Muistatko vielä MTV Pushin? Edes miljoonasatsaus ei tuonut MTV:n videogaalaa Suomeen

MTV Push on merkittävä suurtapahtuma Helsingille.

(Alkuperäinen teksti julkaistu alun perin Nalle Östermanin sittemmin lakkautetussa ”Rocktoimittajan päiväkirja” -blogissa 12.9.2014 otsikolla ”MTV Push, huikea investointi vai vuosikymmenen puhallus?”)

Kun vielä suuri osa suomalaisista poti juhannuskrapulaa, uutisoi Helsingin Sanomat sunnuntaina 22. kesäkuuta 2014, kuinka Helsinki aikoo rahoittaa MTV-musiikkitapahtumaa yli puolella miljoonalla eurolla.

Verna Vuoripuron kirjoittamassa artikkelissa paljastettiin, että Helsingin kaupunki aikoo todellakin käyttää 637 500 euroa kansainvälisen MTV-musiikkikanavan Push Helsinki 2014 -tapahtuman järjestelyihin. Tapahtuman kokonaiskustannukset ovat 850 000 euroa.

– MTV on nuoressa kohderyhmässään erittäin suosittu kanava. Etenkin gaala on alalla todella arvostettu. Helsinki pyrkii olemaan vahva tapahtumakaupunki, ja MTV-yhteistyö vahvistaa tavoitetta, Helsingin kaupunginjohtaja, ylipormestari Jussi Pajunen (kok) totesi haastattelussa.

Nähtävästi MTV Push -pilottihanke kursittiin varsin nopeasti kasaan, sillä jutussa kerrottiin, kuinka tapahtuma järjestettäisiin ensimmäisen kerran jo tämän vuoden syyskuussa. Veronmaksajien rahoilla synnytettävälle tapahtumatuotannolle oli täten varattu aikaa kolmisen kuukautta.

Artikkelissa kerrotaan, kuinka vastaavaa, tiettyyn kaupunkiin liittyvää MTV Push -nimistä kokonaisuutta ei ole aiemmin järjestetty. Idea MTV Push -konseptiin lähti Helsingin kaupungin tapahtumapäällikkö Saila Macheren mukaan vuodesta 1994 lähtien järjestetyn MTV:n Europe Music Awards (EMA) -gaalan tavoittelusta. Tänä vuonna EMA järjestetään 9. marraskuuta 2014 Skotlannin Glasgowssa.

Viime vuonna Amsterdamissa järjestetyllä tapahtumalla kerrotaan olleen yli 290 miljoonaa televisiokatsojaa. Helsinki haki gaalaa järjestettäväkseen ensimmäisen kerran vuonna 2011.

– Olemme tuntemattomampi kaupunki, joten päätimme tehdä ensin erilaista yhteistyötä MTV:n kanssa. EMA olisi ollut liian iso tapahtuma pienelle ja uudelle yhteistyömaalle. Nyt kaupunki ja MTV voivat oppia tuntemaan toisensa paremmin Pushin kautta, Machere kertoi Hesarille kesäkuussa 2014.

Sinänsä Helsingin kaupungin rohkeutta on ihailtava, toisihan EMA maahan varmasti liudan kovan luokan maailmantähtiä maamme pääkaupunkiin.

– Periaatteessa olemme lähteneet siitä, että tätä Push-tapahtumaa seuraisi sitten gaala, koska puitteet ovat olemassa. Päätöstä MTV:n suunnalta ei kuitenkaan vielä ole, totesi Pajunen Helsingin Sanomissa kesäkuussa 2014.

MTV Push Helsingin kerrotaan olevan tapahtumakokonaisuus, joka esittelee kaupunkia muodin, musiikin, designin ja uusien teknologioiden kautta. Vielä kesäkuussa tapahtuman ohjelma oli auki. Se oli kuitenkin tiedossa, että MTV:n toteuttamaan mediakokonaisuuteen kuuluu muun muassa World Stage -konserttitaltiointi.
Muissa maissa järjestetyissä World Stage -konserteissa ovat esiintyneet muun muassa Beyoncén, Depeche Moden, Lady Gagan, Katy Perryn ja Red Hot Chili Peppersin kaltaisia kovan luokan maailmantähtiä. Millaisia superstaroja Suomessa vielä nähdäänkään?

