Jauri jyrähtää, osa 45: ”Nykymediat eivät ole journalismia, ne ovat huoraamista”

Jauri jyrähtää, osa 45: ”Nykymediat eivät ole journalismia, ne ovat huoraamista”

Riepu julkaisee Jauri Varvikon luvalla tämän sosiaalisessa mediassa julkaisemia punnittuja puheenvuoroja yhteiskunnasta, kulttuurista, sodasta ja politiikasta.

George Orwell saattoi sanoa näin, mutta hän ei keksinyt lausetta. Jo vuonna 1918 sanottiin: ”Whatever a patron desires to get published is advertising; whatever he wants to keep out of the paper is news.” William Randolph Hearst taas sanoi: “News is something somebody doesn’t want printed; all else is advertising.”

Nykyajan mediat, edes painettavat, eivät ole journalismia. Ne ovat huoraamista. Nykyisin kirjoitetaan ja näytetään vain sellaista mikä myy tai mitä halutaan myydä, eli mitä halutaan luettavan ja mistä halutaan maksettavan. Kustantaja tai julkaisija velvoittaa päätoimittajan ja toimituksen tuottamaan tiettyä ja tietynlaista materiaalia.

Jos näin ei tapahdu, joku ylempi taho alkaa kiristää jotakuta. Kukaan ei halua suututtaa niitä tahoja, mistä raha tulee. Näin syntyy agenda. Agendan tehtävänä on ajaa vallitsevan hallinnon etuja. Agendaa toteutetaan, jotta kaikki olisivat ja pysyisivät samassa yksimielisessä joukossa tyytyväisinä: niin hallitsijat kuin hallittavatkin.

Meillä ei tästä syystä julkaista enää uutisia, vaan sitä, mitä joku haluaa ja mikä sopii agendaan. Liittyy se sitten Yhdysvaltoihin, Natoon, EU:n, Venäjään, hävittäjäkauppoihin, Ukrainaan. Jos julkaiset jotain tietyn ajatusmallin tai syötetyn narratiivin vastaista, sinut ajetaan paitsioon.

Suomen lehdistö on jo niin yksiäänistä, ettei meillä edes ole enää vaihtoehtojulkaisuja. Jos jokin valtakunnallinen media julkaisisi jotain yleisen narratiivin vastaista, saisi se kaikki totuutta varjelevat tahot kimppuunsa. Oikeat journalistit saattavat joutua meillä nykyisin syytteeseen. Emme eroa haukkumastamme itänaapurista. Laulamme vain vastapoolin laulua.

Sitten kun ei ole pelkoa, että joku kirjoittaa jotain, mitä muut eivät halua, voidaankin tarttua siihen, mitä muut eivät halua sanottavan. Kielletään arvonarratiivin vastaiset lausunnot, kielenkäyttö.

Jos joku sattuu sanomaan jotain vastaan, niin puhutaan turvallisen tilan rikkomisesta, rasisteista, sovinisteista, putinisteista… Jos et laulua yhteistä laulua, sinut sijoitetaan laitaoikeistoon tai laitavasemmistoon.

Tämän porukan lausuntoja ei ole tarvis ottaa vakavasti. Heidät on sijoitettu arvomarginaalin ulkopuolelle.

Olemme siirtyneet totuuden jälkeiseen aikaan, jossa ei hyväksytä kuin tietynlainen annettu totuus. Jos journalismi on kuopattu tai valjastettu vain vastustajan tutkimiseen, niin seuraava etappi on julkisten mielipiteiden rajoittaminen.

Meillä rajoitetaan jo tiettyjen sanojen käyttöä ja tiettyjen mielipiteiden sanomista ääneen. Meillä saa mainostaa vain tiettyä idealistista agendaa. Kaikki soraäänet tukahdutetaan, joka valtakoneiston tai kollektiivisen paheksunnan kautta.

Tervetuloa maailmaan, missä uutisia ei enää ole. On vain ennalta suunniteltuja mainoksia, tiedotus- ja suhdetoimintaa.

Mitä tulee asiaan suhteessa Venäjään, niin se menee niin, ettei toisen isompi paha oikeuta omaan pienempään pahaa, jos se kohdistuu omiin. Kyse on siis siitä, onko omilla toimilla tarkoitus tuottaa positiivisia seurauksia vai negativiisia.

