Hyökkäys Sofia Virran taannoista Euroopan-reissua ja Sanna Marinin tanssivideoita vastaan ovat osa kansainvälistä liikehdintää, kirjoittaa Rievun Nalle Österman.
Sisällysluettelo:
Kesän 2025 Sofia Virta -kohu tämän matkailuautolla Keski-Eurooppaan suuntautuneesta lomasta paljasti jotain hyvinkin rumaa suomalaisen nykypolitiikan kulttuurista. Kokoomuksen kansanedustaja Tere Sammallahti tiivisti Virran lomasta näin:
– Vihreiden PJ Sofia Virta autoili Euroopan ympäri ja poltti parissa viikossa enemmän dieseliä kuin duunari vuodessa.
Kun vihreiden puheenjohtaja julkaisi kivoja lomakuvia, konservatiivinen poliittis-mediakompleksi mobilisoi täyden arsenaalinsa: hiilijalanjälkilaskurit, tekopyhyyssyytteet ja moraalinen suuttuminen.
Mutta kun pääministeri Petteri Orpo ja ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala pyörivät Turun Ruisrockissa ilmeisen ”höyryisessä” tilassa tillin tallin kuin GG Allin, sivuutetaan kokoomuspoliitikkojen ilmiselvä humalatila oikeistomedioissa kunnioittavalla hiljaisuudella.
Kyse ei ole yksittäistapauksesta. Sofia Virta on uusin uhri ilmiössä, joka riivaa länsimaisia demokratioita: nuorten, älykkäiden progressiivisten naispolitiikkojen systemaattinen maalittaminen.
He edustavat tulevaisuutta, jossa valta ei enää keskity vanhoille, valkoisille, konservatiivisille miehille – ja juuri siksi heidät on tuhottava.
Kansainvälinen poliittisen ahdistelun verkosto
Virran kohtalo toistaa hämmästyttävän tarkasti samaa kaavaa, joka on nähty ympäri maailman:
Ruotsalainen Greta Thunberg on joutunut presidenttien ja mediamogulien pilkan kohteeksi, missä nuorta aktivistia on teini-iästä saakka kutsuttu ”kakaraksi” ja hänen Asperger-diagnoosistaan on tehty vitsin aihe.
Yhdysvaltalainen Alexandria Ocasio-Cortez saa päivittäin tappouhkauksia ilmasto- ja tasa-arvoajatustensa vuoksi ja oikeistomediat keskittyvät hänen pukeutumiseensa politiikan sijaan.
Entinen pääministeri Sanna Marin (sdp) kohtasi armotonta tarkastelua suurennuslasilla, joissa vähäisimmistäkin asuvalinnoista tai iltamenoista tehtiin pöyristyneitä artikkeleita oikeistomedioiden toimesta.
Kuvio on kristallinkirkas: edistykselliset naispoliitikot, jotka puhuvat ilmastokriisistä, sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja sukupuolten tasa-arvosta kohtaavat henkistä väkivaltaa ja vastustusta tavalla, joka olisi käsittämätön miespolitiikon kohdalla.
Nyt tähtäimessä on Sofia Virta.
Tekopyhyysnarratiivin anatomia
Virran loman käsittely paljastaa konservatiivisen hyökkäyksen mekanismit, jossa perussuomalainen kansanedustaja Sanna Antikainen tiivisti retoriikan:
– Helmikuussa vaaditaan rajoituksia ihmisten yksityisautoiluun ilmaston nimissä, mutta heinäkuussa lähdetään itse dieselpakulla halki Euroopan.
Äkkiseltään argumentti kuulostaa järkeenkäyvältä, mutta se perustuu tahalliseen väärinymmärrykseen. Vihreiden politiikka ei ole yksilöllisten valintojen kieltämistä vaan systemaattista muutosta: parempaa joukkoliikennettä, sähköistämistä, infrastruktuurin uudistamista.
Virran lomaan ei ole rakennettu kattavaa eurooppalaista juna- tai bussiverkkoa vaan hän toimi nykyjärjestelmän puitteissa, jonka korjaamisen eteen hän politiikassaan kuitenkin työskentelee.
Konservatiivit kuten perussuomalaiset ja kokoomus sen sijaan vastustavat järjestelmän muuttamista samalla kuin he syyttävät yksittäisiä ihmisiä vaikuttamisesta järjestelmän sisällä.
Tämä on intellektuaalista epärehellisyyttä ja tahallista vääristelyä pahimmillaan.
