Ex-moottorisahajonglöörin tapaus paljastaa, miten ystävien hyvät aikeet voivat joskus johtaa haitalliseen salailuun sekä kontrollin tarpeeseen.
Sisällysluettelo:
Erään sanonnan mukaan tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla. Ehkä se sopii myös tähän.
Kun ex-moottorisahajonglööri Juha Kurvinen, 49, katosi sosiaalisesta mediasta täydelliseen radiohiljaisuuteen tammikuussa 2025, hänen lähipiirissään tiedettiin hänen olevan vaikeuksissa Kambodžassa.
Silti kun Riepu kirjoitti aiheesta julkisuuteen yli 7,5 kuukauden täydellisen hiljaisuuden jälkeen, eräiden ensimmäinen reaktio ei ollut helpotus siitä, että apua oli tulossa. Sen sijaan lehdeltä vaadittiin artikkelin poistamista, koska se aiheutti ”vahinkoa”.
Olkoonkin, että Kurvisen katoamista oltiin jo ruodittu seikkaperäisesti eri verkkoalustoilla kuukausien ajan, tunnettu matkabloggari Henry Nenonen oli jäljittänyt miestä pitkin pääkaupunki Phnom Penhin kujia ja huolestuneet kansalaiset olivat tehneet miehestä tutkintapyyntöjä ja katoamisilmoituksia viranomaisille.
Suojelun paradoksi
Nämä reaktiot paljastivat ison ongelman siinä, miten mielenterveysongelmiin suhtaudutaan Suomessa. Aina suurin este avun saamiselle ei ole byrokratia tai resurssipula, vaan lähipiirin häpeä ja kontrollin tarve.
– Juhaa pitää suojella julkisuudelta, perusteli eräskin vaatimustaan.
Samalla hän väitti tietävänsä ja tuntevansa tämän mietteet ja reaktiot läpikotaisin, vaikka oli aiemmin myöntänyt, ettei ollut kuullut miehestä enää kuukausiin.
Tämä on klassinen esimerkki siitä, mitä mielenterveystyössä kutsutaan ”suojelun paradoksiksi”. Läheisten halu suojata mielenterveyshaasteista kärsivää henkilöä voi itse asiassa eristää hänet entisestään ja estää tehokkaan avun saamisen.
Kurvisen tapauksessa ”hiljaista diplomatiaa” oli jatkunut jo yli puoli vuotta ilman tuloksia. Mies oli jumittunut Kambodžaan kasvavien viisumisakkojen, vakavan jalkatulehduksen ja depressiivisen vaiheen kanssa.
Silti kun julkisuus sai hänet lopulta ottamaan yhteyttä ja antamaan konkreettisia ehdotuksia avun järjestämiseksi itselleen, vaikuttivat eräät olevan ensisijaisesti huolissaan omasta roolistaan.
Kontrollin tarve
Psykologisessa kirjallisuudessa tunnistetaan ilmiö, jossa läheisten ”auttamisyritykset” palvelevat enemmän heidän omia tarpeitaan kuin varsinaisen avun kohdetta.
Ei olekaan tavatonta, että kun yksilöllä on hankalampi elämänvaihe, yrittävät läheiset ystävät ja sukulaiset hallita kokonaisuutta vähättelemällä ongelmia tai lakaisemalla kiusalliset aiheet ja tilanteet vaivihkaa maton alle.
Häpeän hallinta: Mielenterveysongelmien stigma ei koske vain potilasta vaan koko hänen lähipiiriä. Ystävien pyrkimys pitää asiat salassa voi olla keino suojella omaa imagoa yhtä paljon kuin potilaan yksityisyyttä.
Narratiivin kontrolli: Kun lähipiiri on ”hoitanut” tilannetta kuukausia ilman tuloksia, ulkopuolinen interventio voi paljastaa heidän neuvottomuutensa. Sen sijaan että ottaisivat apua vastaan kiitollisina, he voivat kokea sen uhkana omalle asemalleen.
Päätöksenteon kaappaus: Vakavassa depressiovaiheessa olevan henkilön kyky tehdä järkeviä päätöksiä omasta parhaastaan on usein heikentynyt. Läheisillä voi olla oikeutettuja huolia tämän päätöksentekokyvyistään, mutta sama huoli voi toisaalta johtaa myös siihen, että he alkavat tehdä päätöksiä hänen puolestaan ilman suostumusta.
Stigman kierre
Kurvisen kova kohtalo on vain yksi surullinen tarina lukemattomien muiden vastaavien tragedioiden joukossa. Samalla se havainnollistaa, miten mielenterveysstigma toimii yhteiskunnallisena kierteenä.
