistää, kehittää ja rikastaa kotimaista kulttuuri- ja mediaelämää muulla tavoin.
Sekin on paradoksi, että kirjoitan näitä sanoja Turun luonnon helmasta enkä esimerkiksi Helsingin kaupungin urbaanista sykkeestä, jos sellaista nyt enää ylipäätään on – tahi on koskaan ollutkaan.
Haluaisin yhtäällä ajatella juuristani lähtien, että Riepu olisi jotenkin urbaani media, mutta toisaalta miten monta urbaania mediaa olemme saaneet nähdä tulevan ja menevän sillä välin kun olemme käyneet Sodassa ja Lostarissa kusella.
Ehkä Rievun henkiset arvot ovat sittenkin ennemmin vanhankantaiset kuin urbaanit: uskoa ja luottaa siihen, että puhutteleva ja kiinnostava sisältö houkuttelee kyllä aina ihmiset paikalle nauttimaan sisällöistä, kunhan niissä on substanssia eikä pelkästään kaikista uusimpia trendejä seuraavia graafisia kokeiluja.
The more things change the more they stay the same.
Tee hyvin. Do good. Ole hyvä. Be good. Ole humaani. Be human.
Olosuhteiden pakosta joudun luomaan tämän median sellaiseen ilmastoon ja ilmapiiriin, missä minulla ei ole mitään tietoa ja käsitystä, miltä huominen näyttää. Silti koen, että Riepu on pakko saada valmiiksi ja suomalaisen kulttuurin tekijöiden sekä kuluttajien iloksi ja hyväksi vain siksi, koska mielestäni tällainen media Suomesta puuttuu.
Kun Rievun kaltainen media täältä kerran puuttuu, on sellainen luotava itse – varsinkin kun kukaan ei tässä maassa näemmä halua enää tällaista turjaketta enää palkata oikeisiin töihin. Silloin niitä oikeita töitä on alettava tekemään niiden visioiden pohjalta, jotka ovat pyörineet jo aivan liian kauan mielessä, koska ei enää muutakaan voi.
Joten mikäli itse haluat edistää Rievun kaltaisen vaihtoehtomedian kehittämistä Suomessa 2020-luvulla, voit liittyä mukaan Rievun lukijaksi, tukijaksi tai tekijäksi tästä linkistä.
(Kuvaaja Matthias Groeneveld palvelusta Pexels.)
