Oulun Kiimingissä sijaitseva luontokohde tarjoi jälleen kerran upean puitteet festivaalille, jossa yhdistyivät kauniisti nostalgia ja nykyhetki.
Sisällysluettelo:
Koiteli on Oulun Kiimingissä sijaitseva kaunis luontokohde, jossa voit ihailla upeaa vuodenaikojen muuntelemaa koskimaisemaa. Olen viettänyt täällä aikaa jo pikkutytöstä asti retkeillen ja käyden jäätelöllä silloisessa kahvilassa.
Kahvilan yhteydessä oli tanssilava ja muistelen, miten teininä istuttiin portsarijätkien kanssa sisäänkäynnillä nuotion valaistessa loppukesän viilenevää iltaa.
Kohde on yhä erittäin suosittu retkeilypaikka ja suosittu on ollut myös siellä kolmattatoista kertaa järjestettävä festivaali, jota Suomen kauneimmaksikin on kehuttu.
Ei voi väittää vastaan, onhan paikassa ihana tunnelma ja erityinen miljöö.
Vessadiskosta Sahasaarelle
Astellessamme sisäänkäynniltä alueelle kohtasimme ensimmäisen ilmiön: vessadiskon eli diskosukkulan!
Juttelin henkilökunnan edustajan kanssa keksinnöstä ja hän kertoi heidän saaneen idean jostakin tv-ohjelmasta, missä esiteltiin Berliinissä olevia puhelinkoppeja, joihin oli tehty kolikoilla maksettava disko. Oiva keksintö introverteille tai äkillisen tanssikohtauksen yllättäessä!
Tämä suomalainen versio oli siis inva-bajamaja, joka oli päällystetty yltä päältä jollakin hopeanhohtoisella materiaalilla. Sisällä oli tietysti asiaan kuuluva peilipallo, valot, koristeet ja kaiutin, josta kuului mehukkaita ysäriklassikoita. Pakkohan se oli kokeilla!
Kaveri ois ollut kiva, mutta valokuvaajamme Mikko Nurminen, kenelle leikkisästi keksittiin lempinimi ”Mike Grassy”, ei ollut yhtä innostunut asiasta.
Jatkoimme matkaa kohti riippusiltaa, joka vie Sahasaarelle, mistä löytyy kaksi esiintymislavaa. Toisella niistä oli jo esiintymässä Joensuusta kotoisin oleva runollinen Lyyti ja hänen jälkeensä Laura Voutilainen.
Tunnistettava ääni
Tänä vuonna 50 vuotta täyttävän Voutilaisen kyllä tunnistaa niin äidit kuin tyttäretkin. Hänen uransa alkoi jo 1993 ja siihen mahtuu jos jonkinlaista jännää euroviisuista lähtien.
Omat mielikuvani Laurasta liittyvät vahvemmin tanssilavoille, onhan hän palkittu iskelmä-Finlandia-palkinnolla, mutta kirjahyllyyn hän on haalinut muitakin musiikkialan tunnustettuja pystejä.
Näyttävässä ja kimaltelevassa puvussa esiintynyt laulaja innosti sateessa juhlivaa kansaa mukavalla potpurilla. Tuttuja kappaleita kuunnellessa itseäkin vähän laulatti, myönnetään.
Tunteiden tsunami
Enemmän kuitenkin laulatti Irina Acoustic Band, joka toi pienelle klubilavalle tungokseen asti porukkaa. Vilkuillessa ympärilleni huomasin ihmisissä suuria tunteita.
Musiikin koskettaessa itki useampi kuin yksi yleisön edustaja. Irina osasi ottaa yleisönsä ja pitää hauskaa, mikä toi alueelle mukavan rennon tunnelman.
Vieressäni juhlineet Jonna Siipola ja Pauliina Holappa olivat tulleet festivaaleille pääosin tunnelman takia, mutta Laura ja Irina laittoivat tanssijalat liikkeelle ja kielenkannat auki.
Entiset naapurit olivat pitäneet yhtä, vaikka koti oli vaihtunut jo useaan kertaan. Tunteikkaalta näyttänyt meno kyllä kertoi syvästä ystävyydestä. Irinan toukokuussa julkaistun Kunnes aurinko nielaisee maan -albumin kappale Kulkurin iltatähti sai minunkin tunteeni pintaan. Ihana Irina!
Illan huipennukset
Iltaa jatkoi mainio Kuningasidea, joka sai kuvaajankin päkiät nousemaan irti maankamarasta. Kuusitoista vuotta keikkaillut orkesteri kyllä räjäytti tanssilattian rempseällä bilereggaella.
Kertakaikkisen hyväntuulinen bändi, jota kuuntelee ilolla juuri tämänkaltaisilla pienillä festivaaleilla ja puistokonserteissa. Tykkään!
Koskilavalta oli aika siirtyä jälleen klubilavalle, missä taitojaan pääsi esittelemään Ursus Factory. Myönnettäköön, että kyseinen kokoonpano ei ole minulle entuudestaan tuttu, eikä kuvaaja Mikekään ollut tästä kuullut. Uutta päin siis!
Todettakoon, että tämä on jännittävän hämmentävä bändi, joka koostuu kahdesta jäsenestä: rumpalista ja kitaristi-laulajasta.