Kaksoisstandardien karu todellisuus
Vertaamalla Virran sekä entisen pääministerimme Sanna Marinin kohtelua mediassa muiden poliitikkojen saamaan ”kritiikkiin” paljastuu räikeä epätasa-arvo:
Sofia Virta: Lomakuvista lasketaan hiilijalanjälkeä, puolisoa jahdataan yksityisomaisuuden takia, Ruisrock-ilottelusta rakennetaan taas uutta pöyristynyttä skandaalia ja jokainen yksityiselämän valinta tulkitaan poliittiseksi kannanotoksi.
Petteri Orpo ja Sari Multala: Ruisrock-juhlinta ohitetaan tyylikkäällä hiljaisuudella, yksityiselämä on yksityistä ja puolisoiden toiminta ei kiinnosta ketään.
Ero on niin ilmeinen, että se paljastaa aivan liian monen median sisäänrakennetun puolueellisuuden ja oikeistolaisuuden.
Näin konservatiiviset miespolitiikot saavat elää inhimillisinä kansalaisina, kun taas edistyksellisiltä naisilta vaaditaan yliluonnollista pyhyyttä.
Ala-arvoisin taktiikka
Sofia Virran puolison Atte Ailion taannoinen metsähakkuukohu edustaa nykyaikamme poliittisen ahdistelun pohjalukemia.
Tässä varsin kyseenalaisessa tapauksessa Seiskan paparazzitoimittaja Panu Hörkkö jahtasi Virran puolisoa ja vaatimalla vaati Virtaa vastaamaan miehensä yksityisistä päätöksistä, kehittäen tästäkin keinotekoisen poliittisen skandaalin.
Hörkön toiminta Narinkkatorilla oli suoranaista vainomista. Kun Virta kieltäytyi haastattelusta puolison asioista, saapui tähtitoimittaja ensin fyysisesti häiritsemään häntä julkiseen tilaisuuteen, kunnes palasi ”puolen tunnin päästä” jatkaakseen ahdistelua, minkä seurauksena hänen kameraansa ”revittiin” lopulta Virran avustajien toimesta.
Kuvitelkaa vastaava tilanne käännettynä: feministimedia alkaisi jahtaamaan perussuomalaisten Jani Mäkelän vaimoa tämän yritystoiminnasta, vaatisi Mäkelää vastaamaan puolisonsa liiketoimista ja kun tämä kieltäytyisi, tulisivat toimittajat häiritsemään häntä fyysisesti vaalitilaisuuksiin.
Perussuomalaisten ja kokoomuksen mediakoneet huutaisivat ”vainoamisesta” ja ”journalismin rappiosta”. Mutta kun kohteena on progressiivinen nainen, sama toiminta määritellään ”journalismiksi”.
Tosin maailmasta tuskin löytyy vielä niin alhaista rimaa, etteikö tekopyhä oikeistomedia voisi sitäkin vielä alittaa.
Patriarkaatin viimeinen taistelu
Sofia Virran ja Sanna Marinin kaltaisten poliitikkojen edustama uhka vanhalle järjestelmälle on olemassaolon kannalta ratkaiseva. Virran tapauksessa kohde on:
Työväenluokkainen nainen, joka nousi duunariperheestä politiikan huipulle
Nuori äiti, joka puhuu avoimesti yksinhuoltajuudesta ja vaikeista kokemuksista
Progressiivinen poliitikko, joka ajaa ilmastotoimia, sukupuolten tasa-arvoa ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta
Aito persoona, joka kieltäytyy poliittisesta teatterista
Tämä yhdistelmä horjuttaa kaikkea, mitä konservatiivisten miesten valta edustaa.
Virran elävä esimerkki todistaa, että johtajuus ei vaadi etuoikeutettua taustaa, ikää tai miehisyyttä. Hän edustaa maailmaa, jossa valta jakautuu toisin – ja juuri siksi hänet on tuhottava jo nyt, ennen kuin on liian myöhäistä.
Kun Sanna Marinkin saatiin luopumaan poliittisesta urastaan ajojahtimaisella mediavainolla, on oikestomedian kohteeksi nyt valikoitunut vihreiden Sofia Virta: hänkin nuori, kaunis, edistyksellinen, sanavalmis ja älykäs nainen.
Sattumaako?
Miten iskeä takaisin?
Onko mitään enää tehtävissä? Voiko yksittäinen naispoliitikko suojautua enää mitenkään, jos häntä kohtaan on aloitettu ja suunnattu systemaattinen hyökkäys- ja maalituskampanja?
