Puoli-ilmaiset matkat, halpa viina, paskat läpät ja puolalaiset huorat saivat Rievun vastaavan toimittajan suuntaamaan jälleen entisen rautaesiripun taa. Tällä kertaa Rievun Nalle Österman luulee saavansa nuorta naista puolalaista, mutta onkin pian saamassa turpaansa. Mitä vittua nyt taas, kurwa mać?
“Puola on ihmemaa, sinne tahdon matkustaa”, lauloi lahtelainen huumoriorkesteri Sleepy Sleepers tunnetusti jo kultaisella 1980-luvulla klassikkoalbumillaan Metsäratio.
Koska Riepu on tunnetusti niin sairaan hauska media, niin tietysti haluamme mekin ottaa osaa näihin karkeloihin eli tyhjäpäisten ja tyhjänpäiväisten sutkautusten orgioihin. Mitä ollaan mieltä seuraavista?
“Aika suolasta, totesi mummo Puolasta. Ei tartte nuolasta, kun tulee Puolasta. Jos puu on Puolasta, niin onko luu luolasta ja kuu kuolasta?”
Seuraava tila on varattu lukijoiden omille nokkeluuksille. Voitte lähettää omat ehdotuksenne postikorteilla osoitteeseen riepulehti@gmail.com: ___________________________________________________.
Kuten tunnettua, paranevat Pohjolan pidot mitä idemmäksi ja lännemmäksi päästään. Mitä iistimpää sitä siistimpää. Mitä lännempää sitä jännempää. Mitä westimpää sitä bestimpää. Mitä etelämpää sitä vetelämpää.
Onhan oma hohtonsa, kun voi ottaa muutamalla kympillä menopaluun Suomen Turusta ainakin puolet halvempien pitojen ja patojen äärelle Puolan myyttiseen satamakaupunki Gdanskiin eli Danzigiin.
Näin toimii suomalainen siirtomaakulttuuri 2020-luvulla.
Muut siirtymätaipaleet hoidetaan tietenkin punaisen paholaisen eli Onnibussin tai sammakkobussin eli Flixbussin kyydeillä puoli-ilmaiseksi.
Puolentoista tunnin lennon jälkeen voikin valita junan Gdanskin tai Gdynian keskustaan (8 zlotya eli n. 2 euroa), bussin (4,80 zlotya eli 1,20 euroa) tai kyytipalvelu Boltin auton (n. 40 zlotya eli 10 euroa Gdanskiin tai n. 60 zlotya Gdyniaan) suoraan lentokentän ovelta.
Koska olen tällä kertaa matkalla DIY-hardcorepunkfestareille Gdyniaan, valitsen 20 minuuttia kestävän junaoption.
EI ENÄÄ NEUKKUNOSTALGIAA
Toisin kuin Gdansk tai Gdanskin ja Gdynian välissä sijaitseva rantalomakohde Sopot, on Gdynia hyvinkin harmaa ja ruma kaupunki. Voi vain kuvitella, miten täällä on mahorkka, vanha votka, pistävä hiki ja kaksitahtimoottoreiden käry lemunnut kultaisella 1980-luvulla.
Nyt tämä kaikki riemukas kulttuuripoliittinen eksotiikka on saanut väistyä tasapäistävän EU-lainsäädännön myötä. Nyt tilalla on McDonaldsin ja KFC:n itsepalvelulaitteet, mistä voi niistäkin tilata myös englanniksi. Täten jäävät arjen kulttuuripoliittiset jännitysnäytelmät nekin näkemättä ja kokematta, mikä on tietty omanlaisensa sääli.
Vai onko sittenkään?
Majapaikkani tarjoaa kaksi yötä neljän hengen mieshuoneessa yhteensä 37 eurolla. Onko tämä taivas? Valitettavasti ei. Aamuaurinko herättää aivan liian aikaisin ja parisängyn ylävuoteelle kapuaminen vaatii eräänlaisia trapetsitaitoja sekin.
Edes jotain jännitystä elämään.
