8. marraskuuta 1942 on sunnuntai. Isäni on tuolloin 9-vuotias. Iso Roobertinkatu 1:ssä sijaitsevassa elokuvateatteri Tivolissa oli puolen päivän aikaan alkanut pyöriä Allan Dwainin 1939 ohjaama komediaelokuva Kolme väärää muskettisoturia.

Jatkosodan sunnuntaipäivän rauhan rikkoo ilmahälytys. Se annetaan kello 12.16. Helsingin ylle on päässyt keskellä päivää neuvostoliittolainen PE-2-pommikone, jossa on kaksi 250 kilon pommia.

Sotasensuuri pysyy tiukkana. Pommituksesta on seuraavana päivänä vain lyhyt uutinen Helsingin Sanomien etusivun alanurkassa. Levottomuutta kansalaisten keskuuteen ei saa aiheuttaa. Silminnäkijät levittävät kuitenkin kauhukertomuksia suusta suuhun.

Heitä sotasensuuri ei voi vaientaa.

Kolme päivää myöhemmin ilmasuojelukeskus antaa sanomalehdille pommituksen uhrien nimiluettelon – noin 120 haavoittunutta ja 51 kuollutta. Menehtyneiden lasten ja nuorten suuri määrä saa lukijat hiljaisiksi: Terttu 15 v; Pentti 9 v; Bror 12 v; Kaarina 11 v; Soile 8 v; Lauri 11 v; Veikko 11 v; Eino 17 v; Ahti 12 v; Helvi 16 v.

Myös isäni piti olla tuossa elokuvateatterissa tuolloin, mutta hän oli tavoilleen uskollisena myöhässä. Kirjoittaisinko minä siinä tapauksessa tätä tekstiä, mikäli hän olisi ehtinyt ajoissa tuohon näytökseen?

Sitä emme saa koskaan tietää.

Sotiemme veteraanien perintö

Tätä kirjoittaessani olen ehtinyt vaeltaa tällä pallolla jo 52 vuoden ajan. Siihen aikaan mahtuu paljon erilaisia ihmeitä ja tapahtumia, niin hyviä kuin huonojakin. Silti tämä maailma ei ole koskaan tuntunut yhtä vieraalta, tuntemattomalta, ailahtelevammalta, pelottavammalta ja synkältä kuin nyt.

Uutiset ympäri maailman ovat huolestuttavia: sotaa, nälänhätää, ympäristökatastrofeja, ilmastonmuutosta, pandemioita, maailmanpoliittisia mullistuksia, valeuutisia, verkkohuijauksia, mustamaalausta, sotapropagandaa, kolmatta maailmansotaa, ydinsodan uhkaa…

Yritä kaiken tämän keskellä elää mahdollisimman mukavaa, huoletonta ja turvallista elämää.

Helmikuussa 2025 helsinkiläinen Tuska-festivaali ilmoittaa buukanneensa tulevan kesän Tuskaan venäläisen Slaughter To Prevail -yhtyeen esiintymään, jonka solisti Alex Terrible (oik. Aleksandr Šikolai) esiintyy säännöllisesti Venäjän lipun kanssa ja julistaa ylpeyttä venäläisyydestään.

Missä kulkee hyväksymisen raja?

Jos Suomea ja suomalaisia on ammuttu ja pommitettu itsenäisen historiamme aikana neuvostoliittolaisten toimesta niin, että suomalaisiakin on kaatunut kymmeniä tuhansia läpi koko maan, niin onko moraalisesti miten viisasta buukata kesken Venäjä-pakotteiden tällainen artisti Suomeen esiintymään samalla kuin Venäjä murjoo Ukrainaa maan tasalle jo neljättä vuotta?

Tämänkö eteen sotiemme veteraanit taistelivat, jotta suomalainen yritys voi buukata tuottojensa maksimoimiseksi suositun venäläisyhtyeen päälavalleen esiintymään tämän kesän ainoalle Euroopan keikalleen?

Vai pitääkö tämäkin vain hyväksyä inkluusion nimissä, koska muuten olet ilonpilaaja?

Rajatonta suvaitsevaisuuttako?

Slaughter To Prevailin esiintyminen Tuskassa paljastaa eräällä tavalla koko suvaitsevaisuuskeskustelun ydinongelman ja paradoksin, ristiriidan.

Jos vastustat Venäjän lippua Tuskassa, olet suvaitsematon. Jos taas hyväksyt sen, olet mukana normalisoimassa aggressioita. Täten koko järjestelmä on rakennettu niin, että arvostelu muuttuu automaattisesti moraaliseksi epäonnistumiseksi.

Tosiasiassa suvaitsevaisuus on muuttunut koulukiusaajien poliittiseksi aseeksi, joka toimii vain yhteen suuntaan. Ja aivan kuten koulukiusaamisessakin, eivät uhrit saa vaatia oikeutta ja suvaitsevaisuutta itselleen. Näin koulukiusatut saavat jatkaa koulussa kun taas kiusattu joutuu vaihtamaan ympäristöään.

Ilonpilaaja-leima on vallankäytön työkalu. Se tekee kriitikistä ongelman sen sijaan, että käsiteltäisiin itse asiaa, ollen siten klassinen deflektio, silmänkääntötemppu.

Suvaitsevaisuuden alkuperäinen idea oli suojella heikkoja vainolta. Tänään sillä suojellaan vahvoja kritiikiltä. Älä siis kysy, miksi Venäjän lippu liehuu Suomessa vaan kysy, miksi sinua häiritsee diversiteetti.

Siispä voidaanko jo puhua toksisesta suvaitsevaisuudesta?

Feministi ja diktaattori samalla asialla

Kun perussuomalainen poliitikko sanoo, että sananvapaus on tukahdutettu ja mitään ei saa enää sanoa, rientävät muut poliitikot sanomaan, että saittehan te nytkin sanoa sanottavanne ja miten sananvapauteen liittyy myös sananvastuu.

Toisaalta olemme taas nykyisessä suvaitsevaisuuskeskustelussa singahtaneet todellisuuteen, missä mitään ei saisi enää arvostella, koska silloin olet ilkeä ja paha ihminen.

Niinpä Yhdysvaltojen tuore presidentti Donald Trump ja tanskalainen poplaulajatar Saint Clara päätyvät yhtäkkiä edustamaan saman kolikon eri puolia, koska kummankin mielestä kritiikeistä tulee niin “huono fiilis”.

Saint Clara syytti huhtikuussa 2025 mieskriitikoita ”incel-fiiliksistä” ja vaati, ettei ”Gaffan tai Soundvenen pitäisi päättää, oliko esitykseni hyvä vai huono. Sen päättää yleisöni.”

Enää mieskriitikko ei voi vain olla eri mieltä, vaan hänen täytyy olla sairas, naisvihaaja tai muuten vain epänormaali. Ja kun argumentit loppuvat, vedotaan syrjintään.

Samasta asiasta oli kyse myös Helsingin kaupungin tuoreesta syrjintätapauksesta, missä kertaalleen jo sovittu Notkean Rotan keikka Kontulaan peruttiin kaupungin ohjausryhmän toimesta perustelulla, ”te edustatte keski-ikäisiä miehiä, jotka ootte joskus ollut julkkiksia.”

Itseni kaltaisen keski-ikäisen valkoisen suomalaisen miestoimittajan silmissä kyse ei vaikuta olevan muusta kuin feministisestä miesvihasta, missä sukupuoli määrittää argumentin arvon eikä sisältö.

Näin päädymme lopulta orwellilaisen itsesensuurin kierteeseen, missä arvostelu on vihapuhetta ja kiusaamista, analyysi on kyseenalaistamista sekä negatiivisuutta ja missä totuus uhrataan harmonian alttarilla, jotta kenellekään ei tulisi ikävä olo.

Paitsi sille, joka on vaiennettu.

Hyvän fiiliksen kulttuuri

Klassinen feminismi taisteli sen puolesta, että naiset voivat kestää saman kritiikin kuin miehetkin. Saint Clarankin edustama moderni populaarifeminismi vaikuttaa väittävän, että naiset ovat liian hauraita arvostelulle. Paradoksaalisesti tämä on naisia alistavaa sillä se olettaa, että naiset eivät kestä samaa intellektuaalista haastetta kuin miehet.

Tämä ei ole feminismiä vaan identiteettipolitiikkaa – ja missä Saint Clara edustaa yhtäkkiä samaa toimintakulttuuria kuin Trump, Putin ja muut diktaattorit, jotka haluavat tukahduttaa kriittiset äänet ja moniäänisen yhteiskunnan kokonaan.

Sensuurin anatomia onkin sama riippumatta ideologiasta ja sen mekanismi identtinen: leimataan kritiikki, henkilöidään ongelma, luodaan moraalinen pakko ja lopulta vaaditaan hiljaisuutta sekä yksimielisyyttä.

Trumpismin ja putinismin maailmassa kaikki ei-toivottu journalismi on valeuutisia, “fake news” ja kriittiset toimittajat ovat ”kansan vihollisia”. Saint Claran kaltaisten uusprogressiivisten suvaitsevaisten, “suvakkien” keskuudessa kaikki ei-toivottu arvostelu on vihapuhetta ja kriittiset toimittajat ovat ”suvaitsemattomia”, ”inceleitä” tai ”rasisteja”.

Toisin sanoen vain samaa tavaraa eri paketissa.

Kulttuuritoimittajien kohdalla leimatuksi tulemisen pelko johtaa itsesensuurin kierteeseen, missä toimittajat pelkäävät negatiivista leimaa sekä lokakampanjoita ja missä mediat hakevat turvallisia sekä kiistattomia aiheita. Tämän seurauksena kriittinen journalismi kuihtuu hiljalleen pois, jättäen jälkeensä vain PR-materiaalia ja hyvesignalointia.

Paradoksaalisesti ”hyvän fiiliksen kulttuuri” tuottaa lopulta pahimmat mahdolliset fiilikset, kun todellisuus iskee takaisin.

Riippumattoman median välttämättömyys

Slaughter To Prevailin Tuskan esiintymisen alla toistettiin monesta suunnasta mantraa, missä musiikki ja politiikka on pidettävä erillään – vaikka samaan aikaan venäläinen artisti heiluttaa lavalla Venäjän lippua ja julistaa ylpeyttä venäläisyydestään.

Tämähän vain toistaa sitä samaa kaavaa, missä urheilu ja politiikka olisi pidettävä erillään silloinkin, kun tapahtumanäyttämönä toimii ihmisoikeuksista viis veisaava maa.

Raha puhuu. Viestin sisällöllä ei ole tällöin enää väliä vaan ainoastaan sillä, kuka viestin tuo. Näin luodaan klassiset kaksoissidokset, mitä kritisoidessasi sekoitat politiikan ja musiikin, mutta jos et, hyväksyt sen poliittisen viestin.