Kaksikko villitsi yleisöä, vaikka tekniikka häiriintyi sen verran, ettei rumpali saanut taustalaulujaan kuuluviin. Onneksi tämä saatiin korjattua.
Etäisesti habitukseltaan insinööriä muistuttava kitaristilaulaja lateli vähintäänkin mielenkiintoiset välispiikit, ja rumpalia katsellessa mieleeni tuli nuori Tarantino. Viihdearvo on siis taattua!
Mutta mitä tämä musiikki on? Punkkia, rokkia, räppireggaeta? What?!?
No ainakin se on viimeisen päälle viihdyttävää, niin että jos bändi ei ole tuttu, äläpä silloin mene syömään mitään burgeria vaan kuuntelepa hetki, jos toinenkin!
Egotripin juhlaa
Illan edetessä tuli väistämättä viimeisen esityksen vuoro. Aikoinaan Voutilaisen ponnistettua artisti-uralleen Lahdessa vuonna 1993, ensiesiintymistään samaan aikaan Helsingissä hioi Egotrippi.
Illan päättävä bändi lateli yleisölle tuttuja tahteja eri vuosikymmeniltä.
Juhlakansa sai nauttia elokuun hämärtyessä suomalaisesta musiikista, mutta myös lukuisista ulkotulista, joita festivaalijärjestäjä sytyttää joen kuohujen välissä oleville kallioille.
Tämä synnyttää kauniin ja levollisen maiseman, jota ihastellessa melkein itku tulee.
Sateen ropinaa
Kukapa tämän sään olisi halunnut tilata, ei kukaan. Sään sanelemana useimmat lauantain asiakkaat olivat viisaasti pukeutuneet sadetakkeihin, ja design-takkeja ihastellessa tuli melkein kateelliseksi.
Mike joutui tyytymään infopisteeltä hankittuun muovitakkiin häneltä portilla riistetyn takin sijaan, sillä huomiovärinen heijastintakki ei ollut alueella sallittu kuin järjestyksenvalvojilla. Harmillisesti siitä ei vain ollut tiedotettu festivaalin nettisivuilla lainkaan. Uskoimme kuitenkin hänen selviävän hieman köykäisemmälläkin varustuksella.
Tunnelman nostattaja
Keikkaansa suuremmalla Koskilavalla aloittanut Juha Tapio oli saanut loppuunmyydyn lauantain festarikävijät paikalle, ja tunnelma hipoi honkien latvuksia.
Yleisö tanssi, lauloi ja hyppi, joten kenellekään ei jäänyt epäselväksi, viihtyivätkö asiakkaat vai eivät. Tunnettu ja palkittu artisti todella antoi asiakkaille vastinetta rahoilleen jopa jalkautumalla lavalta juhlijoiden sekaan.
Tunteikkaat ja tunnelmaa nostattavat biisit raikasivat sateisessa saaressa puiden syleilyssä, missä saatoit kuvitella niiden juurien yhteen kietoutumisen.
Iltaa klubilavalla jatkoi Frans Harju, joka toi intiimille Klubilavalle henkäyksen väkevää tulkintaa ja tunteiden aaltoja. Harjun jälkeen isommalle asteli Asa Bäänd II, joka toi festareille omintakeista rap-sanailua.
Lähdimme kuitenkin tässä välissä katselemaan, mitä mantereella tapahtuu. Loungessa oli soittamassa kaksi DJ:tä, ja tunnelmalliseksi sisustetut teltat muodostivat parkkipaikalle kivan kokonaisuuden, joiden keskelle jäi tilaa tanssia.
Illan hämärtyessä pamahti saareen aikakoneen saattelemana Waldo’s People. Bileet lähti käyntiin heti ensimmäisestä biisistä, ja kovimmilla tamppaajilla tuli varmasti hiki.
Legendaaristen tanssihittien saattelemana oli viimeisen kokoonpanon vuoro ennen kuin festarit laitettaisiin tältä vuodelta pakettiin.
Suurlähettiläiden 35 vuoden matka
Edellisen esiintyjän tavoin seuraavanakin oli vuorossa 90-luvun hittejä. Kiiltävät puhallinsoittimet tähdittivät lavalla Suurlähettiläiden perussettiä.
Nykyään enää satunnaisemmin keikkaileva bändi on antanut meille mahdollisuuden nautiskella esiintymisistä hieman enemmän täytettyään 35 vuotta.
Heti alussa Omituisten otusten kerho vuodelta 1991 saa muistoja nousemaan pintaan. Teininä laulettiin tippa linssissä kappaleita Pittääx sun aina, Kuka pysäyttäisi kellot ja Ei tule niin pimeää.
Suurlähettiläitä kelpasi aikoinaan ottaa automatkalle mukaan. Täytyykin laittaa suoratoistosta taas soimaan, niin ei pääse sanat unohtumaan.
Ainutlaatuista suomalaista tunnelmaa luonnon keskellä arvostavalle musiikin ystäville voi varauksetta suositella Koiteli elää -festivaalia. Tapahtuma yhdistää juurevasti luonnon, musiikin ja yhteisöllisyyden tarjoten näin juuri sitä, mitä suomalaiselta kesäfestivaalilta voi kauneimmillaan toivoa.
Katso kaikki Mikko Nurmisen upeat kuvat Koiteli elää -tapahtumasta tästä!
Teksti: Maria Virrantalo
Kuvat: Mikko Nurminen