Koska yöpaikastani on vajaan kilometrin kävelymatka festivaalin tapahtumapaikkana toimivalle Podwórko Art -kulttuurikeskukselle, turvaudun apostolinkyydin sijasta omiin koipiini. Kun peripuolalaiseen tapaan arviolta jokaisen korttelin varrelta löytyy ainakin yksi Zabka (suom. Sammakko) -kioski, kurkunkostuketta saa peripuolalaiseen tapaan heti aamusta myöhäisiltaan saakka aina oluesta niihin kaikista kristallinkirkkaimpiin votkiin vaikka kotoa konttaamalla.
Päätän tällä kertaa investoida pieneen 0,33 litran vihreään tölkkiin puolalaista 5,0% A-olutta, mistä joudun kustantamaan kokonaiset 2,99 zlotya (n. 70 senttiä). Asiat tuntuvat taas pikkuhiljaa luistavan.
Toisin kuin esimerkiksi Englannin Rebellion- tai Suomen Puntala-festareilla, eivät puolalaiset punkkarit näytä hirveästi panostavan sellaiseen esteettiseen riikinkukkoiluun vaan vaalivat aika kylmän puritaanista ja mustanpuhuvaa estetiikkaa.
Sehän sopii minulle, sillä suosinhan itsekin kemiallisia kokeita mieluummin in vivo (elämässä) kuin in vitro (koeputkessa). Puolalaiset näyttävät viisaasti tajunneen, että miksi tuhrata pienet pennosensa turhaan hiuslakkaan, kun voi samaan rahaan nauttia niistäkin täysin palkein sisäisesti?
Kippis, otetaan sille! Na zdrowie!
MITÄ VÄLII NIMESTÄ…?
Alun perin illan keikkapaikaksi on nimetty Klub Ucho. Jossain vaiheessa Ucho vaihtuu kuitenkin Podwórko Artiksi. Luoja yksin tietää, mitä eroa paikoissa on. Ehkä se, että keikkapaikan sisällä Podwórko Art lukee vaalenpunaisilla neonkirjaimilla ylimpänä ja sen alapuolella Ucho valkoisilla.
Na zdrowie!
Illan kelit hellivät meitä ja heitä puolalaisia, joita on tässä vaiheessa paikalla arviolta 200-300 henkeä. Tarkkaa lukemaa on vaikea määritellä, sillä illan tapahtumapaikka koostuu kulman taakse ulottuvasta laajahkosta ulkoterassista sekä Helsingin edesmennyttä Nosturia muistuttaneesta kaksikerroksisesta sisäsalista.
Vaikka illan konsertit toteutetaan Podwórko Artin sisätiloissa, takaavat tämän kevään ensimmäiset hellekelit sen, että illan asiakaskunta istuu mieluummin ulkoterassilla nautiskelemassa janojuomiaan lämpöisessä hellesäässä.
Na zdrowie!
Keikkapaikan sisätiloissa on vielä toistaiseksi tyhjää, vaikka illan ensimmäisen aktin on ilmoitettu aloittavan jo kello 18.00. Mitäs peliä tämä nyt on oikein olevinaan? Jossain vaiheessa tapahtuman verkkosivuilla julkaistaan tiedote, missä kerrotaan erään yhtyeen jäsenen mummon menehtyneen, joten tämä artisti joutuu perumaan keikkansa.
Sen tilalle buukattu Anti-System perutaan hiukan myöhemmin, kun tämän lento Briteistä Puolaan peruuntuu. Yhtäkkiä meillä onkin entistä enemmän aikaa nauttia kylmän puolalaisen mallasjuoman ja kuuman puolalaisen auringon kaikkia aisteja hellivien kontrastien yhdistelmästä.
Na zdrowie!
Illan asiakaskunnan ikähaarukka on verrattain leveä, aina teinipunkkareista meihin nestoreihimpiin katsojiin. Tämä ei vaikuta olevan mikään ongelma. Punk on rajaton riemu!
Na zdrowie!
Pöytääni istahtaa erinomaista englantia puhuva tummahiuksinen nuorimies. Käy ilmi, että hän on Virosta. Nuorukainen kertoo tulleensa Puolaan Tallinnasta bussilla. Punk on rajaton riemu! Na zdrowie!
– Luxepressillä Varsovaan. 22 euroa yhteen suuntaan. 18 tuntia. Kyllä siinä sai ihan hyvin nukuttua, ihan hyvät jalkatilat. Eihän se mitään herkkua ole, mutta sillä mennään millä päästään.