A. Onko itse teko hyvä vai ei? B. Syntyykö negatiivinen vaikutus positiiviseksi tarkoitetun aikeen sivujuonteena? C. Tuottaako aiheutettu paha hyvän vai huonon lopputuloksen? D. Mikä on hyvän ja pahan suhde, syntyykö teosta yhteismitallisesti enemmän hyvää kuin pahaa? E. Pyritäänkö pahaa tehdessä välttämään sen aiheuttamia haittoja?

Jos rajoitamme omia oikeuksiamme ja vapauksiamme Venäjän varjolla ja Venäjää vastustaessamme, seuraa siitä enemmän haittaa kuin hyötyä, koska arvomme menettävät merkityksensä. Emme silloin taistele enää niiden ylläpitämisestä, vaan sorrumme samaan mihin vastapuolikin.

Tässä päästään siihen, että esimerkiksi ukrainalaisilla on tietyissä määrin oikeus kontrolloida kansalaisiaan, maan mediaa ja kansalaisvapauksia, koska ollaan erityistilanteessa, sodassa. Maan etu menee kansalaisten edun edelle.

Me taas emme ole sodassa, joten ei ole mitään tarvetta alkaa sodan varjolla kontrolloimaan omaa mielipideavaruuttamme. Tätä keskustelua voidaan käydä myös vaikkapa koronaan liittyvien rajoitusten suhteen.

Minun esittämäni asetelma liittyy paljon suurempaan kuvioon kuin pelkkään Ukrainaan tai tähän sotaan. Vallanpitäjämme ja eliittimme sortuvat omia arvoja puolustaessaan omien kansalaistensa vapauksien ja ajatusmallien rajoittamiseen.

Esitetään, että vastakkaiset mielipiteet tai näkemykset olisivat jotenkin äärimmäisen haitallisia ja että omat näkemykset olisivat ainoita oikeita.

Tätä on tapahtunut läpi ihmishistorian, joten siinä ei ole mitään uutta. Jos kritiikki ja rajoitustoimet kohdistuvat ulkopuolisiin tai niillä pyritään suojautumaan ulkopuoliselta uhalta, voidaan niitä perustella pienemmällä pahalla, mutta ei silloin, jos seurauksena omat kärsivät suhteettomasti.

On absurdia, että liberalismista ja vapauksista puhuvat ja niiden eteen toimivat eivät kuitenkaan hyväksy omasta idealismista poikkeavia näkemyksiä, tai käyttävät muita rajoittaakseen omista ideoista poikkeavia toimintatapoja.

Kyse on pelottelusta. ”Jos menet metsään, susi syö sinut.” Tällaisia mantroja saatetaan toistaa, vaikka lähimetsässä ei olisi nähty susia sataan vuoteen. ”Jos et pidä maskia ja rokottaudu, saat koronan ja kuolet.” ”Jos emme varustaudu ja toimi nyt näin, Venäjä valloittaa meidät.”

Kyse on siis tahallisesti aiheutetun haitan suhteellisista seurauksista ja kontrollista. Oleellista tässä on juuri tuo pienemmän pahan periaate. Sodan alla tällainen on hyväksyttävää, mutta pelkkä jonkin asian uhka ei oikeuta toimimaan lain periaatteen ja yhteiskuntajärjestystä ylläpitävien ajatusmallien ja vapauksien vastaisesti.

Demokratiaa ja tasavaltaa ei voi puolustaa epädemokraattisesti. Silloin ollaan liukuvalla pohjalla ja matkalla kohti toista reunaa. Näin tapahtui esimerkiksi Neuvostoliitossa.

JAURI VARVIKKO, 13.6.2024

Jauri Varvikko (s. 1969 Helsinki) on Venäjä-asiantuntija ja lehtikustantaja. Suomen pitkäikäisimmän venäjänkielisen aikakauslehden Spektrin (1997–2010) perustaja. Suomalais-venäläisen koulun oppilas. Opiskellut kansainvälisiä suhteita Kiovan ja Moskovan yliopistoissa.

Share