Ympäröivä mediailmasto on tällä vuosituhannella muuttunut valtaisasti sosiaalisen median esiinmarssin myötä. Kun tekoälyn algoritmit ovat päässeet määrittelemään, mikä ihmisiä kiinnostaa ja mikä ei, niin olemme karvaalla tavalla saaneet oppia, miten eripurainen ja torainen porukka me ihmiskuntana oikein olemme.
Sitä on ollut surullista seurata ja todistaa – eli järjen katoamista tunteen tieltä. Ja kyllä: en ole itsekään synnitön.
Tämän päivän mediat tarjoilevat aivan liian paljon eripuraa lietsovia tunnepohjaisia artikkeleita, jotka vetoavat ihmiskunnan primitiivisimpiin aisteihin. Seuraukset ovat nähtävissä: someriitoja, välirikkoja, fyysistä väkivaltaa ja pahimmissa tapauksissa hengenlähtö.
Siispä, mikäli haluaa muutosta, on asiat tehtävä toisin. Tai kuten perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini aikoinaan totesi: ”Jos sinulla ei ole omaa suunnitelmaa, olet osa jonkun toisen suunnitelmaa.”
Itse olen Rievun perustajana ja vastaavana tuottajana ajatellut, että ihannemediani pitäisi eripuran lietsomisen sijasta synnyttää ymmärrystä erilaisuudelle.
Tässä tapauksessa eräinä esikuvinani ovat toimineet ruotsalaiset musiikkilehdet Sweden Rock Magazine sekä edesmennyt Close-Up (1991–2019), jotka ovat vuosikymmenten saatossa tarjoilleet hyvinkin kattavia ja seikkaperäisiä haastatteluita, aina Turbonegrosta, Michael Monroesta ja Ville Valosta Shiningin Niklas Kvarforthiin ja Mayhemin edemenneeseen Euronymoukseen (1968–1993).
Kun mietin näitä medioita, niin ensimmäisenä minulle tulee mieleen juuri nämä – parhaimmillaan toistakymmentä sivua pitkät – syvähaastattelut, joissa artistit päästetään puhumaan elämästään, ajatuksistaan, taiteestaan ja kokemuksistaan sydämensä kyllyydestä. Tällaisesta artikkelityypistä käy hyvänä esimerkkinä kesällä 1995 edesmenneeseen Suosikkiin tekemäni haastattelu Andy McCoyn kanssa, joka erinäisistä syistä näkee ensi kertaa päivänvalon vasta nyt.
Mutta kun ajattelen suomalaisia medioita, ei tällaiselle ruotsalaistyyppiselle musiikki- ja kulttuurijournalismille näytä Suomessa olevan tilaa kuin aniharvoin. Toivottavasti olen väärässä.
Silloin sitä on pakko ryhtyä omaan kokemuspohjaansa tukeutuen tekemään itse, jotta saa edes yhdestä mediasta jotain mielekästä luettavaa itselleen.
Erään sloganimme pohjalta haluan Rievun tarjoilevan jännittäviä ja kiinnostavia kohtaamisia mitä mielenkiintoisimpien kulttuurivaikuttajien ja -tekijöiden kanssa, jotta ymmärryksemme näitä ihmisiä ja ihmiskuntaa kohtaan lisääntyisi ja eripuraisuus lievittyisi.
Olen vuosien saatossa saanut haastatella mitä eriskummallisempia taiteentekijöitä. Kun muistelen niistä merkittävimpiä kohtaamisia, ovat parhaimmat juttutuokiot syntyneet yleensä ajan kanssa ja syvällisesti. Joitakin vanhoja ”klassikoitani” olen nyt haalinut ja päivittänyt Riepuun siksi, että te lukijoina ja kenties myöhemmin myös tekijöinä saisitte kiinni siitä arvomaailmasta, minkä perustalle Riepu on rakennettu ja pystytetty.
Tämän kirjoitettuani en missään nimessä halua, että Riepu olisi mikään nostalgiatrippi, päinvastoin.
Haluaisin, että Riepu on ajan hermolla ja pulssilla operoiva älykäs vaihtoehtomedia, joka availee myös sellaisia maailmoja, jotka saattavat olla jossain määrin tabuja valtavirtamedioissa. Silti ne ovat aiheita, joista mielestäni on hyvä kirjoittaa, jotta ihmisten ymmärrys tämän maailman monimuotoisuudesta ja rikkaudesta lisääntyisi ennakkoluuloisen eripuraisuuden tieltä.
Mikäli haluat itse tukea tämän kaltaista pitkäjänteistä ja syvällistä journalismia sekä Rievun kaltaisen vaihtoehtomedian kehittämistä Suomessa 2020-luvulla, voit liittyä mukaan Rievun lukijaksi, tukijaksi tai tekijäksi tästä linkistä.
(Rievun vastaava tuottaja Nalle Österman ja The Wildhearts -yhtyeen basisti Danny McCormack kohtasivat toisensa Joensuun Ilosaarirockissa heinäkuussa 1997, kuva: Jasse Salonen.)
