Rievun Espanjassa asusteleva kulttuurininjamme Iuca Drap muistelee aikaa 2010-luvun Barcelonassa, jolloin hän sai kuolemantuomion työskenneltyään hetken aikaa Ilja Janitskinille.
Voi Ilja Ilja, nimi kuin laulu. Tässä artikkelissa pureudumme pahamaineisen MV-lehden edesmenneen päätoimittajan Ilja Janitskinin (1977–2020) yhteen viritykseen, joka epäilemättä vei miehen loppuviimein Andorraan ja kuoleman teille.
Aivan ensimmäiseksi joutunen kertomaan, että en tuota yökerhoviilettäjä-Iljaa tuntenut Helsingin sykkeessä. Ehkä olisi pitänyt, aikalaistarinat kertovat hurmuristooreja bodatusta, liki kaksimetrisestä korstosta, jolla oli aikaa niille joilla oli massia.
No, kolaa siellä kiskottiin, näin kertovat stoorit. Lumikolalla.
Ilja perusti Barcelonaan hämmentävän yrityksen vuonna 2012 ja eräs Markku (nimi muutettu) pyysi mukaan. Homma oli erittäin selvä: Soitto maatiloille ja pieniin verstaisiin ja sellaisten maalien myyntiä, jotka a) pitävät seinät kuivana ja b) ovat elukoille luonnonmukaisia.
No jumalauta! Hienoa! Toimistolle! Maailman parannusta!
Palkkalupaus oli vallan mainio ja Barcelonan Poble Noussa oleva toimisto messevällä paikalla. Oli neukkarit ovaalipöytineen ja näpsäkkä sihteeri, joka ei tosin tiennyt mitä tehdä.
En tosin tiennyt minäkään. Tätä on bisnes!
Päivän aikana saatiin kuulokkeet päähän ja linja auki maalaisyksiköille, jotka välttämättä halusivat Janitskin-maalia. Keltaista, punaista ja sinistä. Jokerit!
Eihän ne hupiukot mitään ostaneet. Näin myöhemmin miettien, oliko sitä kaunosielumaalia edes olemassa? Tai lantaa ja lannoitteita? Mutta en jaksanut moisesta välittää, automaattinen puhelinrevolveri soitti eikä ketään kiinnostanut.
Vitun maalaistollot, eivät ymmärtäneet suomalaisen hyvän päälle!
Toisen päivän aikana minulle riitti. Olin kaakattanut maalilannoitteen ilosanomaa Janitskinin kuolaava dogo argentino (aivan mahtava tapaus) sylissäni tyhjässä toimistossa ilman myynnin myyntiä ja ilmoitin tälle ainoalle työntekijälle painelevani lounaalle.
En ikinä palannut takaisin.
Jos työ ei ole sinua varten, niin työnantaja on. Tästä lähti vaino ja maalitus: Ilja alkoi pommittamaan viestein milloin ketäkin, että ”Iuca tulee kuolemaan”. Että mitä että? Kävin pyörähtämässä muutaman tunnin herran yrityksessä – joka ei toiminut – ja nyt pitää vielä kuolla!
Seuraavana keskiviikkona sain mielestäni mahtavan idean – kutsun Iljan kylään! Ja vieläpä osoitteeseen, jossa on vallan oiva vallattu talo, jonne kaiken sorttinen vaihtoehtoväki kokoontui.
Idea oli mielestäni hyvä, ehkä jopa erinomainen.
Kun esitin asian Iljan äärioikeistolaismenneisyydestä ja uhasta perhettäni kohtaan, niin tuo Kafetassa ollut kolmenkymmenen hengen väki paineli kaduille, vedellen kaikkea ja kaikkia turpaan.
No, sattui siinä olemaan natsien kerhotila vieressä, joten oikeaan osoitteesen ainakin joku isku varmasti sattui.
Iljaa ei kuitenkaan näkynyt, vaikka liimailimme Iljan kuvalla printattuja aanelosia ”nazis fuera” (natsit ulos) ympäri Barcelonan Carrer de Pujadesia.