– Itse suhtaudun EMA:n toteutumiseen todella positiivisesti, Machere vakuutti Hesarille vielä kesäkuussa.

MTV Push Helsingin kerrotaan tavoittavan
yli 500 miljoonaa kotitaloutta. Ohhoh!

Toissapäivänä, keskiviikkona 10. syyskuuta 2014 koitti vihdoin se päivä, jolloin tämä nuoressa kohderyhmässään erittäin suosittu kansainvälinen kanava rantautui Suomeen MTV Push -tapahtuman muodossa.

Huomasiko joku?
Tapahtumaan investoitujen eurojen valossa on hämmästyttävää, miten vaisuksi sen näkyvyys on jäänyt. Olemattomaksi, suorastaan. Mitä näillä rahoilla on tehty? Mitä näillä rahoilla on ostettu?
Tiistaina, 9. syyskuuta 2014 julkaistu lehdistötiedote kertoo seuraavaa:

”MTV PUSH Helsinki on kolmipäiväinen musiikkia, muotia ja lahjakkuuksia esittelevä tapahtuma, jonka järjestää kansainvälinen MTV nuorisokulttuuribrändi yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa. MTV on Helsingissä kuvaamassa tapahtumaa: konsertista ja kaupunkitapahtumista koostettava MTV PUSH Helsinki Special ohjelma esitetään lokakuussa MTV:n kansainvälisillä kanavilla ympäri maailmaa ja se tavoittaa yli 500 miljoonaa kotitaloutta.”

Kolmipäiväisen tapahtuman näyttämöiksi nimetään Circus, Teurastamo, Torikorttelit, Lasipalatsin aukio, Nuorten toimintakeskus Happi sekä Helsingin yliopiston kirjasto. Tähän asti kuulostaa lupaavalta.
Totuus ja todellisuus on jotain aivan muuta.
Rumban toimituspäällikkönäkin työskennellyt kollegani Janne Flinkkilä alkoi purkaa tätä sekavaa vyyhteä keskiviikko-iltana klo 18.45 omassa Facebook-profiilissaan. Tätä kirjoittaessani riemastuttava ketju on saanut jo yli 200 kommenttia.
MTV Push Helsingin markkinointibudjetti
vuodelle 2014 on 80 000 euroa.

Pekko Käpin esiintyessä Café Engelin sisäpihalla, oli tunnelma näinkin kiihkeä. Ehkä kuvaruudun ulkopuolella oli armottomat bileet, mutta rohkenen epäillä.

Tapahtuman markkinointibudjetin kerrotaan olleen 80 000 euroa. Mihin nuo rahat ovat kadonneet? Eivät ainakaan tapahtumasta tiedottamiseen. 850 000 eurolla ei nähtävästi saada myöskään edes ylläpitäjää tapahtuman Facebook-sivuille. Tällä yli 500 miljoonaa kotitaloutta tavoittavalla tapahtumalla onkin jo 65 (!!!) tykkääjää Facebookissa!
Yhden tykkäyksen hinnaksi on siis tässä vaiheessa tullut vaivaiset 13 076,92 euroa.
Kun tapahtuma myytiin Helsingin kaupunginhallituksen päättäjille viime syksynä, on kaupunginhallituksen 28. lokakuuta 2013 päivättyyn pöytäkirjaan kirjattu seuraavaa:

”Kaupungin strategiaohjelman 2013–2016 mukaan ”Helsinkiin haetaan suurtapahtumia ja kilpailukyvyn kannalta merkittäviä kongresseja yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa.” MTV Push Helsinki olisi toteutuessaan strategiaohjelmassa mainittu suurtapahtuma. Lisäksi se olisi merkittävä kaupunkimarkkinoinnin väline.”