Näin on onnistuttu luomaan täydellinen paradoksi, missä artisti saa olla poliittinen, mutta yleisö ei saa reagoida politiikkaan poliittisesti.

Toisin sanoen olemme systemaattisen ja rakenteellisen ongelman ytimessä, missä valtamedia sensuroi itsensä ennakolta varmuuden vuoksi, sosiaalisen median algoritmit vaimentavat ja hiljentävät moniäänisyyden, työpaikat rankaisevat “väärästä” puheesta ja missä yksilöä puolustavat ammattiliitotkin yritetään kurjistaa hengiltä.

Mistä ja missä voi siis enää puhua ja kirjoittaa, jos tätä ristiriitaa arvostellessasi tulee itsekin boikotoiduksi? Onko mikään enää pyhää, jos kaikelle keksitään oikeutus?

Nykytodellisuudessa – missä moraaliset periaatteet taipuvat taloudellisten etujen mukaan – suvaitsevaisuudesta on tullut vallankäytön väline, missä kriittinen journalismi kuolee hyvien fiiliksten alttarilla ja historiankin traumat voidaan unohtaa ”inkluusion” nimissä.

Ehkä tie helvettiin on todellakin kivetty hyvillä aikomuksilla, mutta se ei tarkoita, ettei sitä saisi tai pitäisi tarkastella. Päinvastoin: se tekee kritiikistä entistä välttämättömämpää.

Tästä syystä minun oli lopulta pakko perustaa Riepu. Ei vapaasta tahdosta vaan välttämättömyydestä.

Yksiäänisyyttä vastaan

Itselleni Riepu edustaa viimeisiä paikkoja, joissa voin vielä sanoa ääneen asioita, mitä monet ajattelevat mutta eivät uskalla enää sanoa.

Toki Riepuakin on ehditty jo syyttää venäjämielisyydestä siksi, että olen julkaissut sivustolla myös Jauri Varvikon kaltaisen pitkän linjan Venäjä-asiantuntijan kirjoituksia, jotka eivät ole istuneet Suomen kaltaisen maan nykyiseen yksiääniseen medialinjaan.

Tämähän alkaa jo muistuttaa reilun 80 vuoden takaista sota-ajan mediasensuuria, eikö?

Mutta Riepu ei ole eikä aio olla media, jonka tarkoitus on lokeroitua tiettyyn aatteeseen vaan tarjota moniäänisyyttä ja sellaisiakin näkökulmia, jotka eivät näinä vaikeina aikoina pääse valtamediassa esille, koska niiden on jossakin yksipuolisesti päätetty olevan ”vääriä”.

Siinä suhteessa minä ja Slaughter To Prevailin Tuskaan buukannut promoottori Jouni Markkanen olemme yhtäkkiä samalla asialla, koska emme kumpikaan halua alistua ulkopuolelta tulevaan yksipuoliseen ja yksiääniseen sensuuriin sekä ohjaukseen.

Ehkä Slaughter To Prevailin kaltaisia yhtyeitä tarvitaankin siksi, että niiden avulla ja niiden kautta voimme yrittää käsitellä myös kivuliaampia aiheita ja niiden aiheuttamaa tuskaa, rohkeasti ja rakentavasti.

(Kai nyt kaikki varmasti panivat merkille tuon harvinaisen nokkelan aasinsillan ja viittauksen edellisessä lauseessa?)

Tai kuten espanjalainen esseisti ja runoilija George Santayana (1863–1952) totesi 1905 julkaistussa teoksessaan The Life Of Reason:

”Ne, jotka eivät muista menneisyyttä, ovat tuomittuja toistamaan sitä.”

Siksi tähän loppuun sopinee erinomaisesti se, mitä sosiaaliseen mediaan nimimerkillä “terapeuttiville” kirjoittava kansanedustaja Ville Merinen (sdp) päivitti Instagramiin eilen, sunnuntaina 30. kesäkuuta 2025:

“Miksi ei voisi olla laajasti mielipiteitä? Jotenki alkanut rassaamaan somessa sellainen outo vaatimus siitä, että kaikki pitää osata sanoittaa tietyllä tavalla. Muuten olet täysin vääränlainen ihminen.

“Myös mielipiteissä pitää olla ns. oikeaoppinen tai sit oot täysin väärässä ja vääränlainen. Tosiasiassa ihmiset janan koko skaalalla eikä vain ääripäissä. Nykyään miettii kolme kertaa ottaako edes kantaa, kun yksi väärin kirjoitettu sana voi pilata kaiken. (Käytit esim. sanaa tasa-arvo, vaikka somessa hyväksyttävä sana on yhdenvertainen).”

“Myös sellainen outo vaatimus, että postatessasi nyt pitää ottaa huomioon menneisyys ja tulevaisuus. Ihan niinkuin ihminen ei voisi elää hetkessä ja mielipide muuttua vuosikymmenten aikana. Ps. oon kokeillut eduskunta-aikana jo kaikenlaista viestintää. Hyökkäys ja toisten kritisointi toimii ja on äärimmäisen helppoa. Mutta keskusteluyhteyden löytäminen on haastavaa ja mielekkäämpää.”

Mikäli haluat olla mukana Rievun missiossa edistämässä moniäänisempää yhteiskunnallista kulttuurikeskustelua, lähetä sähköpostia osoitteeseen info@riepu.fi.

Missä kulkee hyvän ja huonon venäläisyyden raja? Tämä kysymys sai konkreettisen vastauksen, kun maineikas Tuska-festivaali ilmoitti maaliskuussa venäläislähtöisen Slaughter To Prevail -yhtyeen esiintyvän tapahtuman yhtenä pääesiintyjänä kesäkuussa 2025.

Päätös on paljastava esimerkki siitä, miten modernissa kulttuurikapitalismissa moraaliset kriisit voidaan muuttaa markkinamahdollisuuksiksi.

Kaksinaismoralismin anatomia

Putinin hyökkäyssodan jälkeen Suomessa on nähty laajaa ja systemaattista venäläisen sekä siihen rinnastettavan kulttuurin boikotointia.

Suomen valtamediassa – esimerkiksi useissa Sanoma-korporaation tuotteissa kuten Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa – tikunnokkaan on nostettu Rievun sivuiltakin tuttu suomalainen mediavaikuttaja ja Venäjä-asiantuntija Jauri Varvikko.

Lisäksi useat ravintolat, kirjailijat, muusikot ja monet muut heihin rinnastettavissa olevat kulttuurivaikuttajat ovat joutuneet automaattisesti systemaattisen syrjinnän kohteiksi, mikäli heihin on voitu liittää edes hitunenkin todellisia, liioiteltuja tai kuviteltujakin venäläisyhteyksiä.

Samaan aikaan toiset kulttuuriorganisaatiot voivat kuitenkin buukata venäläisiä artisteja, kunhan retoriikka ja suuruusluokka on oikea.

Vuodesta 1998 järjestetyn Tuska-festivaalin Slaughter To Prevail -kiinnitys kristallisoi tämän ristiriidan täydellisesti. Yhtyeen solisti Alex Terrible (oik. Aleksandr Šikolai) on heiluttanut lavalla Venäjän lippua, ilmaissut rakkautensa synnyinmaahan ja puolustanut oikeuttaan ”edustaa Venäjää ympäri maailmaa”.

Silti Tuska-festivaalin järjestäjät pitävät buukkausta perusteltuna sekä moraalisesti kestävänä, koska artisti ”toimii Yhdysvalloista käsin” ja on ”ilmaissut olevansa sotaa vastaan”.

Näin paljastuu länsimaalaisen moraalin kaksoisstandardi: samat teot ja sanat tulkitaan eri tavoin riippuen tekijän taloudellisesta arvosta. Jos pienempi taho ei voi koskaan lausua tarpeeksi vahvoja sanoja vapautuakseen boikotista, löytyy suuremmalle toimijalle aina tarvittavat kanavat.

Kuten sanonta kuuluu: laki on sama kaikille, vain tulkinnat vaihtelevat.

Tarpeettomat provokaatiot

Tuska-festivaalin pääpromoottorin Jouni Markkasen sähköpostivastaukset Helsingin Sanomille ovat mestarillinen esimerkki siitä, miten moraaliset kysymykset muutetaan teknisiksi ongelmiksi. Hänen vastauksensa rakentuvat huolellisesti kerrostetuille argumentaatioille:

– Bändi toimii Yhdysvalloista käsin ja on tietojemme mukaan ilmaissut heti Venäjän hyökkäyksen jälkeisinä päivinä olevansa sotaa vastaan. Tuska on yhteisö, jonka monimuotoisuus tekee meistä vahvempia samalla velvoittaen kunnioittamaan ja käyttäytymään arvokkaasti toisiamme kohtaan. Tämä pätee myös Tuskassa esiintyviin artisteihin.

Markkasen mukaan Tuskassa esiintyvillä artisteilla on ilmaisunvapaus ja taiteellinen vapaus, ja artistit ovat vastuussa esitystensä sisällöstä. Slaughter To Prevailin perumisesta ei ole hänen mukaansa käyty keskusteluja.

– Lähtökohtaisesti emme lähde puuttumaan esitysten sisältöön, joskin olemme kommentoineet artistin edustajalle niin sanottujen tarpeettomien provokaatioiden välttämisestä. Useat Tuska-esiintyjät ovat jollain tavalla provokatiivisia.

Markkasen vastaukset edustavat klassista yritysten kriisinhallintaa: tunnustetaan huoli, mutta kierretään vastuu ja kääritään ratkaisu samalla korkeampiin arvoihin. Vapaus, monimuotoisuus ja taide muutetaan myyntiargumenteiksi. Kritiikin vastustaminen kehystetään syrjinnän vastustamiseksi.

Erityisen nerokas on ”tarpeettomien provokaatioiden välttämisen” mainitseminen. Tällä myönnetään ongelma, mutta ei oteta siitä vastuuta. Samalla normalisoidaan käyttäytyminen toteamalla, että ”useat Tuska-esiintyjät ovat jollain tavalla provokatiivisia”.

Moraalinen arbitraasi

Arbitraasi tarkoittaa tilannetta, jossa samaa kohdetta – kuten osaketta, valuuttaa tai vaikkapa venäläistä metallibändiä – ostetaan ja myydään samanaikaisesti eri markkinoilla eri hintaan, jotta voidaan hyötyä hintaerosta ja tehdä riskitöntä voittoa.

Käytännössä arbitraasi on hyödyllinen tilanne, kun markkinoilla on epätasapainoa ja hintaeroja eri markkinoiden välillä.

Arbitraasin periaate on löytää ja hyödyntää näitä hintaeroja.

Kun yhtälöön liitetään eettiset ja puhtaat periaatteet – ainakin näön vuoksi – voidaan venäläinenkin artisti myydä Euroopalle ja Euroopassa yhtäkkiä riskittömästi, ovathan yhtyeen arvot julistettu moraalisesti oikeiksi.

