Anna Abreun debyyttivideo kappaleesta End Of Love vuodelta 2007 taltioi häpeilemättä, kun vain 17-vuotiaan Abreun käsi eksyi autiolla hiekkarannalla nuoren komistuksen pullottavalle etumukselle. Uhhuh ja ohhoh!
Katselen autiota hiekkarantaa, mutta siellä ei kuljeskele eläkeikäinen Katri-Helena Kalaoja vaan jotain paljon raikkaampaa ja tuoreempaa. Valkoiseen harsoiseen mekkoon verhoutunut nuori tyttö kulkee paljasjaloin autiolla hiekkarannalla valkoiset korkokengät käsissään. Valkoinen väri viittaa viattomuuteen, mutta harsoinen veden kastelema mekko luo mielikuvan neitseellisestä nymfistä, joka vain odottaa poimijaansa. Uuhh!
Tuo nuori nymfi paljastuu vuoden 2007 Idols-kilpailun kakkoseksi, Anna Abreuksi. Hän katselee kuvaruutuun keimailevasti ja viekottelevasti. Nyt päästään asiaan! Mitä rannalla oikeasti tapahtuu on kuitenkin jätetty leikkaamon lattialle – nyt saamme siis elää vain mielikuvituksen varassa. Seuraavaksi lyhyisiin farkkushortseihin ja t-paitaan sonnustautunut kaunotar juttelee akustista kitaraa kantelevan komistuksen kanssa.
Sitten ollaan taas hiekkarannalla. Seuraavaksi kävellään kadunvartta pojan kanssa. Käsi kädessä. Ihmisten edessä. Sieltä hän on palannut autiolle hiekkarannalle entistä viettelevämpänä ja kiihkeämpänä. Mitä muutakaan nuo rohkeat poseeraukset ja ilmeet voisivat tarkoittaa?
Rantakadulle pysähtynyt pari istahtaa katukivetykselle. Tyttö kaivaa paksun vihon esiin, ilmeisesti päiväkirjansa. On intiimimpien tunnustusten aika. Seuraavaksi tyttö on jälleen hiekkarannalla yksin.
End of love, rakkaus on loppu.
Etsiikö tyttö uutta rakkautta autiolta hiekkarannalta? Kuinka moni kuvaruudun takana haluaisi tällä nimenomaisella hetkellä jakaa rakkautensa Anna Abreun kanssa? Vietteleviä katseita, kaunista hymyä, eroottista tanssia… Lävistys oikean alahuulen alla paljastaa, ettei nyt olla täysin viattoman tytön kanssa tekemisissä. Lähikuvat antavat katsojalle palan neidon sielusta. Hän on haavoitettu ja yksin. Hän haluaisi jonkun rinnalleen. Törröttävät pusuhuulet ovat merkki.
Hitaat lähikuvat luovat raukean tunnelman, nopeat lähikuvat taas viestivät kiihkeästä intohimosta.
Kohdassa 2.25 tytön vasen käsi on kuin varkain eksynyt komistuksen etumuksen kohdalle. Poika näyttää hämmentyneeltä, tyttö kokeneelta. Hän näyttää siltä, kuin hän on tehnyt samoin ennenkin. Voin sieluni silmin tuntea pojan ahdingon hänen alushousujen sisäpuolella.
Farkkushortsinen tyttö katsoo auringonlaskua katsoen horisonttiin. Hän on yksin. Hänen piirteitään ei voi tunnistaa, hän on taiteellinen silhuetti. Tunnelma antaa katsojan mielikuvitukselle jälleen vallan.
Nymfi katsoo kuvaruudusta viattomin katsein vihreänharmailla silmillään. Joku on tekstannut hiekkaan sanat ”End of Love”. Vesi huuhtoo ne pois. Vesi on puhdistava elementti. Vesi palauttaa viattomuuden. Synninpäästö. Puhdistus.
Anna Abreu – End Of Love (Official Video)
Säv. ja san. Teemu Brunila
Kust. B Publishing Oy
Tuotanto: Rauli Eskolin & Teemu Brunila
Videon ohjaus: Jaakko Manninen
Tuottaja: Kusti Manninen & Jaakko Manninen
Leikkaaja: Jaakko Manninen
Kuvaaja: Hannu-Pekka Vitikainen
(P) & (C) 2007 SONY BMG MUSIC ENTERTAINMENT (FINLAND) OY
(Teksti julkaistu alun perin Nalle Östermanin ”Suomen seksikkäimmät musavideot” -blogissa 8.10.2011).