Riepu on toisena pääsiäispäivänä 1. huhtikuuta 2024 avattu matalan kynnyksen suomalainen kulttuurimedia, jonka pyrkimys on nostaa rehellisesti esille, mitä suomalaisessa ja kansainvälisessä populaarikulttuurissa sekä sen marginaaleissa tapahtuu tällä hetkellä.
Eihän tämä tietenkään hyvältä näytä – eikä kuulukaan. Perustat ja avaat saitin, joka alkaa kuiskutella omasta kuolevaisuudesta, tarpeettomuudesta ja mitättömyydestä jo parin kuukauden jälkeen. Tälle hiljaiselolle on kuitenkin ihan hyvät perusteet ja syyt, joita pyrin avaamaan oheisella videolla ja kirjoituksella.
Homman nimihän on käytännössä se, että alun perin toivoin saavani aikaiseksi saitin, joka voisi toimia nastana vaihtoehtoisena äänitorvena tämän päivän valtavirtaistuneelle massi-, massa- ja tyhjyysmedialle, missä samat uutiset ja otsikot kilpailevat samoista klikeistä toisiaan vastaan tuottamalla uutisvirtaan loputonta digitaalista kohinaa.
Sitä vastaan on näemmä mahdotonta taistella, ikävä kyllä. Mission feiled. On siis hyvät perusteet katsoa rohkeasti ja rehellisesti peiliin sekä todeta, että omille kirjallisille kyhäelmille ei tunnu enää tässä ajassa ja paikassa olevan enää sellaista tarvetta, tilausta ja kysyntää, jotta niillä voisi yrittää jotenkin rakentavasti vaikuttaa nykyajan mediatrendejä vastaan.
Ikävä kyllä.
Olen ollut viimeiset kuusi vuotta elämästäni suurimman osan aikaa työtön. Jossakin vaiheessa kun työttömyys alkoi kurittaa liikaa totesin, että tässähän olisi hyvä aika saattaa vaikka aikoinaan keskeytyneet kulttuurituottajan opinnot loppuun.
No, kun sain ne lopulta suoritetuksi joulukuussa 2020, valmistuin keskelle pahinta koronapandemiaa. Siinä orjuudessa ja kurjuudessa ei ollut enää hirveästi tilausta kulttuurituotannoille ja -tuottajille.
Tänään, kun kulttuuritapahtumien markkinat ovat jossain määrin elpyneet, niin niille tuotannoille ja tekijöille saattaa olla taas tilausta ja kysyntää. Vaan kun haet niitä paikkoja saat huomata, että niistä kamppailee samaan aikaan yleensä sen 50–150 muutakin hakijaa, etkä niiden kanssa kisaillessasi ole enää sitä työmarkkinoiden kuuminta hottia.
Ikävä kyllä.
Jotain iloa ja lohtua eloon toi sentään reilun puolen vuoden mittainen pesti erään rakennusalan yrityksen johdon assistenttina Lapissa kesästä 2022 kevääseen 2023, mikä olisi todennäköisesti jatkunut tähänkin päivään asti, ellei kyseinen yritys olisi ajautunut konkurssiin samaisena keväänä, mihin omatkin työt loppuivat.
Ikävä kyllä.
Kun yritän listata erilaisia onnistumisia viime vuosilta, muodostuu epäonnistumisten listasta huomattavasti pidempi – jo ihan omasta elämänhallinnasta lähtien ja siitä, millaisiksi tilanteet ovat edenneet, muovautuneet ja muuttuneet.
Ikävä kyllä.
Se on tuonut mukanaan eräänlaisen elämisen ja tekemisen pelon, missä et enää oikein uskalla jaksaa enää edes yrittää, koska tiedät jo valmiiksi lopputuloksen. Joten miksi edes yrittää? Ovathan tämän päivän suomalaiset työmarkkinat opettaneet itselleni esimerkiksi sen, ettei työpanokselleni ole tässä maassa enää tarvetta.
Ikävä kyllä.