Kun kerron itse maksaneeni lennoista Turusta Gdanskiin ja takaisin yhteensä 30 euroa, on nuorukainen hieman murheellisempi.
– Lennot Tallinnasta ovat aivan törkeän hintaisia nykyään, ei mitään mahdollisuuksia lentää. Pakko oli päästä tänne, koska yksi lempibändeistäni Night Fever tekee tänä vuonna vain kolme keikkaa.
Kun kerron Night Feverin esiintyneen vain hetkeä aiemmin Helsingin Bar Loosessa, on nuorukainen hieman murheellisempi.
– Tiedän. Sain tietää siitä keikasta viikkoa myöhemmin tapahtumasta. Olisihan minun ollut paljon kätevämpi tulla Suomeen, mutta nyt olen täällä.
Nostan puolalaista mallasjuomaani kippistelläkseni nuorukaisen kanssa, luetellen samalla virolaisia votkamerkkejä: Viru Valge, Viru Kange, Saaremaa… Na zdrowie!
– Saaremaa, kaveria naurattaa. – En itse asiassa juo alkoholia, en ole koskaan ollut edes humalassa. Miksi? Se ei vain ole koskaan kiinnostanut. Monista tuntuu tulevan paljon tyhmempiä päihtyneenä. Nautin musiikista mieluummin selvinpäin.
Kysyn kaverilta, eikö häntä haittaa olla selvänä tapahtumissa, missä niin suuri osa yleisöstä on humalassa.
– Ei oikeastaan, koska keskityn musiikkiin ja konserttielämykseen. Nyt minun täytyykin jo mennä katsomaan, onko illan ensimmäinen akti jo aloittanut. Kiitos mukavasta juttutuokiosta. Nähdään!
Totean, että tämä on pelkästään arvostettavaa ja kunnioitettavaa, otetaan sille. Na zdrowie!
KUHAN DOKAA VITUSTI!
Festivaalialueella puolen litran tuoppi puolalaista lager-olutta maksaa 14 zlotya eli vajaat 3,50 euroa. Kun ynnäilen omankin matkani kokonaiskustannuksia käy nopeasti ilmi, että maksettuani matkani Puolaan ja takaisin sekä kolmen yön majoitukset paikan päällä en saisi samalla rahalla edes yhtä hotelliyötä enää Suomessa, saati kokonaista viikonloppua. Sen verran pahasti hinnat ovat Suomessa karanneet jo käsistä – asia, minkä muutkin ovat jo noteeranneet.
Päätän viihdyttää itseäni soittamalla rumpuja polviini. Se ei jää noteeraamatta erinomaista englantia puhuvalta vaaleaveriköltä, joka alkaa välittömästi haastatella minua. Mukavassa nousuhiprakassa olevalla nuorella naisella vaikuttaa olevan hyvä meininki.
– Mitä teet? Kuka olet? Mistä olet? Soitatko rumpuja? Minä tiesin! Niin minäkin! Arvaa mitä! Minä aloitin rumpujen soittamisen vuosi sitten täällä! Yritin ensin mennä backstagelle, mutta siihen järkkäri sanoi, etten pääse. Siihen totesin, että minä olenkin menossa lavalle soittamaan. Seuraavaksi olinkin jo lavalla soittamassa jonkun bändin rumpuja. Ystäväni sanoi, että olen hullu.
Vahvasti meikattu parikymppinen ilopilleri esittelee itsensä Jasmineksi – tai jotakin sinne päin. Saattaa se olla Zasminekin. Tai Zastava. Fiat Zastava?
Vitustakos näistä tietää?
– Olet siis Suomesta? BEHERIT, nainen lausuu ja heiluttaa villisti tukkaansa samalla nostaen kätensä ilmaan kennel-liiton merkillä eli etusormella ja pikkurillillä.
Pidän tästä naisesta. Pidän tästä naisesta erittäin paljon. Pääsisiköhän hänen kanssaan harjoittamaan tänä iltana vielä haureutta? Vähän enemmän puolalaista kaljaa ja votkaa sekä herkkiä keskusteluja Beheritin Holocauston, Impaled Nazarenen Mika Luttisen sekä Barathrumin Demonos Sovan runouden syvimmästä olemuksesta.