MTV Push Helsingin tiedottajan Anna Karin
mukaan torikortteleissa vieraili noin 2000 henkeä.

Tällaisen valokuvan tapahtuman tiedotusta hoitaneen Pink Eminencen tiedottaja ja projektipäällikkö Anna Kari postasi Twitteriin Neøv-bändin keikalta ilon ollessa ylimmillään panimoravintolan Bryggerin sisäpihalla tässä merkittävässä suurtapahtumassa. Cheek vaviskoon!

Samaisessa pöytäkirjassa avataan myös tapahtuman budjettia.

2014:
– Tapahtuman tekninen toteutus ja TV-tuotanto 450 000 euroa
– Markkinointimateriaalit, viestintä ja dokumentointi 80 000 euroa
– Esiintyjien palkkiot 50 000 euroa
– Kansainvälinen medianäkyvyys 270 000 euroa
– Yhteensä 850 000 euroa

Lukuja, joista normaalit suomalaiset kulttuurituottajat voivat vain haaveilla.
Esimerkiksi Ravintolapäivän yksi perustajista Timo Santala on kertonut, että Ravintolapäivä sai Helsingin kaupungilta 2011 yhteensä 5 000 euroa (Kulttuuriteko-palkinto), vuonna 2012 nolla (0) euroa, vuonna 2013 yhteensä 3 500 euroa (Kulttuurikeskuksen lähikulttuuriavustuksina) ja tänä vuonna jälleen nolla (0) euroa.
Helsingissä syntyneen Ravintolapäivän Wikipediasta löytyvät tilastot ovat kunnioitusta herättävät. Silti Ravintolapäivä on neljässä vuodessa saanut kaupungilta tukea ainoastaan 8500 euroa, mikä tekee tasan yhden (1) prosentin MTV Pushin tänä vuonna saamasta taloudellisesta tuesta, ensi vuodesta nyt puhumattakaan!

2015:
– Tapahtuman tekninen toteutus ja TV-tuotanto 450 000 euroa

– Markkinointimateriaalit, viestintä ja dokumentointi 65 000 euroa

– Esiintyjien palkkiot 70 000 euroa

– Kansainvälinen medianäkyvyys 465 000 euroa

– Yhteensä 1 050 000 euroa

Eli kahdessa vuodessa tähän tapahtumakokonaisuuteen tuhrataan liki kaksi miljoonaa euroa kansalaisten verovaroja!
Eikä tässä vielä todellakaan kaikki, kuten Ostoskanavalla on tapana sanoa. Pysykää ihmeessä kanavalla, sillä tätä ihmettelyä todellakin riittää vielä paljon lisää!

”MTV Push Helsingillä tavoitellaan laajaa kansainvälistä medianäkyvyyttä, ja sen avulla halutaan markkinoida Helsinkiä hauskalla ja kaupungin vahvuuksiin perustuvalla tavalla. Vastaavaa, tiettyyn kaupunkiin liittyvää MTV Push -nimistä kokonaisuutta ei ole aikaisemmin järjestetty”, julistaa kaupunginhallituksen pöytäkirja vielä.

Ahaa, eli onko tämä vahvan kaupunginjohtajan Jussi Pajusen henkilökohtainen voimannäyttö!?! Kun hän ei saanut aikoinaan ajettua Malmin lentokenttää maan tasalle ja samasta ajatushautomosta visioitu amerikkalainen Guggenheimin taidehalli näyttää myös olevan kovassa vastatuulessa, on ylipormestarilla ollut ilmeisen pakottava tarve jättää edes jokin pysyvä näyttö olemassaolostaan jälkipolville!
MTV Push Helsingille budjetoitiin vain 80 000 euroa
markkinointiin. Kenties siksi tapahtuman Facebook-sivuille
pitää etsiä vapaaehtoinen moderaattori tällaisella viestillä.

Mikä olisikaan kirkkaampi kruunu Pajusen harmaantuville kutreille kuin saada patsastella punaisella matolla kansainvälisten tähtien kaverina Helsingin kaupungintalon edessä salamavalojen räiskeessä ennen juhlaillallista?