Siten Venäjän lippua lavalla heiluttava metallibändi onkin yhtäkkiä mahdollista näyttää myönteisessä valossa, kun taas fasistista ja homofobistakin Venäjää vastaan kamppaileva black metal -yhtye Nokturnal Mortum voidaan – Putinin narratiivia mukaillen – leimata natseiksi alkuaikojensa natsisympatioistaan johtuen.

Tuskako? Putinismiako?

Tuskan moraalinen teflon-pinta

Tuska-festivaalin strategia on esimerkki siitä, miten länsimainen kulttuurikapitalismi on oppinut hyödyntämään progressiivisia arvoja kaupallisiin tarkoituksiin. Monimuotoisuus, suvaitsevaisuus ja taiteellinen vapaus eivät ole enää itseisarvoja vaan työkaluja brändin rakentamiseen.

Toiminnallaan Tuska-festivaali on rakentanut itselleen moraalisen teflon-pinnan, joka toimii jokaisessa skenaariossa.

Yhtäällä Jinjerin kaltaiset ukrainalaiset bändit julistavat solidaarisuutta Venäjän hyökkäyssodan uhrien kanssa, kun taas (oikeanlaiset) venäläiset bändit kuten Slaughter To Prevail todistavat syvällisyyttä ja kykyä erotella yksilöt poliitikkojen teoista.

Suomessa kulttuurihenkilö tai poliittinen vaikuttaja voidaan canceloida yksistään siksi, että hänellä on nähty tai kuultu olevan venäläisyhteyksiä. Vaan kun Venäjän lippu valjastetaan osaksi riittävän menestyksekästä liiketoimintaa, saa se yhtäkkiä synninpäästön oikeanlaisesta inkluusiosta.

Näin tapahtuman julisteitakin voidaan kiinnittää ympäri kaupungin katukuvaa metroasemia ja bussipysäkeitä myöten, koska tässähän tuetaan vain sitä ”hyvää ja parempaa” venäläisyyttä.

Kotimaan yleisölle tämä on vastuullista ja eettistä toimintaa. Kansainväliselle yleisölle se on suvaitsevaista ja monimuotoista.

Sattumaako – vai vain huolellisesti suunniteltu brändi-identiteetti, missä Tuska on luonut itselleen aseman ”viisaana välittäjänä” asemoimalla itsensä ylevästi kaikkien osapuolten yläpuolelle?

Todellisuudessahan Tuska vain maksimoi asiakaskuntansa kaikista suunnista.

Geopolitiikka markkinointistrategiana

Tuska-festivaalin päätöstä ei voi ymmärtää ilman laajempaa geopoliittista kontekstia. Donald Trumpin palattua Yhdysvaltojen presidentiksi maan suhtautuminen Venäjään on jo selvästi muuttunut myönteisemmäksi.

Jos länsimainen linja todella pehmenee – mistä on jo näkyvissä selviä viitteitä – voi Tuska sanoa olleensa ”edelläkävijä” tässä Trumpin kehystämässä maltillisemmassa lähestymistavassa Venäjää kohtaan.

Tuskako? Trumpismiako?

Tämä voidaan nähdä osana strategista ennakointia ja markkinointia usealle yleisölle yhtä aikaa. Venäläinen yleisö näkee, että ”hyvät venäläiset” ovat tervetulleita. Kotimaan yleisö näkee, että vain ”Putinin vastustajat” pääsevät kyytiin.

Tulevaisuudessa voidaan vetää kumpaankin suuntaan tilanteen ja tarpeen mukaan.

Kyynisesti katsottuna tämä on täydellinen esimerkki siitä, miten geopoliittiset kriisit voidaan muuttaa brändinhallinnaksi ja markkinointimahdollisuuksiksi. Näin veriset geopoliittiset konfliktitkin on mahdollista hyödyntää rahaa tahkovana kilpailuetuna.

Tekopyhyyden teollistaminen

Tuska-festivaalin tapaus ei ole ainutlaatuinen. Se on pikemminkin erityisen paljastava esimerkki siitä, miten länsimaalainen kulttuurikapitalismi on kehittynyt. Kyse ei ole enää vain tekopyhyydestä vaan sen teollistamisesta.

Järjestelmä on oppinut muuttamaan moraaliset ristiriidat tuotteiksi. Sama päätös voidaan myydä eri tavoin eri yleisöille, jolloin jokainen saa kokea olevansa oikealla puolella ja hyvällä asialla.

Täten Tuska-festivaali on onnistunut nousemaan kulttuurikapitalistisen evoluution korkeimmalle huipulle löydettyään viisasten kiven, millä voi tuotteistaa minkä tahansa konfliktin markkinamahdollisuudeksi ja kaupalliseksi lisäarvoksi.

Näin moraali ei enää ole arvo vaan brändielementti. Samalla periaatteet eivät ohjaa toimintaa vaan toimivat ainoastaan raaka-aineena narratiivien rakentamiseen, missä oikeus ja vääryys määrittyvät puhtaasti markkina-arvon mukaan.

Raha puhuu ja siksi venäläinenkin raha kelpaa – kunhan se vain on ensin valkopesty oikealla terminologialla ja politiikalla.

Sijoitusyhtiön pelinappuloina

Vuonna 2021 Tuska siirtyi brittiläisen tapahtumajärjestäjän Superstruct Entertainmentin alaisuuteen, joka on maailman toiseksi suurin tapahtumajärjestäjä heti Live Nationin jälkeen. Superstruct järjestää vuosittain yli 80 festivaalia Euroopassa ja sen tilaisuuksissa käy vuosittain yli seitsemän miljoonaa henkeä.

Viime vuonna Superstruct myytiin amerikkalaiselle sijoitusyhtiölle KKR:lle yli 1,3 miljardin euron kaupassa. Sijoitusyhtiö kuin sijoitusyhtiö, saattaa joku ajatella – omistihan Superstructin jo ennestään sijoitusyhtiö Providence Equity Partners.

– Kyllä siinä loppupeleissä asiakas voittaa. Ihminen joka tulee festivaalille, saa entistä parempaa palvelua ja ohjelmaa, totesi Tuskan festivaalijohtaja Eeka Mäkynen Ylelle kaupan alla tuoreeltaan.

Kuten Venäjän lippua heiluttelevaa venäläistä metalcorea?

Erot sijoitusyhtiöissä paljastuvat niiden kokoluokassa: kun Providencen varallisuus arvioitiin 35 miljardin dollarin arvoiseksi 2023, kerrottiin KKR:n omistusten arvon olleen viime vuonna 637 miljardia dollaria – eli vajaat seitsemän kertaa suurempi kuin koko Suomen kuluvan vuoden budjetti!

Epäilemättä KKR:n intresseissä on päästä valtaviin venäläisvarantoihin käsiksi, tavalla tai toisella. Siten venäläismarkkinat ovat osa portfoliota – missä tästä näkökulmasta katsottuna Tuskan Markkanen ja Mäkynen sekä Venäjän lippua liehuttava Slaughter To Prevail ovat vain sen hyödyllisiä pelinappuloita.

Onko siten enää sattumaa, että yhdysvaltalainen pääomasijoitusyhtiö hyötyy tilanteesta, jossa ”oikeanlaiset” venäläisartistit kelpaavat esiintymään Tuskaan juuri Trumpin kakkoskaudella Putinin sotakoneen varjossa?

Kun Tuskan omistaa tätä nykyä sijoitusyhtiö, joka voisi halutessaan hotkaista koko Suomen alkupaloina – ja vielä riittäisi rahaa millä mällätä pää- ja jälkiruokaankin – niin yhtäkkiä Venäjänkin liput voivat liehua suomalaisen metallifestivaalin päälavalla, boikoteista riippumatta.

Sattumaako?

Raha ratkaisee

Lopulta Tuska-festivaalin tapaus paljastaa länsimaalaisen sivistyksen syvimmän ristiriidan. Puhumme tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta, mutta käytännössä vain rahalla on äänioikeus. Moraaliset periaatteet taipuvat taloudellisten etujen mukaan.

Helsingissä toimiva pieni venäläinen ravintola tai hyvinkääläinen äärimetallifestivaali ei voi tarjota samanlaisia taloudellisia intressejä kuin miljardiluokan sijoitusyhtiön tapahtuma. Siksi niiden kohtalo on ennalta määrätty. Suuri toimija voi aina ostaa itselleen moraalisen vapautuksen oikeanlaisilla sanoilla, narratiiveilla, poliitikoilla, juristeilla ja kytköksillä.

Tämä ei tee keskustelusta kuitenkaan merkityksetöntä.

Venäjän hyökkäyssota on todellinen tragedia ja siihen suhtautuminen on tärkeää. Tuskan venäläiskiinnitys kyseenalaistaa esimerkiksi sen, ovatko meidän vastauksemme todella periaatteellisia vai pikemminkin performatiivisia – eli tekopyhää teatteria?

Kun moraaliset periaatteet soveltuvat vain niihin, joilla ei ole varaa puolustautua, ne muuttuvat vallankäytön välineiksi. Kun oikeus määrittyy markkina-arvon mukaan, oikeudenmukaisuudesta tulee kauppatavaraa.

Slaughter To Prevailin kiinnitys Tuskaan on vain pieni episodi suuremmassa tarinassa. Se kertoo siitä, miten yhteiskuntamme todella toimii ja miten taitavasti se voi pukea kaupalliset intressit moraalisten arvojen verhoon.

Ehkä onkin aika kysyä, mitä me todella boikotoimme ja kuka siitä hyötyy?

Vuoden 2025 Tuska-festivaali järjestetään Helsingin Suvilahdessa 27.–29.6.2025. Venäläinen metalcore-yhtye Slaughter To Prevail nousee Tuska-festivaalin Karhu Main Stagelle lauantaina 28.6. kello 20.15 tämän kesän ainoalla Euroopan keikallaan.

View this post on Instagram

A post shared by Alex The Terrible (@alexterribleofficial)

– Te edustatte keski-ikäisiä miehiä, jotka ootte joskus ollut julkkiksia.

Näin ilmoitti syyksi Kontulan kulttuuriostarin tuottaja Sinivuokko Koivula rap-kollektiivi Notkean Rotan solistille Severi ”Rautaperse” Lehtoselle eilisen (30.5.2025) Hesarin artikkelin perusteella sen, miksei itä-helsinkiläistä rap-kollektiivia Notkeaa Rottaa voida enää ottaa tuttuun tapaan esiintymään Kontulan ostoskeskuksen kupeessa järjestettävälle Kontufestarille.

Kontufestarille, missä Notkea Rotta on ollut leppoisan ilmaistapahtuman vakiokalustoa jo perustamisestaan lähtien 2000-luvun alusta.

Miten meni omasta mielestä?

Tässä meillä on Helsingin kaupungin osallistavan budjetoinnin (OmaStadi) kulttuurilaitos – joka on juhlavissa julkilausumissaan sitoutunut monimuotoisuuteen ja inkluusioon – sulkemassa pois taiteilijoita juuri heidän ikänsä, sukupuolensa ja aiemman näkyvyytensä perusteella.