Ajatukseni keskeytyvät, kun villin blondin kylkeen liimaantuu kuivahkon kalsea kukkakeppi. Onkohan se tuon poikaystävä? Veli? Kukkakeppi vaikuttaa ylisuojelevalta ja huolehtivalta. Toisaalta, ymmärtäähän sen. Sälli katsoo happamana vierestä, kun ihanuus jatkaa sanatulvaansa:
– Sinulla on bändi? Minkä niminen? Arvaa mitä! Minullakin on bändi! Sen nimi on Black Death, Musta kuolema. Haluatko kuulla sitä? Meillä oli eilen treenit! Voin soittaa sinulle eilisiä treenejämme!
Seuraavaksi vaalean villikissan älypuhelin alkaa soittaa alkeellisen primitiivistä black metallia. Totean naiselle diplomaattisesti, että yhtyeen musiikki tuo mieleen Burzumin, Beheritin ja Bathoryn alkukantaisuuden.
– Nyt mennään katsomaan bändejä, kukkakeppi toteaa, vetäen vaalean villikissan peräänsä keikkapaikan uumeniin.
Nyyh, voihan kyynel, mietin. Nyt emme päässeet syventymään Holocauston, Luttisen ja Sovan taiteen intiimimpiin yksityiskohtiin.
PUOLAN KIELEN ALKEISKURSSI
Tänä aikana lavalle on noussut puolalainen TRÄUME, joka vaikuttaa ihan lupaavalta mäiskeeltä sen parin laulun ajan, mitä yhtyeeltä ehdin nähdä. Yhtyeellä on sopivan lyhyitä lauluja, joita tulkitsee raa’an ja hyvän lauluäänen omaava tummatukkainen nuori vihainen nainen. Kurwa!
Kurwa on puolaa ja tarkoittaa huoraa. Puolassa pärjää varsin hyvin pelkästään kolmella sanalla, sillä 60 prosenttia keskusteluista hoituu sanoilla dobry, dzekujee ja kurwa. Dobry on ”terve”, dzekujee ”kiitos” ja kurwan te jo tiesittekin. Se on sana, minkä jokainen lapsi oppinee ensimmäisenä sanana elämässään ainakin sen perusteella, miten jokainen vastaani tuleva puolalainen näyttää sitä hokevan.
Lähin suomalainen vastine on varmaankin vittu. Siitä puhe mistä puute. Kun Suomessa kaivataan vittua, Puolassa janotaan huoraa. Jostain syystä kurwan syvin olemus ei ulotu pelkästään tähän, vaan sen perään voidaan lisätä vaikkapa konjuktio mać, jolloin kurwa mać tarkoittaa yhtäkkiä tietenkin ”mitä vittua”. Tärkeimmät puolalaiset sanat ja lauseet eivät löydy tietenkään Duolingosta vaan tältä sivustolta.
Na zdrowie!
Ranskalainen hard core -trio SWIMMIN’ POOR omaa keski-ikäisen naispuolisen laulaja-kitaristin. Kurwa! Koska musiikkinsa ei herättele erityisen vahvoja ja intohimoisia tunteita, päätän tehdä lähempää tuttavuutta puolalaisen keskustelujuoman eli paikallisen votkan kanssa.
Vapaalla kädellä kaadettu votka siivet antavalla kansainvälisellä energiajuomalla maksaa 28 zlotya eli vajaat seitsemän euroa. Na zdrowie!
Arviolta 300-400 -päinen yleisö herää ensi kertaa kunnolla henkiin tämän artikkelin pääkuvassa nähtävän puolalaisen JAD:n aikana. Lavan edustan pitti pyörii vinhasti, kun paikallinen suuruus piiskaa yleisöä yhä villimpään ekstaasiin. Kai tätä voisi johonkun D.R.I.:n ja Nuclear Assaultin kaltaiseen thrashcoreen verrata, mutta esikuviensa kaltaisia iskusävelmiä ei bändiltä tunnu löytyvän ainakaan vielä – tai sitten siksi, koska nelikon kappalemateriaali ei ole itselleen ennestään tuttua.
Täytynee siis keskittyä olennaiseen. Vodka Red Bull!