Kyllä sellaisen uroteon jälkeen kelpaisi lähteä eläkepäiviään viettämään.
Ainutlaatuinen konsepti MTV Push ei kuitenkaan ole. Esimerkiksi Facebookista löytyy tapahtumalle joulukuussa 2012 perustettu intialainen sivu (754 tykkäystä), helmikuussa 2011 perustettu espanjalainen sivu (196 tykkäystä) ja tammikuussa 2012 perustettu marokkolainen sivu (194 tykkäystä).
Näiden lukujen valossa konseptin merkittävyys alkaa hahmottua.

”Kampanjan ja tapahtumakokonaisuuden tärkeimpänä kohderyhmänä ovat nuoret ja nuoret aikuiset. Helsinki haluaa näyttäytyä heille houkuttelevana matkailu-, työskentely- ja opiskelukohteena. Samalla paikallinen osaaminen saa kansainvälistä näkyvyyttä ja tunnettuutta. Markkinointikonsepti tavoittaa laskennallisesti 470 miljoonaa kotitaloutta.”

Millaistakohan laskukaavaa käyttäen tuollaiseen lukuun on päästy? Kuten monet ovat näiden tietojen valossa huomauttaneet, on Helsingillä tarjota lukuisia kansainväliset mitat täyttäviä tapahtumia nuorille ja nuorille aikuisille, kuten esimerkiksi Ravintolapäivä, pitkän linjan metallifestivaali Tuska, indieväen suosima Flow sekä nuorelle tanssikansalle suunnattu Weekend Festival.
Nämä tapahtuvat ovat yleensä syntyneet pienen luovan joukon yhteisestä visiosta, jota on lähdetty toteuttamaan halusta tuottaa elävää kaupunkikulttuuria omalle kotikaupungille sekä sen asukkaille omalla riskillä. Jos hyvin on käynyt, on tapahtuma saattanut saada pienimuotoista tukea vielä kaupungiltakin.
Näiden luovien ihmisten ansioiden ja saavutusten rinnalla kaupunginjohtaja Pajusen egotrippi on kuin märkä rätti vasten kasvoja, kun rahaa pannaan palamaan hankkeeseen, jonka arvo ja tulokset näyttävät vielä toistaiseksi kovin valjuilta, vaisuilta ja epäillyttäviltä.
Ensimmäisen tapahtumapäivän jälkeen paikallislehti Metron lukija Jan-Erik Sepponen katsoikin tapahtuman tärkeimmäksi anniksi sen, että ”MTV Push -tapahtuma valaisi hienosti Sofiankadun.”

– Nämä välikadut voisi valaista useamminkin eri väreillä, sillä saataisiin pimeään kaupunkiimme lisää väriä, torikortteleissa vieraillut Sepponen kirjoitti.

Näin keskiviikosta raportoi puolestaan Wincave-blogin Lauri Ojanen:

”Eilinen tapahtuma oli ilmaistapahtumaksi erittäin laadukas niin esiintyjineen kuin miljöineen, mutta missään vaiheessa ei ollut pelkäämääni tungosta. Pekko Käppiä oli Cafe Engelin sisäpihalla seuraamassa kymmenkunta ihmistä, Kasmiria sen jälkeen minä, seuralaiseni ja MTV Pushin sponsoripaidat päällä kulkeneet promoottorit. Viimeisenä esiintynyttä Graciasta sentään seurasi jo moninkertainen määrä porukkaa, mutta tiiviiltä näyttänyt Bryggerin sisäpiha ei missään vaiheessa tuntunut tiiviiltä.”

Hyvä meininki! Upeeta! Mahtavaa! Wau!

Pink Eminencen tiedottaja ja projektipäällikkö Anna Kari ilmoitti Twitterissä puolestaan, että torikortteleiden tapahtumissa vieraili yhteensä noin kaksituhatta (2000) kävijää.

Millaistakohan laskukaavaa käyttäen tuollaiseen lukuun on päästy?