Ominaisuuksien, joita nämä eivät ole voineet valita.

Tasa-arvon paradoksi käytännössä

Kulttuurituottaja Koivulan viesti Notkean Rotan Rautaperseelle asettuu outoon valoon ottaen huomioon Helsingin kaupungin Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat vuosina 2022-2025. Pormestari Juhana Vartiaisen (kok) allekirjoittamassa esipuheessa todetaan selväsanaisesti:

”Jokaisella kaupunkilaisella on oikeus tulla kunnioittavasti kohdatuksi, käyttää palveluita ja osallistua itselle tärkeisiin asioihin juuri sellaisena kuin on, ilman pelkoa syrjinnästä tai häirinnästä.”

42-sivuisessa asiakirjassa kaupunki sitoutuu yksiselitteisesti edistämään tasa-arvoa ja syrjimättömyyttä kaikissa kunnallisissa palveluissa ja toiminnoissa, kuten näin:

”Helsingin kaupungin toiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyö on ihmisoikeusperustaista eli sen keskiössä on kaikkien helsinkiläisten ihmisarvon kunnioittaminen ja erityisesti heikommassa asemassa olevien kaupunkilaisten oikeuksien toteutumisen edistäminen.”

Silti Koivulan törkeä kuittailu Notkeaa Rottaa kohtaan, jonka keulahahmo Mikko Sarjanen valittiin vielä viime vuonna vuoden kaupunkilaiseksi työstään nuorten lukutaidon opettamisessa rap-työpajojen kautta, paljastaa huolestuttavan kuilun politiikan ja käytännön välillä.

Siinä kohtaa on vaikea olla miettimättä, miten vuoden kaupunkilaisesta tulee alle puolessa vuodessa ”keski-ikäinen ex-julkkismies”, joka ei enää sovi kaupungin kulttuuriohjelmaan?

Damage control ja taktisen harhautuksen taito

Kun asia nousi julkisuuteen, alkoi kaupunki harjoittaa nopeaa ”damage controlia” eli vaurioiden korjaamista. Helsingin kaupungin vastineessa kuitenkin sivuutettiin täysin ydinasia – eli kaupungin työntekijän härski lausunto – ja keskityttiin rahaan. Sattumaako?

Vastineessa kerrotaan, että ”kyse on valitettavasta väärinkäsityksestä” ja että rahoitusta ei myönnetty budjettisyistä. Vaikka nythän sitä louvoa piti vasta ollakin – kokonaista 300 000 euroa – Kontulan kulttuuriostari –hankkeelle.

Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan apulaispormestari Paavo Arhinmäki (vas) totesi Facebookissa asiasta muun muassa näin:

”Keski-ikäisenä puhemusiikin ystävänä voin todeta, että Helsingin kaupungilla ei ole mitään sellaista linjausta, että keski-ikäiset miehet eivät voisi esiintyä tai että meille keski-ikäisille miehille ei suunnattaisi kulttuuriohjelmaa. […] Tänäkin kesänä olisin halunnut nähdän Notkean Rotan Kontulassa. Valitettavasti festari ei kuitenkaan toteudu. Ei siksi että kulttuuripormestari ja Notkea Rotta ovat keski-ikäisiä miehiä. Vaan siksi, että budjetit eivät kohdanneet. Tähän liittyy ilmeisesti iso määrä väärinymmärryksiä, puolin ja toisin.”

Mutta kuten kirjakauppias Elmeri Vehkala osuvasti totesi: ”Onhan tää nyt maailman paskin vastine, kun tässä ei oteta kantaa HS:n jutun kärkeen ollenkaan.” Samaan kiinnitti huomionsa myös Timo Riitamaa: ”Minua huolettaa millaisen vastareaktion se aiheuttaa että kaupunki ei katso vastineessaan aiheelliseksi millään tavalla kommentoida työntekijänsä kielenkäyttöä.”

Kontufestarin tuottajaksi pyydetty Sampo Laurikainen korjasi vastineen väitteitä todeten, että Helsingin Sanomat oli ”tarkistanut tarkkaan tiedot ja luki kirjeenvaihtoni kirjaston kanssa ja kuuli Sinivuokon törkeän lausuman Severille!”

Raha-argumentin ironia

Erityisen ironista raha-argumentoinnissa on se, että kulttuuriostarin budjetista 116 000 euroa menee tuottajan palkkaan kahden vuoden ajalle, kun taas 11 000 euron tuki yksipäiväiselle festivaalille oli ”liian paljon”.

Siis siitä 300 000 euron mällistä.

Tai kuten Laurikainen asian ilmaisi: ”Ainakin siitä innostui kirjasto joka palkkasi 116 000 eurolla työntekijänsä tuottajan pestiin ja hänelle tuuraajan ja ostettiin 20 000 eurolla valoja ja laululaitteet nuorisotalolle.”

Jos rahasta halutaan puhua, niin voidaan esittää kysymys: onko kulttuuri, kaupunkikulttuuri ja sen edistäminen tämän lausuman myötä tätä nykyä kielletty keski-ikäisiltä ex-julkkismiehiltä maan pääkaupungissa, varsinkin kun Helsingin kaupunki ei ota vastineessaan millään tavoin kantaa tuottajansa letkautukseen?

Mitä se kertoo kaupungin todellisesta arvopolitiikasta vuonna 2025, että se päättää sivuuttaa Hesarin osoittaman räikeän tasa-arvorikkomuksen täysin?

Nyt koko tapahtumaa ei voida järjestää, koska ei ole varaa – ei ainakaan, mikäli esiintyjät ovat keski-ikäisiä ex-julkkismiehiä.

Miten meni omasta mielestä?

Binäärisen ajattelun loukku

Jostakin 2010-luvun puolivälistä lähtien olemme alkaneet elää alati polarisoituneemmassa eli kahtijakautuneessa maailmassa.

Äärioikeisto vs laitavasemmisto, hyvä vs paha, musta vs valkoinen, mies vs nainen, valkoinen vs värillinen, heteronormatiivinen vs muunsukupuolinen.

Ja niin edelleen.

Erilaisia ideologioita käytetään milloin missäkin yhteydessä edistämässä omaa – omasta mielestä – hyvää asiaa, kuten Donald Trump ja Elon Musk Yhdysvalloissa, jotka antavat ymmärtää puhuvansa kristillisen rakkauden kauniilla äänellä silloin kun se heille sopii.

Hyvällä asialla on varmasti ajatellut olevansa myös Sinivuokko Koivula laulaessaan vuonna 2014 Gospel Helsinki ry:n julkaisemalla kokoelmalevyllä Unspeakable Joy sekä organisoidessaan viime vuoden Helsingin Priden yhteyteen Kontulan kirjastoon keskustelutilaisuuden ”Sateenkaari-ihmiset ja usko”.

Pride ja portinvartijuuden paradoksi

Miten toteutuu yhdenvertaisuus ja tasa-arvo sateenkaariyhteisöjen Pride-tapahtumassa vuonna 2025? Toukokuun alussa saimme muun muassa Iltalehdestä lukea, miten jo vuonna 1918 perustettu Suomen kommunistinen puolue on ajettu ulos tämän vuoden Pride-kulkueesta.

Pride-järjestäjien perustelu – ”turvallisen tilan” luominen ja varmistaminen, että osallistujat tulevat ”asian takia” eivätkä näkyvyyden vuoksi – näyttää heijastavan samaa logiikkaa kuin vakiintuneiden paikallisten taiteilijoiden sulkeminen pois yhteisötapahtumista.

Onko käymässä niin, että sitä mukaa kuin erilaiset vähemmistöt ovat alkaneet kasvaa isommiksi, eivät entisten vähemmistöjen – kuten vaikkapa SKP:n tai Suomen eläinoikeuspuolueen EOP:n – kaltaiset pienemmät vaikuttajat enää kelpaakaan ajamaan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden asiaa?

Eikö inkluusiossa olekaan enää tilaa kaikille?

Henkilökohtainen kokemus kategorisoinnista

Olosuhteista johtuen tai niistä riippumatta olen itsekin joutunut tätä nykyä kyseiseen kastiin, kerran en ole ihonväriäni, juuriani, sukupuoltani ja seksuaalista suuntautumistani voinut itse valita. Ja kun tarpeeksi kauan elää, tulee keski-ikäkin väkisin vastaan.

– Te edustatte keski-ikäisiä miehiä, jotka ootte joskus ollut julkkiksia.

Tasa-arvon nimissä ajetaan usein hienoja, yleviä ja kannatettavia asioita – kuten intersektionaalinen feminismi, seksuaalivähemmistöjen oikeudet, eri uskontokuntien näkemykset sekä värillisten ja rodullistettujen kokemukset.

Upeita, fiksuja sekä fantastisia teemoja, joiden tasa-arvoa on syytäkin tavoitella, kunnes joku jossakin keksii, ettet itse kuulukaan joukkoon, joukkoistaen pahimmassa tapauksessa vielä muut aatetoverit kimppuusi.

Siinä kohtaa on enää paha yrittää sanoa mitään vastaan, kun oma piipityksesi päätyy joka tapauksessa muun kohinan tai tahallisen väärinymmärtämisen alle.

Syyllinen, syntinen, syyllinen, syntinen, syyllinen, syntinen, syyllinen…

Yhtäkkiä huomaatkin kohtelusi muuttuneen. Enää et olekaan hieno, hyvä ja kunnioitettava ihminen vaan ”keski-ikäinen mies, joka on joskus ollut julkkis”.

Eikä asiaa auta tietenkään se, jos omat syntyperäiset ominaisuutesi on yleisesti liitetty sortajiin.

Marginalisoitujen ryhmien todellisten kokemusten tunnustaminen

Tässä vaiheessa on erityisen tärkeää korostaa, ettei tämä analyysi vähättele naisten, etnisten vähemmistöjen, LGBTQ+-ihmisten tai muiden marginalisoitujen ryhmien kohtaamia todellisia haasteita. Nämä ryhmät kohtaavat edelleen merkittäviä esteitä ja näiden epäkohtien korjaaminen vaatii herkeämättömän huomion ja aktiivisen työn.

Naiset ansaitsivat paikkansa pöydässä taistellessaan vuosisatojen rakenteellista syrjintää vastaan. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt taistelevat edelleen perusoikeuksistaan monissa maissa. Maahanmuuttajat kohtaavat ennakkoluuloja ja rakenteellisia esteitä.

Nämä kamppailut ovat oikeuttettuja ja jatkuvat edelleen eri puolilla maailmaa mitä suurimmissa määrin.

Pointti ei silti ole siinä, että kääntäisimme kehityksen suuntaa tai palaisimme aikaan, jolloin tietyt ryhmät olivat systemaattisesti syrjittyjä. Sen sijaan kysymys on siitä, voimmeko kehittää kehittyneempiä lähestymistapoja, jotka voisivat korjata historiallisia epäoikeudenmukaisuuksia, samalla uusia syrjinnän muotoja välttäen.