– Otatko tuplana?
Tietenkin otan! Otetaan sille! Na zdrowie!
SIKA-ÄPÄRÄN OMATEKOINEN TEKOPILLU
Vapaalla kädellä kaadettu drinkki kustantaa 41 zlotya eli vajaan kympin. Sitä siemaillessa kelpaakin jo alkaa valmistautua tapahtuman ruotsalaisvieraisiin, joista ensimmäisenä lauteille on nousemassa sitä kaikista klassisinta D-beatia takova MEANWHILE.
Mitä vittua, ovatko nuokin vielä olemassa! Elääkö Jallo Lehto vielä? Vitun Sika-Äpärä! Kurwa! Mitä kuuluu Jari Juholle? Onko sälleillä vielä se omatekoinen tekopillu käytössään?
Päätän hakeutua lavan eteen itseni ja kaikkien muiden konserttivieraiden kiusaksi. Valitettavasti Meanwhilen alkukeikka on teknisiä vastoinkäymisiä täynnä. Se ei näytä yleisön menoa kuitenkaan haittaavan, pikemminkin päinvastoin. Pelkän basson, rumpujen ja laulun voimin esitetyn kolmosbiisin aikana meno äityy suoraan sanottuna brutaaliksi. Vasta kolmas kitaravahvistin vie keikan viimein kunnialla loppuun.
Olen viimeksi tuntenut kuolevani keikalle, kun 1500 brittiläistä punkin, mallasjuoman ja jalkapallon nimeen vannovaa kaivostyöläistä puskee selkääni Sham 69:n noustessa Wolverhamptonin Wulfrun Hallin lavalle syksyllä 2016 Midlands Calling -tapahtumassa.
Nyt ruotsalainen Meanwhile saa yhtäkkiä saman efektin aikaiseksi parin sadan puolalaisen punkkarin teutaroidessa villisti takanani pitissä. Sieltä kun tulisi strategisesti ojennettu kyynärpää tai kääntöpotku takaraivoon, niin se olisi menoa.
Tätä se on, konserttielämys. Silloin vasta tuntee elävänsä, kun tuntee kuolevansa. Ei tätä suomalaisten eturivin artistien keikoilla koeta. Ehkäpä Antti Tuiskun keikalla viimeksi Helsingin Olympiastadionilla, kun tyttölaumat halusivat vetää turpaan heitä päätä pidemmän ja leveämmän mörssärin yrittäessä puskea heidän eteensä paremmille permantopaikoille.
Toisaalta, voisiko olla parempaa paikkaa kuolla kuin oman suosikkiartistinsa keikalla? Onko tässä se syy, miksi Matin ja Tepon keikat ovat Suomen vaarallisimpia esiintymistilaisuuksia – ainakin, mikäli kuulut romanivähemmistöön?
KÄDET PUUTUU
Meanwhilen keikan loppupuolella käy ilmi, ettei bändi ole ihan parhaassa keikkaterässä. Se on se sama ikävä ilmiö kuin mistä Irwin Goodman puheli Suomen televisiossa jo 1970-luvulla kun kertoi siitä ikävästä ilmiöstä, miten suomalaisten soittajien kädet puutuu liian vaikeista lauluista. Sen huomaa siitä, miten kitaristi Jallo Lehto heiluttelee käsiään kappaleiden välissä keikan loppuvaiheessa.
Perkeleen Jallo minkä teit! Pakko ottaa tähän konkurssiin taas pieni näkäräinen! Kurwa, double vodka red bull!
– 45 zloty, salin takabaarin nuori tarjoilijatar vastaa samalla, kun täyttää mukin puolihuolimattomasti vajailla mitoilla.
Perkele, kurwa, yli kymmenen euroa vajaista, tämä on ryöstö, mietin itsekseni. Kirjaan samalla muistipankkiini, että osta juomasi jatkossa vain ulkoterassilta.
Ruotsalainen ASOCIAL kiikuttaa lauteille Roope Latvala-Alexi Laiho -mallista Jacksonia kaulassaan kanniskelevan kikkarapäisen kitaristin, joka muistuttaa King Diamondin yhtyeen legendaarista Andy LaRocqueta sekä solistin, jonka habituksesta tulee mieleen Disfear- ja At The Gates -yhteyksistä tuttu Tompa Lindberg. Ehkä sälli on Tompan faija?