Tosin torikorttelin tapahtumista ei kannata vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä, sillä totesihan Helsingin kaupunkimarkkinointiyksikön johtaja Saila Machere Metro-lehdelle jo heinäkuussa 2014 seuraavaa:

– Päätapahtuma on Circus-yökerhossa pidettävä konsertti, jossa esiintyy joku kansainvälinen, nousussa oleva artisti ja joukko suomalaisia. Konsertista esitetään televisiossa puolen tunnin kooste, ja toivomme, että siihen mahtuisi pätkiä myös oheistapahtumista.

Helsingin kaupungin tapahtumapäällikkö Saila Machere
ja MTV Pushin projektipäällikkö Mikko Leisti
suunnittelutoimisto Pluto Finlandista kävivät
promoamassa tapahtumaansa myös Radio Helsingissä.

Mennäänpä sitten pitemmittä puheitta siihen eiliseen päätapahtumaan! Kaiken kaikkiaan tuohon 1500 henkeä vetävään yökerhoon on lähetetty 849 Facebook-kutsua. Niihin 379 henkeä on vastannut myöntävästi ja 55 hylänneet kutsun.

Loput ovat jättäneet reagoimatta.
Vaikka paikalle pääsisi 6,50 euron (!) investoinnilla katsomaan sellaisia kansainvälistä tunnustusta saaneita artisteja kuten brittiläinen Charli XCX, hollantilainen Oliver Heldens sekä brittiläinen Becky Hill. Joukosta suomalaisia vastaa Kauniaisten oma poika Redrama, eli Lasse Mellberg!
Nuorille ja nuorille aikuisille suunnatun konseptin kotisivut ovat jo herättäneet huomiota onnettomalla käyttöliittymällään, joka ei sovellu moderniin mobiilikäyttöön tippaakaan.
Anteeksiantamatonta!
Ennen pääkonserttia Helsingin Sanomien Nyt-liitteen toimittaja Silja Massa tiesi kertoa ansiokkaassa artikkelissaan, että torstai-iltapäivään mennessä päätapahtumaan oli myyty vain kolmesataa (300) lippua, vaikka tavoite oli saada yökerhon 1 200 asiakaspaikkaa täyteen!
Fremantle Median Piia Puntola
promosi tapahtumaa leffa-alan
ryhmässä Facebookissa –
pyytämättä ja täytenä yllätyksenä
järjestäjille.

Ei siis ihme, että järjestäjillä alkoi lirahdella pöksyihin. Elokuva- ja TV -alan tuotantoyhtiö Fremantle Median tuotantopäällikkö Piia Puntola olikin jo aiemmin näpytellyt Facebookissa toimivaan Elokuva- ja TV-sarja-avustajat -ryhmään viestin, jolla pyrki houkuttelemaan lisää yleisöä paikan päälle.

Helsingin Sanomien mukaan MTV Pushin suomalaiset järjestäjät kiistivät kuitenkin yksi toisensa perään tietävänsä tällaisesta kosiskelusta mitään.
Toisin sanoen vahvat katastrofin ainekset leijuivat tämän tapahtuman yllä ennen Cirkuksen ovien avautumista eilen illalla.
Järjestäjien kannalta MTV Push -päätapahtuma näytti kuitenkin päättyvän Rumba-lehden päätoimittajan Teemu Fiilinin raportin perusteella onnellisesti – tältä erää. Paljon kysymyksiä koko MTV Push -konsepti kuitenkin herättää. Esimerkiksi seuraavanlaisia:

1. Tapahtuman markkinointimateriaaleihin, viestintään ja dokumentointiin on budjetoitu kaupunginhallituksen 28.10.2013 päivätyn pöytäkirjan mukaan 80 000 euroa. Mihin tämä raha on käytetty, jos ja kun se ei ole ainakaan julkisessa markkinoinnissa näkynyt?

2. Kerrotte konseptin olevan suunnattu nuorille ja nuorille aikuisille. Miksi sitten tapahtuman verkkosivut ovat niin vanhanaikaiset ja markkinointi sosiaalisissa medioissa niin alkeellista?

