Jauri jyrähtää, osa 8: ”Ukrainassa valmistaudutaan jo henkisesti häviöön”

Jauri jyrähtää, osa 8: ”Ukrainassa valmistaudutaan jo henkisesti häviöön”

Riepu julkaisee Jauri Varvikon luvalla tämän sosiaalisessa mediassa julkaisemia vahvoja ja punnittuja puheenvuoroja sodasta ja politiikasta läntisten medioiden yksiäänisyyden vastapainoksi.

Zelenskyn kannatus näyttää putoavan Ukrainassa. Syykin on selvä. Sotatilanne huononee, hallitus ei kykene pitämään lupauksiaan, sotilaat ovat tyytymättömiä, energian hinta nousee, miehiä viedään väkisin rintamalle.

Ukrainassa aletaan jo valmistautua henkisesti sodan häviämiseen. Kaikki tietävät, ettei mitään vuoden 1991 rajoja tule. USA ei anna enää rahaa tai aseita kuin velaksi. Tilanne rajaa lähellä olevissa suurkaupungeissa on odottava.

Venäjä on lisännyt iskuja Harkovaan, Zaporozhyeen ja Odessaan. Jos näissä kaupungeissa ei ole kohta sähköä, ihmiset alkavat poistua niistä.

Asevoimissa tiedetään, että Venäjä valmistelee hyökkäystä usealla lohkolla. Siellä myös tiedetään, että Venäjä pääsee läpi sillä lohkolla millä haluaa. On riski, että koko rintama sortuu, jonka jälkeen sotilaat lähtevät karkuun ja Venäjä pääsee etenemään pidäkkeettä, aina Dneprille asti.

Vain EU:n norsunluutorneissa eletään yhä kuvitelmissa Ukrainan EU- ja Nato-jäsenyydestä, julkaistaan yhteisiä julkilausumia ja hymyillään kameroille. Vain Suomen kaltaisissa maissa johtajat päästävät suustaan sellaisia tukilupauksia, joilla ei ole sodan lopputuloksen kannalta mitään merkitystä.

Helmikuussa tehdyssä gallupissa – katso kuva – ukrainalaisilta kysyttiin: Hyväksyttekö presidentti Zelenskyn toiminnan?

1. Hyväksyn täysin. 2. Pikemmin hyväksyn. 3. Pikemmin en hyväksy. 4. En hyväksy.

Muutos on merkittävä. Pitää ottaa huomioon, että sotaa käyvässä maassa luotto johtajaan on propagandan vuoksi yleensä suurta ja gallupeihin vastataan hallinnon toiveen mukaisesti. Vastustavien määrä on todennäköisesti suurempi, sillä osa ei uskalla sanoa mielipidettään.

Suomalaisista tulisi todennäköisesti parempia ukrainalaisia. Meillä Zelenskyn luottamusrating on varmaan yhä sama kuin huhtikuussa 2022, 94%. Suomalaisethan eivät olleet fanaattisia… Eiväthän…?

Washington Postin pääuutinen tänään. Sattui sopivasti aamupostaukseni kanssa. Tilanne on tämä:

  • Venäjä on voitolla ja lopettaa sodan vain siinä tapauksessa, että Ukraina jää neutraaliksi ja Naton ulkopuolelle.
  • Kaikenlaiset turvallisuussopimukset, joita herra Stubbkin solmii, on unohdettava.
  • Jos realiteetteja ei hyväksytä, Ukrainan uhraukset ja aluemenetykset kasvavat.
  • Lännen sotkeentuminen Ukrainan asioihin vuodesta 2014 lähtien on aiheuttanut Ukrainalle pelkkää haittaa, jonka lopullinen hinta on järkyttävä.

JAURI VARVIKKO, 6.4.2024

Jauri Varvikko (s. 1969 Helsinki) on Venäjä-asiantuntija ja lehtikustantaja. Suomen pitkäikäisimmän venäjänkielisen aikakauslehden Spektrin (1997–2010) perustaja. Suomalais-venäläisen koulun oppilas. Opiskellut kansainvälisiä suhteita Kiovan ja Moskovan yliopistoissa.

Share