Nykymiehen ahdinko ja kriisi

Miesten halveksiva kohtelu pelkästään heidän väestöllisten ominaisuuksiensa perusteella saa lisää painoarvoa, kun sitä tarkastelee kasvavien todisteiden valossa miesten koulutuksellisista ja sosiaalisista haasteista tänä päivänä.

Suomalaiset pojat jäävät nyt merkittävästi jälkeen tytöistä lukuymmärryksessä: 10-14-vuotiaat pojat käyttävät lukemiseen alle kymmenen minuuttia päivässä verrattuna saman ikäisten tyttöjen yli kahteenkymmeneen minuuttiin.

Suomessa on kehittynyt yksi maailman suurimmista sukupuolten välisistä eroista toisen asteen koulutuksessa: noin 40 prosenttia pojista käy lukion verrattuna 60 prosenttiin tytöistä.

Ehkä huolestuttavinta on, että lapsettomuus on yhä enemmän korreloitunut miesten koulutustason kanssa. Yli kolmasosa suomalaisista miehistä noin 45 vuoden iässä, joilla on vain peruskoulu käytynä, pysyy lapsettomana.

Tai kuten tietokirjailija Timo J. Tuikka kirjoitti: ”Pettyneet pojat ovat väärissä poliittisissa käsissä räjähdysherkkää lauma-ainesta.” Vuoden 2023 suomalaistutkimuksen mukaan joka neljäs alle 30-vuotias mies pitää väkivaltaa hyväksyttävänä omien tavoitteidensa ajamisessa.

Syrjäytymisen vaaralliset seuraukset

Historia varoittaa meitä suurten nuorten miesryhmien syrjäytymisen ja toivottomuuden seurauksista. 1930-luvun Saksassa taloudellinen epätoivo ja sosiaalinen hyljeksintä loi olosuhteet, joita autoritaariset liikkeet hyödynsivät. Se, miten ihminen tulee kohdelluksi ja kohdatuksi määrittää helposti sen, miten hän alkaa suhtautua ympäristöönsä, yhteiskuntaan ja muihin kanssaihmisiin.

Yhtä lailla ahdistava on se yhä kuristavammaksi käyvä puristus, missä keski-ikäinen valkoinen mies joutuu elämään tuntiessaan vieraantumista vaikka Trumpin tai kaltaistensa edustamista inhottavuuksista, mutta tullessaan henkilökohtaisten ominaisuuksiensa seurauksena lyötetyksi samaan kastiin.

Ei saa myöskään olla ”tolkun ihminen”, koska sekin tarkoittaa vain mukautumista vääryyksien hiljaisten hyväksyjien joukkoon.

Tämä luo paradoksaalisen umpikujan loopin, missä et voi samastua äärioikeistolaiseen politiikkaan, vaikka eräät haluavatkin rinnastaa sinut siihen syntymäominaisuuksiesi vuoksi. Et saa myöskään kuulua hiljaisen tolkun enemmistöön, koska sekin on väärin.

Mikä onkaan miehen identiteetti silloin, jos hänet jätetään kaikista joukoista pois yksin pyörimään? Ei ihme, jos joku kokee tällöin olonsa ahdistuneeksi, syrjityksi, syrjäytyneeksi, tarpeettomaksi ja hylätyksi.

– Te edustatte keski-ikäisiä miehiä, jotka ootte joskus ollut julkkiksia.

Jos ihminen ei löydä paikkaansa yhteiskunnassa eikä koe tulevansa hyväksytyksi mihinkään asialliseen porukkaan, hänet voi olla helpompi houkutella mukaan erilaisiin kostotoimiin yksilöitä tai yhteiskuntaa vastaan – varsinkin jos hänet on jo valmiiksi ehditty leimata valkoiseksi sortajaksi.

Kohti ratkaisuja: lisäävä tasa-arvo

Haaste ei ole heiluttaa heiluria yhdestä syrjinnän muodosta toiseen, vaan kehittää kehittyneempiä lähestymistapoja. Siksi tarvitsemme ”lisäävän tasa-arvon” mallin, jossa uusien ryhmien mukaan ottaminen ei vaadi muiden sulkemista pois.

Kulttuurilaitoksille:
– Kehittää valintaperusteita, jotka perustuvat taiteelliseen ansioitumiseen, yhteisölliseen kytkentään ja kasvatukselliseen arvoon demografisten kategorioiden sijaan
– Luoda mahdollisuuksia sekä vakiintuneille että nouseville taiteilijoille
– Rakentaa palautemekanismeja, jotka voivat havaita ja korjata syrjiviä käytäntöjä

Tasa-arvotyölle yleisesti:
– Omaksua moniulotteisia lähestymistapoja, jotka voivat tunnustaa samanaikaisesti historiallisen syrjinnän ja nykyisen kompleksisuuden
– Luoda tiloja dialogille ilman, että osallistujia kategorisoidaan etukäteen
– Panostaa kasvatukseen, joka kasvattaa empatiaa yli demografisten rajojen

Organisaatioille:
– Ottaa vastuu työntekijöiden lausunnoista sen sijaan, että yritetään hämätä huomio muualle
– Kouluttaa henkilöstöä tunnistamaan tiedostamattomat ennakkoluulot
– Kehittää kriisiviestintää, joka käsittelee ydinkysymyksiä teknisten selitysten sijaan

Oppiminen takaiskuista

Ehkä tärkein opetus Kontufestarin tapauksesta ei ole pessimistinen vaan toivekas. Se osoittaa, että meillä on yhteiskunnat ja laitokset, jotka aidosti välittävät tasa-arvosta riittävästi luodakseen kattavia suunnitelmia ja investoidakseen resursseja.

Haaste on varmistaa, että nämä hyvät aikeet saadaan käännettyä käytännöiksi, jotka todella palvelevat niitä arvoja, joita ne pyrkivät edistämään.

Optimistinen puoli tässä tarinassa on se, että se syntyi laitoksista ja yksilöistä, jotka ovat ilmoittaneet aidosti olevansa sitoutuneita positiiviseen muutokseen. Sinivuokko Koivulankin tausta sisältää uskontojen välisen dialogin järjestämistä ja gospel-musiikkia mistä voi päätellä, että häntäkin motivoi ja kannattelee osallisuuden sekä yhteisöllisyyden arvot.

Valinta: värit mustavalkoisen sijaan

Kun kohtaamme valinnan yhä polarisoituneiden leirien välillä, ehkä radikaalein teko on kieltäytyä kaksinapaisesta sukupuoli-identiteetistä kokonaan. Sen sijaan, että maailma jakaantuisi sortajiin ja sorrettuihin, voittajiin ja häviäjiin, voisimme pyrkiä luomaan yhteisöjä, joissa jokaisella on arvoa ja ihmisarvoa.

Ehkei meidän myöskään siksi tulisi ripustaa Sinivuokko Koivulaa ristille vaan miettiä hetken aikaa, millainen tästäkin maailmasta voisi jälleen tulla?

Maailma, missä puhtaan mustavalkoisen ajattelun sijaan päättäisimme laittaa värit ja valot päälle, pyytää ja antaa itsellemme sekä toisillemme myös erheitämme, typeryyksiämme, ajattelemattomuuksiamme, vikojamme ja sammakoitamme anteeksi.

Maailma, missä pyrittäisiin jälleen saavuttamaan tasa-arvoinen, yhdenvertainen ja inklusiivinen Helsinki, Suomi ja Eurooppa.

Maailma, missä jokaisella olisi turvallinen sekä hyvä olla ja missä jokaisella olisi oma roolinsa ja tilansa ansaita sekä jakaa iloa, valoa ja väriä ympärilleen patoutuneen vihan sijaan.

Aivan kuten Sinivuokko Koivula varmasti teki Helsingin Meilahden kirkossa syksyllä 2015 suunnitellessaan kyseiseen pyhättöön Tuomaan lastenkirkon. Koivulalle lapset saivat kertoa, millaisessa kirkossa heidän mielestään on mukava käydä. Kirkko ja kaupunki -lehden artikkelin mukaan lastenkirkossa on värikkäät tekstiilit ja siellä on helppo liikkua.

Se on kaunis muistutus siitä, että sama ihminen, joka kerran loi lapsille turvallisen ja värikkään tilan, voi varmasti oppia luomaan samanlaisen tilan myös aikuisille sellaisina kuin he ovat – ikään ja sukupuoleen katsomatta.

Teksti: Nalle Österman, 30.5.2025
Kuvituskuva: Nalle Österman & ChatGPT / Dall-E 3 (toteutus)

You wanna rock? I surely do. Then why only go for the well-known and safe names when you can choose simply the best, better than all the rest – like the Swedish punk rock sensation THE BABOON SHOW for example?!?

The who, I might hear you say – and I understand you totally.

Even though the band has already been around since 2003 and in that timeframe released ten full-length albums, it’s mostly with their two latest albums – Radio Rebelde (2018) and God Bless You All (2023) – that they have started to make a name for themselves to larger audiences. Their latest studio album rose even on the German charts to position 15.

I remember when I heard the band the first time in 2017, suggested to me by Spotify’s algorithm – who else? It was love at first listen. Love in such a way that I had to travel all the way from Finland to Basque Country in Spain in November 2017 to catch them live the very first time.

And lo and behold, what an excellent live entity they were, in fact, simply the best, better than all the rest thanks to the excellent songwriting and catalogue they possess – not forgetting their energetic lead singer Cecilia Boström, who jumps and stagedives here and there and everywhere.

Since that first show I have had the possibility to witness the band several times in Scandinavia, in Sweden mostly. Not in Finland though, as their last visit to my home country was in 2009 – even though we are the eastern neighbours to Sweden.

No wonder that THE BABOON SHOW is still mostly an unknown entity in Finland even though their landmates such as THE HELLACOPTERS, HARDCORE SUPERSTAR and BACKYARD BABIES are already household names here.

In this kind of situation what else can you do than to take the ferry from Helsinki to Stockholm to meet up with the band’s drummer Niclas Svensson at a nearby café for an in-depth interview, trying to get answers to questions that have been bugging yours truly already for a while now, because there doesn’t seem to be too many in-depth interviews of this band floating around – yet.

So today we are here in Stockholm, Sweden and we’re sitting with Niclas Svensson, the drummer from THE BABOON SHOW, a founding member of the band. Niclas, how are you today?
– I’m pretty fine, thank you. I’m a bit excited too because the quarter-finals in the hockey series is starting this evening so I’m looking forward to the first game.

Which team are you cheering on?
– Luleå Hockey. From the north.

Your history, actually your background comes from the north, if I remember correctly. You started in Luleå, right?
– Yeah, me and our former guitar player Håkan Sörle, we have played in… I come from Boden, he comes from Luleå. It’s only like 36 kilometers difference. So we started up our first bands and played together up there before we moved south to Stockholm.