3. Ymmärrättekö miten ristiriitaiselta se vaikuttaa, jos ja kun Kontufestarin kaltaiset pitkäikäiset paikallistapahtumat joutuvat vuosi vuodelta elämään löysässä hirressä samalla kun kansainväliselle korporaatiolle riittää rahaa törsättäväksi miljoonittain?

4. Helsingin kaupunkimarkkinointiyksikön johtaja Saila Machere totesi Metro-lehdelle heinäkuussa 2014, että MTV Pushin myötä MTV:n Europe Music Awards saadaan Helsinkiin ”joskus”. Mitä tämä joskus käytännössä tarkoittaa? Onko teillä mitään mustaa valkoisella EMA:n saamiseksi Suomeen vai vain tukku tyhjiä lupauksia?

5. Uskotteko todellakin saavanne MTV Europe Music Awards -gaalan Suomeen näin juosten kustuilla toteutuksilla?

6. Millä tavoin olette laskeneet MTV Push Helsinki -spesiaalin tavoittavan yli 500 miljoonaa kotitaloutta, kuten lehdistötiedotteessanne viestitte?

MTV Push Helsingin lehdistötiedote kertoo, että tänään perjantaina 12. syyskuuta 2014 konseptiin kuuluu vielä workshop ja muotinäytös Teurastamolla, Muun muassa Lady Gagalle, Kylie Minoguelle ja Paloma Faithille esiintymisasuja suunnitellut tyyliguru Alex Noble pitää klo 14 alkaen workshopin vaatesuunnittelun opiskelijoille ja alan ammattilaisille.

Twitter oli eilen liekeissä MTV
Pushin aikaan – vai oliko?
(Kuvakaappaus: Jaakko Hirvioja)

Työpajassa tuunataan suomalaisen Pure Waste Textilesin denim-työtakkeja. Parhaimmisto pääsee mukaan illan muotinäytökseen, jossa yhtenä malleista nähdään MTV:n VJ Becca Dudley.

Radio Helsingin aamushown’n vetäjän Maria Veitolan mukaan Helsinki Design Week olisi kuitenkin järjestetty ilman MTV:n läsnäoloakin.

Kummallisia yksityiskohtia tapahtuman ympärillä on enemmänkin: esimerkiksi MTV Finlandin Facebook-sivuilla kerrotaan olevan 1 730 936 tykkääjää. Miksi sitten sivujen sitoutuneimmat käyttäjät asuvat Perun Limassa?

MTV:n Pohjois-Euroopan PR-päällikkö Peter von Satzger ehti jo vuosi sitten vakuuttelemaan Kauppalehdelle, että sivujen käyttäjämäärä on syntynyt orgaanisesti. Yhtä orgaanisesti kuin eilen Twitterissä?

Flickr-kuvapalvelusta löytyy joukko erilaisia henkilöitä markkinoimassa MTV Push Helsinki -tapahtumaa visuaalisesti. Mitä vikaa kuvassa?

Nykyisten tietojen valossa koko MTV Push -konsepti näyttää vuosikymmenen puhallukselta. Onko Helsingin kaupunki todellakin pannut haisemaan satoja tuhansia euroja Limassa klikattujen Facebook-tykkäysten pohjalta!?!

Toivon koko sydämestäni helsinkiläisten veronmaksajien puolesta olevani väärässä.

MTV Finlandin motto vuonna 2014 – FAKING IT.