Onneksi on. Toimiviksi strategioiksi ovat osoittautuneet esimerkiksi seuraavat:
Nimeä ilmiö: Kutsutaan ahdistelua sen oikealla nimellä, eli sukupuolittuneeksi poliittiseksi ja henkiseksi väkivallaksi. Kyse ei ole ”kritiikistä” vaan valtarakenteiden puolustautumisesta.
Dokumentoi kaikki: Jokainen uhkaus, seksistinen kommentti ja kaksinaismoralistinen esimerkki tallennetaan ja julkaistaan. Läpinäkyvyys on paras ase.
Rakennetaan naisten koalitio: Yli puoluerajojen ulottuva solidaarisuus. Kun SDP:n, keskustan ja jopa eräät kokoomuksen naiset ottavat kantaa sukupuolittuneeseen ahdisteluun, viesti voimistuu.
Käännä narratiivi: Sen sijaan että puolustaisi kesälomaansa, Virran tulisi hyökätä: ”Miksi konservatiiviset miehet ovat niin peloissaan nuorista naisista, että heidän täytyy hyökätä jokaisen lomakuvan kimppuun?”
Kansainvälistä asiaa: EU:ssa ja YK:ssa on alati kasvava huoli naispolitiikkojen turvallisuudesta. Suomalaiset ahdistelutapaukset kuuluvat osaksi maailmanlaajuista taistelua.
Demokratian vaarantuminen
Kun yhteiskunnallinen keskustelu kääntyy edistyksellisten naispoliitikkojen lomakuvien pakkomielteiseksi analyysiksi, jäävät todelliset yhteiskunnalliset ongelmat sivuun.
Ilmastokriisi kiihtyy, eriarvoisuus kasvaa ja demokratia rapautuu, mutta tärkeämpien aiheiden sijaan energiaa käytetään sen laskemiseen, montako litraa dieseliä paloi vihreiden puheenjohtajan Euroopan-matkalla.
Tämä on tietty tarkoituskin. Huomion ohjaaminen pois oikeista ongelmista on osa strategiaa.
Vanhat valtarakenteet eivät luovu vallastaan vapaaehtoisesti vaan ne käyttävät kaiken käytössään olevan väkivallan – fyysisen, psykologisen sekä poliittisen – puolustautuakseen.
Huolestuttavaa Virran tapauksessa on se, kuinka helposti vihamielisyys normalisoituu. Kun Virta ihmetteli ”mihin ovat hävinneet käytöstavat”, häntä syytettiin draamailusta.
Samaan aikaan perinteisesti miesvaltaiset instituutiot kuten poliisi ja oikeuslaitos eivät välttämättä tarjoa riittävää suojaa edistyksellisille naispoliitikoille, kuten Sanna Marinin taannoinen lähestymiskieltotapaus osoitti.
Toivon näkymiä
Mutta historia kulkee eteenpäin. Jokainen naispoliitikkojen sukupolvi on taistellut samoja taisteluja ja jokainen heistä on vienyt asiaansa eteenpäin.
Nyt on Sofia Virran vuoro.
Virran tehtävänä on kestää myrsky, nimetä ilmiö oikeilla nimillään ja rakentaa pohjatyö tuleville sukupolville. Kyse ei ole vain hänen urastaan vaan kyse on koko demokratiamme tulevaisuudesta ja siitä, millaisessa maailmassa tulevat sukupolvemme kasvavat.
Tai kuten hän itse totesi vihakommenttien vyöryessä:
– Vihaan väsyy. Ja sen vihaa lietsovat tietävät. Ja juuri siksi ei saa antaa periksi.
Nyt olisi vain kaikkien sivistynyttä, älykästä, tasa-arvoista rakentavaa politiikkaa toivovien ja kannattavien kansalaisten liityttävä yhteen ja pidettävä huolta siitä, ettei Sofia Virta ja hänen hengenheimolaisensa jää tässä taistelussa yksin.
Muutos parempaan huomiseen lähtee aina meistä itsestämme.
Nalle aloitti kirjoittajan uransa 15-vuotiaana Rumba-lehdessä 1980-luvun lopulla. Tämän jälkeen Nallen juttuja on julkaistu muun muassa Suosikissa, Soundissa, Suessa, Hymyssä, Hufvudstadsbladetissa, Helsingin Uutisissa ja Ylen verkkosivuilla. Elää mielen kanssa, josta on alettu viime vuosina käyttää kirjainyhdistelmiä ADHD ja ADD.