Joten kun sosiaalinen media tarjosi edes jotain pientä viihdykettä ja ajanvietettä tämän vuoden alussa jonkun hassun aivopähkinän muodossa, tartuin siihen. Yhtäkkiä huomasinkin toukokuussa 2024 olevani kolmen ja puolen viikon mittaisissa pääsykokeissa yhdenlaiseen koodarikouluun Ahvenanmaalle.
Kun seuraavaksi samaa osallistumismahdollisuutta tarjottiin Helsinkiin, jätin sen väliin, koska ilmapiiri Hive Helsingissä tuntui jotenkin kylmemmältä, kolkommalta ja tylymmältä kuin Ahvenanmaan Gritlabissa, mistä löysin yhtäkkiä toukokuussa itseni ihmettelemästä, mitä minä täällä oikein teen.
Seuraavalla viikolla sainkin tiedon, että olin tullut valituksi kahden vuoden mittaiseen koodauskouluun Ahvenanmaan Gritlabiin, joka olisi alkamassa syyskuussa 2024. Kaikkien omaa elämääni vaikeasti ja pahasti viime vuosina vaikuttaneiden loputtomien epäonnistumisten jälkeen tämä tuntui lähinnä taivaanlahjalta.
Tämän kirjoituksen ja videon tarkoitus on siis avata hieman perusteita ja syitä, miksi minä tätä tekstiä tähän kirjoitan ja miksi tämä sivusto saattaa kokea hitaan ja hiljaisen hiipumisen sekä kuoleman.
Koska minulla ei ole juurikaan enää ystäviä. Koska en osaa olla tekemisissä ihmisten kanssa. Koska ihmiset pelottavat minua nykyään. Koska kohtaamani vastoinkäymiset ja ilkeilyt Helsingissä ja Suomessa ahdistavat, masentavat ja pelottavat liikaa.
Nämä reilut kolme viikkoa Ahvenanmaalla opettivat minulle joitakin asioita. Esimerkiksi sen, että jossain voi olla sellainen pieni kolkka, missä kielitaidollani sekä työ- ja elämänkokemuksellani voi olla vielä käyttöä. Sekä sen, ettei jokaisen Suomeen kuuluvan pitäjän tarvitse olla mikään Suomen nykyhallituksen masinoima yhteskunnallinen dystopia.
Koska näissä olosuhteissa joudun priorisoimaan ajankäyttöäni, olen päättänyt Suomessa ja Helsingissä viime vuosina kokemani henkisen kärsimysnäytelmän sijasta käyttää aikani luovaan opiskeluun ja työskentelyyn Ahvenanmaalla. Vaikeat viime vuodet eivät ole todellakaan tehneet minusta vahvempaa – ainoastaan väsyneemmän, hengettömämmän, yksinäisemmän ja surullisemman.
Ikävä kyllä.
Siksi on todettava tosiasiat ja vetaydyttävä areenalta, kun siihen on vihdoinkin siunaantunut hyvä ja terve mahdollisuus muutokseen – ettei tarvitse elää viimeisiä vuosiaan hukuttamalla murheitaan tuoppiin jossain itä-helsinkiläisessä räkälässä.
Koska nyt minulla on Ahvenanmaalla älyllisesti stimuloiva kansainvälinen yhteisö, jollaiseksi tätä Riepua joskus unelmoin. Nyt se tuli vain hieman toisenlaisessa muodossa. Täytyy siis seurata sen kutsua tai jämähtää keskelle kaikenlaisten tupajumien kansoittamaa Hölmölää – ja kuihtua pois.
Mieluummin menen siis sinne, missä minulla on mahdollisuus uuteen alkuun ja parempaan elämään.
Kiitokset kaikille niille, jotka ovat edelleen jaksaneet yrittää tukea minua viime vuosien aikaisessa henkisessä alennustilassani. Kaikki eivät todellakaan ole. Eiköhän tämä Suomen nykymeno ala olla jo aika lailla nähty. Viimeinen sammuttakoon valot.
Rievun valotkin sammuvat joskus, mutta eivät kenties ihan vielä – niitä valopilkkuja tulee vain tätäkin harvemmin.
Ikävä kyllä.
Mutta nyt ehkä ymmärrätte paremmin, miksi.
Itä-Helsingin Kontulassa 17.6.2024,
Nalle Österman
