Kiitos ja hyvästi Facebook 2010–2024

Kiitos ja hyvästi Facebook 2010–2024

Olen ajanut Facebook-tilini alas. Asiaan ei liity dramatiikkaa. Olen vieraantunut kyseisestä käyttöympäristöstä sen verran vahvasti, etten halua enää käyttää kyseistä palvelua. Aikansa kutakin.

Kyseiseen päätökseen ja ratkaisuun vaikuttaa pitkälti se, mihin suuntaan palvelun ylläpitäjä Meta on palveluaan ja sen algoritmejä viime vuosina kehittänyt. Paikka ei ole enää vuosiin tuntunut kodilta vaan ennemminkin joltakin dystooppiselta ja masentavalta helvetiltä.

Elämäntapamuutokseni myötä olen pyrkinyt vähentämään ja poistamaan kaikkea sellaista, mistä en koe olevan terveydelleni ja hyvinvoinnilleni mitään hyötyä vaan mikä aiheuttaa minulle pikemminkin ylimääräistä pahoinvointia ja ahdistusta.

Tämä koskee myös muita digitaalisia palveluja kuten Instagram, Linkedin, Tiktok ja X (nyk. Twitter) jne. Samaten tämä koskee luonnollisesti myös mahdollisia Rievun sivuja kyseisissä palveluissa. Niitä ette enää kyseisistä palveluista löydä.

Kirjoitan tämän viestin lähinnä sellaisille henkilöille, jotka mahdollisesti miettivät mihin oikein olen kadonnut Facebookista.

En ole poistunut elämästä, olen poistunut vain sosiaalisesta mediasta. Ehkä vielä näemme joskus jossakin. Mikäli emme, niin kiitos kaikista yhteisistä hyvistä hetkistä.

Edelleenkin olen tavoitettavissa puhelimitse numerosta O4O–9-kuusi-9-kuusi-32-kuusi tai sähköpostitse, os. nalle.osterman(at)gmail.com. Jos on asiaa, laittakaa meiliä tai tekstari, kiitos. Mukavaa päivänjatkoa!

Riepu jatkaa omalla painollaan osoitteessa www.riepu.fi.

Tue toimintaamme
RIEPU.FI ei sisällä mainoksia, koska ne ovat häiritseviä ja ahdistavia. Artikkelimme eivät myöskään ole maksumuurien takana, koska haluamme sisältöjemme olevan kaikkien saavutettavissa. Halutessasi voit kuitenkin tehdä vapaamuotoisen lahjoituksen kahvikassaamme, mikäli haluat tukea toimintamme jatkuvuutta.
Lahjoita MobilePay
✍️
TULE TEKEMÄÄN RIEPUA
RIEPU.FI etsii avustajia, jotka ovat kiinnostuneita laadukkaasta ja puhuttelevasta vaihtoehtojournalismista, jonka tarkoitus on ravistella vallitsevia rakenteita ja haastaa ajattelemaan boksin ulkopuolelta. Jos sinulla on parempaa ajateltavaa ja julkaistavaa, joka ei näytä kelpaavan muille medioille, ota ihmeessä yhteyttä.
Lähetä viesti
Share