EDIT (pe 12.9.2014 klo 17.08): Myös Staran verkkosivu on uutisoinut tapahtumaan liittyvistä kummallisuuksista tänään klo 16.30. Sivuston ylläpitäjä Jocka Träskbäck on kaivanut esiin tapahtuman budjetin (s. 15), jossa on yksityiskohtaisesti lueteltu tapahtuman kuluerät. Ote Träskbäckin kirjoituksesta:

MTV Push Helsinki -budjetti 2014

”Nyt, tapahtuman osoittauduttua täydelliseksi flopiksi, erityishuomio on kiinnittynyt tapahtumaan käytettyyn valtavaan rahasummaan ja sen perusteisiin. Stara selvitti tänään kokeneilta tapahtuma- ja festivaalijärjestäjiltä samankaltaisten tilaisuuksien järjestämisen kokonaiskustannuksia. Ammttilaisten mukaan nyt järjestetyn tapahtuman käypä budjetti on esiintyjäpalkkioiden suuruudesta riippuen korkeintaan noin 100.000 – 150.000 euroa, jos tapahtuma on suunniteltu noin 15.000 ihmisen mukaan.

MTV Push -tapahtuman avustushakemuksessa on liitteenä myös alustava budjetti. Siinä esimerkiksi tapahtuman vessoihin on budjetoitu 15.000 euroa. Staran saamien tietojen mukaan päivän hinta yhdelle siirrettävälle Bajamaja-vessalle on tänä kesänä ollut hieman alle sata euroa sisältäen kuljetuksen, tyhjennyksen, vessapaperit ja huollon. MTV Push -tapahtuman vessabudjetilla Narinkkatorille olisi siten saanut peräti 150 vessaa.

Toinen erityistä huomiota osakseen saanut budjetin kohta oli turvallisuus, johon oli budjetoitu 130.000 euroa. Staran tapahtumajärjestäjiltä saamien tietojen mukaan järjestysmiehiä välittävien yritysten käypä hinta on tänä kesänä ollut noin 25 euroa tunnilta sisältäen arvonlisäveron. Budjetoidun mukaan Narinkkatorilla olisi siten pitänyt olla järjestysmiehiä 5.200 miestyötunnin edestä, eli 325 järjestysmiestä kahdeksan tuntia kahtena päivänä. Paikalla olleiden mukaan alueella ei kuitenkaan näkynyt tavallista enempää järjestysmiehiä. Keskimäräinen kesäfestivaali käyttää järjestysmiehiin kolmessa päivässä noin 40.000 – 50.000 euroa arvonlisäveroineen.

MTV Push -tapahtuman budjetissa on laskettu esiitymislavan, äänentoiston, valojen ja videoscreenien kokonaishinnaksi 125.000 euroa. Staran saamien tietojen mukaan samalla summalla saisi esimerkiksi Ruisrockin päälavan äänentoistoineen ja tekniikoineen kolmen päivän ajaksi. Sen kokoista esiintymislavaa ei kuitenkaan Helsingissä nähty.”

Kansainväliseen markkinointiin on vuodelle
2015 budjetoitu 440 000 euroa.

PÄIVITYS 30.3.2024: Liki miljoonan euron satsauksen piti todellakin tuoda MTV:n European Music Awards Suomeen. Sinänsä rohkea pelinavaus ei ole kuitenkaan toistaiseksi kantanut hedelmää: vuoden 2014 jälkeen MTV:n European Music Awards on nähty Italian Milanossa (2014), Hollannin Rotterdamissa (2015), Iso-Britannian Lontoossa (2017 ja 2020), Espanjan Bilbaossa (2018) ja Sevillassa (2019), Saksan Düsseldorfissa (2020) ja jopa Euroopan EU-vastaisimmaksi maaksi kuvailluin Unkarin pääkaupungissa Budapestissa 2021 – vaan ei edelleenkään Suomessa.

Viime vuonna Pariisiin 5. marraskuuta 2023 järjestettäväksi kaavailtu gaala peruttiin 19. lokakuuta 2023, syyksi ilmoitettiin Israelin ja Hamasin välillä paria viikkoa aiemmin alkanut sota. Vuonna 1994 perustettu MTV European Music Awards nähtäneen tänä vuonna 10. marraskuuta 2024 Iso-Britannian Manchesterissa, mikäli maailmanpoliittiset myrskyt sen sallivat.

Mahdollisista Suomen gaaloista ei ole enää tällä vuosikymmenellä keskusteltu julkisesti.

Share