FOOLING AROUND

How did you eventually find each other to start THE BABOON SHOW, 21 years ago?
– Håkan had a studio here in Stockholm, a small place where we rehearsed with the band we had before. He always had a dream to have a studio. So he built up a little studio there and started recording some bands and… We were pretty tired of the band we had back then. It was more like guitar-based indie rock stuff. And we… We got tired of that and just…

– We were fooling around after some beers one night with guitars and drums. And it resulted in three songs without vocals. We wrote everything in like 15 minutes. And we felt like, this is fun, let’s… We have to do something about this with this.

– So we asked Cecilia – because she had just been there a couple of weeks before – recording a demo with her first band. And we really liked her voice, so we just asked her, can you try to just put some vocals on these songs that we recorded? And there we had the first steps of THE BABOON SHOW.

You told me that you had your first gig, actually, here around the corner, at Kafé 44.
– That’s true. It’s around the corner from where we are sitting now and it was in May 2004.

Was it still as energetic and crazy as your shows tend to be nowadays?
– We’re much older now, but I think we are more energetic than we were then. But the plan from the start was to be because there were so many boring bands around at that time that just stood still and did nothing, just with the legs wide, you know, almost like that. We just thought that there must come something new so that’s what we did.

– The first 3–4 years, I think we played every little shithole in Sweden. Everyone would call or email us or whatever asking, “can you come to play”. We were just, “yeah, sure”. We had no demands because we wanted to practice to just become a great live band. We had another style back then, we were faster and was more punk based than we are now, but anyway, that’s that was the start of it how we wanted to look and be on stage.

THE NEXT LEVEL

Do you remember the first times when you felt like the band was really starting to take off like getting on the next level some way?
– I think it was in 2010 with [the fourth studio album] “Punk Rock Harbour”, because then we also started releasing records in in Germany and not not only in Sweden. We started to tour Germany and do smaller shows there and continued playing.

– Then suddenly we ended up on a booking agency in Germany that had bigger bands. Then we could support big bands like DIE TOTEN HOSEN in arenas which was completely new for us. That was a lot of fun. I think in somewhere there it took off to become something else. But we played smaller clubs for many years after that as well to end up where we are today.

It’s like thinking about your show at Loppen in Christiania in February 2024 with that kind of “back to roots” vibe compared to shows like Gasteiz Calling at Vitoria-Gasteiz in Basque Country, Spain, where I saw you for the first time in 2017. So you are nowadays confident in playing both bigger and smaller stages.
– Nowadays it’s easier with big stages because Cecilia is so used to moving around. So sometimes when we get on a smaller stage, like in Karlstad some weeks ago here in Sweden, we played at the venue that had two stages, one really big and one smaller. So we sold out the smaller. It’s better than to have a half-full big one. And it was a pretty small stage. So she went up on the bar and everywhere except for the stage. A big stage is more convenient, of course, but we also like small stages.

– And when you go to places like Denmark and Christiania, and now in a month we’re going to Poland for the three shows. I mean, we did our first show in Poland for, what was it, last year. And places you never played before, then you start from zero again. And it’s also very fun to do these kind of things.

– We were also touring in Germany years ago with a big band called BROILERS. And we played support for them in like between 9 000 and 16 000 capacity arenas. And it was Easter Friday. And they’re pretty conservative, no shows, nothing on Easter Friday, because of that guy who died, you know… And so we were in Frankfurt and had a day off. And we got contacted by a squat place where we played before, years ago.

Wow.
– And they just asked, hey, can you come and play? And we just thought, why not? Because we didn’t care about the rules. And the squats, they don’t care either. So that was so fun to go from all these arenas, from these arena shows with thousands of people and suddenly just bring our own little gear to a small room with 200 people totally shit-faced all of them, and crowd surfing and stage diving and people fading out. And the whole BROILERS crew came there also to party. Just to relax, you know, because they didn’t have to work.

Of course, of course.
– It was so much fun. I will never forget that show. It was completely crazy. So sometimes it’s really, when you go back to the smaller stages, it’s like, this is where it comes from. This is the real thing.

To be kind of connected still with your roots or where you want to be.
– Absolutely.

I found about you guys through Spotify in 2017 and started to get into the band thinking, what a funny name this band has. But then again you have a death metal background yourself.
– Yes.

With GATES OF ISHTAR for example. So you kind of met musically together in THE BABOON SHOW. Did it click right away when you started to add the vocals from Cecilia?
– I think so, because the first songs we wrote, they were pretty fast, and I wouldn’t say aggressive, but they were very pushy, and she had that voice that fitted perfectly to that. So we just felt then that, “ah, this sounds really cool, we need to do something”. Because me and Håkan had been playing in a fast punk band years before together too, so we already knew each other musically and what we could do. And so when her voice came on it, it was like, this is perfect.

– And then we found Helen, our first bass player. She was a friend of Cecilia, and she wasn’t in a band right then at the moment. And from there it went. And we all come from different styles, of course, yes. But that’s only a plus for us. It’s a plus for everything, that you can mix a lot of. I mean, the punk, the bands we were influenced by in the beginning. I mean, we still are, we listen to those bands, but now we put more hard rock clichés and metal pastiche things inside of the music, because it’s great, and it really works with what we’re doing.

This summer you’re playing some really big festivals, like Sweden Rock, Wacken, Copenhell and other big…
– Metal festivals. And that’s finally… We’ve been wanting this for years, and finally this summer is going to happen, to play those kind of shows. We’re much looking forward, so much.

PRACTICE IS BORING

What are your own personal musical influences, and as a drummer, and actually as you are a multi-instrumentalist yourself, playing bass like… Bass in bands like like SLINGBLADE and so on, among others. What got you to play drums, what gave you the kick like, hey, this is…
– I love rock and roll. I think it was when I was a teenager, when I was listening a lot to IRON MAIDEN and METALLICA, and stuff like that. I got my first acoustic guitar, started to try to learn a bit. And I learned by myself. I’m not a good guitar player, but I can the basics. I can’t do solos or, you know… I’m no Yngwie. But… That’s how I started, and still when I write songs, I use my acoustic guitar. But I think also of the bass and the drums at the same time.

– I was a young metalhead that just wanted to play, and I noticed early that I had a good ear for taking out songs. I didn’t need notes or anything. I just heard it, and then I could play it. After some practice, of course. And later on, I started playing guitar in death metal bands, but the other guys – I thought it was boring to practice – they went past me with practicing. So they became like one of my first death metal bands.

– The bass player, he practiced every night on guitar. So he was growing. He passed me, and became better on guitar than me. So we switched. So I started playing the bass, and I found it, hey, this is my instrument. It came naturally. It was perfect. And I never played drums before THE BABOON SHOW!

Mm-hmm.
– I mean, only for myself, yes, but never in a band. So…

So what took you to pick up the sticks then?
– I don’t know, but…

Somebody had to do it.
– Yes, somebody had to do it. And I was the poor bastard that had to sit in the back. No, it’s fine.

In some ways your playing reminds me of one of my own personal heroes, Nicke Andersson from ENTOMBED, because also you play with the really basic, small drum kit as Nicke did back in the day with Wolverine Blues and To Ride, Shoot Straight and Speak the Truth.
– I wouldn’t say I’m inspired by him, but he has a very personal drumming style, which I really, really like, because he’s left-handed. And in some ways, it comes across like a stretch mix of something a bit more unique than your average Joe on drums. I actually played with him live once.

Okay.
– But that was only… It was the band that he had, IMPERIAL STATE ELECTRIC. The band who became that band was originally a house band at the club at the old Debaser here in Stockholm. It was a club they had once a month, which was called Fan Club. And they were the house band doing only covers from the 1970’s. It could be any style as long as it was from the seventies.

All right.
– Once, Dolf, the bass player of THE DATSUNS and now THE HELLACOPTERS too, he was on tour with THE DATSUNS, and I jumped in for him on bass. So I got like 18 or 19 songs on a CD-R. “Learn these.” Okay. So I was practicing at home and that was a very fun show to do. Very, very fun.

I guess you didn’t have too much of time to learn those.
– No, but we rehearsed a couple of times also. It was super fun. He’s a super nice guy.

Of course. I’ve seen ENTOMBED sometime around early nineties when they came to Finland the first time, in the same wave as bands like DISMEMBER and CREMATORY.
– Yeah, I know all these bands…

Actually, I recall I have reviewed something. I guess it might have been your debut album with GATES OF ISHTAR, or some album for a Finnish rock magazine called RUMBA. And I remember that I gave you like a preposition like, “well, this could be called At the Gates of Ishtar just as well”.
– Yeah, some people said that joke, yes. I remember. And we actually recorded it in Finland, at Tico-Tico in Kemi. And released on Spinefarm, which was a Finnish label, so…

So they might have been inspiring you to come to Finland to record?
– There was a funny story about the Tico-Tico studios. When we came there, we were like, we had to sleep in a hostel that week. But we were the first band that had to sleep in a hostel because the band that had been there before us…

IMPALED NAZARENE, I guess…
– They had almost, the two brothers, they started fighting and they had smashed things and almost broken the whole studio! So, Ahti, the ownere, said that “I will never let anyone sleep here anymore in the studio since those guys were here!” And those guys, I don’t know, they were crazy back then.

I think some of them might still be when the time is right, I guess. But of course, each and everyone gets a bit older and hopefully wiser as well as time comes.
– I love these old raw bands from Finland, like IMPALED NAZARENE and BEHERIT and all these kind of things…

FINLANDS SAK ÄR VÅR

It’s actually been a while since people in Finland have seen THE BABOON SHOW. You actually did six shows in my home country back in 2007, but since then nothing. To me your music sounds like something that people in Finland would relate to very well as we have a great rock history with bands such as HANOI ROCKS and SMACK and rock bands from Sweden such as BACKYARD BABIES and THE HELLACOPTERS have a great following in Finland as well.
– It’s totally, it’s a rock and roll and it’s a metal country. Absolutely. And more and more people are writing to us. It’s just, I don’t think we got the right questions at the right time. I don’t know. But we will try.

– We have talked about this with our manager that we will try to come back for sure. Because we only did this tour in 2007. I think I even remember the cities, it was Kemi, Kouvola, Tampere, Jyväskylä, Helsinki and Oulu. And then we, in 2009, we played one show in Oulu too. I really think we should [play in Finland]. Because I know that Finland has a big rock, punk and metal history, so I know it’s a rock and roll country. And I love HURRIGANES.

Has Remu Aaltonen been a drumming influence for you?
– Yeah. And no one have ever looked as cool on stage ever as Cisse Häkkinen. Wow! What a style!

Yeah, at their peak they were like really crazy, cool and great!
– And now I really like a band, I think they are from Helsinki. It’s ROKETS. Really, really good rock and roll.