Tämä stigma ei rajoitu vain sairastavaan. Se ulottuu koko lähipiiriin, luoden paineen ”normalisoida” tilannetta ja kieltää ongelmien vakavuutta. Kun ystävät haluavat pitää mielenterveysongelman salassa, he osallistuvat samaan häpeäkulttuuriin, joka estää tehokkaan hoidon saamisen.
Tällöin voidaan joutua tilanteeseen, missä:
- Lähipiiri tietää henkilön olevan vaikeuksissa mutta ei kykene järjestämään tehokasta apua
- ”Suojelun” nimissä vastustetaan julkisuutta, joka voisi tuoda oikeaa apua
- Potilaan oma ääni hiljennetään ja hänen kerrotaan ”vastustavan apua”, vaikka hän itse ei kieltäytyisi mistään
Julkisuuden tehtävä
Julkisuus sai Kurvisen lopulta reagoimaan ihmisten huoleen. Hän ei vaatinut artikkelin poistamista, vaan antoi yksityiskohtaisen selityksen tilanteestaan ja konkreettisia ehdotuksia avun järjestämiseksi.
Tämä nostaa esiin tärkeän kysymyksen siitä, milloin yksityisyys on tärkeämpää kuin turvallisuus.
Depressiovaiheessa olevan henkilön ”toive” välttää julkisuutta ei välttämättä ole hänen rationaalinen etunsa vaan depression oire. Julkisuudella voi jopa olla terapeuttinen merkitys mielenterveyshaasteista kärsiville:
- Se normalisoi heidän kokemuksiaan
- Osoittaa että heistä välitetään
- Tuo konkreettisia avun mahdollisuuksia
- Pakottaa järjestelmän reagoimaan
Todellinen tuki vs. kontrolli
Todellisen tuen ja kontrolloivan ”suojelun” välillä on eroja:
Todellinen tuki:
- Kuuntelee potilaan omaa ääntä ja toiveita
- Etsii käytännöllisiä ratkaisuja ongelmiin
- On valmis ottamaan apua vastaan mistä tahansa lähteestä
- Priorisoi toisen hyvinvoinnin omien intressien edelle
Kontrolloiva ”suojelu”:
- Päättää toisen puolesta mikä on hänen parastaan
- Vastustaa ulkopuolista apua oman aseman säilyttämiseksi
- Keskittyy imagoon ja maineen hallintaan
- Kieltää ongelmien vakavuuden
Kun järjestelmä epäonnistuu, vastuu siirtyy läheisille – jotka eivät välttämättä ole siihen kypsiä. Tämä luo tilanteen, jossa ”auttajat” voivat tehdä enemmän vahinkoa kuin hyötyä hyvillä aikeillaan.
Kohti avointa kulttuuria
Mielenterveysongelmien käsittely vaatii kulttuurista muutosta. Salaaminen ja häpeä eivät suojele ketään vaan usein ne voivat vain pahentaa ongelmia sekä estää tehokkaamman avun saamisen.
Todellinen muutos edellyttää:
- Avointa keskustelua mielenterveysongelmista
- Lähipiirin koulutusta siitä, miten todella tukea kriisissä olevaa läheistä
- Järjestelmän uudistamista niin, että se ansaitsee kansalaisten luottamuksen takaisin
- Stigman murtamista kaikilla yhteiskunnallisilla tasoilla
Tuhannet suomalaiset kamppailevat samojen ongelmien kanssa joka päivä: järjestelmä joka pettää, läheiset jotka häpeilevät, ja yhteiskunta joka marginalisoi.
Muutos alkaa siitä, että uskallamme puhua näistä asioista ääneen riippumatta siitä, miten pahalta se saattaa joskus hyvistä ja rakkaista ystävistä sekä sukulaisista tuntua.
Kun vaakakupissa painaa ystävyys tai ihmishenki, pitäisi valinnan olla itsestäänselvä. Suojelu kääntyy kuitenkin itseään vastaan, jos ystävyyden menetyksen pelosta toinen menettää henkensä.
Aina rakkauden ei tarvitse olla hellää, vaan joskus sen tehtävä voi olla ravistaa toinen hereille horroksestaan – kun siihen on vielä mahdollisuus.
Muut tähän artikkeliin liittyvät jutut: osa 1, osa 2.
Teksti: Nalle Österman, 28.8.2025
Kuvituskuva: Nalle Österman (prompti), ChatGPT (toteutus)
Nalle aloitti kirjoittajan uransa 15-vuotiaana Rumba-lehdessä 1980-luvun lopulla. Tämän jälkeen Nallen juttuja on julkaistu muun muassa Suosikissa, Soundissa, Suessa, Hymyssä, Hufvudstadsbladetissa, Helsingin Uutisissa ja Ylen verkkosivuilla. Elää mielen kanssa, josta on alettu viime vuosina käyttää kirjainyhdistelmiä ADHD ja ADD.
