RIEPU PUHUU, osa 2 – väliaikaraportointia matkan alkutaipaleelta (päiv. 20.4.2024)

RIEPU PUHUU, osa 2 – väliaikaraportointia matkan alkutaipaleelta (päiv. 20.4.2024)

Riepu on toisena pääsiäispäivänä 1. huhtikuuta 2024 avattu matalan kynnyksen suomalainen kulttuurimedia, jonka pyrkimys on nostaa rehellisesti esille, mitä suomalaisessa ja kansainvälisessä populaarikulttuurissa sekä sen marginaaleissa tapahtuu tällä hetkellä.

Oheisessa videossa Rievun perustaja Nalle Österman kertoilee Rievun kolmen viikon mittaisesta alkutaipaleesta, missä Riepu joutui vaihtamaan palveluntarjoajaa jo kertaalleen, minkä seurauksena sivusto oli noin viikon ajan alhaalla. Siihen nähden vajaat kymmenen tuhatta vierailua parissa viikossa lienee ihan kohtuullinen alku.


Rievun perustaja Nalle Österman kertoilee sivuston alkutaipaleesta lehden omalla Youtube-kanavalla, mistä löydät jo reilut 1700 videota.

Saittina Riepu on vielä hieman vaiheessa palveluntarjoajan vaihdoksen sekä sivustorakenteen muutosten myötä, mutta nämä lastentaudit pyritään saamaan korjattua lähipäivinä.

Riepuun on tullut uusia tekstejä muun muassa Kai Sadinmaalta, Jauri Varvikolta, Hannah Pearlilta, Tomi Hyenalta ja Iuca Drapilta, mutta toki tilaa on yllin kyllin kaikille muillekin, jotka luovat kiinnostavia, rohkeita, puhuttelevia, räväkkiä ja ajatuksia herättäviä sisältöjä.

Varvikon väkevät ja näkemykselliset puheenvuorot muun muassa Venäjän ja Ukrainan välisen sodan todellisemmasta tilasta venäläisiin lähteisiin pohjautuen löydät täältä.

Sadinmaan pyhiinvaelluksen varrelta ilmenneet punnitut mietteet suomalaisen evankelilais-luterilaisen kirkon synkemmistä juurista löydät puolestaan täältä.

Jos haluat lähteä mukaan kehittämään Riepua, klikkaa tästä ja kerro itsestäsi hieman meille, lomakkeen täyttö vie noin 5–10 minuuttia aikaa: www.bit.ly/riepulehti

Juttuehdotukset, vinkit, uutiset, tiedotteet ja muu sälä sähköpostitse osoitteeseen riepulehti@gmail.com.

Tässä videossa Östermanin päätä koristaa päähine, jonka hän osti viime kesänä Norjan Oslossa sijaitsevasta Neseblod-levykaupasta ja pyhätöstä. Neseblod tunnettiin aiemmin nimellä Helvete, mitä pyöritti Mayhem-yhtyeen kitaristi ÖysteinEuronymousAarseth, kenet Burzumin pääjohtaja KristianCount GrisnackhVikernes surmasi 10. elokuuta 1993 Oslossa.

Nyt kyseinen levypuoti on kärsinyt mittaamattoman tragedian 10. huhtikuuta 2024 tapahtuneessa tulipalossa, jossa paloi kymmenien, ellei satojen tuhansien eurojen edestä mitä arvokkaampia metalli-, punk- ja hard core -tuotteita ja äänitteitä.

Neseblodin tuhojen tukemiseksi perustetun GoFundMe-sivuston löydät täältä.

Neseblodin tuhot ovat mittaamattomat.
Tue toimintaamme
RIEPU.FI ei sisällä mainoksia, koska ne ovat häiritseviä ja ahdistavia. Artikkelimme eivät myöskään ole maksumuurien takana, koska haluamme sisältöjemme olevan kaikkien saavutettavissa. Halutessasi voit kuitenkin tehdä vapaamuotoisen lahjoituksen kahvikassaamme, mikäli haluat tukea toimintamme jatkuvuutta.
Lahjoita MobilePay
✍️
TULE TEKEMÄÄN RIEPUA
RIEPU.FI etsii avustajia, jotka ovat kiinnostuneita laadukkaasta ja puhuttelevasta vaihtoehtojournalismista, jonka tarkoitus on ravistella vallitsevia rakenteita ja haastaa ajattelemaan boksin ulkopuolelta. Jos sinulla on parempaa ajateltavaa ja julkaistavaa, joka ei näytä kelpaavan muille medioille, ota ihmeessä yhteyttä.
Lähetä viesti
Share