I’ve seen them a couple of times.
– I have the first album. I don’t have the second one yet, but I have the first album and I really enjoyed it. But there’s good stuff everywhere, from everywhere.

But it came kind of close as you were supposed to play in Turku, Finland in the summer of 2021 as part of the “Punk In Drublic” package headlined by NOFX, but that got cancelled due to the coronavirus pandemic.
– Yes.

How much of a problem did it become for you as a band during that period of craziness in the whole world?
– I mean, there was nothing you could do. You had to accept it. But it was horrible. Not only economically, but also for your heart, head and soul. To not be able to do what you love to do. Yeah, it was horrible. And I also had my girlfriend in Berlin and I couldn’t go there. It was impossible. So, it was a lot of things.

– We got some support from the Swedish state, because we could put down in a file and on paper that this is what we miss [financially] to not be able to work. For this whole year. And so we got, not much, but we got some so we actually could take out a little every month just to be on our feet. But it was really, really hard.

– On that [Punk In Drublic] tour, in the end we only ended up doing some shows in England. That was cool too, but all the rules around it, just to get there was horrible with all the tests. And in the middle of the festival on the day you had to go test again even though you were outside and not even out with the people, you know. It was so sad. Later on they did the tour anyway, but with other bands because we couldn’t do it then.

Anyway, from a Finnish perspective it looked like people and bands had it easier in Sweden than many other places in the world due to easier political stance on the virus. For example me and my friend Matti were therefore able to come to see you play at the Debaser in November 2021 during the pandemic.
– Yeah, it was the month when there were no restrictions and then the restrictions were back after that.

But you were still able to that gig, wasn’t it even sold out?
– Yes, it was. And it was a very funny joke. I was reading on Facebook the day after someone wrote in a group about the show that, okay, if anyone had COVID yesterday, everyone has it today because it was so packed. That was a really, really good show. Really fun. Because we were so happy to be able to do it.

WHY DID HÅKAN LEAVE?

In the beginning when I got into THE BABOON SHOW in 2017 it looked like you didn’t play any shows in Scandinavia at all, so therefore I had to fly all the way to the Basque Country to witness you live. But since Radio Rebelde (2018) you have started to play at least some shows in your home country. However, since the pandemic ended it seems like you have started to play a lot more live. Was this the reason why you had to bring in a new guitar player in order to be able to play live more often or Håkan wanted to continue more on studio work?
– No, I think it was more like Håkan just wanted to try [other things]. Me and him, we are from the same year, we are soon, soon 49, soon 50. And he just wanted to try some new stuff. And because he thought like, I’m soon 50, I want to try this. And full support from us, of course, directly. And if you want to try, of course, try. So he was the one fixing Simon for us.

Okay. Wow.
– So, and we know Simon a bit since before, but we know him better now, of course. And so, no, it wasn’t like that. It was more like he just wanted to try something new. And yes, Simon works very well. And I don’t think we’re touring much more than we did, but maybe. I don’t know. I didn’t think about it, but maybe it looked like it. But there’s no reason behind it.

Maybe it’s also like when you had first the world closed and then were able to getting back on tour. And now it’s looking like as you have gotten more and more popular suddenly more and more people want to book you. And now you’re getting the exposure that you deserve.
– And also maybe this is a reason too why it feels like we’re touring more is that we like Germany and Spain is our two main countries. We play there a lot and we have come to a certain level where we maybe can’t tour too much there. You know, we have to wait for a while to, and we want also to build [up our following] in other countries.

– That’s why we’re also saying yes to more shows like this because now we also are more safe with our economy also so we can afford because to go to… I don’t know, we’ve been playing Netherlands two times, small festivals. But if we go on a club show, club show tour there – just for an example – it wouldn’t pay the rent. We have a whole crew and everything. The production costs are also a lot.

– So, of course, you never come home empty handed, but it’s the big shows in Spain and Germany that pay the rent. But now we feel that we can afford to, because we want to try new places and new countries and start over in some places to build an audience there. Because it’s fun.

This work model reminds me to some extent the way a Finnish band called HIM used to work some years ago when they broke big in Germany when they started to invest their wages from Germany and Finland on tours in the UK and USA, which eventually started to pay them off with big dividends. Is that something that you have planned to do as well? That you get bigger wages and then you can invest them on the band getting forward?
– Maybe not the actual plan, but this is a little bit how it works. Yes. I would say. But also we just love to play live and to meet new audiences. It’s not about the money in first hand, we’re absolutely not rich in any fucking way, we are still a fucking punk band. We just love what we do and we want to keep doing it and find new people to do it for.

At what point did it occur to you that maybe we have to form our own company to start to do this on a more professional level in order to make a living out of something that you love to do. Kafe 44 is not necessarily a starting point for that kind of an idea…
– It’s actually not that many years ago. But when it comes to a point when you realize that we’re actually getting paid for what we’re doing. We have a company, of course, but we use that as a tool only. It’s not to invest a lot of money in the company. It’s just to use it to be able to easily invoice and get invoices and stuff. Pay and get paid. It’s just a must-have. And we also want to pay taxes, of course, because that’s part of the welfare society. Everyone has to do it.

COMMUNISM FOR THE FUTURE

Being from Scandinavia it was interesting to read about your political ideals and backgrounds. In some interviews you are calling yourself as communists. So how do you define communism yourself as a musician?
– We have never called ourselves a political band, but we have called it a band with political persons in it. So we have different views of course, but everyone is on the left side. People can call it whatever they want, socialism, communism, whatever.

– It’s just that the world never gets the chance to try it for real. I mean for real what it is and not not like some power hungry super rich men, that’s not what I’m saying. I mean with more rights for everyone and more equal society. In that way we will never reach full communism and what what the word means, but we have to work against that way for equality for everyone on the planet.

– It’s so weird that people are still defending this system that destroys humans, animals, nature, everything in its way, just to earn fast money. Even some people on the left side are still defending this system we have. I don’t have the answers, but I just know what’s right and wrong and what’s fair and not unfair. I don’t know if I answered your question.

I think you answered it quite well. Well, you might have at some point seen the same crazy interview as me in the now-defunct Swedish extreme music magazine Close-Up in the early 1990’s, where Euronymous, the original guitar-player of Norwegian black metal band THE TRUE MAYHEM reflected his views on communism and how he wanted the world to become a communist society.
– His view was a bit different, yes, hahaha! He said I want everyone to suffer equally, hahahahaha! And in his office he had those posters of Honecker from the DDR… Funny. So if you call yourself a communist, socialist or whatever today people always stick out the Stalin card directly. But why look back, we should look forward instead and learn from mistakes. But that’s not what the right wing is doing. They do the same mistakes all over and over and over again. You have to learn from history and move on. “What did we do wrong there, okay, let’s not do it again, perfect, let’s move on.” Easy! What’s the problem?

Yeah, from that viewpoint there’s some massive stupidity happening over at our closest partner in the East where the leader is trying to recreate the same kind of atmosphere and environment as his predecessors some 100 years ago, which feels like total insanity.
– Also when it comes to the world politics and the biggest so-called democracy like the United States where we now have in the US elections people like Trump against Biden. Two super rich old guys close to death… I mean can they have visions about a future? No! Where are the young people that actually want to change some things to the better? Not only just for people who are super rich who have everything that just want to keep everything as it is. That’s not progress, but yet that’s what conservatism is about.

TEARS IN CUBA

In some interviews it has been fun to read about your experiences in Cuba where you have played at least four times now or and even recorded a record [Havana Sessions in 2015] there. From a Scandinavian viewpoint some people might have this idea that Cuba is some kind of a really poor fascist country but in those interviews you have described it of being something totally different.
– I don’t know. I mean, we have been there four times like you said. All countries whatever whatever kind of politics they have do have their own problems and Cuba has a lot of problems like any other country. They are poor, but one thing is that they are not as poor as some people are here in the Western world because everyone has a roof over their head, no one is starving, the crime rates are very low, because they are living more equally and close to each other.

– They’re not raised into a society where you only have to think about yourself, like we are, and in this way they are much happier than we are. They don’t have the material standard that we have with everything, but that also somehow makes them happier. Just walking around the streets in Havana on a normal Tuesday night, where people are singing and dancing on the balconies with their life partner to some really nice Cuban salsa music or something. This was nothing I would listen to at home, but when I was there I really enjoyed it because it belonged to the streets, it was beautiful and to see that…

– If my neighbour goes out on the balcony dancing and singing with his wife or whatever it’s people [in Sweden] will think they’re crazy, but that’s not the case. It’s just a different culture. Also many of the problems why they are poor is because of the US embargo – which is illegal according to the world laws, but they still can do it – and they punish every country economically that still do trading in Cuba, which that’s also illegal and against the world laws, but they get away with it because they are the world police and the biggest country in the world. But it was a lovely country.

Are you getting back there at some point?
– I hope so I hope so our old Swedish label manager is living there. Let’s see if he can take us there again, that would be really really nice. One of my biggest moments ever there, I don’t know if I told you in Denmark, but it was when I was living at the Casa Particular, this is when you live at home with people. You have the room which is much nicer than a hotel because then you can eat breakfast with them for a small money and you can get tips like, “go there today, watch this, perfect!”

– I was just going out one day on the streets to get some air and there was an old lady sitting five meters from me. I had seen her sitting there for many days in a row as she was picking up customers for her man who was a taxi driver. One day she looked at me and waved me to come to her. When I went there she asked me where I’m from and I said Sweden. Then she took my hand and put it on her heart, looked me in the eyes and said “Olof Palme”. I almost started crying, it was such a strong moment as he’s a legend there.

– Maybe not the young ones know who he is but all the older ones know who he is because he was the first Western leader to reach out the hand [to Cuba] after the revolution, “hey we’re friends”, no-one else did it. Yes, many after him, but he was the first. It was a very strong moment.

THE FUTURE

How does the future look for THE BABOON SHOW? You have some major festival shows coming up this Summer, but it’s already been a while when your last studio album “God Bless You All” came out…
– Well, it came out in 2023, it’s one year ago, on the 13th of January, so it’s not that long… But we have started writing stuff already, but nothing is done yet. But we will soon go into a studio to record some first stuff just to see what happens. We have some big plans for later this year but it’s nothing I can say right now. But also as you know it’s 20 years now for THE BABOON SHOW, as we had our first show in May 2004, and later this year we will do some things that are connected to our 20 years anniversary, but nothing is set yet.

You said earlier that you started off almost immediately by writing three songs in 15 minutes to have some good time fun. As bands tend to have their ups and downs have you had moments in your 20-year career when you have been fed up with the band. At least for me from the outside it looks that you have such a great chemistry as your gigs come across as some really fun gatherings where people can have some really great moments and a really good time.
– Very nice to hear. Thank you for those nice words. And no, we have never… I mean, we have been fighting like everyone does once in a while, but it has never been to a point that “let’s quit this blah blah blah”… No, we have never gone that far. But as different individuals with different thoughts, sometimes people think like doing something and the others don’t think and feel like doing it, so that has to be a democracy as well. Everyone needs to be happy. Yeah, no bigger things, just normal disagreements like in any other family. It would be very weird otherwise if you would just be walking on pink clouds for 20 years. I think no one does that, hahaha.