Asocial on hyvää jatkumoa Meanwhilen vyörytykselle sillä erotuksella, että jos yleisö oli rajumpaa ja väkivaltaisempaa Meanwhilen aikana, heiluu se nyt holtittomammin ja arvaamattomammin. Tällä kertaa älypuhelinkin lentää jo kädestä. Sen siitä saa kun ei kerrasta opi.
Onneksi ei kuitenkaan 45 zlotyn drinkki.
KUOLEMA KAPITALISMILLE
Pihabaarin jonossa bongaan yhtäkkiä tutun naaman: perkele, Sika-Äpärä -lehden Jallo Lehtohan se siinä! Vitun sika-äpärä, hihkun! Miten se omatekoinen tekopillu oikein meni: täytetään käytetty termos lämpimillä makarooneilla ja aletaan lykkimään, Jallo?
– Jotenkin noin se meni. Mutta mitä sinä täällä oikein teet, asutko täällä?
En todellakaan, tulin vain käymään, kun te olette täällä! Koska täällähän on kunnon D-beat -kemut koko rahan edestä. En tiennytkään, että tekin olette vielä olemassa tai edes keikkailette? Pakkohan tämä oli todistaa itse!
– Eihän me juurikaan keikkailla, viimeksi tosin esiinnyimme Kanadassa puoli vuotta sitten.
Milloin tulette Suomeen? Saako teihin mitenkään yhteyttä? Ettehän te ole edes sosiaalisissa medioissa! Tulkaa Suomeen keikalle! Yhteiskiertue Riistettyjen kanssa!
– Sosiaalisissa medioissa, Jallo Lehto naurahtaa paljonpuhuvasti. – Missä ja milloin me oikeastaan ollaan viimeksi nähtykään?
Jaa-a, sanopa se siinäpä se. Varmaakin No Securityn ja Gas Lipstickin Valvontakomission keikalla Lepakossa joskus 1991 – eli tuollaiset 33 vuotta sitten. Punk on rajaton riemu! Na zdrowie! Myyttekö merkkareita? Onko teillä niitä omatekoisia tekopilluja vielä myynnissä?
– Nyt täytyy lähteä roudaamaan. Nähdään!
Lyhyen, mutta sitäkin tärkeämmän kohtaamisen jälkeen jään jälkeenpäin harmittelemaan, mitä oikein kuuluu Sika-Äpärä -zinen toiselle päätoimittajalle Jari Juholle – ja kumman keksintö se tekopillu oikein olikaan? Kurwa!
Hurrien merkkatiskillä on myynnissä etupäässä Asocialin tuotteita: paitoja, levyjä, rintamerkkejä, patcheja… Meanwhileltä ei muuta kuin muutama hassu kangasmerkki.
– Meanwhilella oli kolme paitaa, mutta ne menivät heti. Itsekin ostin yhden, kertoilee Tompa Lindbergin faija.
– Ota siitä rintanappi ilmaiseksi, pyytää Tompan faijan valinnan myyntitäti.
Voihan perkele, näin sitä kauppaa tehdään. Tästä se lähtee. Ensimmäinen fixi on aina ilmainen, seuraavasta saat maksaa. Näin ollen hetki ilmainen paskanjauhamishetki Tompan faijan valinnan myyntitiskillä tulee lopulta kustantamaan 48 zlotya, millä saan yhden patchin, rintamerkin ja Asocialin Död åt kapitalismen -cd:n.
Annan pariskunnalle viisikymppiä ja käsken pitämään loput, sillä täytyyhän jaloa aatetta kunnioittaa. Kurwa!
NJET KURWA, DA TURPAAN
Tanskalainen NIGHT FEVER ei ole aiemmin liiemmin kiinnostanut, sillä yhtyeestä on huokunut ikävähkö Fullsteam-osaston löyhkä. Tiedättehän, sellainen munaton, karvaton ja hietön hipsteripunkin lemu, mikä ei tuoksu homeisilta treenikämpiltä, savuisilta nuotioilta ja käyneeltä mäskiltä vaan lattelta, sähkötupakalta, Lushin saippuoilta sekä Stockan hajuvesiosastolta.