What about like, where would you like to see the band in the future yourself? Like, do you have any wishes to tour places like United States or the UK to get your music known for even larger crowds or other wishes? World peace?
– World peace, of course, but I mean, we can’t achieve that even if we sometimes get emails and people come talk to us and say that we change their lives and change their views or how to look at a certain thing and this always makes you proud and feel that you, because sometimes… I mean, everyone has doubts sometimes that “what am I doing, is this really…?” But every time we get such an email from a concert, we have a lot of reasons to look forward to the next concert or someone who had cancer or something that still got some hope back because of a song that we did. Stuff like this warms your heart and every time you feel like it’s all worth it.

– What we do is not shit if it means a lot to many people. I mean for myself as a fan I have always gone to a lot of shows and my favourite band ever is IRON MAIDEN. I’m a big collector and I had a ticket for the Berlin show that was going to be in 2019, then 2020 and then 2021 Finally in 2022 they could do it because the pandemic was over. I was standing in the audience and they came out on stage and I started crying before they even started playing. That’s what music does and should do. For me it’s everything: it is feeling, it is love, it is passion. I would be nothing without it. I love hockey too but… so what was the question again?

Where do you see THE BABOON SHOW in five to ten years?
– I don’t know, but we we’re still playing for sure. As long as we love to do this and people love what we do, we’re doing it. We want to go to the US of course and all these other places, South America, Latin America, all those countries we have never been in before. I don’t care if we play in the United States and North Korea on the same tour, people are people everywhere, it’s the politics that are not.

In many ways the antics of Cecilia on stage remind me of Finland’s own Michael Monroe from HANOI ROCKS, still one of the most energetic frontmen in rock after over 60 years of age.
– We supported them once many years ago in Stockholm at Debaser. They did a club tour, it’s over 10 years ago I think. It was a fun night

So I guess THE BABOON SHOW won’t become a lounge band any time soon – not at least in the next decade or so?
– Hahahaha, no, no, no. I don’t think so.

Punk at heart?
– Metal heart, hahahaha. Exactly. JUDAS PRIEST have done the album of the year already and it’s only March.

Meitä oli eilen kymmenen hengen porukka idyllisen majatalon illallispöydässä Castildelgadossa: pariskunnat Koreasta, Yhdysvalloista ja Australiasta ja naiset Australiasta, Itävallasta ja Tanskasta ja mie.

Leppoisaa yhdessäoloa, hyvän ruoan lomassa jutustelua ja jakamista (aika henkilökohtaistakin), lauluja ja muuta. (Minä lausuin suurella paatoksella suomeksi Sarkian runon, ”Älä elämää pelkää”)

Mukavan yhteisen illallisen päätteeksi menin istumaan majatalon puutarhaan pikkusikarille ja viinilasilliselle.

Kohta seuraani liittyi Daniel: amerikkalainen, jonka olin nähnyt tai pikemminkin kuullut heti kun astuin ovesta sisään majataloon. Hän istui vaimonsa ja aussipariskunnan kanssa majatalon ruokasalissa viiniä siemailemassa ja keskustelemassa kohtuullisen kovaäänisesti. (Miksi amerikkalaiset huutavat puhuessaan?)

Daniel oli kohtuullisessa huppelissa kun hän istui viereeni puutarhatuolille. Juttelimme monenlaista, mm. sodasta ja siitä kuinka valmiita olisimme puolustamaan sitä mikä on meille tärkeintä.

Kerroin, kuinka pappani kaatui talvisodassa. Daniel puolestaan puhui Vietnamin sodasta. Totesin, etteivät ne ole yhteismitallisia: Vietnam ei hyökännyt Yhdysvaltoihin kuten Neuvostoliitto Suomeen. Daniel myönsi sen.

Sitten hän sanoi, että USAn pahin vihollinen ei tule ulkoa vaan sisältä. Olin juuri ajatellut samaa.

Minulle se sisäinen vihollisuus tarkoittaa sitä, ettei Yhdysvaltojen demokratia enää toimi, kun suuryhtiöt ja suuromistajat ovat kaapanneet vallan ja sen seurauksena (kristillinen) äärioikeisto on ottamassa yhä suuremman otteen maan hallinnosta ja viemässä maata kohti (kristillistä) fasismia ja Trumpin uudelleenvalinta presidentiksi ensi marraskuussa tulee sinetöimään tämän kehityksen.

Mutta mitä Daniel tarkoitti sisäisellä vihollisella? Hän kysyi minulta mikä on presidentin tärkein tehtävä ja vastasi itse: turvata oman maan rajat. Siksi hän tulee äänestämään Trumpia seuraavissa pressanvaaleissa.

Trump tekee Danielin mielestä selväksi sen, ettei USAn kanssa kannata leikkiä (don’t mess around with me…) muuten siihen vastataan kovalla kädellä. Bidenistä ei ole siihen. Hän on liian pehmeä.

Viini meinasi mennä väärään kurkkuun kun tajusin, että mukava mies Daniel paljastui trumpistiksi. Sen jälkeen ei ollut enää mukavaa.

Menetin malttini. En viitsi kirjoittaa tähän mitä sen jälkeen päästelin suustani.

Sanoin suorat sanat Yhdysvalloista, kuinka korruptoinut maa se on, kuinka se ei ole kunnioittanut toisten maiden rajoja ja kuinka se tulee viemään maailman tuhoon, oli Trump tai Biden presidenttinä tai kuka hyvänsä. Ja mitä kaikkea sanoinkin.

Eikä Danielin trumpilaisuus ollut vielä kaikki. Hän oli pahimman laatuinen kristillinen fundamentalisti.

”Maailma menee päin helvettiä, kohti tuhoa”, Daniel julisti ja jatkoi, ”mutta minä pelastun, koska uskon Jeesukseen. Ne jotka eivät usko, menevät helvettiin.”

Olisi vielä jotenkin siedettävää jos Danieleita olisi vain muutama, mutta kun ikävä kyllä ei ole. Kristillinen fundamentalismi tulee vaikuttamaan yhä enenevässä määrin Yhdysvaltojen politiikassa ja hallinnossa.

Trumpin hallituksessa heitä oli jo liuta ja seuraavassa hallituksessa vielä enemmän.

Nämä sekopäiset danielit siis ovat maailman suurimpien sotavoimien omistavan (luhistuvan) imperiumin johdossa ja näiden danieleiden kanssa myös Suomi on sotilaallisessa liitossa. Tämän pitäisi saada meidät vapisemaan.

KAI SADINMAA, 28.4.2024

Kai Sadinmaa (s. 1964 Tornio) on suomalainen kirjailija ja (entinen) pappi. Kirkkoa kritisoivien näkemystensä vuoksi häntä on julkisuudessa kutsuttu ”kapinapapiksi”. Sadinmaa vihki ensimmäisenä pappina Suomessa samaa sukupuolta olevia pareja vuonna 2017, kun sukupuolineutraali avioliittolaki tuli voimaan.

Ukrainan apupaketti meni läpi USAn kongressissa, täysimääräisenä. Olin itse vähän epäillyt asiaa, ainakin kokonaissumman suhteen, mutta näin se nyt meni.

Mitä tämä tarkoittaa?

USA on valmistellut asepakettien toimitusta jo kuukausia, joten kuljetukset alkavat todennäköisesti heti. Joidenkin tahojen mukaan ATACMS raketteja on jo toimitettu ennakkoon.

Ukrainalta on todennäköisesti kiristetty jotain. Mitä? Ei tietoa, mutta USA:n yritykset saanevat palasia Ukrainasta diiliä vastaan, etenkin energiasektorilta, kaivannaisista ja maataloussektorilta.

Asevoimien osalta tämä tarkoittaa satoja uusia panssariajoneuvoja, kymmenittäin uusia tykkejä, huomattavan määrän tykinammuksia ja erilaista rakettiteknologiaa, niin maasta-maahan, ilmasta-maahan, kuin maasta-ilmaan -ohjuksia. Todennäköisesti Ukraina tulee saamaan myös pitkän matkan ballistisia ohjuksia, joilla voidaan ampua syvemmälle Venäjälle.

Ukraina joutuu vastineeksi aloittamaan uuden vastahyökkäyksen syksyllä. Onko se mahdollista? Luultavasti ei, sillä mobilisaatio ei näytä kulkevan suunnitelmien mukaan. Ukraina ei saa kokoon sellaista armeijaa, että se voisi ryhtyä varteenotettavaan hyökkäykseen, vaikka aseita olisikin.

USA:lle tämä oli pöydänpuhdistus ennen vaaleja. Jos Ukraina ei kykene muuttamaan tilannetta ennen vuoden loppua, kääntyy asia Bidenin vastaiseksi, koska rahat on silloin hassattu ja Trump tulee hyökkäämään entistä kovemmin Bidenin kimppuun.

Venäjälle tämä taas tarkoittaa menetettyjä sotilaita, ohjusiskuja yhä syvemmälle Venäjälle, sodan tulemista tavallisten ihmisten elämään.

Maksetaan siitä, mihin on ryhdytty.

Arvioin viikko sitten, että Ukraina saa tänä vuonna kolme SAM-ilmatorjuntapatteria. Nostan nyt arvion seitsemään. Tällä rahalla saa enemmänkin, mutta kun järjestelmiä ei ole annettavissa. Ylimääräisten toimitus siirtynee ensi vuodella.

Loppuvuodesta tulemme todennäköisesti näkemään ensimmäiset F-16 hävittäjät Ukrainan ilmatilassa. Aseet ja pommit on jo varmaan kalkuloitu. Ukrainan on pakko vastata Venäjän ilmapommeihin ja siihen tulevat hävittäjät, joita Länsi antaa.

On sitten toinen asia, miten Venäjä vastaa.

Ennuste? Arvioin, että Venäjän eteneminen saattaa hidastua, kun Ukrainan tykistö saa ammuksia ja tykkejä. Menetykset kasvavat ja hävittäjät joutuvat jälleen vetäytymään, kun ilmatorjunta tehostuu.

Suurta muutosta tuskin tapahtuu. Ukrainan puolustusvoimat kärsivät jatkuvista menetyksistä, joukkoja ei kyetä kierrättämään, taistelutahto on matala, miehiä ei kyetä mobilisoimaan, henki on heikoilla. Tekniikka ei korvaa kansaa.

Prosessi jatkunee samanlaisena kuin tähänkin asti. Jää nähtäväksi, onko tukipaketista pysäyttämään Venäjän hyökkäystä. Varmaa vain on, että ihmisiä tulee kuolemaan entistä enemmän.

JAURI VARVIKKO, 20.4.2024

(Kuvituskuva Barbara Pixabaystä)