Onneksi veli virolainen osasi vinkata tästä hienosta orkesterista, sillä Fullsteamin sijasta tämä tuntuisi olevan ehtaa Lepakkoa ja Oskun Divaria joskus 1990-luvulla, kun Babylon Whoresista ja Sleep Of Monstersista tuttu Ike Vil teki hymyssä suin kauppaa Oskun tiskin takana.
Hyvin rämisee ja soi, vaikkakin nämäkin juovat todennäköisesti mieluummin lattet keikan jälkeen kuin Carlsbergit, siellainen tietty tissiposkisuuden vivahde välittyy kaiken räimeen alta. Kurwa!
– Skriits skrääts skrööts, kysyy epäilyttävästi huojuva polakki lasittunein katsein yhtäkkiä.
Sorry, in english, please. Or deutsch, vastaan.
– Deutsch? Sieg heil?
Ei vittu ei saatana. Tämäkin vielä. Puolalainen urpojuntti kaverinsa kanssa.
– Nou, totean.
Onneksi elekieli sentään pelaa. Kaivan tupakansytyttimen taskusta ja ojennan sen eteenpäin. Kundi sytyttää savukkeensa ja vie sytyttimen taskuunsa.
Ei vittu ei saatana. Tämäkin vielä.
– Do you have girlfriend, polakki kysyy.
Ei vittu ei saatana. Tämäkin vielä. Mitä vittua se sinulle kuuluu, mietin itsekseni.
– Nou, vastaan totuudenmukaisesti. Lähtisi juntti jo vittuun siitä huojumasta.
– I knew it, jatkaa tuntematon sälli vittuilujaan.
Niin se menee, jatkan pohdintojani. Hetken aikaa kuvittelin saavani puolalaista pillua, sen sijaan näytän pian saavani puolalaista rystystä.
NÄINKÖ VIINA VAIKUTTAA?
Siihen pisteeseen tilanne ei onneksi etene, kun junttiurpon toveri pyytää ystäväänsä jatkamaan matkaa. Sitä ennen junttiurpo kaivaa vielä sytyttimeni taskustaan ja ojentaa sen takaisin.
– Olisit vain pitänyt sen, mietin itsekseni. Olisi hyvässä lykyssä saanut poltettua itsesi vielä hengiltä.
Niin kai se menee, että junttiurpoilta ei voi välttyä, oli maa mikä tahansa. Ehkä veli virolainen oli oikeassa – tai se hahmo, joka antoi kouvolalaisen Maho Neitsyt -kännipunkyhtyeen epäviralliselle kokoelmalevylle nimen Näinkö viina vaikuttaa?
Näin se näemmä vaikuttaa. Tässä vaiheessa iltaa ei pystyssä näytä olevan kuin hulluimmat ja humalaisimmat. Ehkä ruotsalainen SWORDWIELDER piristäisi?
Ehkä ei sittenkään. Kun olen kuunnellut puoli biisiä jotain epämääräistä jumitusta – joka vie ajatukset brittiläisen kulttiyhtyeen Sleepin huuruiseen Jerusalem-hidasteluun – koen saaneeni kaiken, mitä tällä illalla oli annettavanaan. Ehkä en saanut pillua, mutta en turpaanikaan. Sain parit kovat keikat ja selvisin vielä yhdestä puolalaisesta yöstä hengissä.
Puolalainen rullakebab ja puolen litran kasviuutejuoma paikalliselta kebabkioskilta maksaa 30 zlotya (n. 7,50 euroa) ja painaa arviolta kilon. Sen syötyäni ja röyhtäiltyäni kapuan 18,50 euroa maksaneen majapaikkani yläpunkalle, minne jään lukemaan ruotsalaisia eroottisia novelleja luuristani. Ovatkohan ne Jari Juhon ja Jallo Lehdon käsialaa, mietin hetkeä ennen nukahtamistani. Kurwa!
DIY HARDCORE PUNK FEST vol. 16
SWORDWIELDER, NIGHT FEVER, ASOCIAL, MEANWHILE, JAD, SWIMMIN’ POOR, TRÄUME
6.4.2024 Podwórko Art, Gdynia, Puola
